Reaper in the Rye (4.10.-22.10.) Status: Peli päättynyt Pelaajia murhattu: 18 Tappoja: 4  Sivullisia uhreja: 11?
   Pidätyksiä: 5 Todistajia: 1  Silminnäkijöitä: 3

Reaper in the Rye 4.10.-22.10.2010

Tapahtumat


26.10. 18.45 Lopputulokset

HYS kiittää lämpimästi kaikkia peliin osallistuneita.

Pelissä oli kaikkiaan 30 pelaajaa, joista yksi kaikille yhteinen uhri ja yksi joka vetäytyi pelistä. Pelissä suoritettiin 18 murhaa, joista ampumalla 8, veitsellä 6, pommilla 2, ruokamyrkyllä (teessä) 1 ja myrkyllisellä eläimellä 1. Itsepuolustukseksi tapettiin 4 pelaajaa ja pidätyksiä tehtiin 7.

Pisteiden tarkistus on nyt suoritettu ja lopulliset pisteet päivitetty tapahtumiin.

Pelin voitti Lauri "Raskaana ja kännissä" Torikka
Toiseksi tuli Suvi "Irja A" Nurmi
Paras tulokas Ville "Kaunahuili" Lovikka


20.10. 12.00 Peli on päättynyt.

Reaper in the Rye -turnaus päättyi viimeisen elossaolleen pelaajan pidätykseen.

Pelin palautetilaisuus pidetään Oluthuone Kaislassa keskiviikkona 27.10. klo 18->. Tervetuloa muistelemaan pelin parhaita käänteitä ja näkemään, keille palkintoveitset jaetaan!

Huom: pisteytys tarkistetaan tulevan viikonlopun aikana.


20.10. 10.15 Viimeinen sarka on niitetty ja viikatemiesten työ saatettu päätökseen - tällä kertaa.

Huhujen mukaan virkavalta lähetti Mikko Karvosen alias Haymaker viimeiselle matkalle. Asialla olivat tietojemme mukaan etsivät Puikkonen, Lovikka ja Siltaniemi.

Etsivä Puikkonen kertoo kuvituksen kera:

Vaellan kaupungilla. Olen menettänyt kaiken, olen vain haamu, varjo ihmisten kintereillä. Kukaan ei kiinnitä huomiota, ketään ei kiinnosta.

Olin ennen kunnianhimoinen etsivä, minulla oli perhe, vaimo ja kaksi lasta, kohtalainen tulevaisuus, hyvä menneisyys. Näin perheeni viimeisen kerran kun poliisi nosti heidät haudasta. Haudasta johon heidät oli laskettu elävinä.

Haymaker.

Nyt en ole enää se kunniallinen ihminen.

Tapaan etsivä Siltaniemen kaupungilla. Hänellä on sama kohde. Ei ole järkeä vaarantaa viimeistä tehtävää, joten päätän ottaa hänet mukaan. Uskottelen yhteispidätyksen olevan järkevämpi vaihtoehto, koska tiedän kohteen.

Hän ei tiedä liekkini sammumisesta eikä seurassani hiipivästä Kuolemasta. Saavuttuamme paikalle annamme toisillemme viimeiset ohjeet, ohjaan Siltaniemen turvaamaan mahdollisen pakoreitin ja käännän katseeni Kuolemaan. Tämä kohde on meidän, pidätys ei ole vaihtoehto, Haymakerin on kuoltava.

Kohteen tullessa näköpiiriimme Kuolema iskee ensin. Saan kuitenkin kostoni konekiväärillä. Haymaker tai mitä hänestä onkaan jäljellä luhistuu maahan ja näen etsivä Siltaniemen juoksevan hätääntyneenä paikalle.

---

Nousen Sörnäisissä metrotunnelista. Päivä on harmaa ja sateinen. Sennheiserin korvanapeissa soi The Avett Brothersin Murder In The City. Otan lähes tanssivia askeleita musiikin tahdissa. Kiire pysähtyy ja musiikki laajenee kaiken kattavaksi. Lopputekstit nousevat ruudun alalaidasta ja tiedän kaiken olleen tässä. Rauha.

Etsivä Lovikka kertoo kuvituksen kera:

Kiersin Helsingin keskustaa ja minne vain katsoinkin, näin ympärilläni tuhoa ja kuolemaa, liikenneruuhkia ja hävitystä. Olin aikeissa lähteä lomailemaan kiinalaisiin hiilikaivoksiin, kun kuulin läheltäni levottoman sielun kutsun. Sielulla oli tunnollaan eräs mies, joka pitäisi saattaa haudan lepoon. Apuni olisi tarpeen, sillä kohde oli velho ja hän saattaisi käyttää korkeampaa magiaa. Päätin jäädä toistaiseksi Helsinkiin.

Uhrin kotikadulla kohtasimme naispuolisen eetteriruumiin. Hänet oli murhattu väkivalloin, eikä hän siksi vielä suostunut vastaamaan tuonpuoleisen kutsuun. Eetteriruumis janosi verta. Hahmo oli haistanut tässä korttelissa kuoleman ja oli jäänyt kiertämään verivainua kuin moskiitto Mufasaa. Päätimme ottaa hänet puolellemme, sillä nyt ei saisi olla liian itsevarma.

Jätin viikatteeni astraalitasolle. En jaksanut mokomaa eilenkään, kun se vain inisi ja valitti nälkäänsä vaikka pikkuisia maksoja syöttäisi. Taitettava puukkoni sentään osasi olla herkkinä hetkinä hiljaa. Nyt hiljaisuutta tarvittiin, sillä operaatiomme vaati moniulotteista suunnitelmaa ja äärimmäistä keskittymistä. Pirullinen suunnitelmamme muotoutui pian. Haamut sulkisivat kadun olemuksillaan. Heidän ohitseen ei voisi ulottuvuusloikata, ja kävellen kohteemme pitäisi olla helppo saalis. Meidän ei tarvinnut odottaa pitkään.

Kohde ilmaantui porttikongin suulle ja minä ilmaannuin hänen taakseen. Kurkkuni korisi raskaan yön jäljiltä, kun lausuin veren ja järjen seisauttavat karkeat sanat. Söikö arvokkuuttani kädestäni roikkuva muovikassi vaiko hampaiden välissä roikkuva lihansäie, sitä en edelleenkään ymmärrä, mutta kohde ei suinkaan jähmettynyt kauhusta vaan lähtikin luikkien käpälämäkeen!

Hänen kuuluisi halvaantua eikä juosta paniikissa karkuun! En ala! Puukko käsissä juokseminen ei ole arvolleni lainkaan sopivaa! Työnsin käteni muovikassiin ja laskin sarjan uhrin selkään. Hänen ruumiinsa joutui ristipaineeseen, kun kollegani avasi asemastaan tulen. Raskas konekivääri sylki nappuloitaan vihaisesti ja uhri nieli kaiken matkallaan maahan. Katukiveykselle laskeutui kolmeen siivuun viipaloitu asetelma. Kyllä ammattimiehen työn tunnistaa, tuumasin, ja nyökkäilin niskanikamat ruksuen. Ilmassa sekoittui makea ruudin ja palaneen muovin käry, kun kuuma aseen piippu poltti muovikassini pohjaa.

Viereisellä penkillä vauhko mies huusi ja huitoi pensselillään. Katu tyhjeni haamuista, mutta mies ei suostunut rauhoittumaan.

Kadulla majailevan hullun erakkotaiteilijan näkemys murhaajasta. Kuvan viikate ei liity tapaukseen.

Etsivä Siltaniemi kertoo:

Iltaduuni. Kollegani raahustaa suoraan minua vastaan. Vaikka katseensa on tavoittamattomissa, etsivä P havahtuu harjaantuneesti horteestaan. Nerokkaat etsivänpäämme laskevat hetkessä, miksi törmäsimme juuri tässä ja tänään. Etsivä P selostaa kohteliaasti tiedusteluretkestään. Kuuntelen, joskin aavistuksen kärsimättömänä. En luota toisen käden tietoon, minun on varmistuttava tuosta kaikesta vielä tänään.

Lopulta etsivä P vihjaa palaavansa aamulla ystävänsä kanssa. Kun se sitten pyytää liittymään seuraan, suostun. Jatkan matkaani kohteen kotiseudulle, toisenlaisin ajatuksin ja askelin. Oli tartuttanut minuun lasittuneet silmänsä.

---

Kolea keskiviikkohuomen, sovitussa paikassa seisoo etsivä P. Tähyilen turhaan muita. En viitsi kysyä.

Saavumme päivätyömme arkiselle areenalle. Tuoreenvihreässä painotuotteessa sitä kutsuvasti kuvataan sekä "kolkoksi" että "siivottomaksi". Katu on yhtä vinoon kasvanut kuin asukkaansa, suora ainoastaan kartalla. Roska päivässä -puuhastelu ei sitä enää pelasta, mutta me yritämme silti.

Me aiomme noukkia Haymakerin. (Etsivä P kertoilee hetkisen teorioitaan nimen etymologiasta. Fäsöneiting. Keitähän me voitais olla? Undertaker, Cookie Baker?)

Saan lainaksi järeämpää aseistusta. En ehkä tulisi tarvitsemaan pienintäkään pistoolia, mutta aina voi käydä toisin. Näkökenttäni äärillä viipyy jotain tummaa.

Pian tarkkailen ohutta kadunsiivua pyörivän mainostolpan takaa. "Veren häät", toistaa rauhallinen rotaatio yhä uudelleen.

Valmista on. Musta puudeli kiehnää jaloissani. Mustaa liikkuu myös edessäni, poispäin, ei ainakaan tänne. Hyppysellisen ääntä ja vimmaa. Karheasti karjuva ase, ja toinenkin?

Odotan löytäväni enemmän kuin yhden ruumiin, mutta ainoastaan Haymaker lojuu ja valuu. Verellä on kiire, polttareihin kenties.

Vaan kukas se siinä
Hyhmäisen raadon äärellä näen sen, joukkomme kolmannen
Ase rennosti luisevissa käsissään, hyytävä hymy
huuletko nuo ovat?

Puikkonen: pidätys 2p, koordinoitu yhteistyö 1p, raportti 2p = 5p
Lovikka: pidätys 1p, koordinoitu yhteistyö 1p, raportti 2p = 4p
Siltaniemi: pidätys 1p, koordinoitu yhteistyö 1p, raportti 2p = 4p
Uhri: Raportti puuttuu -5p


19.10. 08.18 Katujen siivous jatkuu

Virkavalta iskee jälleen kun etsivä Nurmi pidättää Mert Sasioglun alias Janitsaari Malmin asemalla.

Etsivä Nurmi kertoo:

Kyllä on kummalliseksi mennyt oma kotikaupunki! Viime viikkojen ajan on melkein päivittäin tullut kuultua kollegoilta juttua puukotuksista portaikoissa, tulitaisteluista sisäpihoilla ja pommeista hisseissä. Uskaltaako tässä kohta enää päästää edes lastaan koulumatkalle ilman että on piltillä pippurisumute hupparin taskussa?

Kaiken huippu on se, että kansa on riehaantunut kaiketi viimeviikkoisen Ajankohtaisen kakkosen Homoilta-ohjelman vuoksi, ja jopa Helsingin piispa ammuttiin kylmäverisesti keskellä kaupunkia, ja vielä pyhäpäivänä! Ei riitä kirkosta eroaminen, ei, vaan pitää mennä piispa ampumaan. Jo on markkinat.

Minäkin kuuliaisena, kirkossa käyvänä perheenäitinä olin kuuntelemassa hänen saarnaansa viime sunnuntaina, arvaamatta lainkaan, että en tulisi näkemään häntä elossa sen koommin. Kuulin illalla työtovereiltani hänen järkyttävästä poismenostaan, ja shokista toivuttuani tajusin, että paras tapa kunnioittaa hänen muistoaan oli tehdä kuten hän oli opettanut - kuten hän itse olisi tehnyt.

Niinpä tänä aamuna heti saatettuani pikku-Rauhan koulutielle tartuin virka-aseeseeni uutta päättäväisyyttä uhkuen ja lähdin Malmille, missä luotettavien lähteiden mukaan piti sen piispanampujan kanssa samassa rikollisjengissä pyörineen synnintekijän olla lorvimassa. Odottelin jonkin aikaa, kunnes tuo kurja ilmaantuikin paikalle. Lausuin antautumiskäskyn, mutten jäänyt odottamaan vastausta vaan ammuin siistin laukauksen suoraan miehen sydämeen. "Synnin palkka on kuolema", kuten piispallamme oli tapana lausua saarnoissaan.

Lepää rauhassa, hyvä paimenemme: karitsasi ovat ryhtyneet jatkamaa aloittamaasi työtä.

- Etsivä Nurmi

Pidätys 5p, raportti 2p = 7p
Uhri: raportti puuttuu -5p


17.10. 18.40 Viimeisiä virsiä veisataan!

Lauri Torikka alias Raskaana ja kännissä käy Punavuoressa luotihippasille Suvi Nurmen alias Irja A. kanssa, mikä koituu molempien kohtaloksi.

Edesmennyt murhaaja kertoo kuvituksen kera:

Uhri kertoo:

Olin menossa hiljaisuuden retriittiin Korkeavuorenkadulle tutkiskelemaan sisintäni. Porttikongissa nurkan takaa ryntäsi yhtäkkiä musta-asuinen mies, keihäs ojossa kuin roomalainen soturi ja pistimellä varustettu pistooli minua kohti kiivaasti tulittaen. Luodit viuhuivat ohitseni ja vastasin tuleen aina mukanani olevalla pikkupistoolilla niin tarkasti kuin taisin. Taas näitä naispappeuden vastustajia, kyllähän niitä edelleen riittää! Lopulta tunsin, kuinka luoti upposi rintaani, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Viime henkäystäni vetäessäni näin kuitenkin myös, kuinka päällekarkaajani tuupertui maahan niin ikään. Silmä silmästä, hammas hampaasta! Ainakin vein hänet mukanani kohtaamaan korkeimman tuomion.

Vesipistoolini aina mukanani on (niin on)
Vesipistoolini murhaa vaikka Torikan (tosi on)

- Irja A.

Murha 10p, pistooli -5p, raportti 2p = 7p
Uhri: Tappo 5p, raportti 2p = 7p


17.10. 18.10 Viikatemies ei lepopäivää pyhitä!

Arttu Leinonen alias HMD kuolee myrkkykäärmeen puremaan. Käärme on huhujen mukaan Irja A:n terraariosta.

Murhaaja kertoo:

Tämän sunnuntain messussa olin saarnannut perisynnistä, kuten tavakseni on tullut. Seurakuntalaiseni syövät pian kädestäni muutakin kuin ehtoollisleipää. Ei mene pitkään ennen kuin voin valjastaa heidät jatkamaan aloittamaani puhdistustyötä. Helsinki tulee olemaan pian uudestisyntynyt kaupunki, jossa ei synnillä ole enää sijaa.

Palveluksen jälkeen jätin messukasukkani sakastin kaappiin ja lähdin jatkamaan kutsumustyötäni. Kolmannen käskyn noudattamisen jouduin nyt unohtamaan, mutta sunnuntai on toisaalta piispalle työpäivä joka tapauksessa.

Olin saanut selville, että eräs pahamaineinen salaseura kokoontui Helsingin Malmilla iltapäivällä, ja soluttauduin sen tapaamiseen. Siellä keskusteltiin kulteista, demoneista ja salaliittoteorioista, aivan kuten odottaa sopi. Erityisesti eräs paikallaolijoista oli listallani: olin kuullut huhuja, että hän oli murhannut sisarensa myrkytetyllä teellä. Millaista Luojan antimien pilkkaamista! Jokaisesta juomapisarastakin tulisi olla kiitollinen eikä tuhlata sitä tuolla tavoin! Aioin antaa mokoman maistaa omaa lääkettään.

Niinpä hänen ollessaan käymässä WC:ssä livahdin eteiseen ja kenenkään näkemättä piilotin hansikoiduin käsin myrkyllisen käärmeen hänen takkinsa hihaan. Käärmeellä oli kaulassaan panta, josta kiinnitin sen takin vuoriin hakaneulalla, jotta se pysyisi paikallaan ja piilossa kuitenkaan satuttamatta itseään. Käärme, miten äärimmäisen sopivaa - syntiinlankeemuksen symboli!

Aloimme tehdä lähtöä kaikki yhtä aikaa vähän ennen neljää. Hetken takkiaan epäluuloisesti ravisteltuaan kohteeni pujotti kätensä hihaan. Liike pysähtyi kuitenkin yhtäkkiä kuin seinään, mistä päättelin, että käärmeen myrkkyhampaat olivat löytänyt hänen paljaan ihonsa. Välittömästi tappava myrkky imeytyi onnettoman kohteeni verenkiertoon. Hän ei kyennyt sanomaan sanaakaan, katsoi vain ympärilleen epäuskoisena ennen kuin romahti lattialle. Me muut neljä paikallaolijaa katselimme toisiamme: kukaan ei ollut nähnyt juuri minun koskeneen kohteen takkiin, vaan kaikki olivat käyneet vuorollaan eteisessä. Se oli saattanut olla kuka tahansa meistä.

