Järjestöturnaus 2013: Vaarallinen kevät

Järjestöturnaus 2013 (11.3.-23.3.)Pelaajia murhattu:7Tappoja:0Pidätyksiä:0
Sivullisia uhreja:3Todistajia:0Silminnäkijöitä:6
Tilastoja turnauksesta.

Tapahtumat


03.04.2013 klo 19.00 Vaarallisen kevään avoin päätetilaisuus

HYSin järjestöturnauksen ”Vaarallinen kevät” saatetaan lopullisesti
päätökseensä palaute- ja fiilistelytilaisuudella keskiviikkona 3.3.
klo 19. Tavataan Kaivopihan Dublinerissa. Jos paikka on syystä tai
toisesta kelpaamaton, kokoonnutaan ovien edessä ja jatketaan siitä
jonnekin lähistölle.

Tilaisuudessa palkitaan voittajajoukkue näyttävällä
veitsikiertopalkinnolla ja jutellaan keskenämme kaikkea turnausten ja
taivaan väliltä.


25.03.2013 klo 13.08 Vaarallisen kevään pisteet ja palautetilaisuudesta

Vaarallisen kevään suurimman pistepotin haalivat kotitaloudesta jotakin tietävät suomen opiskelijat eli Esiliina-ansa! Erillinen pistetaulukko säädetään näkyville lähiaikoina, mutta kokonaispisteet jakautuivat seuraavanlaisesti:

Esiliina-ansa (Siula): 49 pistettä
– Mamma Punanhimoinen (Laura Leskelä), Mamma Tyyni (Suvi Nurmi), Mamma Rohkea (Reita Kööpikkä)
Yhden prosentin metsä (Moodi): 20 pistettä (johon huomioitu -15 puuttuvista raporteista)
– Ihaa (Eero Lilja), NallePuh (Antero Liukkonen), Risto Reipas (Mikhael Koufos)
Frankfurtin koulukunta (Media): 6
– Nirhaaja (Oona Järvinen), AgenttiPohjoinen (Rosa Lampela), Theodor Adorno (Arto Kekkonen)
Farmaseutit (YFK): 0
– Totoro (Aku Liski), GinTuc (Tuukka Tapanainen), Seppo (Arbnor Istrefi)

Tarkistakaa vielä pisteenne ja ilmoittakaa mahdollisista virheistä. Raporttien puuttumisesta annetut miinukset saa pois lähettämällä tuomaristolle raportin. Raporttipisteitä ei enää myönnetä.

EDIT:
Vaarallisen kevään palaute- ja keskustelutilaisuus järjestetään pääsiäisen jälkeisellä viikolla, keskiviikkona 3.4. klo 19! Tavataan Kaivopihan Dublinerissa.


24.03.2013 klo 00.00 Turnaus on päättynyt

Turnaukseen osallistui neljä joukkuetta, jotka yhteensä tekivät seitsemän murhaa. Suurin osa murhista tehtiin vesipyssyillä, joiden lisäksi käytettiin kerran veistä ja kahdesti pommia. Tänä vuonna turnaus avattiin myös kokeneimmille pelaajille, mistä huolimatta turnaus säilyi pitkälti aloittelevien salamurhaajien turnauksena.

Tuomaristo kiittää kaikkia osallistuneita ja kannustaa penkkiurheilijoita osallistumaan. Järjestöpeli järjestetään vuoden päästä uudelleen. Seuraava suuri yksilöturnaus pidetään vielä tämän kevään aikana.

Tuomaristo tiedottaa joukkueiden pisteistä ja kaikille avoimesta palautetilaisuudesta lähiaikoina.

Tuomaristo patistaa osallistujia kirjoittamaan puuttuvat raportit. Raportit lähettämällä voitte saada pois -5 pisteen rangaistukset, mutta raporttipisteitä ei enää annettane.


