Yliopistouudistus (15.4.-2.5.) Status: Peli päättynyt Pelaajia murhattu: 4 Tappoja: 6  Sivullisia uhreja: 0
    Todistajia: 0  Silminnäkijöitä: 2

Yliopistouudistus 15.4.-2.5.2009

Tapahtumat


Tulokset

Jaetut palkinnot:
Tikari (2. sija): Hannu Harmaajärvi
Aseet (jaettu 3. sija): Sami Sillman ja Suna Kinnunen
Paras aloittelija: Suna Kinnunen
Tehokkain etsivä: Kalle Lappinen
Kunniamaininnat:
Paras raportti: Reko Hynönen
Lopulliset pisteet:
Kalle Lappinen 17
Hannu Harmaajärvi 16
Sami Sillman 13
Suna Kinnunen 13
Kristiina Visakorpi 12
Reko Hynönen 8
LL Lauri Torikka 7
Annukka Närhi 7
Riina Niemi 2
Olli Väisänen 1
Johannes Remitz -5


Lisäpeli on päättynyt.


27.4.2009 23.59 Lisäpeli käynnistyy!

Kaksi etsiväryhmää selvittelevät välejään Helsingin kaduilla.


25.4.2009 Peli on päättynyt.

Peli on päättynyt yhden pelaajan jäädessä vapaalle jalalle ilman etsintäkuulutusta.


25.4.2009 Pidätys Matlun Megasuunnistuksessa.

Riina "Bubble" Niemen päivä ei tainnut olla kaikista paras mahdollinen kolmen eri etsivän ampuessa häntä puolentunnin sisällä. Tämän nopeuskisan voitti etsivä Hynönen.

Uhri kertoo:

Minä tiesin, että tänään elän viimeistä päivääni. Minä tiesin, mutta voi hyvänen aika, minä sanon. Ei ole pienellä murhaajalla helppoa. Olin täysin epäonnistunut murhayrityksissäni maattuani ensin sairaalassa ja sittemmin oltuani estynyt tarkkailemaan kohteitani kunnolla. En silti ollut täysin luopunut toivosta, kunnes suunnistuspäivä koitti. Paha aurinko nousi aamulla taivaalle ja korpit lauloivat minulle kuolonvirsiänsä koko aamupäivän. Tuntui kuin pieni musta pilvi olisi seurannut minua. Se ilkkui minulle ja satoi niskaani.

Saavuin Helsinkiin. Olin jo varsin hyvillä mielillä, sillä tuttu kasvo ei apunut minua heti ensikättelyssä, kun saavuin lähtörastille. Availin lissuviinipullon ja se kuohahti tietenkin pöydälle. Keskittyessäni siistimään pöytää, etsiväksi paljastunut Hynönen käskikin minua yhtäkkiä antautumaan. Rätti putosi kädestäni, kun yritin hamuta pistooliani puolustautuakseni. Olin liian hidas ja sain aimolatauksen hauleja kylkeeni etsivän suuremman kalipeerin tussarista. Putosin oikealle polvelleni lattialle ja kirosin miehen maanrakoon. Toinen silmä puristuneena kiinni yritin vielä ampua etsivää kostoksi likaisesta tempustaan. Äskeinen nimittäin sattui aivan perkeleesti. Könytessäni huojuen pystyyn, silmät leimuten osoitin pistoolini nauravaa hynöstä kohden, kun kuulin toisen etsivän huutavan vierestäni: 'Bubbles, antautukaa!'. Siis mitä helv...? Sain luodin rintaani. Rojahdin jo melkein siistittyä pöytää vasten ja retkotin hetken hervottomana. Poltto oli järkyttävä! Se lamautti minut. Hynösen ilkkuva nauru yltyi ja minun pinnani katkesi. Minä tapan sen! Jotenkin minun onnistui raivoissani nousemaan vielä kerran pystyyn, jotta voisin ampua hengiltä tuon riivahengen. Vuosin kuin seula. Veri valui norona suustanikin, kun tähtäsin Hynöstä päähän. Kuulin etäisen huudon takaani, joka kutsui minua jälleen peitenimelläni. Ei voi olla totta... Viimeinen luoti selässäni päätti tämän surkean päiväni. Kaaduin naama edellä lattiaan ja mursin nenäni. Hynönen ratkesi liitoksistaan. Minä yritin vielä painaa liipasinta ja osua häntä edes varpaaseen, mutta kehoni ei enää antanut myöten. Rauhoituin ja annoin lihasteni rentoutua. Voinhan aina tulla riivaamaan tuota pahuksen etsivää hänen painajaisiinsa. Niin minä tekisin... maailmani hiljeni ja särkyni katosi.

-Rei'ietetty Bubble-


24.4.2009 klo 08.04. Pidätys Viikissä!

Lauri Too fat to make porn Torikka kuoli vastustaessaan pidätystä. Hän ehti saada mukaansa etsivä Visakorven, ennen kuin etsivä Lappisen pysäyttävä sarja kohtasi hänet.

Murhaaja kertoo:

On yö ja puhelimeni soi pahaenteisesti. Vanha tuttuni vuosien takaa haluaa päästä eroon muutamasta ylimääräisestä työläisestään. "Olis vähän keikkaa, tee se silleen taiteellisesti ja tyylillä, ei mitään perusrappuräiskintää." Just joo. Kohteina on semmoisia naamoja, jotka ampuu tai juoksee karkuun ensimmäisen vilauksen nähtyään. Olen selvästi ollut alalla liian kauan. Olen laiskistunut ja mukavuudenhaluinen, enää ei jaksa lähteä Kannelmäkeen kuudelta aamulla tai sateeseen kyttäämään. Viikon verran suunnittelen hienoja suunnitelmiani, mutta joka kerta joku muu ehtii ensin, noh antaa lasten leikkiä.