Lähtiessäni asunnolta minun saatettiin kuulla hyräilevän itsekseni. Laulu oli tuttu ja turvallinen, mutta jos joku olisi jäänyt kuuntelemaan hyvin tarkasti, hän olisi erottanut uudet sanat:

Myrkyn annan vaikuttaa,
mistään muusta tyydytystä en mä saa.
Uhri kaatuu, sortuu maahan,
suunsa vaahtoaa,
myrkyn annan vaikuttaa.

- Irja A.

Uhri kertoo:

Valtiatar ei ollut minuun tyytyväinen, sillä olin tappanut sivullisen. Se kävi tiistaina, kun olin etsimässä uhriani Alter Egon kerhoillan ulkopuolelta. Olin jo odottanut pitkään ja halusin mennä sisälle nauttimaan seurasta, mutta hän ei ollut vielä tullut. Sitten hissin ovet aukesivat ja siellä oli kohteeni jonkun naisen seurassa. Saattoi olla sen tyttöystäväkin, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Samanlainen tyhmä parta, samanlainen lyhyt vaaleahko tukka ja vielä käännähtää hieman varuillaan kun lausun hänen nimensä. Upotin teräskynteni sen kylkeen, mutta tajusin vasta sen lompakkoa tutkiessani että eihän siinä sama mies ollutkaan. Onneksi se likka vain nyyhkytti nurkassa, joten en sentään joutunut sitäkin listimään. Silti poistuin paikalta nopeasti, sillä en viitsinyt jäädä viereiseen huoneeseen jos se tyttö vaikka saisi itsensä kasattua ja tulisi syyttämään. Parempi näin, sillä astuessani rappukäytävästä varovasti ulos kuulin pienen piippauksen ja neljä kerrosta ylempänä AE:n kerhohuoneen ikkunat lennähtivät ulos. Nopeita sivuaskelia sekä putovan rappauksen ja lasinsirujen väistelyä ja viereiseen kantakapakkaan odottelemaan perheemme tapaamista. Eipä varmaan tarvitsisikaan pelätä poliisia, sillä kai he nyt uskoisivat sen idiootin kuolleen siihen pommiin ja eiköhän se likkakin löydy pian ruumishuoneelta kun se siihen seinän taakse jäi kyhjöttämään.

Silti olin varuillani kun rakas sisareni (eri sisar kuin se, jonka olin teilannut aikaisemmin) otti minuun yhteyttä torstaina ja pyysi minua tulemaan kanssaan sunnuntaina kolmeksi tunniksi pilkkopimeään. Olisiko valtiattareni lähettänyt sisareni perääni? Vai onko tämä vain koe? Olimme toki keskustelleet kyseisestä tilaisuudesta edellisellä viikolla kun kävimme sisareni kanssa kahvilla, mutta mistä yhtäkkinen kiinnostus? Päätin silti suostua, sillä tulisihan siitä mielenkiintoista.

Kuitenkin sunnuntaina olin menossa päivällä tapaamaan eräitä yhteisiä ystäviämme ja vasta sieltä siirtyisimme yhdessä tuohon pilkkopimeyteen, mutta arvannette yllätykseni kun rakas sisareni olikin siellä minua odottamassa. Tosin hän selitti varanneensa ystävämme jo aikaisemmmin ja tiesin heillä olevan jokin yhteinen projekti, joten en pitänyt sitä kauhean omituisena. Silti pidin käteni aseeni lähellä ja kun paikalle saapui kolmas yhteinen ystävämme, aloitimme sisareni kanssa sen salamurhaajien hyvin tunteman valssin jota tanssitaan kun paikalla on liikaa silminnäkijöitä, mutta kumpikin tietää että toimeksiantoja on liikkeellä.

Ystävämme meni miestenhuoneeseen, sisareni ja minä vetäydyimme kauemmas toisistamme. Jätin laukkuni sisareni lähelle ja poistuin viereiseen huoneeseen, sisareni siirtyi eteiseen. Sisareni antoi minulle kupin teetä varten, pesin sen ja join kylmää vettä. Tarjosin sisarelleni torilta ostamiani leivoksia ja sisareni kieltäytyi valittaen ettei vielä halunnut sellaista syödä. Lähdin kauppaan ostamaan maitoa ja sisareni siirsi viattomasti pöydänjalkaan nojanneen laukkuni eteiseen. Siirsin laukkuni taas huoneeseen ja poistuin vessaan ja sisareni halusi aluksi tulla mukaani ennenkuin tajusi minne olin menossa. Tarjouduin kaatamaan sisarelleni lisää teetä ja hän toivoi että eräs yhteinen ystävämme tekisi sen. Lopulta tämän tanssimme oli loputtava sillä olisimme kohta jo myöhässä esityksestä ja halusimme molemmat päästä jatkamaan tätä valssia pimeässä, missä silminnäkijöitä ei olisi. Tarkistin hattuni, takkini taskut ja vasemman hihan, mutta kiireessäni en ehtinyt tarkistaa oikeaa hihaa ennenkuin aloin pukea takkiani ja tunsin sormissani pienen pistoksen. Kaatuessani maahan alkoi suustani valua vaahtoa ja ymmärsin että näin käy lopulta kaikille verikoirille. Kuin vesikauhuiset rakit ne täytyy lopettaa sillä niiden verenhimo saa ne tekemään liikaa virheitä. Viimeinen mitä näin oli sisareni kengät jotka saivat minut ajattelemaan Valtiattareni saappaita, joita olin rakastanut niin paljon. Silti tiesin olleeni hyvä poika ja saavani koston, sillä eihän Valtiatar antaisi minun mennä siihen tuliseen paikkaan yksin. Sulkiessani silmiäni viimeistä kertaa vielä kuulin sisareni pienen hihkaisun kun hän tajusi onnistuneensa ja kaulapantani kilahduksen kun se osui lattiaan.

Muutamaa tuntia myöhemmin odotellessani siellä että minulle löydettäisiin paikka johon kuuluisin, sillä kaikki olivat sitä mieltä kuuluin juuri heille, näin kuinka kaukana ylhäällä aukesi pieni aukko josta rakas sisareni heitettiin perääni isämme kanssa. Nyt olisimme koko perhe täällä ja voisimme olla onnellisia. Ehkä vielä joku päivä Valtiattarenikin tulisi tänne, mutta siihen asti saisin kuunnella rakkaan sisareni laulua, jota hän minulle laulaa koska hänet tänne toimitin...

"Your dog days are over.
Your dog days are done.
Can't you hear the horses?
'Cause here they come."
- Florence + the Machine - Dog days are over

- Her Majesty's Dog

Murha 10p, teemalle uskollisuus +2p, murha eläimellä +1, raportti 3p = 16p
Uhri: raportti 3p


14.10.2010 17.40 Kovaa toimintaa keskustassa

Etsivä Lovikka jatkoi keskustakampuksen siivousoperaatiota pidättämällä Porthaniassa Janne Andstenin, joka on tunnettu alamaailmassa nimimerkillä Kingslayer.

Etsivä Lovikka kertoo:

Vaelsin ruumiittomana häilyen kahden maailman välillä. Näin elävät ja kuolleet heille tarkoitetuissa sfääreissään. Kaikki olivat tuomittuja kohtaloonsa, kaikki yhtä kykenemättömiä päättämään elämänsä kulusta. Kaikki olivat orjia paitsi yksi.

Aistin hänet ensin vain ohimennen, silti heti tiesin tuntevani hänet läpikotaisin. Seurasin mustaa liehuviittaa piittaamattomien ihmisten lomitse, kaupunkien halki, basaareista sademetsiin ja takaisin. Kiersin kalpean hahmon perässä maailman kerta toisensa jälkeen hänen suorittaessaan kutsumustaan. Sekunnit tuntuivat vuosilta, tunnit aikakausilta. Olennot pienimmästä suurimpaan lakosivat mestarin kosketuksesta. Hän ei koskaan lakannut hymyilemästä. Ihailin hänen päättäväisyyttään. Uskoin viimein kohdanneeni kaltaiseni. Meitä ei saisi olla kahta.

Työnnyin hahmon kovaan kalloon. Muinainen mieli ei ollut kohdannut mitään vastaavaa ja se liikahti levottomasti. Sysäsin horjuneen olevaisen väkivalloin pois ikiaikaisesta kodistaan. Nivelet poksahtelivat vaimentamattomina, kun kokeilin uusia jäseniäni. Kiiruhdin takaisin Helsinkiin, jossa työni oli vielä kesken. Ensimmäisen korjattavan sielun löysin Porthanian aulasta. Näköni oli heikko, mutta tosikutsulta ei kukaan voinut piiloutua.

Materialisoiduin uhrini viereen ja kuiskasin hänelle kohmettavan käskyn. Lihattomasta suustani kiiri karkeaa rahinaa kielellä, jota kaikki elävä kunnioitti. Hän jäykistyi. Virnistin herkeämättä. Tähän ei viikatetta tarvittaisi. Jätin sen taiteltuna roikkumaan kupeelleni ja nostin terävän sormeni kohti uhrin sydäntä. Katsoin häntä silmiin ja käskin sydäntä seisahtumaan.

Vahtimestari jatkoi turhaan elvytysyrityksiään ambulanssin saapumiseen saakka. Uhrin vieressä seisoi kolme siviilipukuista etsivää tyytymättöminä äkkikäänteeseen. Etsivät nähdessään varjoista pakeni ihminen haparoivin askelin.

Viikatteeni värisi nälkäänsä. Hän saisi syödä seuraavan sielun. Jokin sisimmässäni iloitsi, että tämä ei ollut minun loppuni. Kahlitsin tunteen, mutta se ehti nauraa ohikiitävän tuokion verran.

On kalaman kalapee ukko tuo / Joka katseellaan kuolemata luo
Tiijjä häntä mikä tuo oesj' / Vuan en halluu sen lähtevän poes
Silimät tuimat nuo pimmeessä hohtaa / Ja sielullasa mielijä johtaa

Sikijääkö tuo itestään perkeleestä? / Kuppanen ukko kalaman kalapee
Kuolemata levittellöö, vanaha vihtahoosu / Nytkö on alkana haavvasta noosu?

~ Verjnuarmu - Kalaman kalapee

Uhri kertoo:

Olin merkitty mies. Tämän tunsin nahoissani. Missään ei ollut merkkejäkään, mutta vaistoni sanoivat jonkin olleen vialla. Yli viikon ajan tiesin jonkun olevan perässäni, mutta ketään ei näkynyt. Portaikot olivat tyhjät, käytävät täysin normaalit. Olisin jo ehtinyt luopua ajatuksesta, elleivät vaistoni olisivat sanoneet toisin. Sisimmissäni olin kuitenkin tyyni. Ei sillä ollut enää väliä. Jos kuolisin, tietäisin tehneeni sen loistokkaasti, enkä katuisi tekojani. Ainakaan paljoa. Tai kuolisin niin kivuliaasti, etten ehtisi miettiä tekojani. Miten vaan. Olin hyväksynyt sen.

Tulin ulos huoneesta Porthaniassa. Opiskelijapeitteeni oli mahtava, kukaan ei ollut yrittänyt minua saalistaa viikkojen varrella. Hetki vielä, niin selviäisin koko touhusta. Ehkä muuttaisin Siperiaan. Tai Kanadaan. Aloittaisin elämäni uudestaan. Mutta sinä kohtalollisena hetkenä, kun päätin mennä vessaan pesemään käteni, tuli takaani ihminen. "Oletko sä Janne?" hän kysyi. En vastannut, mutta tiesin aikani tulevan. Etsivät olivat ehtineet ensiksi. "Andsten?" hän jatkaa. Tämä sinetöi kohtaloni. Kyllä hän naamani tunnistaisi. Ja näin olikin, kun kuulin nuo kohtalokkaat sanat. Olisin voinut juosta, mutta se oli turhaa. Ei minulla ollut paikkaa, minne paeta. Sitäpaitsi, en pelännyt kuolemaa. Katsoin etsivää, kun tämä veti puukon hihastaan. "Olet pidätetty", hän sanoo. "Oli vähän aikakin", sanon hymähtäen, olihan se arvattavissa. Tämä ei ollutkaan loppuni, ainoastaan pieni mutka matkassa. Otan käsiraudat vastaan ylpeänä.

Sitten kolme hahmoa ilmestyy kulman takaa eteemme. "Saiks sä ton jo?" yksi kysyy etsivältä. "Ollaanko me myöhässä?" toinen ihmettelee. Nauran. Jotenkin lohduttavaa.

- Janne "Kingslayer" Andsten

Pidätys 5p, raportti 3p = 8p
Uhri: raportti 2p


14.10.2010 16.25 Pidätys päärakennuksella!

Etsivä Romana koitui sivistyksen kehdossa piileskelleen Lasse Hämäläisen alias Ignotus Peverellin kohtaloksi. Yliopiston päärakennuksen henkilökunta ja opiskelijat saivat todistaa järjestelmän hurmeista voittoa alamaailman saastasta.

Etsivä kertoo:

Yö meni Puistolassa. Istuin pysäköidyssä Lincolnissa kadun varrella pelkääjänpenkillä avonainen rasia donitseja. Välillä nostin kiikaria silmille ja toisella kädellä join kahvia. Merkitsin ylös koiranulkoiluttajan 1:45 ja postinjakajan 4:30. Aamukuuteen mennessä ei ollut tapahtunut mitään epäilyttävää. Se oli ehkä odotettavissa - ei mulla siellä mitään keikkaa ollut, oli vapaayö. Pinttyneistä tavoista on vaan vaikea luopua.

Aamupäivän puolella tuli työpuhelu. Söin parhaillaan suklaakuorrutteista donitsia ja jututin paria rekkamiestä Tuusulanväylän ABC:llä: ne tietää mitä liikkuu Helsinkiin ja ulos. Painoin mieleen, kun tuttava poliisipiireistä luetteli ajan, paikan ja nimen. Kokemuksesta osasin arvella, että vasikoidulta kriminaalilta oli jäänyt jokin homma hoitamatta ja tietovuodon takana oli tyytymätön työnantaja. Vedin kahvinpohjat donitsin perään ja jätin rekkakuskit pöytään, toinen luki päivän lööppejä. Etusivulla oli juttua isosta pidätyksestä: alalla kilpailu sen kun kovenee.

Annoin Lincolnin lipua parkkiin Fabianinkadulle. Laitoin bluesia soimaan, join kahvia ja katselin yliopistonuoria. Vähän vaille neljä nousin autosta, otin mukaan pistoolin ja donitsin ja nousin päärakennuksen kolmanteen kerrokseen. Ehdin seisoskella salin kahdeksan edessä kotvan ja haukata palan jammya tuplahillolla juuri ennen kuin lierihattuinen kriminaali ilmaantui. Vedin harmaan popliinitakin taskusta asetta ja, tietenkin, kaveri otti jalat alle. Suu hillossa, antautumiskäskyä karjuen, toisessa kädessä donitsi, toisessa vanha kunnon Remington, syöksyin perään. Portaikossa sain tähdätyksi ja laukaus kajahtaa hiljaiseen yliopistomaailmaan. Luoti kulkee repun läpi ja rintalastasta ulos. Siinä on patologian puolella hyvä lukea ampumahaavasta osia kriminaalin filosofianmuistiinpanoista.

Pidätyksen jälkeen ajoin Essolle. Baarin puolella kassaneiti päätteli jotain mustista silmäpusseistani ja tästä etsivän perusilmeestä, koska katsoi asiakseen ehdottaa, että joisin vaihteeksi vaikka rooibosta. Sanomattakin selvää: otin kaneli-sokeri-donitsin seuraksi kahvia. Ison kupin. Mustana. Ilman sokeria. Tällä kokemustaustalla osaa jo välttää epäilyttäviä juomia.

Etsivä "Doughnut" Romana

Uhri kertoo:

Ei ole ihme, jos Pomo on tyytymätön. On mennyt peli semisti vituiksi. Toimeksiantoja on ollut, toimenpiteitä ei. Kohteet juoksevat aikataulujaan karkuun kuin Kuolema itse olisi heidän kintereillään. Tosin kun sen noin sanoo... No whatever, huomenna se kaikki tulee muuttumaan. Olen juuri ollut Topeliassa hiomassa murhasuunnitelman, jossa mikään ei voi mennä pieleen, ja joka vain odottaa täyttymistään, huomisaamua. Iloisin mielin hyppelehdin yliopiston Päärakennukselle.

