| Kuudestilaukeava (1.10.-19.10.) | Pelaajia murhattu: | 27 | Tappoja: | 5 | Pidätyksiä: | 4 |
| Sivullisia uhreja: | 2 | Todistajia: | 2 | Silminnäkijöitä: | 54 |
01.11.2012 klo 19.00 Pelin palautetilaisuus
Syysturnauksen palkintojenjako- ja palautetilaisuus pidetään Kaivopihan Dublinerissa torstaina 1.11.2012 klo 19 alkaen. Merkitkää nyt jo ajankohta muistiin, sillä paikalle kannattaa ehdottomasti tulla kuulemaan parhaat tarinat ja tapaamaan kanssamurhaajia! Jaossa on veitsipalkinnot parhaiten menestyneille sekä useita kunniamainintoja. Tervetuloa!
20.10.2012 klo 00.00 Peli on päättynyt.
Tuomaristo kiittää kaikkia osallistujia vaiheikkaasta ja tunnelmallisesta pelistä ja toivoo tapaavansa mahdollisimman monet palautetilaisuudessa.
Turnauksen päättyessä elossa oli kahdeksan pelaajaa. Pelissä tapahtui 26 murhaa, joista viisi tehtiin veitsellä, kaksi myrkyllä, yksi pommilla ja loput 18 ampumalla.
19.10.2012 klo 19.40 Käärmeen myrkky tappavan tehokasta
Mimosan kohtaloksi koituivat vankkurin valjakon suitset. Kuolettavan käsittelyn oli tehnyt – kovin runollista – Käärme.
Murhaaja kertoo:
Perjantai, 02:40.
Sataa, kuten tässä kolkassa maailmaa aina. Minä tiedän. Tällä
lätäkköisellä tiellä olen lenkkeillyt veitsi hihassani. Tuon vettä valuvan
vajan takana olen odottanut keihäs heittovalmiina. Noissa märissä
pensaissa odotin laukaisulanka näpeissäni. (Vain sankarillinen
itsehillintäni esti minua räjäyttämästä kohteen äitiä taivaan tuuliin sinä
märkänä aamuna.)
Aiemmin illalla kohde lähti jälleen kerran harrastuksestaan väkijoukon
suojissa, luultavasti suoraan syntiseen saluunaan. Olen täällä ottamassa
vastaan viimeisiä postivankkureita siltä varalta, ettei hän olisi päätynyt
johonkin toiseen sänkyyn. Se oli turha toivo. Mutta. Minä. En. Luovuta.
Aiemmat epäonnistumiseni ovat sentään selvittäneet minulle kohteen
suosikkivaljakon. Hän liikkuu niillä paljon. Sisar on jo kuollut. Perhe
asuu keskellä Vantaan synkeää lakeutta. Sivullisten riski on mitätön.
Hiivin talliin, myrkytän odottavat suitset ja poistun hoivaamaan orastavaa
keuhkokuumetta, toivoen kuoleman vihdoin korjaavan uhrini ja pahoitellen,
etten pääse sitä itse näkemään.
Illalla lähetti toimeksiantaja kirjekuoren. Se oli paksu ja lämmitti mieltäni
enemmän kuin roihu kamiinassani tai viski lasissani. Malja edesmenneelle.
– Käärme
Uhri kertoo
Kuolemani koitti perjantai-iltana 19.10.2012, kun minut myrkytettiin tappotahnalla. Huusin ja kirosin, mutta apua ei kuulunut. Tahna levisi verenkiertoelimistööni ja pääsin autuaammille metsästysmaille.
-Mimosa
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + tyyli 1p + raportti 2p = 13p
Uhri:
Raportti 1p = 1p
16.10.2012 klo 20.20 Eläimellinen taistelu vaati härän hengen!
Lame Donkey on huippuvireessä, eikä edes Malignistuva härkä onnistunut yllättämään sitä yrittäessään raivokasta hyökkäystä puiden suojasta. Aasi puolustautui menestyksekkäästi, ja härkä potkaisi tyhjää.
Epäonninen hyökkääjä kertoo:
Hyvät toimeksiantajani
Kirjoitan tätä kallioisessa rinteessä henkihieverissä retkottaen, maahan poljettuna.
Vauhkoontunu Aasi oli mellestänyt tasangolla jo hyvän tovin. Kavionsa ovat yltä päältä veressä, joten Aasin jäljittäminen ei ollut vaikeaa. Jo ennen yhteydenottoanne tiesin, kuka oli kyseessä. Seurasin tätä monet aamut ja illat, pääsemättä kertaakaan yllättämään. Milloin sattui ohikulkija tulemaan kulman takaa väärään aikaan, milloin alkemiakoulun vahtimestari alkoi vilkuilla epäilyttävästi rappusten alla piileskelevää Härkää. Välillä turha epäröintikin maksoi monta viimeistelypaikkaa. Varuillaan on toki oltava, sillä kuten yleisesti tunnettua, Aasin näennäisen tyyni olemus kertoo suuresta arvaamattomuudesta ja katseestaan näki, että sillä oli käsi koko ajan revolverin kahvalla.