Lähtiessäni kohti Viikkiä, tiedän ylittäneeni deadlinen, ja tällä alalle se otetaan hyvin kirjaimellisesti. Ensimmäisen kerran pakkaan aseeni taskuun astellessani kohti B-taloa. Pitkä ja kapea betonikäytävä olisi oivallinen kohta rankaista, mutta vasta aulassa odottaa etsivä. Neiti heittää rimpsunsa ja osoittaa aseellaan. Naurahdan mielessä, kun tunnistan aseen samaksi malliksi, jonka hylkäsin kaappini pohjalle toimimattomuutensa johdosta. Pari luotia pistoolista nurkan takaa lähettää etsivän pysyvälle virkavapaalle.

I shot the sheriff, but I swear it was in self-defence

Voitonriemuisena tarkistan etten saanut osumia, kun yhtäkkiä pyrkyripoliisi, joka antoi kollegansa kuolla kylmänviileästi, astuu kulman takaa esiin ja lataa sarjan kylkeen. Voihan sitä uralla edetä noinkin.

I shot the sheriff but I did not shoot the deputy

-Lauri Torikka aka Too fat to make porn

Etsivä Visakorpi kertoo:

Etsintäkuulutus, jonkun halutaan kuolevan. Tuijotan roiston kuvaa ruudulla ja epäilys valtaa mieleni. Apu voisi olla tämän kohdalla tarpeen...

Ilmestyn aamulla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja heti käteeni lykätään järeähkö konepistooli. "On muuten osoittautunut luotettavaksi", työparini huomauttaa viitaten juuri saamaani aseeseen. Lataan aseen, ammun pari koesarjaa läheiseen seinään eikä mieleeni tule epäillä että jokin olisi vialla. Hetkeä myöhemmin nojailen huolettomasti luentosalin ulkopuolella konepistoolia kädessäni puristaen. Parini on vähän matkan päässä sulkemassa kohteemme mahdollisen pakoreitin. Ihmiset kulkevat ohitseni tenttisaliin, mutta kukaan ei uskalla kiinnittää kahta kertaa huomiota kädessäni roikkuvaan kirkkaanviolettiin lahtausvälineeseen.

Ihmisten virta harvenee kellon lähestyessä kahdeksaa ja lopulta myös kohteemme ilmestyy nurkan takaa. Hän pysähtyy ja jää hetkeksi tuijottamaan minua jolloin huudan pidätysmääräyksen ja painan liipasimesta. Mitään ei tapahdu. Painan uudelleen, ei vieläkään. Riuhdon asettani, mutta mitään ei ole enää tehtävissä. Etsintäkuulutetun luodit iskeytyvät rintaani ja paiskaudun lattialle. Näkökenttäni peittyy ruosteenpunaiseen usvaan joka vähitellen muuttuu yhä mustemmaksi. Viimeinen muistikuvani tästä maailmasta on (hieman yllättäen) hento persikan, appelsiinin ja ananaksen aromi.

- Etsivä Visakorpi

Etsivä Lappinen kertoo:

Aamulla siirtyessäni komentokeskukseen minua odottaa yllätys. Olen saanut työparin. Ojennan hänelle asekaapista konepistoolin, ja olemme valmiit. Kävelemme Viikin perukoilla olevaan hämärään rakennukseen, josta osa on epäillyttävästi suljettu remontin varjolla. Remontti myös rajaa kulkureittejä talossa. Kohteemme "Too fat to make porn" ei voi käyttää mitään muuta reittiä, kuin betoniluiskaa, johon voi ampua sen alkupäästä ylhäältä kaiteen yli ja lopusta silmästä silmään kohteen kanssa.

Suunnitelma on selkeä. Minä jään asemiin loppupäähän, josta huudan antautumiskäskyn. Kohteen paetessa ramppia alas parini ampuu hänet ylhäältä kaiteen yli. Valitettavasti nykyisenä tasa-arvon aikana poliisiopistosta jouduttiin poistamaan pituusraja, joten vertikaalisesti rajoittunut työparini ei ylety kaiteen yli. Vaihdamme osia. Ihmisvirta kulkee pullonkaulan läpi, alkaa jo hiljenemään. Katselen työpariani luiskan päässä. Pian hän huutaa antautumiskäskyn, jota kohde ei tottele. Mutta hänessä on kuitenkin enemmän miestä jäljellä, kuin nimestä voisi olettaa. Hän ei pakene luiskaan, vaan vetää aseen esiin. Parini nostaa konepistoolinsa, mutta mitään ei tapahdu. Syyllistyin pahimpaan virheeseen ikinä, annoin aseen, enkä tarkastanut sen toimintakelpoisuutta. Parini joutuu maksamaan siitä hengellään. Työparin menetys riipaisee, mutta nyt ei ole aika pohtia sitä. Pidätys on suoritettava. Lähden kaiteen suojassa etenemään kohti kohdetta, joka ei ole havainnut vielä minua. Karjaisen vielä oikeusturvani takia antautumiskäskyn, ennen kuin annan puheenvuoron konepistoolilleni. Varman tasainen sarja pyyhkii etovan lieron rintaa. Punainen mössö ei jaksa enenpää kiinnostaa, mutta voisinko helpottaa pettämäni työparin tuskia? Hän on jo melkein rajan takana. Kummallisen levollinen, annostelen hänelle kuitenkin seoksen, joka ammattipiireissä tunnetaan nimellä Uskollinen ystävä.