Tästä murha voi alkaa
Ammun uhria jalkaan
Kohta pääsee hurmaan
aiheuttamaan turmaa
Päättymättömät retket,
odotuksen hetket
Aamuhetkein' tuskaa,
alkusyksyn ruskaa

Hietaniemeen yöllä
hilparini vyöllä
Meikäläinen nauraa
tää on huvii halpaa
On kuolo vielä kaukana,
ei syytä huoleen
Tunnen, olen nuorempi
kuin moneen vuoteen

Typeräniloinen lauleskeluni kuitenkin keskeytyy muutama metri ennen luentosalia: oven edessä seisoo tutunoloinen nuori nainen, selin minuun, tutkiskellen luentosalin aikataulua epämääräisellä mitähelvettiä-ilmeellä. Sitten hän kääntyy minuun päin hienoisesti hymyillen.
"Ai, moi."
Rentoudun hetkiseksi todettuani, että tosiaankin tunnen hänet. Freelancer-etsivä, onneksi siis ei sentään liian läheinen tuttu. Tässä vaiheessa päässäni syttyy kolmen watin lamppu: Hän on etsivä. Minä olen saamaton salamurhaaja. Tämä mainio huomio liikkuu hermoradoilla hiljalleen muuhunkin ruumiseen:
"Hmm. Tee jotain."
Yritän selvittää tilanteen vanhalla, hyväksi havaitulla Käpälämäki-taktiikalla, mutta eihän siitä mitään tule. Etsivä huutaa jotain, mitä en kuule, ja sen jälkeen kajahtaa laukaus selkääni. Auts! Viimeisillä hetkilläni yritän vielä ottaa kaiken ilon irti tästä elämästä, mikä enää kohta ei ole mahdollista. Pistävä kipu selässä kuitenkin haittaa aika paljon. Ikävää puuhaa koko kuoleminen, en suosittele.

Teidän,
Ignotus Peverell

Pidätys 5p, raportti 2p = 7p
Uhri: raportti 2p


14.10.2010 12.00 Aikainen lintu madon nappaa!

Tässä tapauksessa Esa Perkiö alias Lukki yritti saalistaa Miika Säynevirtaa alias Koloradonkuoriainen. Aamuinen tulitaistelu sisäpihalla päättyi molempien kuolemaan.

Murhaaja kertoo:

Hankkiuduin kohteeni kotitalon sisäpihalle ennen kuin aamu oli valjennut. Missään ei liikkunut ketään, mikä lupasi hyvää. Piilouduin paikkaan, josta en osuisi kohteeni silmiin ja josta pääsisin nopeasti liikkeelle. Kohta ovi kävi. Odotin pienen hetken ja lähdin syöksyyn veitsi kädessä, mutta kohteeni oli liian valpas, liian tarkkakorvainen ja aivan liian hereillä. Katsoin kauhulla esiin nousevaa pistoolia ja tajusin tuoneeni veitsen pyssytappeluun. Ei se mitään, oli minulla pistoolikin.

Tulitaistelumme eteni sisäpihan poikki uloskäyntitunneliin ja tajusin, että tämä olisi viimeinen tilaisuuteni ennenkuin vaikeasti tavoitettava kohteeni karkaisi minulta aamuisille kaduille. Kohteeni yrittäessä avata sisäpihan rautaporttia syöksyin eteenpäin ampuen kuin hullu. Tunsin näkymättömän moukarin lyövän otsaani. Viimeinen punahuntuinen näkyni oli - oi onnea - porttia vasten horjahtanut kohteeni valumassa maahan, verta yskien.

- Lukki

Uhri kertoo:

Herätyskello piipittää ilkeänkuuloisesti, olen nukkunut liian sikeästi ja herätys tulee viimeisenä mahdollisenä hetkenä, viisi minuuttia aikaa lähteä liikkeelle ollakseni töissä ajoissa. Pukeudun, noukin jääkapista energiajuoman laukunpohjalle, otan aseen valmiiksi ja sujahdan pimeään rappukäytävään. Ei outoja ääniä tai vaanivia varjoja, kurkkaan ikkunasta enkä näe pihalla ketään ja läppäisen rapun valot päälle ennen katutasoa jotta näen kellarikerroksen piilopaikat, ei ketään rapussa. Sisäpihalle astuessa sujahtaa pistooli taskuun piiloon, mutta ote pysyy tiukasti kahvan ympärillä. Ketään ei välittömästi näkyvissä, mutta tiedän tutulla pihalla olevan piilopaikkoja. Ehdin nähdä porttikongin olevan tyhjä kun takaa kuuluu juoksuaskeleita. Vedän aseen ja näen nurkan takana piilossa olleen huppariin pukeutuneen miehen juoksevan kimppuuni, ammun hätäisesti ja pakenen portin suuntaan, sieltä pääsisin kaduille joilla voisin karistaa jahtaajani. Myös vastustajani alkaa ampumaan ja vaikka portin pystyy avaamaan yhdellä kädellä jalkaa apuna käyttäen se ei ole kovin helppoa samalla kun käy tulitaistelua salamurhaajaa vastaan. Porttia auki räveltäessäni osuu kuitenkin laukaus liikaa riskejä ottaneeseen hyökkääjään ja tämä luhistuu maahan, hymähdän tyytyväisesti ennen kuin omat jalkani pettävät alta ja tajuan saaneeni itsekkin osuman...

- Koloradonkuoriainen

Murha 10 p, kotiovi -2p, pistooli -5p raportti 1p = 4p
Kohde: Tappo 5p, raportti 1p = 6p


13.10.2010 12.00 Pommi-isku Pasilassa!

Virkavallan aktiivisuus näyttää vain kaataneen bensaa liekkeihin. Tällä kertaa räjähtää Haaga-Helian Pasilan-toimipisteessä, jonka hissistä löydetään nimimerkittä toimineen Mika Etelän ruumis. Alustavan rikospaikkatutkinnan perusteella pommin tekotapa viittaa tekijän olleen raskaana ja kännissä.

Murhaaja kertoo:

Keskiviikko alko niinku aivan vitun kurjasti. Viinat ja rahat loppu, velkaa oli venäläisille kuin jatkosodan jälkeen. Itiksen kautta sit lähettiin liikenteeseen ratkomaan meidän velkaongelmaa. Pena kävi kaupasta pöllii meille vähän kaljaa ja mulle blandista. Ite onnistuin Alkosta nappaa pullon viskii, kun rommihyllyn edessä kyyläs joku vitun myyjä, luuli olevansa nii hemmetin tärkee ku oli Alkoon päässy töihin. Kai se viskikolakin alas menee.

Anna-Leena oli antanut eilen mulle hyvän vinkin, kuhan eka olin sitä vähä kovistellut. Opiskelijoilla kuulemma on aina uudet läppärit ja ipodit vaik ne urpot aina valittaa rahapulasta ja kuinka niitä sorretaan. Menis saatana työkkäriin. No kuiteski lähettiin Pasilaan mis oli joku amis tai jotain. Kaikki meni alkuu tosi hyvin, oli pari kännyy ja ipodii jo laukus, kun joku jannu ajaa mun kokiksen kumoon mopollaan! Siis ooämgee, se ajaa mopolla sisällä! No lähin sit perää ku se ajeli hissiaulaan, ja kovaa ajoikin. Aattelin käräyttää sen moposta akun kaatamal vähän viskii sen päälle, mut perkele johan se leimahti ja koko helvetin hissi tais pamahtaen tipahtaa pohjakerrokseen. Karmee ääni siitä synty ja amikset säntäs tsiigaamaan. Parempaa harhautusta ei olis voinut keksiä, lähti kyl viihde-elektroniikkaa messii niin paljo ku jakso kantaa. Tänään Nollaan nollaamaan tilanne, ihan vitun jepa!

-Raskaana ja kännissä

Uhri kertoo:

"Poistuin ajatuksissani tentistä kohti hissiä. Varmistin, ettei suoraan takanani ollut ketään, kuten tavakseni on tullut. Yht'äkkiä kuulin kuitenkin selkäni takaa pienen kolahduksen, aivan kuin jotain olisi tippunut lattialle. Käännähdin katsomaan nähdäkseni, olinko pudottanut jotain, mutta kauhukseni huomasin että hissin lattialle oli ilmestynyt pieni, kirjan muotoinen paketti. Koska tiesin, että normaaleilla ihmisillä ei ole tapana heitellä kirjoja hissiin, arvasin, että kyseessä on jotain paljon pahempaa. Se ei tikittänyt tai pitänyt ääntä, mutta tiesin tuon harmittoman näköisen kirjan kätkevän sisälleen pommin. Yritin poistua, mutta murhaajani ajoitus oli täydellinen, hän oli ujuttanut pommin hissiin selkäni takana ja poistunut näkyvistä juuri ennen kuin hissin teräsovet sulkeutuivat. En nähnyt viikatemiestäni edes vilaukselta - todellisen ammattilaisen työtä. Ovien sulkeutumista seuranneet sekunnit tuntuivat ikuisuudelta. Silmissäni vilisevä elämäni katkesi kuitenkin viimein, kun sytytin aktivoitui ja räjähdys päätti maallisen vaellukseni. Stairway to heaven, elevator to hell."

Murha 10p, raportti 2p = 12p
Uhri: raportti 2p


13.10.2010 10.20 Pidätys Physicumissa

Etsivät Mäkelä ja Puikkonen pidättävät Kasvisten teurastajan alias Suvi Okkolan näyttävästi keskellä Kumpulan kampusaluetta. Lehdistö käy kuumana:

Etsivä Puikkonen kertoo:

9:26 Istun junaan (juna 5 minuuttia myöhässä). Ajatuksissani pyörii vain yksi asia: "Tänään tehdään Kasvisten teurastajasta julkkis!"

9:38 Hyppään junasta pois Pukinmäen asemalla ja kierrän kohteen takaoven lähistölle kamera tiukasti kädessäni. Väijypaikka on katsottu jo hyvissä ajoin. Nyt pitää vaan odottaa. Teurastajalla on tärkeitä bisneksiä Kumpulassa ja niistä se ei tule myöhästymään.

9:50 Oliko tuo äskeinen naisihminen Teurastajamme? Ei voi sanoa varmaksi, joten toista kautta kiertäen perään. Nainen kuitenkin ehtii kadota bussiin, jota ei pitäisi olla. Jään istumaan bussipysäkille kiroten huonoa tuuriani.

9:55 Bussi kurvaa eteeni ja samalla elämäni kirkastuu: Vasemmalta bussin perästä kävelee juuri oikea henkilö. Astun bussiin ja kävelen perälle. Kohde vilkaisee minuun muutaman kerran, mutta istuutuu sitten rauhallisesti muutaman penkkirivin päähän.

10:05 Soitan etsivä Mäkelälle kohteen olevan tiukasti näkökentässäni.

10:12 Hyppään Arabian kauppakeskuksen edessä bussista pois ja jään kohteesta tarkoituksella muutamia metrejä. Liikennevalot ovat hänelle suotuisat, minulle eivät. Hän ei vilkuile taakseen, joten pistän juoksuksi eri reittiä pitkin.

Kampuksella tapaan etsivä Mäkelän ja kierrämme rakennukseen toisesta sisäänkäynnistä. Juonikuvio on selkeä: Otan kamerani telezoomilla ja kipuan ylempiin kerroksiin samalla kun Mäkelä virittää aseensa ja hakee silmillään kohdetta. Vielä viimeinen katseenvaihto ja annan kameran laulaa.

-etsivä Puikkonen

Etsivä Mäkelä kertoo:

Homma on karkaamassa käsistä.

Lehdet pursuavat murhauutisia, alamaailman sotaa. Ihmiset on kauhuissaan, poliisivoimilla menee enemmän resursseja puhelimeen vastaamiseen kuin toimintaan.

Ainoa mahdollisuus on lähteä taistelemaan vastaan pr-puolella: "Etsivä pidättää kovaotteisesti murhaajan" "Kansalaisilla ei pelkoa, poliisi toimii ripeästi"

Mutta nyt ei enää pelkät lööpit auta. Eivät ihmiset enää usko sanoja, he haluavat todisteita. Kuka tahansa voi väittää tehneensä pidätyksen, "silminnäkijät" voidaan lahjoa kertomaan tarinoita.

Ajatukseni keskeyttää osastomme valokuvaaja, etsivä Puikkonen joka kertoo juuri sen sanan mitä halusin kuulla. Valokuva. Tarvitaan hyvä valokuva. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ei lavastuksia, puhdasta toimintaa. Kohde löytyy etsivä Puikkosen listalta. Teemme alustavan suunnitelman: Kuvaaja korkealla paremman perspektiivin ja huomaamattomuuden vuoksi, kuvassa tulee näkyä poliisivoimien logo, ase ja pidätyshetki. Haastavaa, muttei mahdotonta. Eikä tätä voi valitettavasti käyttää koulutustilaisuutena. Tämä on etusivun juttu.

Äkillinen puhelu Puikkoselta aamulla. Kohde samassa bussissa, nopea kohdekuvaus. Koska toimitaan? Nyt. Vaihdan nopeasti virka-asusteet ja juoksen Physicumin aulaan. Etsivä Puikkonen tulee myös juosten paikalle ja lähtee hakemaan kuvakulmaa.

Kohde saapuu. En voi suorittaa pidätystä koska selkäni on väärään suuntaan - virkavallan logo ei näkyisi. Seuraan kohdetta kahvilan jonoon. Tarkistan, että Puikkonen on asemissa. Asettelen itseäni hyvään paikkaan, jotta kaikki kolme pääelementtiä näkyisivät. Pidätysmääräys, yksi luoti. Vilkaisen parvelle - etsivä Puikkonen näyttää peukaloa.

Nostan työpuhelimen luurin ja kierrän puhelimeen numeron. "Onko toimituksessa?" "Meillä on teille etusivu."

- etsivä Mäkelä

Uhri Kertoo:

Heräsin tyypillisesti hieman liian myöhään huomaten kiireen taas aikatauluani jouduttavan. On se kaksoiselämä rankkaa. Hetkenä toisena, pitäisi teurastaa ja toisena, esittää kuuliaista työtä tekevää luonnontieteilijää. Teurastustyöni tulosten jäätyä heikoiksi tiesin etsivien tarkkailevan minua.. Sitäkään he eivät taatusti hyväksy, että tulin listineeksi yhden heikäläisistä. Mitäs se retiisi tuli tunkemaan nokkansa minun asioihini! Olisi pysynyt poissa.

Aseen ladattuani kiiruhdin bussipysäkille. Kunpa saisin vielä illalla tehdä porkkanaraastetta, toivoin. Teurastushimo olisi kova...Varsinkin pettymykseksi osoittautuneen kaupan jälkeen. Bussiin noustessani huomasin vanhat tutut kasvot. Vihannesvelkoja... Ei, tästä ei voi seurata hyvää. Hän on taatusti juoninut jotakin pääni menoksi. Velvollisuudet kuitenkin kutsuivat ja minun täytyi matkata kohti Kumpulaa. Koko matkan puntaroin mahdollisuuksiani paeta, asekäsi hioten.

Nousin mäen Kumpulaan ripeästi käsi aseellani, sydän pamppaillen, stressihormonien raskauttamin raajoin. Physicumin sisällä huomasin taas tuon pahaenteisen seuraajan: Mitä helvettiä siellä ylhäällä mulkoilet! Ruumiini huusi vettä, joten kipaisin noutamaan kupillisen ennen nousua toisen kerroksen saliin. Olisi syytä rauhoittua ja rationalisoitua. Vainoharhaisesta vilkuilusta huolimatta, kuulin yhtäkkiä selkäni takaa nuo veren seisauttavat sanat "Kasvisten teurastaja, antautukaa!" paparazzin ikuistamana. Vedin aseen taskustani kääntyessäni ja ammuin kohti etsivää. Kas, täällä oli toinen jahtaaja piilossa. Luotini ei ehtinyt saavuttaa etsivää ja huomasin kyljestäni pursuavan veren. Ei vielä..teurastusveitseni olisi pitänyt vielä saada korjata satoa...vuodattaa ver...kasvislientä...

-Kuiviin vuotanut Kasvisten teurastaja

ps. Varokaa epäilyttävästi käyttäytyviä kasvikunnan tuotteita. Niillä voi olla henki ja hyvä muisti...

Mäkelä: Pidätys 5p, raportti 2p = 7p
Puikkonen: raportti 2p, kuva 2p = 4p
Uhri: raportti 2p


12.10.2010 18.23 Järjestötoiminta on kuolettavaa

Alter Egon kerhoillassa räjähtää. Paikan päältä löydetään arviolta kymmenen henkilön jäänteet, joukossa Ville Lovikka alias Kaunahuili. Tekijäksi on ilmoittautunut Lukki.

Murhaaja kertoo:

Menneen viikon epäonnistumiset korventavat mieltäni. Yksi kohteeni meni kuolemaan ennen kuin pääsi ottamaan ensi askeleensa suunnittelemassani kuolemantanssissa. Toinen liikkuu pimeillä kujilla vain seurassa. Kolmannen aikataulut muuttuivat viime tipassa ja kaunis pommini jäi keräämään pölyä. Myrkky valui ja tuli huomatuksi. Epäonnistumisella on hintansa. Minut ollaan jo ilmiannettu. Etsivät ovat perässäni. Synkkä epätoivo vuorottelee katkeran raivon kanssa kun katselen kohteideni hedelmättömiä aikatauluja. Mutta hetkinen? Hehän? Tuolla? Tuolloin? Molemmat?!