Niin. Ruumiita oli kuitenkin saluunan seinustalla jo sen verran vino pino, että nelijalkaisten oli ennen pitkää kohdattava ja vain toinen jatkaisi tanssia tasangolla. Väijyin siis varjoissa alkemaiopiston seinää vasten painautuneena ja laskin sekunteja, joita kohteeltani kuluisi korttelin matkan kävelyyn ja ilmestymiseen seinustan takaa. Olin odottanut samassa kohtaa jo monena iltana ja tänään lyhenevä päivä oli pimentänyt auringon kannaltani edullisesti juuri ajoissa. Muutama ohikulkija sai ajatukseni taas hetkeksi herpaantumaan ja reikärauta oli pakko välillä piilottaa epäileviltä katseilta. Äkkiä Aasi jolkottelikin suoraan edessä, kiihtyvällä vauhdilla kohti säkkipimeää rinnettä.
Uhkarohkea paikka, mutta kerrankin ilman silminnäkijöitä. Sen oli tapahduttava nyt tai ei koskaan.
Syöksyin Aasin kintereille ja annoin revolverin laulaa. Jo ennen kuin liipasin ehti painua pohjaa, tajusin kuitenkin olevani ainakin kaksi kavionmittaa myöhässä. Aasi pinkaisi ilmiömäisellä vauhdilla alaviistoon väistäen luotiparven täpärästi. Ennen kuin ehdin muuttaa suuntaani, kohteeni oli jo kääntynyt ympäri, ehtinyt vetää takinliepeensä alta jotain vierasta tekniikkaa edustavan sarjatuliaseen. Suulieskat hämärässä räiskyen se tulitti takaisin. Alarinteestä päinkin aseen kantama oli ilmiömäinen. Metallinen sadekuuro pyyhki hiekkaa edessäni nostattaen pölypilven. Ammuin pölyn läpi umpimähkään ja lopulta pakenin varjoihin vaahteroiden sekaan.
Aasi palasi epäluuloisena pälyilemään kohtaa, jossa olin seissyt. Molemmat olimme mitä ilmeisimmin käyttäneet panoksemme loppuun ja palasin pensaikosta näkyviin. Se katseli minua hetken, hirnahti tyytyväisenä ja osoitti jalkojani. Mahdotonta. Reidessäni oli siisti, pyöreäreunainen reikä, josta valui pieni punainen vana. Katselin äimistyneenä jalkojeni vähitellen kangistuessa ja pettäessä alta, kun Aasi laukkasi tiehensä kepein askelin, korviaan heilutellen.
Tässä siis olla retkotan ja odotan hidasta kuolemaa. Ei tässä näin pitänyt käydä, mutta aina lopulta jokaiselle tulee vastaan joku vahvempi, nopeampi ja ovelampi. Ruosteisella revolverilla ei taistella nykyajan aseita vastaan. Juottolassa ovat koiranleuat puhelleet päissään jotakin evoluutiosta, mutta tiedä häntä. Siitä tämä sorkkaeläin ei enää ehdi ottaa selvää.
Sateeseen liukeneva liha, koiranputkea kasvava kallo
Malignistuva Härkä
Pelastunut rampa hirnahtelee:
Päivän työ on tehty ja yksi sielu lisää lähetetty eteenpäin. Edessä on kuitenkin vielä matka kotitalliin. Matka jonka aikana saattaisi tapahtua vaikka mitä. Olen ollut varuillani viimeaikoina ja nähnyt yhden henkilön, jonka tiedän himoitsevan vuotaani takkansa eteen. Ajatus ikuisesta tuijottamisesta tyhjin silmin takan edessä ja kallon käyttämisestä pähkinänsärkijänä ei innosta, parempi siis olla varuillaan. Lähden tavalliseen tapaani (en muuta rutiinejani, kovakalloinen kun olen) jolkottelemaan pois alkemian rakennuksesta. Ihmisiä on ikävän harvassa, kuten tähän aikaan illasta yleensä. Tiedän, että mäeltä alas johtava tie on vaarallinen pimeän aikaan, eikä suinkaan metsän mörköjen takia. Ylitän tien vilkuillen ympärilleni ja aloitan laskeutumisen mäkeä alas. Kuulen juoksuaskeleita takaani, vilkaisen olkani yli ja kas, sieltä pinkoo härkä ase laulaen ja vielä kiusallisen lähellä. Vedän oman pistoolini salaman nopeasti ja vastaan tulitukseen, eihän tuollaista sovi päästää kovin liki. Onnekseni hyökkääjä pysähtyy (olen alempana ja siten aika huonossa asemassa) joten pinkaisen karkuun ja vaihdan kuudesti laukeavan kuudestikymmenesti laukeavaan. Kas noin, metsästäjästä tuli juuri metsästettävä. Käyn päättäväisesti hyökkäykseen ja härkä pakenee luotikuuron saattelemana metsään. Aseeni on käytännössä tyhjä ja toinen on puolillaan joten en voi seurata viimeistelemään työtäni. Mutta härkä ei näytä erityisen hyvinvoivalta. Yksi luoti on osunut jalkaan ja katkaissut valtimon. Ihmisiä alkaa kulkea ohi, ja luovun ajatuksesta pingottaa härännahka kuivamaan kotiin päästyäni. Jatkan kohti kotitallia ja toivon, ettei muita ilmaantuisi. Puolityhjällä pistoolilla kun ei tulitaistelussa pitkälle pötkitä ja kaikkihan tietää miten hyvin veitsellä pärjää.