21.03.2013 klo 14.40 Mammat koheltavat Sörnäisissä

Esiliina-ansa kohauttaa murhaamalla raa’asti viattoman sivullisen Sörnäisissä. Muumilaaksossa Nuuskamuikkunen, Muumipappa ja poliisimestari ovat häkeltyneitä järjenkäytöstään tunnettujen mammojen teosta. Pikku Myy laukoo nurkastaan totuuksia: ”Oon aina tiennyt, että ne on verenhimoisia saatananpalvojia!”

Pisteet
Murhaajat: -5 sivullisesta. Raskauttavana tekijänä toisen kokeneisuus.


20.03.2013 klo 12.10 Ei ole enää kaikkia ”muumeja” laaksossa

Kauppakeskus Kluuvista on löytynyt Esiliina-ansan Mamma Rohkean ruumis. Muumilaakson rauhaa häiritsee tällä kertaa Frankfurtin koulukunnan Theodor Adorno. Tekoa todisti kaksi muumeja vihaavaa anarkistisivullista.

Murhaaja kertoo:
Joku tuotantoani enemmän tunteva fani Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselta saattaisi kenties kummastella käytöstäni. Ilmojen päästäminen korkeakulttuurin tuotoksista ei kieltämättä ole jotain, mitä itsekään kuvittelin vielä 60-luvulla tekeväni.

Tosiasia on kuitenkin, että näinä vuosikymmeninä, jotka olen kirjoitustyöstä sekä julkisesta elämästä taukoa pitänyt, olen ehtinyt miettiä asioita. Ja monessa asiassa olen huomannut olevani väärässä.

Kaikkein eniten tv-sarja Putous alkoi muutama vuosi sitten. Silloin ymmärsin, että kaikki massakulttuurista kirjoittamani oli ollut puppua. Kaarim (Karim!) Z. Yskowicz! Onko hienompaa länsimaisen sivistyksen tuotosta nähty?

Ja siinä se nyt oli, se mokomakin muumimamma. Vastenmielisen bättrefolk-intelligentsijaan kuuluvan taiteilijan, filosofian tohtorin hengentuotos. Kaivoin pistoolini esiin nähdessäni hänen astelevan popsimaan italialaista patonkiaan. Olisi edes mennyt McDonald’siin.

Mutta ei tämä minulle vastenmielistä ollut. Uuh! Ii-ha-na murha!, ilakoin mielessäni tyhjentäessäni lippaan mamman selkään.

– Theodor Adorno

Uhri kertoo:
Mamma oli etsimässä uusia lihaveitsiä keittiöönsä Muumilaakson tuolta puolen. Vieras ympäristö kiehtoi häntä, ja uudet asiat varastivat hänen huomionsa. Mamma ei ollut koskaan nähnyt noin kauniita punaisia kesämekkoja, eikä tämän kevään upea esiliinamuotikaan ollut vielä tavoittanut rauhallista Muumilaaksoa. Mamman oli aivan välttämätöntä kääntyä ihastelemaan puodin rekissä roikkuvia punakukallisia esiliinoja.

Mamma kuuli epäilyttävän kahahduksen erään tuntemattoman herrasmiehen suunnalta ja kääntyi nopeasti katsomaan aikomuksenaan vain puhutella tuota ostoksia häiritsevää henkilöä. Vain aseen piipun ehti Mammamme nähdä ennen kuin kaikki pimeni ja hiljeni.

Uudet lihaveitset olivat esiliinan taskussa. Nyt Pappa ja nuoret eivät koskaan saisi päivällistään. Eikä Mamma ollut vielä ehtinyt ostaa edes paprikaa, tomaattia ja kauniin punaposkisia omenoita, niin kuin oli ollut puhe. Mutta olipa Muumitalon kellari täynnä hilloja ja lihahyytelöä…

”Kyllä me aina selviämme”, ajatteli Mamma ennen kuin hänen tajuntansa pimeni.