Aamutähti leimahtaa otsalohkoissani. Etsivät ovat joka tapauksessa perässäni. Olkoot sitten aiheesta! Sivullisten henget tai palkkio eivät enää merkitse minulle mitään. Ainoa palava haluni on päästä noista kahdesta kasvosta eroon. En itse kykene olemaan paikalla Alter Egon kerhoillassa, mutta saan avaimen huoneeseen helposti. Iltapäivällä sijoitan massiivisen pommini keskelle huonetta, kaapin päälle, paikkaan, josta se luotettavasti tappaisi jokaisen, joka ei varta vasten ole ryöminyt suojaan pöydän alle. Minun silmääni laatikko näyttää virnistävine piruineen vähintäänkin epäilyttävältä, mutta toivon, etteivät kohteeni näe maailmaa samoin.

Lähden juhlaillalliselle. Mainion alkuruuan ja keskinkertaisen viinin ohessa tulen sattumalta vilkaisseeksi kelloani juuri 18:23, hetkenä, jona AE:n kerhoilta sataa lasia ja palanutta lihaa Mannerheimintielle. Hymy leviää kasvoilleni. Katson peilikuvaani ikkunassa, enkä ole enää varma tunnenko tuota joukkomurhaajaa. Taidan pitää hänestä.

20:52 saan kuulla, että toinen kohteeni on kuollut, mutta toinen ei suvainnut olla paikalla. Käteni ovat veressä. Se lämmittää.

- Lukki

Uhri kertoo:

Astuin kylmältä Helsingin kadulta lämpimään huoneeseen, ja tunsin kadulla velloneen pahansuopuuden hellittävän otettaan. Paikalle oli jo ehtinyt muutama henkilö, vaikka ovet oli vasta avattu. Aloin rentoutua. Kaltaisteni joukossa ei tarvinnut pelätä, tänne ei kukaan uskaltaisi hyökätä. Kuuntelin puheensorinaa ja vaivuin ajatuksiini.

Illan edetessä sisään saapui lisää heimolaisia. Fuksitkin löysivät tänään tänne hyvin tiensä, ja huoneessa oli jo vaikeaa liikkua ihmisten lomitse. Heillä olisi varmasti tarinaa kerrottavanaan, seikkailuistaan harmaassa kaupungissa, johon heidät oli pullantuoksuisista synnyintuvistaan lähetetty oppia hakemaan. Mitähän salaisuuksia heillä oli? Millaisia kiellettyjä asioita he joutuisivat sulkemaan sisäänsä, päivä päivältä yhä enemmän? Pian sain tietää kaiken.

Kirkas valo paljasti syöverit. Se löysi salaisimmatkin vaivat eikä jättänyt ajatustakaan rauhaan riipien niitä kaikkiin ulottuvuuksiin. Liha seurasi pian perässä.

Veriset roiskeet ja irti revityt raajat juhlivat seinillä epäpyhää liittoaan. Minä nauroin ruudinkatkuisen naurun ja heittäydyin kieppuvan tanssin pyörteisiin. Valo työntyi ihmisten sisimpiin kerroksiin, ja minä näin kaiken. Näin huutavan klovnin taivuttelemassa suolistani rienaavia ilmapallohahmoja, jotka saisivat aikuisenkin hymyilemään - minun hymyni oli täsmälleen huoneen levyinen. Näin ystävieni sydänten lyövän viimeisen tahtinsa. Näin sisarteni sielujen vapautuvan viimeiseen henkäykseen. Ilma säkenöi silmissäni, eikä se tuntunut alkuun lainkaan pahalta.

Kirkkaus poltti sielua myöten ja ruumiini huusi jo lepoa. Sen se olisi pian ansaitseva. Paineaalto repi seiniä koristavan lihan säikeet irti toisistaan ja jauhoi luunpalaset hienoksi kuunvalkeaksi avaruustomuksi. Yhtyessään vereen uudelleen ja uudelleen ne synnyttivät kaaoksen viininpunaisen äpärän - sen, johon ei ymmärryksen valo kääntänyt kultahehkuisia kasvojaan.

Huoneen tilalle jäi kiehumaan epäsiveä pimeys, johon eivät edes mainosvalojen julkeat säteet uskaltautuneet koskemaan, vaan jäivät himossaan nuolemaan vastarevittyjen ikkunoiden rosoisia huulia.

Oli täysikuu, mutta en enää ollut paikalla kuulemassa kaukaisien sireenien ulvontaa. Ruumiini oli kuollut, mutta sielu ei halunnut vielä tuonpuoleiseen. Tiesin liiankin hyvin, ketkä tulisivat minua ensimmäisenä vastaan, enkä ollut siihen vielä valmis. Vihamieheni täyttivät ajatukseni. Heille soisin vielä viimeisen tekonikin. Tahdoin vielä tuoda helvetin maan päälle! Kauna ei koskaan kuole!

Sinä yönä naapuritalon mummo kuoli sydänvikaansa. Rätisevä gramofoni jäi yksin soittamaan kaihoisaa musiikkia.

- Kaunahuili

Murha 10p, raportti 2p, julma suunnitelma 1p, ensimmäinen pommimurha 1p, sivulliset uhrit -10p = 4p
Uhri raportti 3p


12.10.2010 20.28 Poliisin tehoisku salaseuraan tuottaa tulosta

Etsivä Mäkelä ja etsivä Martikainen soluttautuvat salaseuran kokoontumiseen Vanhalla ylioppilastalolla. Murenkeksi alias Maiju Siltaniemi saa surmansa pidätystilanteessa.

Etsivä Martikainen kertoo:

Ihmeellisen henkiinheräämiseni jälkeen olin päättänyt ottaa kiinni joka ikisen salamurhaajan, joka tielleni sattuisi osumaan. Tilaisuus tarjoutuikin nopeasti kollegani etsivä Mäkelän ottaessa minuun yhteyttä ja pyytäessä apua erään erittäin vainoharhaisen ja varovaisen salamurhaajan nappaamisessa. Kyseltyäni tarkemmin kohteen piilopaikkaa ja nappaamisajankohtaa, päätin suostua yhteistyöhön.

Kollegani suunnitelma oli seuraava: hän harhauttaisi kohdetta ja yrittäisi kiinnittää kohteen huomion muualle siksi aikaa, kun minä hiippailisin pidätettävän selän taakse ja yrittäisin tavalla tai toisella saada hänet kiinni elävänä tai kuolleena. Mieluiten kuolleena. Suunnitelmassa oli kuitenki pieni mutta; yrittäisimme pidättää kohteen hänen omalla maaperällään eli muiden juonittelijoiden ja pääjehujen kokouksessa. Pidimme onnistumistamme mahdollisena, sillä kohde ei tunnistaisi minun naamaani, vaikka olisikin erittäin epäluuloinen murhaajien joukkoon soluttautunutta etsivä Mäkelää kohtaan.

Valmistelimme pidätyksen hyvin. Tapasin etsiväkollegani tulevalla pidätyspaikalla muutama tunti ennen murhaajien kokouksen alkamista. Kävimme läpi suunnitelman ja katsastimme paikan läpi mahdollisten esteiden ja ansojen varalta. Tämän jälkeen lähdimme kumpikin omiin suuntiimme, emmehän saaneet näyttää siltä kuin tuntisimme, sillä mikään paikka ei ole katseilta suojassa.

Vähän ennen kokouksen alkamista istuin lukemassa kirjaa ja juomassa teetä, kunnes huomasin silmäkulmastani kokoukseen osallistuvien juonittelijoiden astuvan yksi kerrallaan ovesta sisään. Estin käsiäni tärisemästä adrenaliinin syöksähtäessä kehooni. Kukaan ei pystyisi tunnistamaan minua, olisin siis turvassa. Jatkoin teeni juomista kaikessa rauhassa. Suureksi harmikseni kokouksen jäsenet menivät istumaan pöytään, johon minulla ei ollut suoraa näköyhteyttä. Onneksi etsivä Mäkelä tajusi tilanteen ja ohjasi muut istumaan vieressäni olevaan pöytään. En voisi mitenkään möhliä tätä tilaisuutta.

Suunnitelman mukaisesti kollegani pyysi kohdetta sivummalle muista, jotta pystyisin pidättämään hänet. Epäluuloisena ihmisenä pidätettävä suostui lopulta tulemaan sivummalle, tosin vain, jos etsivä Mäkelä pitäisi kädet näkyvillä ylhäällä. Kohde ei kuitenkaan ollut laskenut minua mukaan. Selän kääntäminen takana istuvalle on pahin mahdollinen virhe. Huomasin tilaisuuteni tulleen ja kiskaisin pistoolini laukusta kajauttaen samalla pidätyskäskyn. Ammuin ennen kuin kohde ehti kääntyä. Luodit osuivat hänen selkäänsä ja hän kaatui elottomana maahan. Etsiväkollegani hymyili tyytyväisenä vierestä. Yksi salamurhaaja vähemmän.

Etsivä Martikainen

Etsivä Mäkelä kertoo:

Lukuisat vuodet poliisin operatiivisessa osastossa jättää jäljet ihmiseen. Olen nähnyt verta, verilöytyä, ruumiita joilta puuttuu mitä mielikuvituksellisimpia ruumiinosia. Mutta jonkun on tehtävä tämäkin työ - nyt ja tulevaisuudessa. Se tulevaisuus on vaivannut päätäni jo monta viikkoa. Mahonkipöydällenikin on ilmestynyt pyynnöstäni pino papereita - esikarsinnan selvittäneitä. Nostan paperit ja alan käymään niitä hitaasti läpi.

Tuntia myöhemmin heitän paperit takaisin kirjoitusalustan päälle, jossa esitetään oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen perusperiaatteet. Nostan jalat pöydälle. Katselen pinon päälimmäisenä lojuvia kasvoja. Niin, on todellakin olemassa ihmisiä jotka eivät ole koskaan tappaneet ketään. Joskus unohdan tämmöisen tosiasian. En edes muista miltä se ensin itsestä tuntui.

Kaksi ja puoli tuntia ennen toimintaa paperissa olleet kasvot seisovat edessäni. Lähdemme katsomaan paikkoja. Kyseessä on alamaailman kokous, julkisella paikalla, uudessa ylioppilastalossa. Kyllä, he tietävät että olen kyttä, mutta he tietävät myös etten voi enkä halua aiheuttaa ongelmia ilman syitä. Katsomme todennäköisen kokouspöydän ja asettelun. Suunnitema on yksinkertainen: Puoliammattilainen kohde, minä kalastan ja asettelen kohteen paikoilleen, selkä etsivää kohti ja aiheutan kohteelle painetta, etsivä Martikainen tekee pidätyksen selästä.

Muutamaa minuuttia vaille kahdeksan kokous on alkamaisillaan. Etsivä Martikainen näyttä ilokseni erinomaisen luonnolliselta. Kohde saapuu paikalle. Aloitan näytelmän. Tervehdin kohdetta. Hänen silmän revähtävät auki ja hän pakenee seinän viereen. Muutaman sekunnin pelkään, että aloitin liian agressiivisesti ja kohde ei suostu siirtymään kanssani keskemmälle. Painostusta, mutta hieman kevyemmin. Nostan kädet selvästi näkyville. Haluan vain puhua kahden. Ei, ei minulla edes ole asetta taskussani. Kerointa mielihyvää tuottaa ajatus, että puhun omaksikin yllätyksekseni totta.

Suuni puhuu epämääräisiä sanoja. Kohde tulee varovaisesti minua kohti. Erinomaista, vielä vähän, vielä vähän. Noin, siinä on hyvä paikka. Jatkan puhumista. Sitten vielä käännetään selkä oikeaan suuntaan. Kierrän kohdetta niin, että hän on suoraan selkä etsivän pöytää kohti. Näen hahmon nousevan seisomaan kohteen takana. En puhu enää. Hymyilen. Kuulen etsivän pidätysmääräyksen ja tunnen kun kasvoilleni roiskahtaa punaista.

Kohde sortuu maahan ja hänen takaansa paljastuu etsivä Martikainen ase kädessä. Vaihdamme yläviitoset ensimmäisen kaadon kunniaksi. Erinomaista. Ja kun katson häntä silmiin, muistan viiltävästi miltä se tuntui - ensimmäinen oma ruumis.

Se tuntui hyvältä.

-etsivä Mäkelä

Uhri kertoo:

Olin aikeissa virittää verkoston, kääriä hynää hihaan. Ponzi-piireistä tiesin ennestään tämän yhden, joka oli oman pyramidinsa huipulla. Siinä missä minun oli tarkoitus myydä "ruisjauhopuristeita", se kauppasi "teetä".

Se oli kutsunut iltaa istumaan muutamia osakkaitaan, juuri niitä, joiden sijoituksille se lupasi vähintäänkin 400 prosentin tuottoa. Kehitin hymyntapaisen ja tervehdin höynäytettävien laumaa/potentiaalisia asiakkaitani. "Sain tuotenäytteesi postitse", ilmoitti isäntäni ja ponnahti seisomaan. "Keitin puoli kuppia rooibosta, kastoin niitä siihen. Ei huono, ei", hihkui honkkeli ja hivuttautui sulavasti suuntaani. "Otetaanpa seuraavanlainen skenaario..." Olin häkeltynyt tyypin innosta, mutta tiesin sen osaavan asiansa. "Kuvitellaas tämmönen treidaussaitti, jossa jokaisella olisi kaksi target clientia hoidettavana, ja jokaisen takana toiset kaksi. Miksi sä kutsuisit sellaista?"

Kas, asiaan! Kuvailtu verkostokehitelmä oli minulle ennestään hyvin tuttu. "Mur..", ehdin aloittaa. Siinä sanaa lausuessani muistin, etten ollut äijälle ensimmäistäkään näytettä lähettänyt. Alan perusasioita - "tuotteella" ei ole koskaan mitään merkitystä. "Kerro. Mietitään yhdessä!" kannusti häiritsevästi sätkivä semaforin tuuraaja ja hiihteli keskelle juottolaa. Se tosiaan käyttää minuun samoja maneereita kuin tuohon teekerhoonsa. Ei ole hyvä tämä.

Seurasin, sillä halusin liian kovasti pystyttää ruisimperiumini. Joskus on otettava riski, jopa teeseremoniamestarin kanssa. "En keksi?!" korjasin, mutta johan se tiesi, mitä olin aikonut sanoa. Sen show hiipui, se jäi paikoilleen ja tuijotti. Mielipuolinen virne sopi sen kasvoille äärimmäisen luontevasti.

"Tässä sulle hilloa keksis päälle", mörähti ääni takaani.
Kaakelilattian viileys kutitteli poskeani. Mitä hill...hittoa...mi-
"Sun pitäis nähdä tää big picture", kuului jostain. "Olisit valinnut speltin, se vasta seksikästä on."
"Pyramiidipeli on muuten rikos!" örisi se toinen.

Juoni, huijaus, kusetus,
ansa, loukku, sadin.
Seuraa lorun opetus,
[insert text here]

Martikainen: Pidätys 5p, raportti 2p = 7p
Mäkelä: kylmäverinen juoni 1p
Uhri: raportti 2p


12.10.2010 17.30 Virkavaltakoneisto käynnistyy!

Etsivä Immonen tekee vaarattomaksi salanimellä Jonathan Bately toimineen Ilari Kauppilan.

Etsivä kertoo:

Kylmä viima sivaltaa kasvojani heti kun astun ulos. Tämä päivä ei ole tarkoitettu työntekoon. Töitä kuitenkin olisi vaikka muille jakaa, joten ei auta muu kuin aloittaa pinon päältä.

Bussinketale on mennyt etuajassa, pitää odottaa. Pysäkille tulee nainen rattaiden ja kolmen lapsen kanssa. "Lauletaanko lämpimiksemme?" nainen kysyy lapsilta ja kauhea rallatus alkaa. Kertosäe uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja... Katson kelloa. Vielä 8 minuuttia. Toivottavasti se lopettaa kohta. Yksi lapsista alkaa kiljua kyllästyneenä. "Mitä sitten lauletaan? Vieläkö sama uudestaan?" nainen lepertelee. "ÄÄÄÄäääää eeei-ei-ei-ei!" lapsi kirkuu. Yhdyn tähän mielipiteeseen.

Vihdoin bussi saapuu ja silloin todella toivon, että olisin ehtinyt edelliseen. Bussin takaosan on vallannut kauhea kakaralauma, joka kiljuu ja huutaa täyttä kurkkua jotain viron tapaista. Mieli tekisi huutaa ja pistää apinalauma kuriin, mutta on vaan pakko malttaa mielensä ja pitää matalaa profiilia. Tästä päivä ei voi enää kuin parantua.

Ja oikeassa olin. Vuosaareen päästyäni odottelen aseman sisällä kun pari metroa tulee ja ihmismassa purkautuu ulos. Katselen ihmisjoukkoa, mutta kohdetta ei näy. Kello on 14.30 ja seuraava metro tulee viiden minuutin kuluttua. Vahva tunne kertoo, että tapaan kohteeni silloin. Lähden ulos. Siellä kohde olisi helpompi nähdä kun ihmismassa on hajaantunut. Kävelen tien päähän ja käännyn takaisin. Näen, että ihmisiä kävelee asemalta päin. Metro on tullut. Hiuksista tunnistan kohteen jo kauempaa. Kävelen kohteen ohi ja käännyn. Otan aseen esiin. Pari pientä juoksuaskelta, jotta pääsen aivan lähellä. Kohde ei reagoi ennen kuin huudan "Jonathan Bately, antaudu!" Mutta eihän ne koskaan antaudu. Luoti lävistää käden ja porautuu kylkeen. Kohteen seuralainen seisoo vieressä jähmettyneenä kuin patsas. Seison siinä hetken, mutten tunne minkäänlaista tarvetta sanoa tytölle mitään. Kun hän nostaa katseensa ruumiista minuun, käännyn ja lähden kävelemään takaisin metrolle. Tuuli tuntuu entistä kylmemmältä.