Etsivä Lappinen


22.4.2009 klo 18.37. Oikeus voitti?

Aiemmin kalanruuaksi päätynyt ja elämässään täyskäännöksen tehnyt Ens Entium, nykyisin tunnetaan nimellä etsivä Lappinen pidätti pahamaineisen murhaajan Moscovin, joka sittemmin paljastui Sami Sillmaniksi. Valitettavasti Sillman sai surmansa vastustaessaan pidätystä.

Etsivä kertoo:

Kuolla on osana prinssinkin,
niin kuin elävien kaikien...

Tämä siis on se syvin Danten helvetti, josta voit herätä. Uudelleensynnyt etsivänä. Ja kaikenpäälle joudut saman veikkosen perään. No kai sitä voi toimia lain pitkänä kouranakin. Ainahan voi sanoa, että se vastusti pidätystä.

Saan tietooni, että Moskov piileskelee jossain Ilotalossa kantakaupungin laitamilla. Suuntaan vaatekaapin kautta kohti Kamppia. En haluakaan olla huomaamaton, enkä sitä ole tummassa puvussa, laseissa, ja korvanapissa kera tukevan konepistoolin. Paheiden pesä siintää kadun päässä. Vilautan ovella virkamerkkiä, ja tie on auki sisään. Kuljeskelen pitkin talon käytäviä. Siveettömyys mitä tässä talossa harrastetaan ällöttää jopa minua... Ajaudun omituiseen kammioon jota juuri siivotaan edellisten orgioiden jäljiltä. Tämä olikin kätevä harharetki, löydän oven, jonka kautta pääsen sisään kammioon, jossa tiedän kohteen iloittelevan. Siellä hän istuu, keskellä valtavaa naislaumaa, keskittyneenä vain omaan kapulaansa. Naislauma luikahtaa tieltä kuin kalaparvi, kun annan antautumiskäskyn tiukalla komentoäänellä. Konepistoolini piippu heijastuu kysyvistä ja häkeltyneistä silmistä, kunnes terävä sarja tuo niihin kalamaisen tuijotuksen.

Etsivä Lappinen

Uhri kertoo:

En saanut ajatuksiani irti siitä ohi ajaneesta autosta ja sen takapenkillä istuneiden lasten ilmeestä kun he näkivät minut verekseltään syyllisenä murhasta. Perheen isä olisi taatusti kunnollinen ja soittaisi poliisille. Ilmoittaisi nähneestään ja antaisi tarkat tuntomerkit virkavallalle. Olisipa ollut yö! Olisinpa naamioitunut! Saman päivän iltana 22.4. olin aatteen tovereiden kokouksessa. Istuin hermostuneena vilkkaasti keskustelevassa joukossa ja pyrin naamioimaan huolestuneisuuteni kännykkääni näperöiden. Uskaltaisinko kertoa tapahtumasta eteenpäin? Auttaisiko puolue minua tilanteessani?

En hämmennyksessäni ehtinyt nostaa katsettani puhelimestani kun tummaan pukuun sonnustautunut hahmo asteli huoneeseen, nosti konepistoolin yhdellä kädellä rintani eteen ja sanoi "Moscov, antautukaa!". Sitten koko manifestillinen erilaisia syytöksiä tunkeutui luotisarjan muodossa rintalastastani sisään ja kuollut ruumiini käpertyi nojatuoliinsa.

Moscov


22.4.2009 klo 11.47. Luoteja ja ruumiita

Hyvä yritys meni pieleen. Kun Sudenmarja kohtaa Myrkkymuratin tuloksena on vain ruumiita - ilman todistajia. Sudenmarja aka Kristiina Visakorpi sai surmansa yrittäessään poistaa päiviltä olettamaansa nopeampaa Myrkkymurattia (käyttää myös nimeä Reko Hynönen).

Murhaaja kertoo:

"Ihminen tosin on kuolevainen, mutta siinä ei vielä ole koko ongelma. Pahinta tässä on se, että välistä hän on äkillisesti kuolevainen, siinä se pulma juuri onkin! Eikä hän muutenkaan kykene sanomaan mitä hän tänä iltana tekee."

Kylmä rappukäytävä, kuin hautakammio. Hailakka auringonvalo tunkeutuu likaisten ikkunalasien läpi luoden vaaleankeltaisen valoneliön harmaalle betonilattialle. Mutta minä seison siltä piilossa, varjoissa kierreportaiden alla ja odotan. Ovi käy, kuulen jonkun juoksevan rappusia alas. Ei, väärä kerros. Kohteeni asunto sijaitsee aivan yläpuolellani.

Aika kuluu. Kummaksuvia katseita lehdenjakajalta, epämääräisiä uteluita seurustelutilanteestani ylimmän kerroksen asukilta, mutta jostain syystä kohteeni on tainnut tänään päättää myöhästyä tentistään. Toivoni alkaa vähitellen hiipua, kunnes oikean kerroksen ovi käy. Hetken hiljaisuus, ja se käy uudestaan. Epäröiviä askeleita ylätasanteella ja vihdoin, kuulen kohteeni laskeutuvan varovaisesti alaspäin.