Pisteet:
Murhaaja: 10 – 4 silminnäkijät + 0 (raportti paljon myöhässä) = 6
Uhri: 2 raportti


18.03.2013 klo 21.00 Terroristisolut verkostoituvat

Rauhanturvaajien salainen operatiivinen siipi jäljitti terroristiepäillyt kaupungin pahamaineisimpaan luolaan.

Lisäpisteitä jaettiin seuraavasti:
Esiliina-ansa, 4 pistettä

Lisäpisteitä myönnettiin HYSin kerhohuoneella käymisestä (+1), paikalla oleilemisesta vähintään varttitunnin ajan (+1) sekä kirjastoon/käytävävessaan perusteellisemmasta tutustumisesta (+1). Yksi pelaaja kykenee saamaan samat pisteet vain kerran.


18.03.2013 klo 10.00 Finanssikriisi johti metsän tyhjenemiseen

Yhden Prosentin Metsä oyj (YPM) (tilastotieteilijät, vuoden 2012 voittajat) kaatui finanssitalonsa myötä. Pankissa räjäytetty lankalaukaistava pommi surmasi kuparilla ja lyijyllä rikastuneen sijoitusguru Ihaan. Pensaisiin rahansa sitoneet eläimet muuttivat etelään kerjäämään.

Esiliina-ansa oyj:n kurssi ampaisi nousuun muuten mollivoittoisena pörssipäivänä. Mamma Punanhimoinen punasi muiden kurssit verenpunallaan konsulttinsa Mamma Tyynen avustuksella. Onko Nouriel ”Tohtori Tuomio” Roubini saamassa arvoisensa seuraajan?

Murhaaja kertoo:
Jotenkin Mamma oli ollut viime aikoina hermostunut. Ei lainkaan sellainen tyyni, normaali itsensä. Niin, ei tosiaankaan sellainen normaali Mamma joka hyräilisi viattomia säveliä paistaessaan pannukakkujaan. Ei sellainen pullantuoksuinen ja leppoisa olento, jollaisena Muumilaakso oli hänet oppinut tuntemaan. Yhtäkkiä ruuat paloivat pohjaan, olivat liian suolaisia tai suolattomia, ja aina toisinaan Mamma löysi itsensä teroittelemasta keittiöveitsiään, vaikka siihen ei oikeastaan olisi ollut tarvetta.

Joinakin hetkinä taas, kun hän avasi vadelmahillopurkkinsa ja kaivoi sen syvää punaa veitsellään esille hänen teki mieli maalata itsensä sillä, vetää kuin intiaani nopeat sivallukset tuota punaisuutta kasvoihinsa, sitten tarttua veitseensä ja lähteä jonnekin. Jatkuvasti hänen silmiensä eteen kohosi se sama näky, maitolaituri, vanha kunnon maitolaituri, joka kylpi veressä kuin Kleopatra vuohenmaidossa, se näky oli piirtynyt hänen verkkokalvoihinsa, aina kun hän sulki silmänsä hän näki sen, aina kun hän avasi silmänsä hän näki sen.

Mamma tajusi kyllä, että jokin oli nyt väärin. Hän melkein meni ja ilmoitti itse itsensä poliisimestarille, mutta mitä hän olisikaan sanonut? Ettei hän ollut enää oma, tyyni itsensä? Että hänet ole vallannut aivan käsittämätön punanhimo? Hän kulki ympäri laaksoa ja kaikki punaiset kukat ja rusetit ja muumitalon katon tiiletkin saivat hänet sekaisin, kädet tärisivät, hakeutuivat vieraiden kurkulle, veitset polttelivat hänen käsiään. Silloin se tapahtui:
Mielestään aivan sattumalta hän kulki taas ruutikaunokkipensaan ohi. Aivan sattumalta tottakai, ei kai hän haluaisi toistaa sitä verilöylyä? Mutta silloin hänen silmiinsä osui yksin vaeltavan Ihaan hahmo, hän katsoi tuota harmaakarvaista otusta, eikä voinut olla miettimättä, olisiko tuonkin pinnan alla sitä samaa punaista, joka oli viimeaikoina tehnyt hänet niin hulluksi. Punaista! Nyt kun ajatus oli iskostunut hänen mieleensä, hän ei enää päässyt siitä eroon. Punaista! Punaista!