- Etsivä Immonen

Pidätys 5p, ensimmäinen pidätys 1p, raportti 2p = 8p = 7p
Uhri: raportti puuttuu -5p


12.10.2010 15.00 Tiistai on tapahtumaa täynnä

Päivä alkaa puukotuksella Kaisaniemen metroasemalla. Lemmy Caution alias Toni Raukola löytyy sivukäytävän portaikosta. Yhden todistajanlausunnon perusteella tekijän epäillään olleen raskaana ja kännissä.

Murhaaja Kertoo:

oi vitun Pena. Se oli viikonloppuna hommannut itelleen jostain monen sadan pirivelat vaik just säästettiin lastenvaunuihin. Mulla ei edes ollu hirveen hyvät muistikuvat ku olin ollut jo torstaista asti niinku aika kaatokänneis. Sergeikin oli jo maksanut velkansa joten ei siltäkään rahaa irtois, sehän ne pirit oli ilmeisesti Penalle myynytkin, voi vittu kuinka asiat kääntyykään ympäri. Venäläisille ei tosissaan kannata olla velkaa, Penan polvilumpiot on vaarassa, jos ei perjantaihin mennessä makseta ja sossustakin oli sanonut no can do, ja mun lapsilisät meni jo lauantaina Ale pubissa. Piti varmaan jotain keikkaa heittää, eikä semmosta vanhanaikasta kun Iso-Ekikin oli linnaan joutunut.

Olin päiväl kahvil Penan siskon Anna-Leenan kaa, joka on pienen luokan taskuvaras, ni se anto pienen vinkin, ett täl yhel jampal olis kassissa ihq uus läppäri, jost sais niinku ainaki pari hunttii ja se olis tosi helppo kohde. No mä sit vetäsin mun Irish coffeet naamaan ja lähin ettii sitä jamppaa. Kyllähän se kaveri sit löytykin keskustasta, emmä kyl mitään läppärii nähnyt mut oli sil kyl semmonen kassi mikä pitikin olla. Se eka hengaili kavereidensa kaa ja sit kävi syömäs jossai tosi huonon luokan raflas ja veteli ihan ihme ympyröitä keskustas, siis olikohan se yhtä kännis ku minä vai eksyksissä vaa. Seurasin sitä niin pitkään et meinas jo laskuhumala tulla ja sit se kaveri viel kehtaa juosta jotain metron portaita ylös, täl mahal juokseminen ei oo kovi helppoo eikä varmasti tommonen ravaaminen oo vauvalle hyväks.

No niinku vihdoin se menee syrjäseen portaikkoon Kaisaniemes ja aattelen leikkaa sen kassin kantokahvan moral poikki. Ja just se kaveri jotenkin liikahtaa hassusti nii puukko uppookin vahingossa sen kylkeen, siihen se jää jotain tuskissaan parkuu ku mä nappaan kassin ja ryntään ulos melkein törmäten johonki pappaan. Vitut siel kassis mitää läppärii oli, jotain vitun lehtiöitä vaa saatana. Kaislassa yks stobe ja sit raivoamaan Anna-Leenalle.

-Raskaana ja kännissä

Uhri kertoo:

12.10.2010
Helsinki

13:45
Kuunneltuani puolitoista tuntia epäilyttävää monologia keskiaikaisista salakielistä, keräännyin ryhmittymäni kanssa instituution kolhoille käytäville kokoamaan strategiaa tulevista koitoksista. Tulokset olivat vähäiset.

14:07
Jauhosta koostettuja punertavia pötkylöitä. Ehkä tämä tyydyttää ravitsemukseni tarpeet.

14:32
Pitikö minun olla jossakin? Täsmällisyyteni kaatuu lähimuistin heikkouteen. Päätän suunnata kohti kotia. Mutta ensin mustaa juomaa.

14:53
Kyllä. Minun piti olla jossakin. Olen ehtinyt kauppakeskusten huumaan. Uudenkarheat näönkohottimen kiiltävät vieri vieressä näyteikkunassa kun kiiruhdan takaisin laitoksen kalpeille käytäville: oranssit junat ovat ainoa vaihtoehtoni ehtiä.

15:00
Tein virheen ja kuuntelin korvalapuistani salakielellä nauhoittamiani korvapuustireseptejä, enkä kuullut lähestyvää loppuani. Pisto on nopea. Sylki maistuu vereltä. Portaikko haisee urealle. Pimenee.

-Lemmy Caution

Murha 10p, raportti 2p = 12p
Uhri: raportti 1p


11.10.2010 12.00 Viikko alkaa vauhdikkaasti kuolemien sarjalla.

Laura Immonen alias Hypnotoad murhaa Sami Sillmanin alias neiti arane saaden kuitenkin itse surmansa taistelun tuoksinassa. Hetkeä myöhemmin Kasvisten teurastajan Immoselle tarkoitettu pommi surmaa sattumalta paikalle eksyneen etsivä Martikaisen. Myös Irja A:n kerrotaan piipahtaneen paikalla.

Edesmennyt murhaaja kertoo:

Kohteeni kuva oli kummitellut laukussani jo päiviä. Pari päivää sitten olin käynyt hänen ovellaan katsomassa paikkoja valmistautuakseni myöhempään. Nyt oli tullut aika tavata kasvotusten. Kävelin taas rappuun. Ovi oli auki kuten viimeksi. Rappu oli pimeä ja hiljainen, jokainen varovainen askel kuului selvästi. Ulko-ovi kävi. Sisään astui joku huoltomies. Hän vilkaisi minua ja meni hissiin, pian hän tuli takaisin ja lähti ulos. Päätin, että ulkona olisi parempi odottaa. Työnsin ovea, mutta se olikin lukossa. Avasin oven ja astuin ulos. Harkitsin hetken ja päätin, että ulkona olisi parempi odottaa. Sillä hetkellä kun päästin oven kiinni, tulin katumapäälle. Ulkona oli vähän piilopaikkoja, en voinut vaan seisoskella keskellä pihaa, kohde voisi tunnistaa minut. Ovi oli jo lukossa, en pääsisi enää takaisin. Menin nurkan taakse odottamaan. Pian ovi kävi. Piilouduin. Minun ei tarvinnut nähdä kohdettani, tiesin, ettei se voinut olla kukaan muu. Hän ilmestyi nurkan takaa ja ammuin. Hymyilin tyytyväisenä kun hän kaatui maahan. Silloin huomasin sen. Punainen takkini näytti märältä. Verta. Silmissä pimeni.

Pimeys ei kestänyt kauan. Päässä alkoi tuntua kirkkaammalta ja pian näinkin uhrini makaamassa vierelläni. Mitä tämä on? Enkö kuollutkaan? Nousin ylös ja näin... kaksi ruumista. Katselin itseäni. Omituista. Enhän minä usko kummituksiin, miten siis voin olla sellainen... Katsoin käsiäni. Näytin aivan tavalliselta. Kummitukset eivät siis olekaan läpinäkyviä? Mielenkiintoista... No jos kerran olen vielä... kummitus... tai mikä lie, niin voinhan mennä sanomaan hyvästit ystävilleni. Suuntasin siis Kumpulaan, missä tapasin ystäväni. Hän oli juuri tullut palauttamaan laskareitaan. "Moi. Mä kuolin." aloitin. Kaveri vain nauroi, "Ihan elävältähän sä näytät." En sen enenpää ehtinyt selittää kun pommi räjähti vieressämme. Katsoin järkyttyneenä kaverini ruumista, josta pian nousi myös... haamu.

Fiksuina haamuina ajattelimme, että pitäähän meidän mennä ilmoittamaan, ettemme pääse töihin, kun kerran olimme kuolleet. Lähdimme siis Observatoriolle päin ja pääovelle päästyämme ovi oli lukossa kuten yleensä. Jäimme odottamaan, että joku tulisi avaamaan oven kun näin sivusilmällä jonkun lähestyvän. Käännyin, näin tutut kasvot ja aseen. Ase laukesi ja huusin "Älä ammu, mä oon jo kuollu!" Ampujan ilme oli hämmentynyt kun luodit eivät vaikuttaneet minuun ja hän poistui nopeasti paikalta.

Mikä ihme näitä murhaajia vaivaa kun ruumiista poistunutta sieluakin pitää kiusata...

- Hypnotoad

Everybody loves Hypnotoad

Uhri kertoo kuvituksen kera:

Etsivä kertoo:

Laahustin väsyneenä vastaamaan puhelimen vaativaan pirinään. Kesti vähän aikaa ennen kuin tajusin, mitä henkilö puhelimen toisessa päässä yritti kertoa minulle: ystäväni oli murhattu kylmäverisesti aamulla. Kuinka näin oli päässyt käymään?? Tiesinhän etsivänä toki, että ystäväni liikkui epäilyttävien ihmisten seurassa, mutta en olisi ikinä uskonut tilanteen olleen näin vakava.

Surun sokaisemana pakkasin laukkuni ja lähdin yliopistolle jatkaakseni normaalia elämääni ja pitääkseni etsivänurani salaisuutena.

Jokin oli tänään oudosti. Olinko seonnut lopullisesti vai näinkö näkyjä? Siinähän ystäväni seisoi edessäni ilmielävänä. En näyttänyt hämmästystäni, vaan tervehdin häntä iloisesti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tipautin palautettavat laskuharjoitukset laatikkoihinsa ja käännyin ystävääni päin mielessäni tuhat kysymystä. Ystäväni näytti surulliselta ja kuulin hänen sanovan "Mä kuolin" ennen kuin maailmani räjähti. Kaikki muuttui valkoiseksi ja korvissani kuului outoa vinkunaa. Mitä oli tapahtunut? Olinko tullut sokeaksi? Näköni palautuessa näin edessäni olevan tuhon. Jokin oli räjähtänyt vieressäni ja tuhonnut koko huoneen. Enkö ollut kuollut? Etsin katseellani ystävääni ja näin hänet siinä vieressäni vahingoittumattomana. Ystäväni osoitti surullisena maahan, jolloin huomasin elottoman ruumiini. Olin siis palannut haamuna? Mielenkiintoista.

Ystäväni selityksestä päätellen hänkin oli jo jättänyt maallisen tomumajansa. Ilmeisesti pommi olikin tarkoitettu hänelle, eikä minulle. Olin vain epäonnekseni sattunut kävelemään pommin vierestä. Mahtavaa.

Mikäs siinä haamuina ollessa. Hetken mietittyämme päätimme käydä työpaikallamme kertomassa, että emme pääse tänään töihin emmekä varmaan lähitulevaisuudessakaan ole työkunnossa. Observatorion pääovelle päästyämme pyörimme hetken ulkona miettien, kuinka ihmeessä pääsisimme sisään, jos emme voi soittaa ketään aukaisemaan ovea. Puun läpi kulkeminenkaan ei hirveästi innostanut. Silmäkulmastani havaitsin liikettä. Ennen kuin ehdin kääntyä kokonaan ympäri näin kuinka meitä seuranneen tytön ase laukesi ja luoti lensi suoraan ystäväni läpi. Ystäväni huusi tytölle ärsyyntyneenä olevansa jo kuollut. Hämmentyneenä ampuja kääntyi ja lähti takaisin tulosuuntaansa. Hän luultavasti luuli kuvitelleensa kaiken. Käännyin ystävääni päin ja tokaisin vihaisena hänen seuransa olevan liian vaarallista. Ystäväni virnisti ja levitteli käsiään.

- Etsivä Martikainen

Pommittaja kertoo:

Saavuin Kumpulaan aurinkoisena maanantaiaamupäivänä, vaikka mieleni olisi tehnyt vielä nukkua. Lounaaksi suunnittelemani osittain liekitetty lanttupaistos kuitenkin tarvitsi raaka-aineita ja olin sadonkorjuupiireissä kuullut Kumpulan pimeiltä kasvismarkkinoilta löytyvän tuoretta lanttua ennen puolta päivää. Koska halusin juuri tuoretta, vasta korjattua lanttua ja soseuttaa sen heti ja täydellisesti, päätin valmistaa pommin, joka varmistaisi juuri sopivan soseus- ja paahteisuusasteen lantulleni.

Kuriiri sanoi lantun löytyvän Physicumin laatikkohuoneesta yhdentoista jälkeen. Sovittuun aikaan lanttu, ainakin näytti olevan juuri siellä missä pitikin. Asetin sopivan ajan ajastimeen, käynnistin laskurin ja laitoin pommin odottamaan huoneen lattialle. Poistuin huoneesta ja huomasin yllätyksekseni huoneesen livahtaneen retiisin. Sinua en olisi tarvinnut. En voinut enää pysäyttää laukeamista räjähtämättä itse, joten annoin asian olla. PAM.

Räjähdyksen jälkeen saavuin tarkistamaan tilanteen ja maistoin sormellani syntynyttä sosemassaa. Ei, ei, ei, tämä ei ole sitä mitä odotin saavani, kirosin itsekseni. Retiisistä viis, tämä lanttu on kaikkea muuta kuin tuoretta ja vasta korjattua, jota etsin! Kirottua! Kuriirille suuttuneena poistuin paikalta suunnaten kohti seuraavaa kasviskauppaa.

- Kasvisten teurastaja

Myöhästynyt murhaaja kertoo:

Olin saanut vihiä eräästä sudesta lammasten vaatteissa, joka olisi matkalla observatorioon puolenpäivän aikaan - ties mitä muinaisia pakanajumalia siellä palvoakseen. Olinkin hyvissä ajoin väijyksissä ja piileksin täysin arvolleni sopimattomasti observatorion äärimmilleen avatun portin taakse jäävässä ahtaassa tilassa tarkkaillen sisäänkäyntiä portin saranaraosta.

Ei aikaakaan, kun tuo pahantekijä saapuikin syntisen punaisessa takissaan. Hän ei kuitenkaan ollut yksin, ja huomasin epäröiväni. Oliko minulla varaa näyttää niin monista lehtiartikkeleista tuttuja kasvojani sivulliselle tällaisen teon yhteydessä? Toisaalta olin tällä kertaa jättänyt silmälasini kotiin, joten ehkäpä minua ei tunnistettaisi. Epäröin vielä hetken ja aioin jo antaa kohteeni mennä, mutta hän oli jäänyt houkuttelevasti seisomaan portaille ovea avaamatta. Sen oli oltava merkki Herralta. Tämä täytyi nyt tehdä, se oli selvää.

Ryntäsin esiin ja laukaisin pistoolini naista kohti. Hän yritti huutaa minulle jotain, mistä en kuitenkaan saanut selvää. Sain sittemmin hämmästyksekseni kuulla, että sama nainen oli kuollut itse asiassa jo aiemmin päivällä, ja tulin siihen tulokseen, että hänen maallisuuteen turmiollisesti kiintynyt sielunsa ei ollutkaan halunnut jättää tomumajaansa, vaan hän oli tehnyt edessäni toisen tulemisen. Vasta minun pyhitetyt luotini olivat viimein lähettäneet hänet kohtaamaan tuomionsa. Oli miten oli, uskon tehneeni oikein. Tekojanihan ohjaa korkeampi käsi.

Poistuessani observatoriolta lauleskelin jälleen itsekseni.

Luodin annan lävistää,
täysin voittamaton onpi tunne tää.
Uhri kaatuu, sortuu maahan,
minut kiroaa,
luodin annan lävistää.
-Helsingin yliopiston salamurhaajien laulukirja

- Irja A.

Murhaaja: Murha 10p, kotiovi -2p, raportti 1p = 9p
Kohde: Tappo 5p, raportti 2p = 7p


9.10.2010 17.00 Tee ei sovi suklaalle

Chocolat Noir eli Miila Romana menehtyy nautittuaan myrkytettyä rooibosta. Toksikaation aiheutti HMD.

Murhaaja kertoo:

Oli taas se aika vuodesta. Tänä yönä tulisivat toimeksiantoni. Postiluukusta kolahti kaksi kuorta ja avattuani ensimmäisen jouduin toteamaan että perhepiirissähän tässä pysytään. Katselin sisareni kasvoja ja tunsin sisälläni jonkinlaista myötätuntoa, mutta se katosi kuin tuhka tuuleen ajatellessani sitä kuinka iloinen Valtiatar olisi tehtyäni tämän hänelle. Olisin todella hyvä poika!