Sitten kaikki tapahtuu nopeasti. Kohteeni käännähtää minua päin, syöksyn piilopaikastani ja annan pienen, hihaanpiilotettavan pistoolini tehdä työnsä. Valitettavasti niin antaa hänkin. Ensimmäinen luotini uppoaa takaseinään, mutta loput löytävät tiensä oikeaan osoitteeseen ja värjäävät likaisenvalkoiset seinät iloisenpunasilla roiskeilla. Samalla tunnen oikean käteni räjähtävän, minuun osui. Kipu sumentaa näkökenttäni, koko rappukäytävä pyörii silmissä. Hoipertelen nurkkaan istumaan nojaten seinään kuolevan uhrini viereen. Hiljaa elämä pakenee meistä molemmista. Käytävä käy yhä kylmemmäksi, auringonvalo tuntuu hiipuvan kokonaan pois ja lopulta jäljellä on vain pimeys.

- Sudenmarja

Puolustautuja kertoo:

Tämä On Elämäsi Päivä.

Viimeinen tietenkin. Jo viikkojen ajan olin sen tiennyt tulevan. Joka päivä osa minusta kuihtui pois. Pikkuruiset liekani kiertyivät toinen toistaan häijympien ihmisten ympärille, mutta ne kuolivat pois niin kuin ne köynnöksetkin, jättämättä minulle mahdollisuutta edes nipistää, kiertyä kaulalle, kuristaa, elää.

Yhtä odotin kärsivällisesti koko illan, sopivaa hetkeä jolloin aurinko paistaisi minullekin, mutta löysin hänet, jo elämän nesteensä ja ilonsa kadottaneena, menetettynä. Toista en saanut lähestyä kuin yömyöhässä, mutta hänet vei etsivän veitsi, kuin puutarhuri, joka poistaa rikkaruohoja, ne ovat tehneet pahojaan ja tulleet nähdyiksi, poistetuiksi. Taas yksi uusi minulla oli, köynnökseni kiertyneenä hänen ympärilleen, odotin oikeaa tilaisuutta.

Lähdin, aurinko paistoi, kuivatti hentoja silmujani. Asuinympäristöni oli turvallinen, mutta minunkin elämääni häiritsi rikkaruoho, joka oli ovelasti soluttautunut juurieni alle, pois silmistäni, muttei elämästäni.

Siellä, portaiden alla, punaiseen huntuun verhoutunut luontainen viholliseni väijyi, odotti oikeaa hetkeä. Viimein eloni loppuisi, jäisin unohduksiin mutta en yksin. Kietouduimme toistemme juuriin, tukahdutimme ne eikä jäljelle jäänyt muuta kuin selviytymisen taistelutanner seuraavaa polvea varten, ja Sykli alkaisi alusta.

Elämänveteensä hukkunut,
Myrkkymuratti


22.4.2009 klo 11.16. Kohtalokas ohiajo

Johannes Remitz, joka tunnettiin myös nimellä troj, saapui päätepysäkilleen kohdatessaan salaperäisen Moscovin.

Murhaaja kertoo:

Hyvin selkeästi minulle saatettiin tieto siitä, mitä toverimme haluaisivat minun tekevän kollektiivisen edun nimissä. Sain kirjeen, jossa mainittiin henkilön nimi, sekä detaljiset tiedot kyseisen herran liikehdinnästä. Hänet minun olisi murhattava. Tämä olisi maksu velasta, jota kannoin vuosien takaisesta airahduksestani, joka oikeastaan ei ollut muuta kuin liiallista utelijaisuutta poliittisten valtarakenteiden erilaisia sedimenttejä kohtaan.

Sunnuntaina 19.4. päätin yrittää murhaa. En suunnitellut mitään; ase taskuun, rappukäytävään odottamaan ja lupaus isänmaalle mielessä. Yritys kuitenkin kaatui pienimpään mahdolliseen seikkaan, sillä höperöitynyt mummeli tuli kyselemään mistä löytäisi poikansa ja pojanpoikansa - samalla kuin kohdehenkilö vilahti ulos asunnostaan ja rapusta. Seuraavana päivänä postiluukustani pudotettiin valkoinen tulppaani. Ystävällinen huomautus siitä, että omat hautajaiseni ovat hyvinkin lähellä, mikäli en hoida tehtävääni loppuun varsin pian.

Keskiviikkona 22.4. olin taas kohteeni asunnon lähellä. Tiesin koska ja minne hän olisi matkalla, joten seisoskelin levollisena kadulla. Muka bussia odotellen. Tiesin, että seuraava murhayritykseni olisi viimeiseni, sillä mikäli onnistuisin olisin velaton, kantanut korteni kekoon toverieni hyväksi, ja mikäli epäonnistuisin olisi se viimeinen naula omaan arkkuuni. Toista tulppaania ei enää tulisi. Ajatukseni puntaroi tätä asetelmaa ja huomasin tilanteen molemminpuoleisen hengenvaarallisuuden saavan minut katarksiksen tilaan. Olin ulkona tapahtumista ja kaikki oli lopultakin kohtalon tai muun ylemmän voiman käsissä.