Oi miten kaunista valuvaa valuvaa tahmeaa pehmeää punaista punaista raudalta tuoksuvaa oi miten ihanaa, Mamma kieri yltä päältä veressä ja vasta sitten hän tajusi, että jotakin oli tapahtunut, ruutikaunokit ja Ihaa olivat yhdistyneet täksi veren paljoudeksi, jossa hän parhaillaan polskutteli. Mutta Mamma vain sukelsi uudestaan ja uudestaan ja hänen turkkinsa oli punainen ja hänen käpälänsä olivat punaiset eikä hän nähnyt muuta kuin punaista, punaista, punaista, punaista, voisiko mitään kauniimpaa ollakaan? Mamma lokoili punassaan kuin hylje kalliolla lämpimänä kesäpäivänä.

– Mamma Punanhimoinen

Pisteet:
Murhaaja: 10 + 2 yhteistyö + 3 täyskaato + 3 teemauskollisuus + 3 raportti muutenkin (jäätävä) = 21
Uhri: -5 puuttuvasta raportista


16.03.2013 klo 12.00 Myös penkkiurheilijoille avoimia tapahtumia

Tuomaristo muistuttaa, että penkkiurheilijatkin voivat ottaa osaan la 16.3. klo 12 aloitettavaan Body Worlds -ruumisnäyttelyyn Heurekassa.

Muistakaa laskea ruumiit myös lähtiessä, jotta ketään ei jätettäisi jälkeen. Tämän opintomatkan kotiläksyt ovat yksityinen asia eikä niitä myöskään toivota palautettavaksi.

Ekskursion vetäjä voi vastailla tuomarin ominaisuudessa mm. järjestöpelikysymyksiin. Hallituslaisia voi kiinnostaa se, että hänet on juuri etsintäkuulutettu hallituksen sisäisessä sanktiopelissä. HYSin tapahtumissa on HalSank-pelin silminnäkijäraja 1. (Terv. päätuomari Lovikka)

Maanantaina 18.3. pidetään HYSin kerhohuoneella kerhoilta. Illassa pääsee hengailun ohessa mm. suunnittelemaan tulevan Uhrijuhlan (23.3., ilmoittautumisohjeet lähetetty sähköpostilistalla) salamurhapeliä, pelaamaan lautapelejä ja testailemaan uusiakin leluaseita: onko uusista Nerffeistä mihinkään, ja mitä vaahtokiekkopyssyllä saa aikaiseksi. Pelisuunnittelua aloiteltaneen seitsemän jälkeen, mutta ovet avataan jo kuudelta osoitteessa Mannerheimintie 5B, 4. kerros.

PÄIVITYS! (18.3.) Tiettävästi näyttely ei saanut ennenaikaista lahjoitusta. Ylimääräinen kohdekin selvisi kahden päivän koettelemuksestaan.


16.03.2013 klo 11.59 Levottomuudet leviävät Itäkeskukseen

Propagandakoneistot suoltavat huhua räjähdyksistä Itäkeskuksessa. Hallitusta vastustavien joukkojen pikselisiirappiset kuvat esittävät silpoutuneita siviilejä. Paikalle lähetetään kaupunginosainvälinen ryhmä selvittämään asioiden todellista tilaa.

Päivitys! Humanitääriset tarkkailijat löysivät todisteita vain yhdestä räjähdyksestä. Bussipysäkin kohdalle muodostuneeseen kraateriin oli laadittu joukkohauta, josta löydettiin kolmet jäänteet. Kahden siviilin muassa makasi taistelija Risto Reipas. Esiliina-ansan Mamma ”Tyyni” puskee näin Yhden prosentin metsää takaisin marginaaliin.