Kuitenkaan en tätä kohdetta saisi kiinni pelkällä etikalla, sillä kyllähän hunaja toimii paljon paremmin. Siksipä lähetinkin heti aamulla hänelle viestin ja pyysin tavata kahvilla. Vastauksessaan hän valitteli kiireitään, joista kyllä jo tiesin kaiken, mutta silti voivottelin ja kyselin kuinka niitä nyt on sattunut tulemaan. Haluaisin vain vaihtaa kuulumisia sillä siitä on niin pitkä aika, sanoin. Hän ei kuitenkaan aluksi suostunut, mutta tiesin hänen vielä taipuvan, sillä lupasin keittää erinomaista teetä ja vielä leipoakin. Odottelin ja sekoittelin uusia myrkkyjä kellarissani jotta voisin varmistaa sisarelleni kivuttoman lopun.

Lopulta lauantaiaamuna hän lähettikin viestin että hän haluasi tavata teellä ja kyseli paikkaa. Valittelin vastauksessani ikävää flunssaa, mutta tarjoaisin hänelle mieluusti teetä ja leivonnaisia kotonani. Sovimme hänen tulevan luokseni puoli viisi ja aloin valmistella kiireisesti paikkoja. Sisareni saapuessa ovelleni oli teevesi jo lämpiämässä ja keittiössäni leijuva tuoreen piirakan tuoksu peitti alleen kuppiin valmiiksi kaadetun myrkyn katkun.

"Kai käyttäydymme?" oli rakkaan sisareni ensimmäinen lause hänen tultuaan sisään ja vastasin ilmeenkään värähtämättä: "Tottakai." Näytin hänelle huoneeni ja kysyin mitä teetä hän haluaisi juoda? "Chai Rooibosta.", hän vastasi ja sitähän minä hänelle keitin. Otin kuppimme kaapista. Itselleni vanhan hajonneen ja hänelle kupin jossa luki "Vaara, Myrkkyä!" ja tekstin päällä pääkallo sekä ristityt reisiluut (kuva liitteenä). Se oli hatunnostoni kohteliaisuudelle, sillä halusin antaa sisarelleni mahdollisuuden pelastua. Kieltäydyin tosin vaihtamasta kuppejamme päittäin vedoten omani hajonneisuuteen, mutta tarjouduin vaihtamaan hänen kuppinsa toiseen (tosin sekin olisi ollut myrkytetty). Sisareni kieltäytyessä tarjouksestani kaadoin meille molemmille kupilliset ja ryhdyimme vaihtamaan kuulumisia.

Aluksi sisareni vain haisteli omaansa ja esitti juovansa sitä, mutta huomasin hänen esityksensä nopeasti ja jatkoin huoneeni esittelyä sekä hänen opinnoistaan kyselemistä, aivan kuin kaikki olisi ollut normaalisti. Eräässä vaiheessa myös kommentoin että tee oli mielestäni hyvää, mutten jatkanut sillä linjalla sen enempää, jotta sisareni ei tulisi liian vainoharhaiseksi. Olin jo juonut melkein puolet kupistani kun sisareni vihdoin maistoi kunnolla omaansa ja melkein rikoin kuppini kiireessäni ottaa hänestä kiinni, sillä keittämäni myrkky oli erityisen nopea vaikutteinen. Katsoin syvälle hänen silmiin ja niissä paistoi ymmärrys. Kumpikin tiesi miksi tämä tapahtui ja se oli ollut jopa tavallaan itsestään selvää ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien niin monta vuotta sitten.

Muutaman sekunnin kuluttua sisareni hengitys lakkasi hänen maatessa käsivarsillani ja laskin hänen kylmenevän ruumiinsa hellästi lattialle. Kävelin keittiöön ja lisäsin puita leivinuuniini. Kuinkahan monta erilaista suklaakakkua osaisin leipoa ja mistäköhän Valtiattareni pitäisi eniten?

Ajatuksissani kokeilen taas kaulapantaani, jossa lukee: "I am Her Majesty's Dog. Pray tell me, good sir, whose dog are you?"

-HMD

Uhri kertoo:

Ihmisen aisteissa on eräs hyvin kiinnostava puoli. Nimittäin, yhdistyessään tiettyyn tilanteeseen tai tunnetilaan vaikkapa jokin maku voi jättää henkilöön lähtemättömän jäljen. Ladatun muiston. Siksi täydellisin, nautittavin suklaa ei ole enää suklaata. Kaakaon ja sokerin tarkalla suhteella ei ole merkitystä. Salainen ainesosa on aistimuksesta laukeava muisto.

Itse nautin suklaani murhan kera. Pidän muistoistani kokoelmaa: suklaarasiaa. Esimerkiksi tuo konvehti yläkulmasta: Chocolat Noir 78 %. Muisto belgialaisesta chocolatier-mestarista, joka ei juuri uskonut minun kykyihini. Sama maku suussani, kymmenen vuotta sitten, ammuin häntä kahdesti.

Viime aikoina olen halunnut lisätä kokoelmaani aivan erityisen suklaan, Criolloa Venezuelasta, Noir 88%. Vaan ketä tahansa en näin hienostuneeseen suklaaseen murhaa. Mietin vaihtoehtojani, mutta yksikään ei täysin sovi. Voisinko luottaa tämän asian ystävälleni? Ja: hän lupaa keittää minulle teetä. Siispä lähden hänen luokseen, vaikka sääkin on kolea ja kostea: suklaan säilymisen kannalta arveluttava.

Hänen eteiseensä astuessani pyydän, että käyttäytyisimme sivistyneesti: tiedän hänellä olevan samanlaisia mielitekoja kuin itselläni: toisten henkien riistämisestä. Hän käyttäytyy kuitenkin asiallisesti, veljellisestikin, johdattaessaan minut keittiön puolelle. Nostellessaan teekuppeja meille on hän kovin varovainen ja tarjoaa sitten minulle varsin huvittavaa mukia. Hymähdän vitsille hyväksyvästi. Hän kaataa teen pressopannusta.

Hän ojentaa kupin minulle, tee on kuumaa ja puhaltelen hetken. Sitten nielaisen - - ja tuntuu kuin sulaisin. Tämä maku: polttava, kitkerän makea. Ymmärrän: ystäväni on ratkaissut kaiken. Äkkiä pyörryttää. Haparoin laukkuani, tukahtuneena: suklaarasian konvehdit hajaantuvat käsilleni ja laukunpohjalle. Etsin sitä oikeaa: tässä. Painan sen kankein sormin kuivaan suuhuni.

Tältä maistuu kuolema.

Chocolat Noir

Murha 10p, ensimmäinen myrkytys 1p, raportti 3p, kylmäverinen tyyli 1p = 15p
Uhri: raportti 3p


8.10.2010 18.30 Viikatemiehet riehaantuivat ja päivästä tuli Punainen Perjantai!

Koloradonkuoriainen kiihdyttää tahtia. Hurmeensa viihteelle lahjoitti tällä kertaa Verinen Paronitar alias Ninja Kotkalaakso.

Murhaaja kertoo:

Pulssini tasaantuu edellisen murhan jäljiltä ja päätän karistaa virkavallan ottamalla junan Pasilaan ja tiedustelemaan seuraavaan uhria. Kohde on kuoroharjoituksissa joten en elättele toiveita tähän törmäämisestä. En ennen kuin lukittua rappukäytävän ovea nykäistessä kiltti naapuri päästää minut sisälle, istahdan rappusille odottamaan. Rappu on väijymiseen otollinen sillä kaikki käyttävät hissiä, ja portaille pystyy piiloutumaan uteliailta katseilta. Helpon, mutta kovin pitkän odottamisen ja lukuisten turhien hälytysten jälkeen alaovi käy, hissi nousee toiseen kerrokseen ja askeleet vievät ovelle, astun esiin ja ammun kahdesti, nainen kirkaisee ja lyyhistyy, helppoa rahaa, kerrankin.

-Koloradonkuoriainen

Uhri kertoo:

Tulin pahaa-aavistamattomana kotiin, tilasin hissin ja nousin sillä ylös. Kun astuin ulos hissistä, hyökkäsi kulman takaa yhtäkkiä esiin hahmo, jonka aseen luodit läpäisivät rintakehäni heti. Viimeinen mitä kuulin, oli oma korviavihlova kiljaisuni ennen kuin kuolema vei minusta voiton...

-Verinen paronitar

Murha 10p, raportti 1p, kotiovi -2p = 9p
Uhri: raportti 1p


8.10.2010 18.00 Perjantai punehtuu entisestään

Kaunahuilin kaunat eivät suinkaan ole unohdettuja minkä sai karvaasti kokea Samuli Kaipiainen alias kybermurskaaja saadessaan puukosta.

Murhaaja kertoo:

Koin olevani Tähkälle palveluksen velkaa, joten otin yhteyttä hänen toimeksiantajaansa. Vanha mies oli alkuun hyvin vihainen luottohenkilönsä menetyksestä ja oli jo usuttamassa tappajat perääni. Onnistuin silti suostuttelemaan hänet antamaan minulle koskemattomuuden. Hän asetti ehdoksi sen, että saattaisin Tähkän tehtävän päätökseen. Palkkiostani kuitenkin kuulemma vähennettäisiin edesmenneen työntekijän verirahat.

Kohde löytyi Exactumista, tuskallisen lähellä edellistä murhapaikkaa. Partaleukainen mies oli opastamassa kovin nuoria ja vielä niin turmeltumattomia opiskelijoita. Astuin vaivihkaa luokanoven tuntumaan ja vaihdoin kohteeni kanssa katseita. Hän astui pahaa aavistamatta oviaukolle auttaakseen minua. Sopelsin sekavasti kehittelemääni peitetarinaa ajatusten laukatessa Argentiinan aroilla. Tässäkö hän sitten oli? Häntäkö Tähkä oli ajanut takaa? Nuorten viattomien ihmisten kaitsijaa... Suutuin maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja tarrauduin ainoaan tunteidenkäsittelytapaani. Se oli kuivuneesta verestä edelleen tahmea. Vedin tutulla liikkeellä taittoveitsen esiin ja survaisin sen uhriini. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.

Mies parkaisi äänekkäästi, mutta olin jo ehtinyt juosta pois lasisen takanurkan ohitse. Ihmiset kiinnittivät huomionsa ensin huutavaan mieheen, vai kiinnittivätkö? Eivät he minua olisi voineet ehtineetkään nähdä, vai? Tehtävänjälkeinen hyvänolontunne oli jo ohi ja paranoiat alkoivat saada sijaa. Maa poltti jalkojeni alla. Kaksi murhaa. Verilammikot olisivat sattuneet lähes päällekkäin, jos ei olisi kerroksella ollut eroa. Olisi pitänyt hillitä itsensä paremmin eikä olla niin huolimaton. Olisi pitänyt pyytää kohde käytävälle tarkistamaan rikkinäinen tietokone. Kertoa, että nyt oli tosi kyseessä! Tai jotakin. Minun tulisi olla vastedes erityisen huolellinen.

Tarvitsisin nyt epätoivoisesti uutta keikkaa. Minun pitäisi päästä pian pois maasta. Keikan olisi parasta olla viimeinen. Mieltäni kevensi kuitenkin tieto, että syntini oli nyt hyvitetty.

Murha 10p, raportti 2p = 12p
Uhri: raportti puuttuu -5 p


8.10.2010 14.30 Perjantai saa aran punervan sävyn

Koloradonkuoriainen käy sadon kimppuun niittäen maahan Miina Hakosen alias Veitsenheittäjär.

Murhaaja kertoo:

Puistola, kärkyn asunnon ovia, vesiperä, kohdetta ei näy, lähden junalle odottamaan. Kohde kävelee kaverinsa kanssa aivan viereen, Punainen takki, farkut ja musta hattu, hassu olkikori josta mieskin kyselee. Junamatkan Helsinkiin istun yhden penkin edempänä ja kuuntelen kun tämä puhuu eilisestä käynnistä Ateneumissa ja illan aikeista elokuviin. Helsinki, nousen junasta kaksikon jälkeen, kiertävät kaisaniemenpuiston sivun kautta teatterin vierestä joten juoksen suoraan aseman läpi ja koukkaan edelle, tiedän määränpään, Porthania. Olen aulassa ennen kohdettani, vaihdan takin pois ja jään odottamaan sivummalla, punainen takki on helppo huomata. Käy P II salissa, mutta jättää sen jälkeen korinsa aulaan vartioimatta joten näen mahdollisuuteni, sipaisen myrkkyä olkiseen kahvaan... ja korissa olevaan kännykkään... ja hatulle. Poistun luottavaisena siihen, että työni on tältä päivältä valmis. Palailen luentoajan jälkeen odottaen poliisin murharyhmän olevan jo joutunut töihin, mitä vielä nainen punaisissa kävelee vastaan hyvinvoivan näköisenä ja poistuu samalla pyöröovien avauksella kun menen itse aulaan, lähden varjostamaan. Katoavat Metsätalon ovista sisään, arvaan oikein ja löydän joukkion Unicafesta, jään aulaan väijymään ja kuikuilen rappujen yläpäästä. Kohde lähestyy, kierrän pukukaappien välistä väijyksiin, ammun vimmatusti, mutta en osu sillä nainen eikä kukaan muu kiinnitä edes huomiota minuun, mitä vimmatun Rasputinin perillisiä minut on huijattu jahtaamaan kun ei se millään kuole! "Mentäisiinkö Alexandiaan?" tyttö iloisen kuuloisesti kysyy kavereiltaan, sopiihan se minulle, jatkan varjostamista. Hukkaan naisen hetkeksi kun menevät porttikongiin, mutta lopulta näen punaiseen nuttuun pukeutuneen hahmon kerrosta alempana tietokoneen ääreltä, jään rappusiin väijyyn ja lataan aseeni, kolmas kerta toden sanoo... ystävätär menee edeltä, tähtään, ammun yhden laukauksen suoraan sydämeen, nainen kirkaisee ja luhistuu, vihdoinkin. Havahdun silminnäkijöiden tuijotuksiin ja yritän selittää että työtä se vain on, joku alkaa soittamaan poliisille ja pakenen paikalta.

-Koloradonkuoriainen

Uhri kertoo:

Jo parin viimeisen päivän aikana olin tuntenut oloni kovin voimattomaksi ja heittelehtinyt vuoteessani ankaran kuumeen kourissa, liekö kehoni yritti varoittaa minua lähestyvästä vaarasta. Jätin kuitenkin perjantaiaamuna huomiotta ruumiini varoitukset ja nousin sisukkaasti ylös sängystä aikeenani viimeinkin suorittaa toimeksiantajaltani saamani tehtävä.

Pukeuduin verenpunaiseen takkiini (ah, mitä kohtalon ironiaa) ja ehdin pitkästyä miltein kuoliaaksi filosofian luennolla. (Miltei - mutta surmaajalleni jäi silti jotakin viimeisteltävää!) Siitä jatkoin pahaa aavistamattomana matkaani syömään ja Aleksandriaan. Ehdin lähettää hyväntuulisen sähköpostiviestin ystävälleni ja kerätä tavarani. Vasta kun seurasin ystävätärtäni kolkkoon porraskäytävään ja astuin ovesta, varjostajani iski.

Äkkiarvaamatta luoti lävisti kehoni. Lämmin veri imeytyi villakangastakkiini, ja ehdin ajatella hieman huvittuneena, että "Ainakaan takin jälleenmyyntiarvo ei tästä huonone, tuskin veritahrat edes erottuvat."

Ja siihen kaikki sitten päättyi ennen kuin ehti edes alkaa.

Murha 10p, raportti 2p, sinnikkyys 1p, 2 silminnäkijää -4p = 9p
Uhri: raportti +1p


8.10.2010 10.35 Eläinkunta liittyy korjuutöihin!

Lukki puolustautuu menestyksekkäästi Syyshämärän lohikäärmeen alias Tuomas Puikkosen murhayritykseltä. Luodinreiät koristavat rappukäytävää, kun syksyn pimeys noutaa omansa pois.

Epäonninen murhaaja kertoo:

Salamurha. Toimeksiantajani ovat nykyaikaistaneet itsensä ja tiedot kohteistani tarjotaan minulle nettipalvelussa. Tämä toki helpottaa tiedon saantia, mutta myös luo mahdollisuuden jakaa tiedot muille murhaajille, jos en jostain syystä onnistu.

Ensimmäiset pari päivää olen tietoinen kohteistani, etsin heitä silmilläni ihmisvirrasta ja käteni naputtelevat Googleen sekä sosiaalisiin medioihin hakusanoja. Jostain on pakko löytyä lisää tietoa näistä henkilöistä! Ulospäin olen hyvin menestyvä liikemies, mutta sisälläni haluan pilkkoa skalpellilla uhrini sydämet pieniksi paloiksi piraijoideni herkuksi. Liikeneuvottelut vievät kuitenkin puhtini ja yleensä aamuisin jään nukkumaan, vaikka kohde olisikin ollut helppo paloitella puolikoomassa rappukäytävässä.

Alkuviikosta ajattelen olevani erityisasemassa, koska huomaan listallani kolmannenkin kohteen. Se kohde kuitenkin poistuu kuten myös toinen varsinaisista kohteistani. Oletan sen olevan vaan järjestelmän ohjelmointivirhe, mutta toimeksiantajani selventävät minun olevan saamaton. Uusi kohde ilmestyy. Pakko toimia.