Lame Donkey
Pisteet:
Itsepuolustautuja:
Tappo 5p + raportti 2,5p = 7,5
Uhri:
Raportti 2,5p = 2,5p
16.10.2012 klo 16.22 Villiintynyt aasi valloillaan!
Lame Donkey on silminnäkijöiden mukaan nähty vikuroivan kaupungin kukkulalle sijoittuvalla koululla. Päähän kohdistuneisiin potkuihin menehtyi Kyllikki Saari.
Murhaaja kertoo:
Uusi kohde. Eivätkö ne ole vieläkään loppu? Edellisen illan maljat edesmenneelle tuttavalleni väsyttävät vielä hieman ja päätän levätä iltapäivään. Jos seuraavan jälkeen voisin pitää hieman lomaa ilman, että toimeksiantaja hermostuu. Kuin ihmeen kaupalla tämä kohde ei ole alkemian harrastaja, vaikka saapuukin samalle mäelle harrastamaan laulantaa. Menen hyvissä ajoin rakennukseen, johon kohteeni on määrä saapua alkuillasta ja alan etsimään sopivaa paikkaa väijymiseen. Paras paikka, yläkerran parvi, on ikävästi kansoitettu parilla ihmisellä joten päätän suunnata muualle. Kiertelen alakerran käytävällä, jossa ei ihme kyllä ole juurikaan ihmisiä. Päätän, että on jälleen kerran parempi olla aasi, vaikka sheriffi on varoittanut kansaa juurikin tästä nimenomaisesta elikosta.
Käyskentelen käytävällä vaarattoman oloisena, ihmisiä kulkee ohi silloin tällöin kiinnittämättä sen kummempaa huomiota. Olen odottanut kohteen tulevan joko pääovista tai viereiseen rakennukseen kulkevasta salakäytävästä mutta aivan yllättäen kohde ilmaantuukin kierreportaikosta kaverinsa kanssa (miksi niillä on aina kaveri mukana?). Lähden kävelemään päättäväisesti kohteen perässä ja huomaan, että käytävällä on hyvin niukasti ihmisiä. Paitsi tietysti yksi joka odottelee hissiä juurikin vastapäätä paikkaa, jossa aion tehdä tekoni. Mutta ah, hissi tulee juuri sopivasti ja sivullinen astuu sinne juuri kun kohteeni ystävineen kääntyy pois pääkäytävältä. Kuoroharjoitukset siis, olisi epäkohteliasta riistää hänet rakkaan harrastuksen parista ja tarkka laukaus hänen ystävänsä olan yli lähettää kohteen enkelikuoroon, mihin hän epäilemättä sopii vähintäänkin hyvin. Itse tiedän päätyväni lopulta soittamaan industrialia hiilikellariin. Kääntyessäni huomaan hissiin menneen sivullisen tulleen pois hissistä – ei hyvä.
Lame Donkey
Uhri kertoo:
Olin koululla menossa kampuskuoron harjoituksiin. Kohtasin loppuni juuri kun olin menossa luokkaan. Puhuin ystävättäreni kanssa, ja kesken lauseen menetin tajuntani.
Auki olevasta luokanovesta käytävälle kantautuivat surumieliset äänenavaukset, voivoivoivoivoooooooooi!
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + silminnäkijät -4p + raportti 2p = 8p
Uhri:
Raportti 1,5p = 1,5p
15.10.2012 klo 13.10 Tulitaistelu Chemicumissa!
Miss Fortune kohtasi viimein parempansa hävittyään tulitaistelun Lame Donkeyta vastaan. Sheriffi kehottaa kansalaisia olemaan valppaita eläimien lähellä.
Murhaaja kertoo:
Kohteeni, Ville Lovikka aka Miss Fortune, vanha tuttuni Californian hopeakaivoksilta joissa työnsin loputtomilta tuntuvat vuodet kaivosvaunuja pimeissä käytävissä. Tuolloin alettiin minua kutsua Donkeyksi, tosin lame tuli vasta myöhemmin. Ihmettelin miten juuri hän oli päätynyt kohteekseni mutta mitäpä tuosta, kohde on kohde vaikka voissa paistaisi.