Murhaaja kertoo:
Mamma oli lähtenyt retkelle kauas Itään löytääkseen uuden lajikkeen rakkaaseen ruusutarhaansa. Hän asteli polkua pitkin rauhallisin mielin, itsekseen lauleskellen. Käsilaukku heilahteli iloisesti. ”Oi, tuossapa on jännittävän näköinen kasvi!” hän sitten ihastuneena huomasi ja kumartui tarkastelemaan ihmeellisen kauniiden kukkien rivistöä polun laidalla. Hän keräsi varovasti muutamia kukkia erilliseen kassiin juurineen kaikkineen ja oli varsin tyytyväinen löytöönsä. Ruusuja ne eivät kyllä olleet. Tosiasiassa ne muistuttivat hiukan ruutikaunokkeja, joilla oli taipumusta räjähtämiseen, mutta Mamma karisti moiset mietteet mielestään ja lähti rauhallisin mielin kantamaan kukkia mukanaan.

Mamma kulki vielä hiukan eteenpäin, mutta hänelle alkoi tulla jano. ”Kunpa saisin nyt lasillisen mansikkamehua”, hän huokaisi. Silloin hän onnekseen huomasi, että aivan lähellä oli pieni kahvila, jossa touhukas Vilijonkka tarjoili teetä ja mehua väsyneille matkalaisille. Mamma laski kukkakassinsa odottamaan tien vierustalla olevalle maitolaiturille siltä varalta, että se päättäisi räjähtää, ja kiiruhti ilahtuneena sisälle kuppilaan maistelemaan raikasta mehua.

Hän kuunteli hajamielisesti muutaman miskan ja mymmelin kiivasta keskustelua viereisessä pöydässä ja siemaili mehuaan, kun hän yhtäkkiä ikkunasta katsoessaan huomasi, että maitolaiturin lähelle oli ilmaantunut seisoskelemaan kolme hahmoa. ”Pitäisiköhän heitä varoittaa räjähdysvaarasta?” Mamma pohdiskeli mielessään. Lasissa hehkuva mansikkamehu alkoi samassa näyttää hänen silmissään syvemmän punaiselta. Yksi ulkona olevista hahmoista vaikutti olevan eräs sietämättömän reipas poika, jonka Mamma tiesi sen nallekarhun ystäväksi, joka häntä oli aiemmin ärsyttänyt. Hän päätti jättää varoittamiset sikseen.

Ei mennyt kuin muutama hetki, kun ulkoa kuului kova pamahdus. Hämmästyneinä kaikki vaikenivat ja tähyilivät ikkunasta äänen suuntaan. Maitolaiturin tilalla oli vain savuavat jäänteet. ”Voi sentään”, Mamma henkäisi, jotta kaikki huomaisivat, miten aidosti järkyttynyt hän oli. ”Ne minun keräämäni kukat taisivatkin olla ruutikaunokkeja, jotka räjähtävät, kun ne viedään liian kauas alkuperäisestä kasvupaikastaan. Mikä onni, että jätin ne tuonne ulos!”

Mamma lähti takaisin Muumilaaksoon vähin äänin, päättäen olla kertomatta siellä kenellekään kukkakokeilustaan. Hän oli kuitenkin tyytyväinen itseensä: tällä kertaa hän oli onnistunut pysyttelemään melko lailla tyynenä alusta loppuun.

Pisteet:
Murhaaja: 10 + 1 (1. pommi) – 2 sivullisista* + 3 raportti = 12
Uhri: -5 puuttuvasta raportista

*”Ystävä” lähetettiin ”tervehtimään” sivullisten silpojaa. Pommituksen sivullisista aiheutuva pistemenetys otettiin progressiivisen taulukon mukaan: 2^n, n = (sivullisten lukumäärä – 1). Älkää siis pommittako täysiä junavaunuja. 😉


15.03.2013 klo 10.02 Blitzkrieg Viikissä!