Perjantai

Kampean itseni ylös ehtiäkseni 9:31 lähtevään bussiin. Myöhästyn. Varavaihtoehtoni ei vie minua kukkakaupan ohi, enkä näin voi ostaa uhrini haudalle ruusukimppua.

10:05 nousen bussista ja kierrän varuilta uhrini asuinalueen ympäri. Slummia ... Pihalla on poltettu autonromu ja rappukäytävissä haisee ... On syitä miksi tänne ei ajeta Mercedes-Benz CLS 500:lla.

10:25 uhriani ei vieläkään näy, mieleni tekisi käydä vilkaisemassa uhrin kotiovella ja säpälöidä se automaattihaulikolla. Kusen haju tosin häiritse. Jään pihalle.

10:31 totean uhrini lähteneen jo ja kävelen nenääni nyrpistäen rappukäytävään. Ovi auki, ei hissiä, yksi yliannostuksen vetänyt huumediileri sullottuna lastenvaunuihin. Siirryn toiseen kerrokseen samalla kuullen oven avautuvan mahdollisesti kaksi kerrosta ylempänä.

Ratkaisuja: palaan ensimmäiseen kerrokseen puristaen pienikaliiberista taskussani. Haulikko olisi toki varma tapa, mutta haulien löytyminen tuosta jo kuolleesta diileristä ei olisi kannaltani suotavaa. Kulma estää näkyvyyteni ja askelten lähestyessä teen ratkaisun. Nähdessäni uhrini näen myös laukeavan revolverin.

Putoan syvään uneen, uneen jossa luen syntymättömälle pojalleni sankareista Krynnissä. Musta-valkoisemmasta maailmasta, paremmasta paikasta.

-Syyshämärän lohikäärme

Kohde kertoo:

Astun ase kädessä hiljaiseen rappuun. Pysähdyn. Kuuntelen. Hiljaisuus. Mestarien opetukset muistaen kuuntelen vielä hetken. Rappukäytävässä joko ei ole ketään tai hän näkee vaivaa ollakseen hiljaa, eikä hiljainen voi olla hyvällä asialla. Varmuus syntyy: ellei alaovi käy ilmoittaen uusista tulijoista, vastaantulija on väistämättä vihollinen.

Kävelen alaspäin pistoolia puristaen kerros kerrokselta kunnes saavun portaiden alimmalle välitasanteelle. Ainoa kunnollinen valonlähde on lasinen ulko-ovi kulman takana puoli kerrosta alempana. Äkisti kookas varjo piirtyy seinälle edessäni ja lähtee liikeeseen, mutta aseeni on jo tähdätty kun musta hahmo astuu kulman ympäri, yhä pelottavan äänettömästi.

Vaimennetut aseet yskivät hetken, minun ensin ja tarkemmin. Lukki elää ja löytyy yhä kolostaan. Käykää peremmälle.

- Lukki

Tappo 5p, ensimmäinen tappo 1p, raportti 2p = 8p
Murhaaja: raportti 2p


7.10.2010 15.45 Torstainen turmio toistuu tekijänsä tavoin

Kierros jatkui lähes kansallisurheilun statuksen saaneella puukkohipalla jossa Raskaana ja kännissä peri voiton Minda Mustosesta alias Halla. Tapahtumalla on yksi silminnäkijä.

Murhaaja kertoo:

Niinku vittu mikä päivä. Ei me ees päästy Pikkulintuu asti, Pena halus jo Kurvittareenpysähtyy muutamalle, se oli kauheen hermostunut päivän tapahtumista. Pena on nykyään oikeestaan aina hermostunut, se pelkää kai et kytät nappaa sen, noh tän meiän jutun takii. Kurvittares oli aika perusmeininki, pari denaa ja ne vakkarit, Arska, Seppo ja Iso-Eki, kaikki jotain Penan tuttui jostai vuosien takaa. Mua ei oikeestaan kiinnostanut niitte jutut ja Penakin oli hirveen vihanen mulle. Otti sen kakskakkosenkin takasin ku pelkäs ett ammun vaik Iso-Ekin ku se seuraavan kerran lähentelee. No parin tuopin jälkeen sit päätettiin vihdoin lähtee himaa Puotilaa ja sinne Pikkulintuu.

Pena kuiteski halus matkalla pysähtyy farmasian laitoksella, jossa sil o joku tuttu bööna joka hommaa sille rauhottavii. Se oli nii hermona ett laitto mut asialle, homma piti olla iha selvä juttu, maksettu ja kaikkee. No mä löysin sen böönan mut se väitti et se ei tuntenut Penaa eikä tiennyt mistää rauhottavista mitää. No muahan ei viilata linssiin niin puukotin sitä portaikossa, ei siltä Penan rahoi kuiteskaa löytyny. Onneks kukaa ei nähny. Lähin takas autolle päin.

Pena oli ihan hiilenä ett mikä mulla oli kestänyt ku sen kontakti oli jo bongannut sen kadulla venaamas ja altanut tabut jo sille. Kenetköhän mä sit niinku puukotin sinne rappusille?

-Raskaana ja kännissä

Uhri kertoo:

Torstai-iltapäivä. Peite-elämäni esittelee yksitoikkoisimpia puoliaan laskareiden muodossa. Ikkunan puutteessa katseeni harhailee kellon ja taululla vilistävien yhtälöiden välillä. Harkitsen ohimennen pistoolin laittamista taskuun valmiiksi kotimatkaa varten, mutta petollisen turvallisuudentunteen vallassa jätän sen tekemättä. Alkuviikko on ollut kuolemanhiljainen - mitä siis voisi tapahtua kampuksella keskellä kirkasta päivää?

Mitäpä tosiaan.

Minuuttiviisari saa puolentoista kierroksen maratoninsa päätökseen ja suuntaan pohjakerroksen käytävää pitkin kotia kohti. Alitajuisesti tiedostan nopeiden askelten kolkon kaiun takanani. Mikälie kiireinen assari, ajattelen, enkä tajua edes vilkaista olkani yli. Lähtiessäni nousemaan vapauteen vieviä portaita tunnen töytäisyn kyljessäni ja käännähdän odottaen puoliksi näkeväni - niin, kenet? En ainakaan voitonriemuisesti hymyilevää kollegaa verta tippuva veitsi kädessään.

Totuus piirtyy karuna titrauslaskujen sumentamaan mieleeni samanaikaisesti kyljessä tuntuvan kivun kanssa. Murhaaja toteaa jotain helposta toimeksiannosta, enkä voi kuin mumista viimeisiksi sanoikseni häkeltyneenä jotain myöntävää. Ei sen todellakaan näin pitänyt päättyä, en saisi edes tilaisuutta tasata tilejä kahta yötä aikaisemmin täpärästi karkuun livahtaneen kohteeni kanssa. Ruumiini valahtaa liikkumattomaksi mytyksi portaiden alimmalle askelmalle. Iltauutisissa kerrottaisiin hallanvaaran olevan ohi.

-Halla

Murha 10p, raportti 2p, silminnäkijä -2p, = 10p
Uhri: raportti +2p


7.10.2010 12.10 Torstai on toivoa täynnä ja viikatemiehet käyvät työhön käsiksi!

Sosiaaliviranomaisten riemuksi Raskaana ja kännissä riehui aamupäivällä aseen kanssa kaupungilla surmaten Antero Liukkosen, alias Lasol Lady.

Murhaaja kertoo:

Nojoo, mä siis listin jonku tänää, mut ei se ollu mu vika, pikkulauantai oli venyny aamukuutee oli aika paha olo, eikä tää ollu mitää aamupahoinvointii. No siis se kaikki tapahtu sillee ku mä olin Penan kaa stadis. Siis Pena on mun tulevan lapsen isä ja se o 32. Se tekee sekalaisii hommii ja tienaa vitun hyvin, ainaki kaks tonnii kuussa, siis kelaa, sil saa aivan helvetin monta Euroshopper energiajuomaa.

No kuiteski, Pena oli tekee jotain puhtaanapito hommaa yliopistolle, joss sen serkku Kake on vahtimestarina duunis, siis sekin tienaa aivan helvetin hyvin. No pistettiin sitten paku parkkiin siihen kadulle jonku mopoauton viereen, Pena sanoo et se ostaa mulle semmosen kunhan täytän 16, ett pääsen helposti Puotilan sossuun. No Pena lähti kellariin Kaken kaa ja mä jäin hengailee sinne ympäriinsä ettii kokisautomaattii, mun rommi tartti kolaa.

Mä sit bongasin niinku yhen Sergein siitä, joka asuu meiän talos ja o velkaa meille viiskymppii, semmonen käy päinsä. Sergeil oli joku kaveri kans messis, mut mul oli mora taskus jote en mä sitä pelännyt. Siel se alakerras jotain etti ja aattelin sitä vähä moral viipaloida, siis niinku iha pikkasen et se tajuis maksaa ajois. Mut mun mora jäi taskuun jumiin, ku mul o tää iso maha, ja vetäsin Penan kakskakkosen paniikis esiin ja pamautin Sergeitä rintaan. No eihä se edes ollu Sergei, vaa joku tuntematon jantteri. Hassuu kyl, sil oli taskus tasan viiskybää, siis sentilleen, mut tää ei kyl tarkota sitä et Sergei ei ois enää niinku velkaa vaik mä mu rahat sainkin. Hain sit Penan paikalle ja se sano soittavanse Eino-sedälle joka ajaa roska-autoo et se tulee hakee ruumiin pois. Oli kans Penan mielestä ihan Sergein näkönen jätkä. Päätettiin sit siitä lähtee Pikkulinnun kautta himaan, eihän kukaan yhtä opiskelijaa kaipaa.

-Raskaana ja kännissä

Uhri kertoo:

Liittyäni erääseen kansallisesti sekä kansainvälisesti merkittävään instituutioon kotikaupungissani sain huomata, että sen sisällä toimii mitä turhimipia erilaisia poliittisia sun ties mitä järjestöjä. Mitkään niistä tuskin olisivat valmiita tekemään periaatteidensa eteen muuta, kuin valittamista ja paskan jauhamista internetin keskustelupalstoilla. Likaisten sattumien kautta olin kuitenkin löytänyt tieni kyseisen instituution synkkään alamaailmaan, jossa vain vahvat pärjäisivät. Elin hetken uskoen, että vihdoinkin saan elää oikeaa elämää, mutta olin unohtanut kokonaan hämäräbisneksiin liittyvät riskit...

Maanantaina olin saanut yhteydenoton eräältä henkilöltä, joka halusi pari tyyppiä pois päiviltä. "Helppo nakki" ajattelin hivellen samalla uudenkarheaa käsiasettani - pelkkä citykanien lahtaaminen ei muutenkaan enään tyydyttänyt kasvavaa tappamisennälkääni. Samalla muistin kuitenkin pari viikkoa sitten tapahtuneen selkkauksen eräässä kaupungin hämärimmistä kuppiloista: Laitoin vahingossa jukeboksista soimaan Frederikiä, jota vastaan eräällä kookkalla kaverilla tuntui olevan jotain henkilökohtaista. Pääsin juuri ja juuri livistämään karkuun, kun hän oli jo hamunnut itselleen jotakin kättä pidempää.

Korviini tuolloin kaikunut huuto -Tunge se titanic syvälle ahteriisi, tämä ei jää tähän!- kalvoi mieltäni entistä pahemmin ja alkuviikosta vahva vainoharhaisuus ohjasi käyttäytymistäni jatkuvasti. Torstaina ajatukseni herpaantui yhden ainoan kerran.. ja se kostautui.

Olin ystäväni kanssa liikkeellä meille vieraassa rakennuksessa ja löysimme tiemme mielenkiintoiseen umpikujaan, johon perässämme saapui myös aseistettu mieshenkilö. Yllättäen totesin rinnassani olevan kolme luodinreikää ja yhtä yllättäen oli tämä pyssysankari jo kaikonnut. Nyt piti vain päättää halusinko katsella viimeisenä muistona tästä elämästä kaverini järkyttynyttä ilmettä vai sydämestäni ja keuhkoistani virtaavaa hauskanväristä seosta. Päätin kääntää katseeni reikäiseen rintakehääni, josta voimalla pulppuava verensekainen tuote värjäsi huoneen kauniin punaiseksi. Harmi etten pääse kertomaan tästä kenellekkään- ajattelin samalla kun kun tasapainoni katosi. Pian katosi myös henkeni.

- Lasol Lady

Murha 10p, pistooli -5p, raportti 2p =7p
Uhri: raportti +2p


6.10.2010 17.10 Viikatemiehet viettävät rokulipäivää - paitsi yksi!

Irja A. niittää maahan Kerttu Kaikkosen, alias valkotupsukki.

Murhaaja kertoo:

Saatuani vast'ikään nimityksen korkea-arvoiseen virkaani ymmärsin, että se oli merkki korkeammilta voimilta. Oli aika toimia ja laittaa asiat Helsingissä oikealle tolalleen. Kaunis kaupunkimmehan on saanut viime vuosina rehottaa kaikenlaista rikkaruohoa: kadut ovat täynnä monenmoista roskasakkia, ryöstäjää ja murhaajaa. Olin päättänyt unohtaa opit toisenkin posken kääntämisestä. Pahantekijät tuli palauttaa paikalleen heidän omilla keinoillaan. Otin asiakseni suorittaa kaikessa hiljaisuudessa kotiseurakuntani alueella pientä puhdistustyötä ennen kuin mokomat roistot saisivat enempää vääryyttä aikaan.

Niinpä seurasin erästäkin synnintekijää lounaalle miellyttävään kiinalaiseen ravintolaan. Viimeinen ehtoollinen, kuinka sopivaa. Niin eloisa nuori nainen! Mikä sääli, että hän oli joutunut jo niin varhain kadotuksen tielle. Söin maittavan aterian varoen kuitenkin sortumasta mässäilyyn ja seurasin neitosen liikkeitä silmäkulmastani. Hänen ilmoittaessaan seurueelleen menevänsä puuteroimaan nenäänsä nousin rivakasti ja menin vaivihkaa edeltä toilettiin häntä odottamaan. Hänen avatessaan naistenhuoneen oven työnsin veitseni muitta mutkitta hänen rintaansa tunnontuskia tuntematta ja mutisin nopean synninpäästön ennen kuin hänen henkensä pakeni ruumiista.

Lähtiessäni ravintolasta huomasin hyräileväni tuttua laulua. Sanat vain olivat uudet. En olekaan koskaan oikein pitänyt Anna-Mari Kaskisen alkuperäisistä sanoituksista, jotka ovat jotenkin hiukan liian ...lempeät.

"Terän annan koskettaa,
mistään muusta näitä kicksejä en saa.
Uhri kaatuu, sortuu maahan,
huutaa auttajaa,
terän annan koskettaa."
-Helsingin yliopiston salamurhaajien laulukirja

Tosin eihän se poloinen mitään ehtinyt huutaa.

- Irja A.

Murha 10, raportti 2p = 12p
Uhri: raportti puuttuu -5p


5.10.2010 15.50 Viikatemiehet urakoivat hiki hatussa ja pellolla kaatuu muutakin kuin ruista!

Neiti arane kippaa ammutun Justus Mutasen, alias Zeiss, pinon päälle.

Murhaaja kertoo kuvituksen kera:

Uhri kertoo:

Eilisestä kirjeestäni ei ole tullut palautetta. Kummallista. Olisivathan jo kämppäkaverit löytäneet hänet? Ja olisihan uutisissa ollut jotain juttua? Mitä jos... - ei, eivät ihmiset voi olla niin vainoharhaisia nykyään. Mutta jos jotain on tapahtunut, onko joku nyt minun jäljilläni? Työnantajani ei suvaitse virheitä...

Hikisenä nopeasti pyörällä kotiin. Eihän kukaan varjosta tai seuraa? Muista tarkkailla vastaantulevien eleitä, ja sitä, mitä he tekevät. Viimein omassa taloyhtiössä: ei mitään tähän mennessä. Pyörä varastoon ja lukkoon, kellarikäytävää pitkin omaan rappuun. Lienee turvallista jatkaa. Avaan kellari- ja rappukäytävän välisen oven.

Rappukäytävässä seisoo mies ja kopeloi hermostuneena kännykkäänsä. Ei, ei tässä, ei nyt. Ase on repussa, en saa sitä nopeasti esiin. Perääntyäkö vaiko yrittää läpi ja kotiin turvaan? Olen vaistomaisesti kävellyt eteenpäin jo liian pitkälle ja on siis pakko yrittää läpi. Nopein harppauksin ohi, ylätasanteelle ja juoksuun. Näen, kun mies kääntyy. Seuraava tuntemukseni on kun jotain työntyy käden lävitse, kohtaa kyljen ja jatkaa matkaansa suoraviivaisesti. Pyörryn kipuihini.

Kun avaan silmäni, olen jo toisessa maailmassa. On kuuma.

- Zeiss

Murha 10p, kotiovi -2p, raportti 2p = 10p
Uhri: raportti +1p


5.10.2010 15.45 Tähkä palaa omiensa joukkoon.

Kaunahuili niittää Tähkän ja näin Riina Niemi siirtyy lyhdepinoon.