Sitten quisling rynnisti ulos rappukäytävästä. Katu oli täynnä ihmisiä, mutta kohteeni ei selvästikään tuntenut itseään turvalliseksi. Hänellä oli käsi takin taskussa ja selvästi ympäristöään tarkkaillen hän käveli kohti keskustan suuntaan johtavaa poikkikatua. Lähdin perään, mutta pidin reilun kivenheton etäisyyden kohteeseeni. Seuraavakin katu oli vilkkaasti liikennöity ja ihmisiä kuhisi joka nurkalla. Muistan ajatelleeni, että tälläkö minun on kohteeni ammuttava, mutta ei. Tapahtui nimittäin niin, että kohteeni pujahti yllättäen rakennustyömaata sivuavalle kujalle, jolla ei selvästikään kävellyt kuin pari naista, jotka tulivat meitä vastaan. Odotin, että naiset olivat päässeet turvallisesti kulman taakse ja pujotin sitten käteni taskuun. Käteni oli varma, ei tärinää tai muita stressireaktioita. Päätin silti odottaa, että työmaan hiekkatie loppuu ja asfaltille astuttuani lähdin juoksemaan. Kohde oli selvästi aavistellut pahinta, mutta asfaltilla hän kuuli minun lähestyvän vasta liian myöhään: kaksi laukausta selkään, ase takaisin taskuun ja juosten pois paikalta. Nopean hurmostilani katkesi kuitenkin nopeasti kuin fasistin niskat, sillä ohi ajoi auto. Näin itseni kuin hidastetussa elokuvassa tuijottavan hölmistyneenä ohi ajavaa perhettä, samalla kuin asetta taskuuni pujottaessa takanani lyyhistyi ampumani mies.

Moscov


21.4.2009 klo 11.34. Seis, lain nimessä!

Urhea lain ja järjestyksen edustaja Annukka Närhi aka Kyttä aka Tinanappi, myös tunnettu nimellä Sinivuokko pidätti murhaajan ja lurjuksen Kalle Lappisen. Myös Ens entiumina tunnettu pahantekijä sai surmansa pidätyksessä.

Etsivä Närhi kertoo:

Maanantai 20.4

Siinä se ruoja vain nukkui, vaikka tiesi minun istuvan vieressä ja katselevan tyhjällä kerhohuoneella. Mikä röyhkeys, mikä välinpitämättömyys! Sormeni syyhysivät pistoolini kahvalla katsellessani valuvaa kuolaa hänen poskellaan. Mutta ei vielä. Ei lupaa tappaa. Ei vielä. Kohdatessani illalla toimeksiantajani näin heti hänen silmistään, että tämän toimeksiannon kanssa ei olisi leikkimistä. "Tapettava välittömästi", hän sanoi ojentaessaan kirjekuoren.

Tiistai 21.4

Marssin määrätietoisin askelin kohti paikkaa, jossa tiesin kohteeni majailevan. Matkalla kohtasin tuttuja kasvoja, jotka väistivät tieltäni. Oliko tieto uudesta työstäni kiirinyt jo Viikin käytäville saakka? Pahus. Täytyi toivoa, ettei kohteeni tiennyt asiasta. Vasta ladattu pistoolini odotti laukussa, kun saavuin lähelle kohdettani. Tarkkailin häntä hetken oviaukosta. Sama mairea ilme kasvoilla, sama välinpitämättömyys, joka koituisi vielä hänen kohtalokseen. Pääni sisällä kaikui:"Tapettava välittömästi" Astuin huoneeseen sisälle ja tunsin ihmisten katseet, kun vedin pistoolini esiin. Lausuin tarvittavat litanjat kohteeni korvaan ja ammuin. Ei vastarintaa, sama välinpitämätön katse ennen kuolemaa.

Tapettu välittömästi.

Etsivä Närhi

Uhri kertoo:

Harhailen pitkin paljakkaa. Mieleni on levoton. Etelässä minua odottaa armoton välienselvittely alamaailman johtoasemasta. En haluaisi lähteä pois tästä lumisesta ja tuulen piiskaamasta kolkasta. Täällä murheet ovat erilaisia, yksinkertaisempia ja alkukantaisempia. Mutta silti nousen koneeseen ja havahdun vasta nytkähtävään laskuun.

Katselen apaattisena kohteitani. Eipä juuri inspiroi. Peruslahtauksen voisi tehdä, mutta ei taidetta. Jos antaisi kohteille vähän aikaa, jotta saisivat itse maistaa hurmeen veitsensä terältä... Päivät kuluvat. Mieleni harhailee tuntureilla ja vuonot siintelevät mielessäni. Lentoliput ovat tulleet. Kavalletut varat on siirretty talletilille. Suuri kaliiberinen kivääri kiiltelee kotelossa. Pähkinäpuun aallot taittavat valoa kauniisti. Se olisi turvani ja leipäni villissä pohjolassa. Toimeksiantajat juoskoot itse pitkin Myllypuron ostareita ja Lauttasaaren rantoja. Hoitakoot itse omat hommansa, saatana. Minä olen osani tehnyt, toisenlaiset seikkailut odottavat. Enää muutama tilisiirto ja hyvästit muutamalle läheiselle Viikissä. Muutaman päivän päästä toimeksiantajat alkavat ihmetellä saamattomuuttani, mutta silloin olen jo toisessa maassa.