Miss Fortunen oli määrä saapua jo niin tutuksi käyneeseen alkemian pesään puolelta päivin, joten suuntasin askeleeni myös tuohon samaiseen rakennukseen. Ensiksi kävin katsastamassa huoneen, johon kohteeni oli menossa ja kas, kanslisti on poissa mutta oven vieressä ilmoitustaululla roikkuu kirje Ville Lovikalle. Myrkkyä, siihen pitää saada myrkkyä, jos vaikka ampuminen ei onnistukaan. Mutta Lovikka käyttää kuitenkin hanskoja kirjeen poimimiseen. Kehveli! Mutta kuten sanottua, aasit ovat jääräpäisiä ja päädyn myrkyttämään nastan jolla kirje on kiinnitetty. Sitäpä ei hanskakäsin revitäkään irti!
Haeskelin otollista paikkaa hyvän tovin ja totesin 3. kerroksen aulan soveltuvan hyvin väijyttämiseen, kunhan vaan saan ammuttua siten, etteivät aukiolla kävelevät ihmiset näe. Asemoidun siten, että näen sisään tulevat ihmiset lasiseinän läpi, taktiikka joka on jo käynyt tutuksi. Asemastani voisin tulittaa sekä rappusiin, että hisseille. Odotellessani toivon, että rakennukseen ei ole ”salaisia” sisäänkäyntejä, joita kohteeni voisi käyttää. Kello on hieman yli 12 kun täysin yllättäen törmään tuttuihini. Siis kaikista paikoista juuri täällä. Ja tähän aikaan. Ei auta muu kuin jutustella hetki kuulumisia ja tietysti juuri tuolloin saapuu paikalle nimensä veroisesti Missfortune aka Lovikka. Tervehdimme jännittyneesti ja tuttuni poistuvat. Hetken juttelun jälkeen Lovikka räimii pari paukkua seinille ja toteamme, ettei tässä kannattaisi enempiä paukutella, ihmiset aukiolla kun saattaisivat hermostua. Juttelemme pitkän tovin ”vanhoista hyvistä ajoista” ja jatkamme omille teillemme.
Arvelen, ettei Lovikka tulisi takaisin aulaan ja ryntään etsimään vaihtoehtoisia reittejä. Alempaa (ilmeisesti B-siivestä) löydän rappukäytävän, jonka ovi on kuitenkin lukittu ja mietin mahtaako Lovikalla olla pääsyä tuohon nimenomaiseen pakopaikkaan. Yritän vielä kerrosta alempaa (aiemmilta retkiltäni muistan, että oven pitäisi olla auki) ja – Bingo. Ovi ei ole lukittu. Livahdan sisään ja kiipeän varovaisesti ylöspäin kun Lovikka tulee vastaan aivan yllättäen (ja hiljaa). Luodit iskeytyvät seinään vieressäni kun vedän esiin kuudestikymmenesti laukeavan – tässä on nyt turha sievistellä. Lyhyt sarja niittää pakenevan kohteen alas puoli kerrosta ylempänä. Tänä iltana joisin Miss Fortunen muistolle!
” Once a person has earned their confidence they can be willing and companionable partners and very dependable in work.” –Wikipedia
Lame Donkey
Uhri kertoo:
I went in the alchemy academy from the back door. I thought my target could be looking for me but would look to the other direction. I took a lifting apparatus to third floor, there where I needed to go. I considered momentarily to go to the fourth floor to catch possible lurkers by surprise but decided to be more direct this time.
On the third floor. There was some folks and the biggest ass (synonym to donkey) I have seen for a while. It tried to mingle with the humans, as if nobody wouldn’t notice. Or maybe it really could speak?
I walked to it and waited the others to leave. I told him that if he would be a nice little ass, he would get promoted into better job (…in the afterlife). Then I shot a little. Unfortunately the large windows opened to a large field, behind which was a large group of people. It was far but still too close for professional action. The wise ass cracked pleasantries. It was obvious someone wanted us both out of this. The same eminence had ordered us to kill each other. We discussed about it and thought that money is always money. It’s good if our targets are sent after us. Easier to find.
We departed and I went to the loo. It took just long enough to make the following to happen.
The letter to me was left hanging outside the office on the same floor. It was held by two pins. One with a long shaft and the other one with a wide end. I thought briefly about ripping the letter off but that would drop the long pin on the floor and rip the document. Kneeling does not suit a fine lady. I decided to do it neatly and pick both pins off. My gloves were too thick for removing a pin. I had forgotten to cut my nails yesterday and it felt most natural to peel the pin off with the nail and from the edge that was touching the paper. The fortune favored, for the pin was very skillfully poisoned underneath the other side.
I walked downstairs when I heard someone opening the door one or two floors below and approaching hoofsteps. I had heard bad rumors about animals and these stairs. I kept walking downstairs but didn’t dare take any more weaponry out. That would make the tiniest of sound but easily heard in the stony stairway. I had a long range pistol in my pocket. It was even less plausible to take the heavy semiautomatic rifle with rebounding bullets off my back. The surprise should be greater advantage than superior weaponry.