Murhaaja kertoo:

Söin Chemicumin opiskelijaruokalassa ja suuntasin kohti kemistien opiskelijahuonetta tappaakseni aikaa. Kohde oli ilmoittanut asioivansa Exactumissa myöhemmin sinä päivänä. Yllätyin astuessani sisään, sillä kohteeni istui näkyvästi nojatuolissa keskellä huonetta vaikuttaen tyypilliseen tapaansa elämäänsä hyvin tyytyväiseltä. Huoneessa oli liikaa silminnäkijöitä, joten lyöttäydyin mukaan pirteään keskusteluun.

Jutusteltiin eloisasti opiskelusta ja elämästä hyvä tovi. Valitettavasti keskustelu houkutteli muita opiskelijoita jäämään huoneeseen. Oli suuri houkutus nostaa pistooli repusta ja ampua pöydän yli nopea laukaus, mutta minulle ei suotu työrauhaa. Kellon lähestyessä määräaikaa huone alkoi tyhjentyä. Kohteeni osoitti lähtemisen merkkejä ja nousin samalla lähteäkseni hänen mukaansa kohti Exactumia.

Käännyimme käytävälle, jolla vastaamme käveli kohteen tuttu. Hän jäi paikalleen keskustelemaan. Itse jatkoin matkaani - epäluuloja ei sopisi herättää ja tiesin hänen käyvän vielä Exactumissa.

Jatkoin ulos ja kävelin Physicumin eteen katseelta suojaisaan varjoon odottamaan. Kohde ei tullut vähään aikaan ulos Chemicumista ja aloin epäillä hänen huomanneen jotakin. Päätin lähteä etsimään uhrikandidaatin autoa. Aikaa ei olisi paljoa. Kiersin tärkeimmät parkkipaikat, tarkistin Gustav Hällströmin ja Pietari Kalmin kadun ja nuohosin Chemicumin sisäpihan. Hillitsin yskäni ja kiihdytin tahtia. Juoksin Chemicumia ympäri takakautta siinä toivossa, että myrkytettävä ovenkahva löytyisi Väinö Auerin kadun varrelta. Juostessani katseeni vaelsi Chemicumin seinillä ja sen ikkunoilla hakien merkkejä ihmisistä. Kun ohitin kohdan, jossa jätin kohteeni taakseni, muistin siinä sijaitsevan lasioven, mutta liian myöhään! Ohi pyyhältäessäni näin oven takan seisovan kaksi hahmoa, joista tappolistalla oleva seisoi kasvot kohti ovea. Olin varma, että hän näki minut. Kirosin huolimattomuuttani ja hölkkäsin Väinö Auerin katua pitkin Exactumin taakse ja tarkistin siellä sijaitsevat autot. Tehtävä oli vaarassa.

Kiiruhdin Exactumiin. Tarkistin pääkäytävän, Gurulan ja pari sivukäytävää, mutta turhaan. Uskoin että hänellä ei olisi Exactumin asiat vielä hoidossa, joten jäin maleksimaan aulaan hissin viereen vahtiakseni opiskelijoiden käyttämää kolmea sisäänkäyntiä. Minulla oli erinomainen näkymä Physicumista tulevalle välikäytävälle sekä välipihalle. Tarkkailukulmasta johtuen näkisin kohteeni aina ennen kuin hänellä olisi mahdollisuutta nähdä minua. Välillä käännyin katsomaan takanani käytävän päässä sijaitsevia ovia kohti. Ne olivat lukossa, mutta kohteeni saattaisi käyttää niitä poistuakseen rakennuksesta.

Sain odottaa hyvän tovin, kunnes lopulta näin tuttujen lahkeiden vilahtavan yhdyskäytävän päässä. Kohteen lähestyessä näin häntä yhä ylempää, kunnes lopulta sain varmuuden henkilöstä. Käännyin hissipilarin taakse seisomaan ja laskin aikaa. Vilkaisin pilarin sivulta ja näin yhdyskäytävän oven sulkeutuvan. Hiljaisuus. Kuulin muiden liikkeet ja näin muut lähellä olleet ihmiset, mutta kohteeni oli kuin kadonnut ilmaan. Arvioin hänen todennäköistä sijaintiaan näkökenttäni katveessa ja kiersin samaan tahtiin hissipilaria pysyäkseni näkösuojassa. Olisi liian epäilyttävää kohdata täällä toistamiseen. Laskin askeleita. Näin kohteeni kävelevän ohitseni näkemättä minua, suunta kohti pääkäytävän toista päätä. Näin hänen selkänsä läheltä ja taittoveitsi jo hiersi taskussani, mutta lähistöllä oli liikaa sivullisia. Kävelin vauhdikkaasti mutta ääneti sivukäytävälle, jonka kautta kiertämällä tiesin voivani leikata rauhallisesti kävelevän naisen reitille.

Kun pääsin katseilta suojaan, pistin juoksuksi ja käännyin pyrähdyksen jälkeen näkösuojattomalle poikkikäytävälle. Askelsin ripeästi, sillä en tahtonut kohteen näkevän minua liian kaukaa ja ehtivän miettiä uutta kohtaamistamme. Oli lähes hiljaista, kun astuin takaisin pääkäytävälle. Yhdellä vaivihkaisella vilkaisulla näin käytävän päässä istuvan naisen, toisaalla ryhmä opiskelijoita oli juuri kääntymässä pois näkökentästä. Kohde oli katsellut seinällä olevaa tiedotetta ja käveli nyt hitaasti kohti minua. Käteni hyväili taittoveitsen kahvaa. Naisen ilme alkoi muuttua, vähitellen, ilmaistakseen jotakin. Yhdellä liikkeellä, ohitsekiitävän hetken aikana, tapahtui kaikki. Käteni veti veitsen ulos takataskusta, etusormi avasi veitsen, painon siirto toiselle jalalle, kämmen tarttui veitseen tukevasti, käsivarsi jatkoi sulavaa yhtäjaksoista liikettään, joka saavutti kliimaksinsa juuri, kun viimeistelin askeleeni uhrini viereen. Hyvästi Tähkä. Elonkorjuun aika oli tullut. Tavallisesti niin iloiset kasvot viestivät hämmästystä, tervehdys jäi lipomaan huulia. Käsi ei koskaan ehtinyt pistoolin kahvalle.

...
Suusta pulppusi enää vain verta, sanat sisälle jähmettyneinä. Maailmasta tuli hänen kuolemansa myötä kylmempi todellisuus. Käytävän päässä istunut nainen katsoi tylsästi eteensä. Ei jäänyt aikaa hyvästeille.

- Kaunahuili

Uhri kertoo:

Tämä päivä oli erittäin opettavainen. Älä koskaan luota tuttuun kasvoon. Älä koskaan. Äläkä varsinkaan tuttuun kasvoon. Juteltuaan kanssani ensin hetken yleismaailmallisia asioita, ilmekään värähtämättä, hymyä lukuunottamatta, hän oli seurannut minua näkymättömissä. Tarkoituksenani oli käydä kohdentamassa oma niitettäväni ja toimittaa minulle annettu työkeikka. Sen pienen hetken minä tavoistani poiketen pidin kättäni vapaana, poissa aseen kahvalta. Tervehdin iloisesti uudestaan kohtaamaani tuttua kasvoa ja niin teki hänkin, omalla tavallaan, sujauttamalla taittuvan stilettonsa kolmannen kylkiluuni yläpuolelta suoraan sisään, munuaiseen saakka. Enkä minä tehnyt mitään. Eivätpä soineet kellot, kun hän lähti ohittamaan minua hämmentävän läheltä. No, niinpä, sohaisi siinä ohimennessään veitsellään. Selittäähän se. Mutta mitäs minä selitän? Herpaantumisesta sakotetaan, kalliisti.

Pikkuiset tähkät varisivat kuivuneista vehnänkorsista halkeilleeseen savimaahan. Ehkä jostakin niistä kasvaisi vielä uusi verso, uusi tähkä... ehkä. Ja sillä on titaanikuoret.

-Tähkä, taittunut-

Murha 10p, raportti 2p, kylmäverisyys 1p, 1 tasoa ylempänä oleva pelaaja (tittelitön -> KK) 1p = 14p
Uhri: raportti +1p


4.10.2010 22.10 Lyhdekasa kasvoi taas yhdellä!

Tähkä osoittautui liian kovaksi Mika Mäkelän, alias 13, viikatteelle. Ennakkotietojemme mukaan laukaustenvaihto pimeässä päättyi Tähkän voittoon pahamaineisen Mäkelän jäädessä kadulle kylmenemään.

Murhaaja kertoo:

Ilta oli jo pimennyt ja pellot kylpivät usvassa, kun saavuin kohteeni kotikulmille. Pelloista tai niiden usvasta en oikeasti tiennyt tuona hetkenä tuon taivaallista, eikä se oikeastaan minua kiinnostanutkaan. Olin töissä, ja minua kiinnosti ainoastaan, koska kohde ilmestyisi näkökenttääni. Hän oli ammattilainen ja kuuleman mukaan erittäin vaarallinen. On tainnut ryssiä jotain tosi pahasti jouduttuaan listalle. Olin yllättynyt, että toimeksiantajani valitsi juuri minut poistamaan kaverin päiväjärjestyksestä. Ilmeisesti pomo luotti kykyihini. En tuottaisi pettymystä!

Ajoin kohteen nurkkien lähistölle ja astuin ulos tutkaillakseni ympäristöä. Mihin asettuisin? Tunsin hieman häpeää, että yleensä päätin toimittaa tehtäväni kohteen kotiovella, mutta kun... 'I was on the neighbourhood...'. Totesin sittemmin, ettei ulkona kykkiminen ollut ollenkaan paras idea kohtuuttoman vainoharhaisen kohteen väijymiseen, joten ajoin autoni kohteen kotioven viereen, avasin ikkunan ja istuin pelkääjän paikalle odottamaan. Minulla oli typerä lippis päässäni. Ihan vain... varmuuden vuoksi... tai jotain.

Meni hetki, meni tovi. Joku kurkki kerrostalon ikkunoista huomaamatta minua. Autotie oli ajoittain vilkas. Jalankulkijoita oli satunnaisesti. Seurasin sivupeilillä suuntaa, josta oletin kohteen saapuvan. Meni taas hetki, ja havaitsin hänet, ja aivan helvetin läheltä. Painauduin kiinni isutimen tyynyyn ja käänsin varovasti päätäni, jotta näkisin ulos. Kohde käänsi minulle selkänsä ja alkoi kaivaa kotiavaimiaan. Ojensin kanuunani piipun ulos ikkunasta ja täräytin... ohi. Aion valittaa diilerille aseen sihdistä. Lennätin auton oven auki ja syöksyin ulos kohdatakseni hölmistyneen kohteeni. Hän kääntyi, ase ojossa tervehtiäkseen minua. Vastasin tuleen tuntien, kuinka hänen pössykkänsä haulit ujelsivat korvieni ohi. Sitten räimytys hiljenei. Häneen osui. Surullinen ilme heräsi hänen kasvoillaan; hän tiesi epäonnistuneensa. En jäänyt taputtelemaan häntä selkään 'kyllä se siitä', vaan hyppäsin autoon ja hurautin tieheni. Sitten muistin, että toinen ovi oli yhä auki...

-Tähkä-

Uhri kertoo:

1.10. 22:37
Puhelin soi. Tuntematon numero. Jossain mielenhäiriössä vastaan - en ole enää entisessä terässä. "Meillä on sinulle töitä", toteaa matala miesääni. "Olen lopettanut, tiedätte sen", vastaan viileästi, mutta sisälläni lämpenee.

Mistä? Mistä hevetistä ne ovat kaivaneet yhteystietoni. Olen vaihtanut henkilöllisyyden, osoitteen, puhelinnumeron, jättänyt kaiken edellisestä elämästäni, mutta silti. Silti ne ovat taas täällä.

Ja mikä pahinta, tiedän sillä hetkellä kun kuulen ensimmäisen lauseen, etten kieltäytyä. Se ei johdu siitä, että välittäisin heidän uhkauksistaan. Ei. Se johtuu siitä, että jossain mieleni sopukoissa olen odottanut tätä, toivonut tätä. Minulla on ollut ikävä.

4.10. 7:00
Rakkain ystäväni jonka luulin jo hukanneeni, täydellinen vainoharha on taas täällä. Tunnen olevani kotona, elossa ja omassa ammatissani.

4.10. 22:10
Hämärä katu, autoja parkissa. Päivän viimeinen vastustaja, rappukäytävä odottaa minua. Hanskat kädessä, oikea käsi aseen kahvalla, vasen avaimilla lähestyn rapun ovea.

Avain lukkon, takaa kuuluu ääniä. Vedän aseen ja avaan tulen kohti autosta ryntäävää hahmoa. Luodit viuhuvat ympärillämme kun tanssimme lehdissä. Vetäydymme hieman kauemmas toisistamme. Ja silloin huomaan sen, viiltävän kivun oikeassa jalassani. Kaadun eteenpäin maahan ja silmissä pimenee - hän sai minut, sai sittenkin. Vain senteistä kiinni. Punainen värjää luonnonkivetyksen.

Kyllä - tämä on se tapa miten halusin lähteä. Elossa, siellä missä minun pitääkin olla. Ei ole uhrauksia joita ei kannattaisi tehdä todella rakastamiensa asioiden eteen, mitä ikinä se sitten vaatiikin. Havaintojeni mukaan yleensä hieman verta, joskus kyyneliä ja useimmiten muutaman ruumiin.

-13

Murha 10p, kotiovi -2p, ensimmäinen ampuminen 1p, raportti +2p, 2 tasoa ylempänä oleva pelaaja (KK -> LL) 2p = 13p
Uhri: raportti +2p


4.10.2010 09.30 Ensimmäinen lyhde on solmittu ja yleisö hurraa!

Julia Martikainen törmäsi Hypnotoadin terään Porthanian vessassa.

Uhri kertoo:

"Keneenkään ei kannata luottaa, vähiten läheisimpiin kavereihin", viisaus, jonka opin kantapään kautta.

Kulkiessani aamulla vainoharhaisena töihin työkaverini kanssa, vilkuilin ympärilleni mahdollisten salamurhaajien pelossa - turhaan. Tappaja olikin lähempänä kuin uskoinkaan. Unenpöpperöisenä ja täysin naiivina lankesin kaverini järjestämään ovelaan ansaan osaamatta epäillä yhtään mitään. Vessareissusta tulikin painajainen.

Kaverini ehdotettua pikaista käyntiä "hotelli helpotuksessa" suostuin menemään hänen mukaansa mielessäni jo lähestyvän ruokatauon herkut. Vessassa viekas kaverini vetää ilkeännäköisen puukon salamannopeasti esiin ja pistää sen kylkiluitteni väliin silmääkään räpäyttämättä. Yllätykseltäni en pystynyt edes liikkumaan pois puukon tieltä, vaan matkani päättyi lyhyeen kuin kananlento.

-Lime

Murhaaja kertoo:

Klo 6.51 postiluukku kolahtaa. Löntystelen unentokkurassa eteiseen ja löydän lattialta valkoisen kirjekuoren. Sisältä löytyy liiankin tutun naaman kuva. En ole uskoa silmiäni, tämähän on aivan liian helppoa!

Klo 9.04 tapaan kohteeni. Olemme kahdestaan samassa huoneessa, mikä hieno tilaisuus tappaa, mutta maltan mieleni, luottamus pitää ensin ansaita. Bussissa kohteeni näyttää täysin levolliselta. Kaikki epäilyksenrippeet ovat haihtuneet kuin tuhka tuuleen.

Klo 9.35 saavumme Porthaniaan. Houkuttelen pahaa-aavistamattoman kaverini mukaani vessaan. Ihmisiä tulee ja menee. Liikaa silminnäkijöitä, ajattelen. Paikka kuitenkin tyhjenee ennen kuin kohteeni saapuu vessasta. Pari koppia on lukittu, mutta niiden ei pitäisi aiheuttaa harmia, joku on jäänyt koppiin oikein asumaan. Kohde kumartuu pesemään käsiään. Tartun veitseen, joka lepää taskussani. Kun kohteeni kuivaa käsiään, otan veitsen esiin. Sori, mun on pakko tehdä tää, pahoittelen ja nostan veitsen ilmaan. Kohteeni ilme kertoo, ettei hän osannut aavistaa mitään. Järkytys paistaa hänen kasvoillaan vielä kun hän makaa elottomana maassa. Pesen käteni ja veitseni ja poistunhiljaa paikalta.

- Hypnotoad

Murha 10p, ensimmäinen +2 p, ensimmäinen puukkomurha 1p, raportti +1p =14p
Uhri: raportti +1p


4.10.2010 00.00 Peli alkaa.

Hiljainen kilke pellonreunassa on lakannut viikatemiesten saatua aseensa teroitetuksi. He ovat astuneet yli ojan joka erottaa pellon yleisön harmaasta massasta. Massasta, joka jo kärsimättömänä odottaa ensimmäistä lyhdettä ihailtavaksi.


6.9.2010 22.00 Ilmoittautuminen on avattu.

Ruispelto odottaa niittäjiään.