Istun kerhohuoneen koneella, katsellen eurojen virtaa keskittyneemmin kuin ihmisten. Tuttuja kasvoja tulee ja menee. Äkkiä yksi puhuttelee omituisella nimellä ja käskee antautumaan. Pistooli on kiinni päässäni. Tämä oli tässä. Tuo vesikauhuinen rakki ampuu minut kuitenkin samantien. Mistä nyt tälläistä olisin osannut odottaa. Kurja kätyri puristaa liipasinta. Pelkkä kilahdus. No ei tässä mitään ehdi, toinen viimeistään levittää haaveeni pitkin seiniä. Toinen kilahdus. Taitaa olla surkea ase. Omani on taskussa. Kolmas kilahdus. Tuohan on sellainen romu, että voisin ehtiäkin... Edessäni pöydällä lojuu tikarikin. Pitäisikö kurottaa, kapinen piski on jo ihan paniikissa... Neljäs kilahdus. Voisihan sitä ehtiäkin. Viidettä iskurinlyöntiä seuraava pamaus lopettaa hupsut haaveeni.

Ens entium


18.4.2009 klo 15.30 Terän välähdys

Jo aikaisemmin murhaajana ansioitunut Pikku-Liisa aka Hannu Harmaajärvi kohtasi kohtalonsa General Disarrayn puukosta puoli neljän ruuhkassa.

Murhaaja kertoo:

Perjantai alkoi aurinkoinsena ja tuulisena. Olin saanut tiedot kohteeni liikkumisesta Kumpulan kampuksella. Tyynenä ja rauhallisin liikkein puhdistin Glock 17L puoliautomaattipistoolini, täytin lippaan ja asetin aseen käsilaukkuuni varmistaen sen helpon esiin vetaisun. Pukeuduin huomiota herättämättömästi. Oli aika ryhtyä toimintaan. En ollut saanut kohteeni valokuvaa, mutta olin melko varma, että pystyisin tunnistamaan hänet kuvauksen perusteella. Istahdin luentosalin oven viereiselle penkille pelaamaan kännykällä pokeria ohikulkijoita vilkuillen. Ehkä kohteeni oli aavistanut murhaajan olevan jäljillään, ehkä hänellä oli jokin muu syy olla ilmaantumatta paikalle, kuitenkin yksi asia oli varma: huomenna onnetar ei enää hymyilisi hänelle.

Saamani tiedon mukaan kohteeni olisi Itiksen Anttilassa klo 11-18 välisenä aikana lauantaina 18.4.2009. Aseeni odotti edelleen käsilaukussani valmiina ja nälkäisenä. Pukeuduin mahdollisimman kevyesti ja punnitsin raskasta laukkua kädessäni. Otin uskollisen, vuosia vierelläni palvelleen, mustana kiiltävän raudan esiin. Ehkä se olisi liian paljastava. Päätin jättää laukun matkastani, hyläten siten myös Glockini, ja sujautin hieman yli 20 cm pitkän veitsen hameeni liitingissä olevaan koteloon. Itäkeskus oli täynnä ihmisiä. Kartoitin liikkeen, jossa kohteeni työskentelisi; murha ei tulisi olemaan helppo. Joka paikassa oli ihmisiä, välillä tungokseksi asti, mutta kohdettani ei näkynyt missään. Kiersin ylä- ja alakerran läpi pariin otteeseen, kunnes ammatillinen itsesuojeluvaistoni käski poistumaan liikkeestä ennen kuin paljastuisin. Kulutin pari tuntia lounaan ja ostoksien teon parissa, kovan aseen painaessa alaselkääni muistuttaen taukoamatta tehtävästäni.

Soveliaan ajan kuluttua palasin liikkeeseen, jossa kohteeni piti olla töissä. Kiersin jälleen alakerran ja sen jälkeen yläkerran näkemättä vilaustakaan kohteestani. Tänään olin kevyemmin aseistettu kuin eilen, mutta tunsin kohteeni paremmin, sillä toimeksiantajani oli vihdoin toimittanut hänen kuvansa. Näytti kuitenkin siltä, että uhrini onnistui jälleen välttämään kylmän kohtalonsa. Pettyneenä astuin liukuportaisiin valmiina lähtemään valmistelemaan uutta yritystä, kun silmäni osuivat harmaaseen uniformuun pukeutuneeseen ponnaripäähän, joka jutteli portaiden alapäässä olevan kassan edessä myyjälle. Sydämeni alkoi jyskyttää. Tunsin kuumottavan veren nousevan poskilleni ja käänsin pääni pois. Ennen kuin ehdin pois portaista hän oli kadonnut nurkan taa, kuulin kauempana raskaan oven sulkeutuvan.

Odotin henkilökunnan ovien luona katsellen urheilulaukkuja ja kenkiä, kun huomasin, ettei minulla olisi mitään mahdollisuutta vetaista puukkoani esiin sen nykyisestä piilopaikasta uhrin huomaamatta. Vaivihkaa, varmistettuani ensin ympäristöni, vedin veitsen hitaasti esiin. Varoen viiltämästä itseäni tai vaatteitani työnsin veitsen kahva edellä hihaani. Kärjen tylsän puolen kylmä metalli tuntui lujalta kämmentäni ja sormiani vasten luoden uutta luottamusta itseeni. Aloin miettiä suunnitelmaa kuinka lähestyisin kohdettani. Päässäni pyöri erilaisia vaihtoehtoja avun pyytämisestä suoraan hyökkäykseen. Kesken ajatusteni kohteeni tuli odottamattomasti esiin henkilökunnan oven takaa harppoen kiireisin askelin eteenpäin. Yllätyin hänen ripeästä vaudistaan ja hukkasin hänet jälleen hetkeksi hänen kääntyessään hyllyjen välistä. Etsin kauhuissani katseella ja näinkin hänet liukuportaissa. Suunnistin jälleen yläkertaan, missä ihmisiä oli pääsäntöisesti vähemmän. Hyvä niin. Kun saavutin kohteeni, hän oli kolmen muun ihmisen seurassa. Liikaa silminnäkijöitä, ei auttanut kuin odottaa. Pian kohteeni riensi henkilökunnan pitkin itsevarmoin askelin alakertaan ja jälleen kadotin hänet tiloihin, joihin minulta oli pääsy kielletty. Aloin tulla epätoivoiseksi, ei tämä onnistuisi.