I caught him by surprise. He was looking up the stairs but I had already walked past that point. I shot at him. I always shoot first.
He dodged. My hand weapon shot too slow bullets for such a professional ass. I followed and tried to get aim but he leaped through a door and I lost the line of sight. Dangerous. I began running back up, in order to not to stand in open. The cursed donkey returned with a pressurized gun between its teeth. I had my highly effective rifle but it was on my back, where it only slowed me down. Now that I turned the running direction, my small pistol was on the hand opposite to the down stairs side – I couldn’t shoot down the stairs without either showing my torso or stopping running. My other hand was carrying important documents that I couldn’t leave for animals to eat. I had to rush higher and get my turning point next floor, maybe take the rifle off my back.
Too late. Too much carriage. Too slow. Just a flesh wound. Slows down.
+493 gold. Shut down!
Hahmon raportit sisälsivät kymmeniä viitteitä tähän hahmoon (cowgirl -skinillä, tietenkin): http://youtu.be/vZh_hN-62YA?t=13s , itse peliin sekä juuri päättyneeseen MM-turnaukseen. Meinasi mennä fanficiksi.
Miss Fortune
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 2p = 12p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
13.10.2012 klo 21.00 Veriteko Viikintiellä!
Miss Fortune antoi kuudestilaukeavansa laulaa jälleen. Tällä kertaa luoteihin kaatui Tohtori Rosalind F Hämäräkki. Kaksi silminnäkijää todisti tekoa. Kansa on kauhuissaan: miksei sheriffi ole vieläkään pysäyttänyt tätä massamurhaajaa?
Murhaaja kertoo:
The competition had increased lately. That could be a problem, for I wanted to be the first one to reach the big fish. Lately I had seen a familiar bountyhunter couple of times, usually from a distance. There were too many henchmen around her. I didn’t want to show up and get within stabbing distance, for I had led her into this all and she definitely would suspect what I would be up to. I tried to kill her once with a semiautomatic rifle (sold by the local law enforcers) but I forgot to secure the loading mechanism. I needed a coincide and soon I found one.
We both participated in one of the gatherings where we got to know each other in the first place. This time she seemed suspicious and always stayed with the masses. The eyewitnesses were bountiful, denying me being bountyful. This world denies only a little but when it does, it is a problem. In the midst of the meeting she asked if I knew where she could get specific literature. I told her she could come get some from my cabin. She said that’s good.
We left the caravan and started walking to my cabin. The road wasn’t quite quiet yet. She looked at me with extreme caution. It had felt too easy… she had to be trying something. It troubled me that she was hiding her other hand. I couldn’t wait any longer than absolutely necessary and shot. I always shoot first. I have to.
– Miss Fortune
Uhri kertoo:
Puolueeton tiedeyhteisö on kaikkien etu.
Sen ymmärtää jokainen, joka vaivautuu tutkimaan maailmaa – ihmis- ja yhteiskuntaa, historian armotta tulevaisuuteen peilautuvien lehtien kuivaa havinaa – kokonaisuutena, laajana kokonaisuutena, jossa yhden ihmisen elämä, totisesti se sama elämä, joka tämän yhden ihmisen vajavaisten kehysten läpi tarkasteltuna on kaikki, ei ole mitään.[1]
On kuitenkin selvää, etteivät kaikki objektiiviseen ajatteluun kykenemättöminä osaa arvostaa keinoja, joilla tutkimukseni rahoitan. Minulla on vihamiehiä.[2] Tähän asti olen onnistunut välttelemään heidän pahantahtoisia lähettiläitään, mutta sydänalaani kylmää vähitellen oivaltaa todennäköisyydet sille, että heistä ainakin yksi sijaitsee tällä hetkellä kanssani samassa huoneessa.[3] Vielä pahempaa: tällä henkilöllä on eräs kemian alan teos, jonka tutkimuksiani varten tarvitsen – pian, välttämättä. Hän tarjoutuu lainaamaan sen minulle turhankin innokkaasti.
Harkitsen asiaa hetken vielä linja-autossa, mutta valinta on pohjimmiltaan yksinkertainen: elämä vai tiede?
Tunnen käsieni kylmenevän, kun viimein koittaa aika astua pysäkille pois kanssamatkustajien silmien alta sateiselle, tyhjälle kadulle. Ymmärrän pian olleeni oikeassa koko illan, eikä tämä oivallus oikeastaan tunnu juuri miltään [4] – tulipahan kuitenkin koettua muutama vuosikymmen ihmiseloa.