Ihaa jatkaa salamasotaansa. Lyijyä puree tällä kertaa Farmaseuttien (”Joukkue #8”) viimeinen jäsen GinTuc. Viranomaisten profilointien perusteella Yhden prosentin metsän kerhopusikon täytyy sijaita lähellä Viikkiä. Asiaa selvitetään.

Murhaaja kertoo:
(Katso alempi toimenpide.)

Pisteet:
Murhaaja: 10 + 1 ajoitus + 3 täyskaato joukkueesta + 3 teemauskollisuus + 2 raportti = 19
Uhri: -5 puuttuvasta raportista


15.03.2013 klo 09.57 Yhden prosentin metsä laajentaa osuuttaan

Ihaa laajentaa metsänsä lebensraumia Joukkue #8:n (työnimi) maille Viikkiin. ”Se meni tuonne”, raportoi poliisille kolme opintotuennälkäistä opiskelijaa uusissa turkishansikkaissaan. Vanhempi konstaapeli ei näe maassa makaavaa pörröistä mutta reikäistä Totoroa.

Murhaaja kertoo:
Risto Reipas oli luvannut Kengulle vahtia Ruuta aamupäivän, joten heti aamun valjettua Ihaa lähti yksin vaanimaan lisää Kanin omaisia ja ystäviä. ”Eivät he kuitenkaan Ihaan omaisia ja ystäviä ole”, hän ajatteli. Sepon haamu kummitteli edelleen metsän laidalla muiden Kanin omaisten ja ystävien seassa kun Ihaa pääsi perille. Hän oli jo valinnut kohteikseen Seppoa surevat Totoron ja GinTucin, joilla oli molemmilla omat kolot aivan Kanin kolon vieressä. Heidän ympärillä parveili nyt kuitenkin valitettavasti liikaa muita Kanin omaisia ja ystäviä. Lopulta väkijoukko kuitenkin siirtyi joen suuntaan ja Totoro jäi yksin kolmen muun Kanin omaisen ja ystävän kanssa. Ihaa laahusti hitaasti Totoron taakse ja laski kaksi luotia läpi.

Tämän jälkeen Ihaa siirtyi rusetilla koristeltu häntä maata laahustaen joen rantaan, jossa GinTuc oli ilmeisesti juonut jo liikaa vettä joesta, koska joutui menemään penkereen taakse asioilleen. Ihaa käveli perään ja painoi liipasinta juuri GinTucin suorittaessa asioitaan. Jopa Nalle Puh olisi nyt ylpeä hänestä, hän ajatteli. Tyytyväisenä Ihaa lähti takaisin kotiinsa Yhden prosentin metsän taakse. Hänen mieltään kuitenkin vaivasi huoli Kanin reaktiosta kun tämä kuulisi omaisten ja ystävien äkillisestä hupenemisesta.

Pisteet:
Murhaaja: 10 – 6 silminnäkijät + 2 raportti = 6
Uhri: -5 puuttuvasta raportista


14.03.2013 klo 14.00 Seppo eksyi väärään metsään

Sepon reikäinen ruumis löydettiin Viikin kampukselta. Poliisi ehti jäljittää Ihaan kavionjäljet Yhden prosentin metsään ennen opintotukijanoisten opiskelijoiden rynnistystä lompakolle. Silminnäkijän mukaan hirmutekoon yllytti Risto Reipas. Uhri kuului ”Joukkue #8:aan” (työnimi).