En joutunut odottamaan kauaa ja tällä kertaa olin paremmpin valmistautunut ja valppaampi. Kohteeni harppoi tilan poikki juurikaan kiinnittämättä huomiota minuun. Seurasin turvallisen välimatkan päässä kiirehtien askeliani. Hän suuntasi yläkertaan. Jäin liukuportaiden toiselle puolelle selailemaan kirjoja ja syrjäsilmällä seuraamaan kohteeni liikkumista. Sydämeni hakkasi tasaisesti, mutta jyskyttäen. Tunsin adrenaliinin virtaavan sisälläni. Olin saalistaja ja hän saalis. Kohteeni lähti kiertämään liukuportaiden vuoksi tilassa olevaa aukkoa vastapäivään. Vilkaisin ympärilleni. Vasemmalla kaksi henkilöä selaili kortteja ja takanani oli runsaasti ihmisiä. Vaikka kukaan ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, murha ei onnistuisi tässä. Lähdin liikkeelle. Kiersin aukkoa myötäpäivään lähestyen vastaani tulevaa kohdettani. Vilkaisin uudelleen ympärilleni. Taaempana mies oli hyllyjen välissä niin ajatuksissaan ja suojassa, ettei hän tulisi huomaamaan mitään. Huomasin reitilläni suojaisan kohdan, johon kukaan ei näkisi. Otin muutaman kiihdyttävän askeleen, autoin varovasti hihastani liukuvan veitsen ulos, puristin sen kiillotettua puista kahvaa. Vielä viimeinen varmistusvilkaisu. Ei silminnäkijöitä. Kohteeni oli ihan vierelläni, juuri ohittamassa minut, kun kylmä teräs upposi hänen vatsaansa nopeasti kuin kobran isku. Hänen kurkustaan karkasi vaimea korahdus ja hänen silmissään välähti epäuskoinen pilkahdus hänen lyyhistyessään maahan. Haavasta pulppuava veri laajeni tummana lammikkona. Kello oli 15:25. Veitsi katosi huomaamattomasti koteloonsa. Oli poistuttava paikalta nopeasti, vielä kun kukaan ei tiennyt mitä oli tapahtunut.

-General Disarray

Uhri kertoo:

Aamulla herätys, vaatteet ja kooma päälle. Töihin. Pitkä päivä edessä. Valppaus herpaantunut lähes nollaan, edelliset illat ovat aina petollisia. Käytävät täynnä ihmisiä, lauantaiostoksilla mokomat. Nooh, eipä siinä mitään, normaalia tarkastusrundia vetämään, ajatukset hyppelevät eilisillan selvittelyissä, perkeleen muisti kun teettää tämmöistä paskaa. Pari tuntia kuluu ilman ihmeempiä. Muutama mummo kyselee tietä kenkäosastolle, jonka suunnasta juuri tulevat. Muutama epäilyttävä tapaus tulee ja menee. Alan seuraamaan yhtä erityisen epäilyttävää naarasta joka vilkuilee suuntaani häpeilemättä. Kun mitään ei tapahdu, annan olla ja jatkan kierrosta.

Rullaportaat ylös, astiaosasto, valaisinosasto, matto-osasto, tekstiiliosasto ja hieman ennen kirjavalikoimaa sama naaras on edessäni ja kävelee vauhdilla päin. Paniikki iskee kun ymmärrän sen olevan jo liian myöhäistä. Mora on iskeytynyt lihaan, syvälle. Tässä vaiheessa älyän tilanteen vakavuuden ja yritän kurkottaa puhelimeen kutsuakseni apua, tietäen sen olevan jo turhaa. Valot välkkyvät silmissä, äänet haihtuvat ja suussa maistuu rautaiselta. Verta. Tässä se sitten oli. Tyhjyys.

-Pikku-liisa


15.4.2009 klo 22.01 Ensimmäinen murha!

Pikku-Liisa vei ensimmäisen uhrinsa. Tarkka luoti osui kohteeseensa ja lähetti Olli Väisäsen (alias Jack Clubs) Tuonelaan.

Murhaaja kertoo:

Istun kotona rauhassa juomassa teetä. Vieläkin katselen haikeana kirjahyllyssä makaavaa vanhaa ystävääni, kuudestilaukeavaa hopeista Cold Anaconda .44 magnumia. Vanha toveri olisi jo varmaan ruosteesta puhki, jollei siitä huolehtisi rakkaudella. Havahdun ajatuksistani ääneen, "pimpelipom, You've got mail." Sähköpostiani avatessa ihmettelen, koska osoite on vain harvoilla ja valituilla. Niillä, jotka eivät lähetä viestejä turhaan. Viestissä lukee kaksi asiaa: Kohteen Nimi ja sana "Teloita". Vihdoin hopeinen toverini nousee tomuistaan päivän kirkkauteen, vihdoin saan uuden kohteen, johon lyijyä upottaa. Tartun siis toimeen.