– Tohtori Rosalind F. Hämäräkki
[1] Höpspöppöö! ”Ei mitään” on tässäkin yhteydessä otettava ennen kaikkea retorisena keinona, ns. sutkautuksena, ei niinkään faktuaalisena toteamuksena. Totuus siinä kuitenkin piilee. Mikrotason ilmiöistä muodostuva emergentti kokonaisuus, jollaiseksi itsensä havaitsevaa tietoisuuttamme voidaan luonnehtia, toki kokee oman merkityksensä, merkityksellisyytensä ja subjektiivisen merkittävyytensä eksistentialismin henkeen ainoana olennaisena näkökulmana ja totuutena, mutta siirryttäessä jälleen suurempaan mittakaavaan – yksilöiden ja ekosysteemien ohi aina planeettojen kiertoradoille ja lopulta galaksien käsittämättömiin liikkeisiin – ei merkityksen olemusta etsiessä voi parhaalla tahdollakaan puhua juuri muusta kuin sinänsä hupaisasta hiili- ja vetypohjaisesta kömmähdyksestä.
[2] Poliittisesti korrektiin kielenkäyttöön tähdäten kenties vihahenkilöitä.
[3] Tällä hetkellä noin 67,40%
[4] Toisin kuin luoti, joka sekin vain hetken.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + silminnäkijät -4p + raportti 2p = 8p
Uhri:
Raportti 2,5p = 2,5p
12.10.2012 klo 18.30 Pidätys pokeripöydässä!
Vauhtiin päässyt apulaissheriffi K sai ansiokkaasti nalkkiin jo toisen lainsuojattoman. Scurvy pidätettiin kesken paheellisen pokerinpeluun.
Apulaissheriffi raportoi:
I was growing a bit frustrated. The whole evening I had spent by the railroad station had turned out to be completely fruitless; not even a glimpse had I caught of my target. I decided to let all the sly plots and ambushes give way to direct action and attack him when he least expected me to.
The very next evening I rode to the saloon he had been using as a shelter. Upstairs I went and finally got a glimpse of the wanted renegade, playing cards with a mixed group of indians and palefaces, all rough-looking fellows. There sure were a lot of witnesses, but the law was on my side. No doubt I could explain the situation afterwards.
Faced away from me he couldn’t literally see me coming. The other players sure did and tried to warn him, but in vain. It wasn’t until I called his name and the order to surrender that he turned around, his face full of confusion.
”But there are so many people here…” were his last words before I planted my bullet into his chest. He was right, of course. Too bad that I was the deputy, on the right side of the law. I happened to see his hand passing by the body downstairs. A royal flush; he had been just about to win. A shame indeed.
– Terveisin Apulaissheriffi Kylliäinen
Pisteet:
Apulaissheriffi:
Pidätys 5p + raportti 2p = 7p
Uhri:
Raportti puuttuu -5p
11.10.2012 klo 10.20 Kuolettava isku Viikissä!
Vaeltaja on löydetty ammuttuna autiolta preerialta. Sheriffin mukaan kaupunkiin johtavat jäljet todistavat Lame Donkeyn olleen verityön takana.
Murhaaja kertoo:
Viikon hiljaiselo on ohi, piiska viuhuu taas tuttuun tahtiin merisuolalla terästettynä. Kohteeni on rastatukka, mikä ilahduttaa minua suuresti. Kerran erehdyin nälissäni pyytämään rastapäältä ruohoa kurnivan vatsan täytteeksi ja vasta puoli paalia ahmittuani tajusin tehneeni ehkä virheen. Puolitoista viikkoa myöhemmin heräsin rampana markkinoilta.
Nyt on aika tasata tilit. Käyn tarkastamassa kohteeni kotitilan mutta huomaan harmikseni kokonaisen lapsikatraan leikkivän vieressä joten päätän tehdä siirtoni toisaalla. Matkaan halki preerian kohteen opiskelupaikkaan. Haeskelen mahdollisia paikkoja yllättää ja löydän sen parhaan. Aulan yläparvi on kuin luotu väijytykseen ja ikkunasta on oiva mutta varjostettu näköala suoraan pihalle. Minuutit kuluvat mutta tiedän kohteen tulevan aina aivan viime hetkellä, lähes myöhässä. Ihmisiä kulkee ovista alempana ja viimein näen ikkunasta nuoren rastapäisen naisen. Kohde! Tulepa tänne, leikitään vähän. Hän kulkee pahaa aavistamatta ovista sisään ja juuri kohdalla – Bäng. Kohde hoipertelee ja kaatuu. Tilit on tasattu, lyijyä ruohosta.
” donkeys appear to be quite intelligent, cautious, friendly, playful, and eager to learn.” – Wikipedia
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 2,5p = 12,5p
Uhri:
Raportti puuttuu -5p
11.10.2012 klo 09.00 Cauchemar iäiseen horrokseen
Hyinen veitsenisku kaatoi Cauchemarin tänään aamulla Metsätalossa. Vain nurkissa ulvova tuuli jäi todistamaan tätä kalseaa kohtaloa.
Talvi tulee ja sillä on nimi: John Winters.