Murhaaja kertoo:
Ihaa oli ollut jo useamman päivän allapäin ystävänsä Nalle Puhin poismenosta. Suru olisi kuitenkin ollut siedettävä, mutta ohdakkeetkin olivat lopussa. Masentuneena Ihaa laahusti joen varteen ja törmäsi siellä Risto Reippaaseen. Hän ehdotti että he pelaisivat Nalle Puhin kunniaksi Puh-palikka -peliä. He pelasivat yhden erän. Pelasivat toisen. Vielä kolmannenkin. Jokaisella kerralla Ihaa pudotti palikkansa hieman myöhässä ja Risto Reipas voitti. ”Mutta ei ole syytä valittaa. Ehkä jonain päivänä voitto osuu vielä minullekin”, Ihaa tuumi. Masennus ei silti laantunut pelien jälkeen kun he kävelivät Risto Reippaan kanssa metsän läpi kohti Kanin taloa. ”Kani on matkoilla”, Risto Reipas tiesi kertoa. Etäämmällä metsän laidassa seisoskeli kuitenkin muutama Kanin omainen ja ystävä.

Risto Reipas sai yht’äkkiä loistavan idean ystävänsä piristämiseksi. Hän otti taskustaan pullottavan aseen ja painoi sen Ihaan tassua vasten. Sitten hän osoitti metsän laidassa oleskelevaa erästä Kanin omaista ja ystävää ja hymyili vienosti Ihalle. Ihaa oli tavannut tämän Kanin omaisen ja ystävän kerran Nasun syntymäpäivillä. Hänen nimensä oli Seppo. Ihaa muisti Sepon ottaneen viimeisen palan Nasun tarjoamaa piirakkaa juuri Ihaan nenän edestä. ”En minä sitä olisi halunnutkaan”, Ihaa oli tuolloin sanonut. Nyt kuitenkin viha kasvoi Ihaan sisällä kun hän muisteli tuota hetkeä. He odottelivat Risto Reippaan kanssa oikeaa hetkeä kiven takana. Risto Reipas tähysti. Muutaman minuutin jälkeen hän kuiskasi Ihaan korvaan ”NYT!”, kun Seppo oli juuri yhden ystävänsä kanssa kömpimässä risukasaan muiden Kanin omaisten ja ystävien näkymättömiin. Ihaa laahusti perään ja tarpeeksi lähelle päästyään laukaisi aseen Sepon selkään. Seppo kaatui siihen paikkaan, Sepon ystävän luikkiessa paikalta kauhun sekaisin tuntein pois.

Suru Nalle Puhin kuolemasta oli poissa, mutta sen tilalla oli nyt toinen tunne. Jopa viisalla ystävällämme Pöllöllä olisi varmasti vaikeuksia kuvailla tätä uutta tunnetta. Ihaa oli kuitenkin varma halustaan saada tämä tunne takaisin vielä uudestaan ja uudestaan. Siksi tämän metsän laitaan olisi palattava jo seuraavana päivänä. Ehkä hän tapaisi lisää Kanin omaisia ja ystäviä.

Pisteet:
Murhaaja: 10 – 2 silminnäkijä + 2 raportti = 10
Uhri: -5 puuttuvasta raportista


11.03.2013 klo 14.50 Tyyni murtuu myrskyn edellä

Metsäneläin löydettiin vieraasta asunnosta puukotettuna. Karvaisesta taskusta kaivetut henkilöpaperit todistavat ruumiin olevan NallePuh. Nahkaliivien tunnus nostaa otsikoihin korvista rantautuneen uuden prosenttijengin nimeltä Yhden prosentin metsä.

Talon asukkaat eivät suostu uskomaan tapahtunutta todeksi: ”Naapurimme on aina ollut itse Mamma Tyyni, ei hän ryhtyisi sellaiseen”. Haastattelemamme asiantuntija kertoo tällaisia perheväkivallan muotoja kutsuttavan Esiliina-ansaksi.