Lähteet kertovat kohteen olevan keskiviikko iltana oman ainejärjestönsä peli-illassa kerhotalolla. Sattuipa sopivasti, muutama toverini on paikan päällä, syystä tai toisesta. Saan siis hyvän syyn olla siellä, ilman epäilyijä. Ilta kuluu hyvää hetkeä odotellessa, vahdin vessaa ja molempia uloskäyntejä tarkoin silmin. Uhri ei vaan suostu liikkumaan penkiltänsä ja ystäviensä läheisyydestä.

Vihdoin kun olen jo menettänyt toivoni ja aistini ovat herpaantuneet kohteen seuraamisesta, sattuu kummaa: Uhri kantaa muutaman lautapelin viereiseen huoneeseen ja jää sinne hetkeksi, tiedän tilaisuuteni koittaneen. Menen huoneen ulkopuolelle, tarkistan käytävät, tarkistan ovensuut. Täydellistä. Ei ketään. Uhri kävelee huoneesta ja on jatkamassa matkaansa ohitseni, hän on noin metrin päässä, riuhtaisen vanhan kunnon hopeisen kanuunan takista ja annan lyijyn laulaa. Yksi laukaus, yksi uhri, yksi murhaaja.

Muuta ei tarvittu. Uhri kaatuu maahan ja verilammikko alkaa kasvaa, nyt nopeasti ulos, kauaa ei menisi ennenkun seuraava epäonninen saapuisi paikalle. Homma hoidettu.

Uhri kertoo:

[Now playing: The Avett Brothers - Murder In The City]

Keskiviikko 15.4. kello 00.01

Taas yksi vuosi tätä kirottua elämää tulee täyteen ja seuraava alkaa kuten edeltäjänsäkin, kaimani Jack Danielsin seurassa. Vanha revolverini odottaa pöydällä sitä, että saan kerättyä tarpeeksi rohkeutta. Mikään viskin määrä ei saa puudutettua tuskaa syövän kuristamista keuhkoistani, mutta ehkä siitä on apua kaiken kivun poistamiseen. Lopullisesti. Otan aseen kateen ja nostan sen käsi vapisten ohimolleni. Nyt aion päättää kaiken.

Mutta ennen kuin ehdin (tai ennen kuin uskallan) puristaa liipaisimesta yskäkohtaus tarraa minuun. Ase putoaa lattialle kun tartun molemmin käsin huutavaan rintaani. Tuntuu kuin yskisin keuhkojani pihalle, ne ovat liekeissä. Nytkö se on menoa? Lopulta kohtaus hellittää ja maistan veren ja liman suussani. Nousen ylös lattialta ja kaadan itselleni uuden lasillisen huuhtoakseni kuoleman maun suustani. Istuessani nojatuoliin huomaan että koneeni näytöllä välähtää ikoni. Työnantajani on ystävällisesti muistanut minua merkkipäivänäni. Nostan revolverini lattialta ja laitan sen koteloonsa. Se saa näköjään vaatia vielä muutaman sielun ennen omaani.

Kello 16.45

Olen tutkimassa ensimmäisen kohteeni kotiosoitetta, tarkastamassa paikan etukäteen. Tiedän hänen olevan töissä ja tiedän myös että töiden jälkeen hän suuntaa lempijuottolaansa muiden elämäniloisten kaduntallaajien kanssa juomaan ja iloittelemaan ja jos haluaisin hoidella hänet tänään joutuisin vahtaamaan sopivaa tilaisuutta varjoissa koko illan. En kestäisi koko iltaa kuumassa, ahtaassa ja meluisassa kuppilassa, en tällä pumpulla. Senpä takia olen nyt tutkimassa etukäteen tulevan uhrini kotikulmia. Etsin sopivaa paikkaa, josta voin hänet yllättää huomenna, kun hän krapulaisena lähtee jälleen töihin eikä jaksa olla valppaana. Portaiden kiipeäminen ei tule kuuloonkaan, ei edes toiseen kerrokseen. Onneksi talossa on hissi. Välillä joudun pitelemään seinästä kiinni kun keuhkoni yrittävät jälleen paeta.

Kello 21.45

Tutkittuani kohteeni kotirakennuksen tarjoamat mahdollisuudet perusteellisesti suuntasin vanhalle kerhohuoneelleni tapaamaan vanhoja tuttujani rahapelien merkeissä. Tätä sikarinsavuista ja skottilaisviskin makuista loukkoa saan kiittää nykyisestä tilastani, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Monta tuntia pelattuani en ole voitolla enkä häviöllä, mutta en kykene jatkamaan pelaamista enää. Ruumistani koskee jo joka paikkaan ja on aika painua kotiin. Huomenna minulla ja revolverillani on aikainen tapaaminen erään herran kanssa. Teen lähtöä erään tuttavani kanssa ja korjaan muutaman pelin pois varastoon. Tavaroitani hakiessa unohdan hetkeksi olla varuillani ja juuri silloin naulakon luona oleva hahmo vetäisee aseen esiin ja ampuu kohti. Kiroan epähuomiotani kun en edes ehdi hapuilla omaa asettani. Valahtaessani polvilleni murhaajani tokaisee "Hyvää illanjatkoa" ja häipyy paikalta. Kun osun lattiaan kipu alkaa jo hellittää. Tämä syntymäpäivä oli kuin olikin viimeiseni.

Jack Clubs

[If I get murdered in the city
Don’t go revengin in my name
One person dead from such is plenty
No need to go get locked away...]


15.4.2009 klo 00.01 Peli käynnissä!

Tavalliset kaupunkilaiset telkeävät ovensa. Peli on alkanut.