Murhaaja kertoo:
And another one gone and another one gone, another one bites the dust…
I’ve heard the Russkies refer to their greatest leader as General Winter. I’m flattered, of course, but I’m sure they could find a better strategist. A better assassin, though? Not so certain.
Okay, that’s just my ego speaking right now. But the way these gigs are paying, I sort of wish I’d have gotten into the business earlier. Maybe wouldn’t have had to leave London.
Early this morning, I snuck to the local hideout of French agents, apparently working with Quebec secessionists. Now I’m no monarchist, but it feels good to be able to strike a blow for the Queen and Country for once. My target was late to their secret meeting, too, still a bit messed up after his hedonistic partying last night. That might explain why he didn’t initially notice me as I stepped up behind him, about to draw my knife.
What it doesn’t explain is how he continued not to notice me when a janitor stepped out of a nearby room, forcing me to quickly hide my knife. I kept walking right behind the target, clutching the handle of my trusty shank, keeping an eye on the target for any suspicious movements. If he tried to reach for his pockets or turn, I’d stab him whether or not there was a witness.
But luckily for me, he just rounded the corner at his usual pace. And I had an unique opportunity to test some of the knife-fighting lessons of the aforementioned Russkies – they’d perfected the art of striking as fast as possible from close range to puncture the enemy too badly for him to do anything but bleed out. I managed a respectable seven stabs a second before he collapsed on me. Not quite Spetznaz, but good enough for now.
The French traitors will have to hatch their evil plots without one of their number today. I headed out, whistling, hoping I’d have a trumpet.*
*Ref: Murhaaja Soittaa Pasuunaa by YUP, a nice local band. These backwoods /do/ in fact produce something that could conceivably be construed as ’art’. Ish. I know, I was shocked too.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + tyyli 1p + raportti 2,5p = 13,5p
Uhri:
Raportti puuttuu -5p
10.10.2012 klo 12.00 Kolmas pidätys!
Liittovaltion sheriffin ukaasi tuottaa tulosta. Tällä kertaa rikollisen, Inflitrator, nappasi apulaissheriffi T. Monia ryökäleitä on vielä vapaalla.
Apulaissheriffi kertoo:
Kuolema ei ole este, ehei, se on vain hidaste. Aloittamani sota karjavarkaita vastaan sai tänään jatkoa.
Tämän karjavarkaan liikkeistä oli vähän, jos ollenkaan tietoa. Epämääräisen infon perässä löysin kuitenkin itseni erään piilopaikan lähettyviltä, jossa varkaan huhuttiin silloin tällöin sadetta pitelevän. Tarkkailin aluetta vankkureista aikani, kunnes uskaltauduin ulos syyssateeseen. Odotus oli pitkä ja kadut autioita, muutama arokierijä vain liikkui tuulen mukana. Viimein näen kohteen ja mumisen jotain pidätyksestä ennenkuin ammun karjavoroa mahaan. Salettiin vastusti pidätystä, jos joku kysyy.
Tällä kertaa lain toisella puolella,
apulaissheriffi Torikka
Pisteet:
Apulaissheriffi:
Pidätys 5p + raportti 2p = 7p
Uhri:
Raportti puuttuu -5p
09.10.2012 klo 12.05 Toinen pidätys!
Apulaissheriffi Kylliäinen kunnostautui ja pidätti Salla ”Candy” Tuonosen Chemicumissa. Useat sivulliset seurasivat urhean lainvalvojan pelotonta toimintaa lähietäisyydeltä, mutta siviilivahinkoja ei kaikeksi onneksi sattunut.
Uhri kertoo:
Lähdin auringon noustua yhdessä lehmäkuiskaajaystäväni kanssa kohti Kumpulan mäkeä. Keskittymiseni oli ollut hataraa jo muutaman päivän; olin alkanut säilyttää asettani sukkanauhassa helman alla, murhaajani kun ei vaikuttanut olleen kovin aktiivisella päällä viime aikoina. Lisäksi kuvittelin väkijoukon tuovan minulle suojaa päivisin. Seurani vaihtui matkan puolivälissä, ja me jatkoimme kohti Chemicumia jutellen. Suojaukseni oli jäänyt jo kauas taakse; en aavistanut mitään ennen kuin kuulin takaani ”Candy, antautukaa”. Käännyin ja tavoittelin sukkanauhaani, mutta turhaan. Tunsin jo hiusteni kostuvan kaulassani suihkuavasta suonesta. Tuijotin murhaajaani ja kasvavaa punaisuutta puvullani elämän paetessa kehostani. Se tapahtui niin paljon nopeammin kuin olin kuvitellut. Viimeiseksi ajatuksekseni jäi vain ”kuinka kaunis päivä kuolla.”
Apulaissheriffi raportoi:
Lukiessani esimieheni antamia etsintäkuulutuksia huomasin onnen olevan tällä kertaa puolellani; olisin seuraavana päivänä jo valmiiksi samassa paikassa kuin kohteeni. Tästä tulisi helppoa.