Murhaaja kertoo:
Mamma oli juuri valmistamassa rakastettuja pannukakkujaan, kun hän kuuli, että Muumilaaksoon oli saapunut vieras: jostakin kaukaisesta metsästä kotoisin oleva karhu, niin Nuuskamuikkunen ainakin oli tiennyt kertoa. ”Kaikki ovat tervetulleita Muumitaloon”, Mamma myhäili itsekseen ja päätti tehdä hieman enemmän pannukakkuja kuin tavallisesti, jotta vieraallekin riittäisi. Kun nallekarhu sitten astui sisälle taloon, muut Muumilaakson asukkaat sattuivat olemaan ulkona leikkimässä kuurupiiloa. Vain lempeästi hyräilevä Mamma oli ottamassa vieraan vastaan, ja ystävällisesti elehtien hän ohjasi karhun pannukakkupinojen ääreen.

Mutta nalle ei halunnutkaan pannukakkujen päälle Mamman kuuluisaa vadelmahilloa, vaan vaati saada niiden seuraksi hunajaa. Mamman suupieli alkoi nykiä tahattomasti. Asiat eivät edenneetkään aivan niin kuin tavallisesti, jolloin kaikki oli mukavaa ja selkeää. Karhu vaikutti hermostuneelta, kun hunajaa ei ollut tarjolla. Pöydällä kauniissa lasipurkissa ottajaansa odottava vadelmahillo alkoi näyttää Mamman silmissä hetki hetkeltä syvemmän punaiselta. Mamma tiesi, mitä se tarkoitti. Hän yritti vielä tyynnytellä itseään, mutta hänen kätensä oli huomaamatta etsiytynyt suuren keittiöveitsen kahvalle. ”Aion vain puolittaa pannukakut helpommin syötäviksi”, Mamma yritti vakuutella itselleen hiljaa mielessään, mutta kuinka ollakaan, veitsi lipsahti terä edellä syvälle suoraan nallekarhun pörröiseen, pulleaan vatsaan.

Kun karhu retkotti tuolissaan viimeisetkin hunajahalut lopullisesti hiipuneina, Mamma pyyhki veitsen terän huolellisesti esiliinansa punaisiin raitoihin. ”Hunajaa on tuolla kellarissa”, hän ilmoitti sitten ystävälliseen sävyyn. ”Mennäänpä yhdessä hakemaan.” Mamma tarttui kaksin käsin nallekarhun ruhoon ja lähti raahaamaan sitä kohti kellarin luukkua. Hän sysäsi nallen edellään sisälle luukusta, ja se rojahti sopivasti suoraan lihamyllyn eteen. Pian Muumitalossa nautittaisiin herkullista karhu-aladobia ja kaikki olisi jälleen hyvin.

Pisteet:
Murhaaja: 10 + 1 (1. murha) + 1 (1. puukotus) + 3 raportti = 15
Uhri: -5 puuttuva raportti


11.03.2013 klo 00.05 Kaduilla kuhisee, sivukujilla suhisee! Koittaa Vaarallinen kevät!

Kevään tuoksu tuo kiihkoa rintaan myös hallituksissa. Tänä keväänä konkarit eivät suostu heivattavaksi oppositioon. Vielä on rahaa jaettavaksi maan tapaan ja bunga bunga -tyttösiä katsottaviksi alle napaan, vaan nousukkaat odottavat jo oven takana vuoroaan.

Pienintä otusta myöten kansa nousee kapinaan. ”Valtaapitävien on väistyttävä”, ”Poliitikot syöstään vaikka pala kerrallaan” ja ”Eikö kukaan ajattele lapsia” kirkuvat kilvan mielenosoittajat. Heiltä on viety usko oikeuslaitokseen ja sen pitkiin ”käsittelyaikoihin”. Kentällä rakennetaan jo hirsipuita omakätisiin pikaoikeudenkäynteihin.

Pääkaduilla puhisee kansa, sivukujilla suhisee ansa. Kyky luovia ristitulessa erottaa tänä keväänä elävän hallituksen menneestä.