Puolen tunnin piilossa väijymisen jälkeen päätin vaihtaa paikkaani kohteen luultavimmin käyttämälle hevosvaunupysäkille. Vaunu toisensa perään pysähtyi, laski matkustajia ulos ja otti uusia sisään, mutta kohteestani ei näkynyt stetsonin vilahdustakaan. Sen sijaan kohtasin kaksi asioistani täysin tietämätöntä tuttuani, joiden kanssa jäin vaihtamaan muutaman sanasen; se saattaisi vähentää kohteen epäluuloja.
Kesken rupattelutuokion huomasin eräässä pysähtyneessä hevosvaunussa tutun ruutupaidan. Kohteeni istui penkillä niin rauhallisen näköisenä, että koko hänen olemuksensa tuntui pilkkaavan minua vaunujen lähtiessä liikkeelle ja ajaessa ohitseni. Idioottivarma väijytykseni uhkasi epäonnistua kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta! Lähdin kävelemään rivakasti kohti paikkaa, jonne tiesin kohteeni suuntaavan tuttavieni seuratessa perässä ehkä lievästi ihmetellen äkillistä kiirettäni. Minun täytyi ehtiä ajoissa ennen kuin kohteeni tappaisi lisää sivullisia tai joutuisi itse jonkun muun etsivän pidättämäksi.
Lopulta yhytin kohteeni. Adrenaliinin jyllätessä suonissani kohotin revolverini ja lausuin jännityksestä tärisevällä äänelläni antautumiskehoituksen. Sen jälkeen kaksi laukausta rikollisen selkään juuri kun hän oli kääntymässä katsomaan taakseen. Raukkamaista? Mahdollisesti. Tehokasta? Ehdottomasti.
T: apulaissheriffi Kylliäinen
Pisteet:
Apulaissheriffi:
Pidätys 5p + raportti 2p = 7p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
09.10.2012 klo 11.00 Käärme on liian liukas saalis oraviin tottuneelle
Joona ”Jaakko Oravannahka” Koskinen veti hitaammin kuin jahtaamansa Käärme. Yhteenotto tapahtui läheisillä kaivauksilla.
Itsepuolustautuja kertoo:
Olin rauhassa hoitamassa asioitani kaupungilla, kun taisin vahingossa
kääntyä väärään suuntaan, sinne, minne joku ei odottanut, ja kappas,
tielläni oli miekkonen, joka selvästikin etsi paikkaa jonne oli menossa,
tai halusi minun luulevan niin. Hyvä improvisaatio, ystävä hyvä.
No, hän kääntyi läheisen talon pihaan. Minä puolestani kiirehdin eteenpäin
omille asioilleni, välillä taakseni vilkuillen. Hän oli taitava. Jos en
olisi nähnyt häntä sattumalta liian läheltä, en olisi koskaan osannut
yhdistää tuota hahmonpuolikasta tuolla tai tuota kaukaista kävelijää vähän
myöhemmin. Hän seurasi minua etäältä, mutta sitkeästi, kunnes äkkiä häntä
ei enää näkynyt.
Tajusin, että vainolaiseni (Olihan hän? Enkä minä vain hullu?) saattoi
tietää minne olin menossa. Selvä. Siitä ei tulisi väijytystä vaan
kaksintaistelu. Hiivin kaivokselle ja astuin tunneliin. Aurinko, vanha
vihollinen, maalasi varjoni pitkin kääntyvän käytävän seinää. Minun aseeni
oli jo esillä ja osoitti käytävän mutkaa. Toisin kuin hänen, minun ei
tarvinnut kääntyä eikä tähdätä ja aurinko takanani oli kerrankin minulle
sokaisevan suosiollinen. Hän heittäytyi ketterästi kulman takaa, mutta
hänen aseensa haki vielä suuntaansa omani jo lauetessa. Hänen herpaantuva
kätensä ehti vielä puristaa liipasinta, mutta luoti raapi harmittomasti
kattoa. Verilammikko sekoittui kaivoksen tomuun ja astuin ruumiin yli,
pimeyden syleilyyn.
– Käärme
Murhaa yrittänyt kertoo:
Kaiken ei edes pitänyt olla täydellistä, mutta pettymykseni oli silti kova kun tunsin sieluni irtoavan ruumiistani. Käärme oli luikerrellut näpeistäni samana aamuna, mutta mielessäni ei hiljaisessa käytävässä odottaessani käväissytkään, että oma kuolemani olisi lähempänä kuin tämän Käärmeen. Luotin yllätyksen suomaan etuun, ja jälkikäteenkin tuntuu että minulla oli kaikki mahdollisuudet.
Itse ”kaksintaistelu” oli lyhyt. Vaikka vedin häntä aiemmin, eivät uskolliset kaksoispistoolini tällä kertaa osuneetkaan maaliinsa. Lisäksi kohde oli selvästi varautunut ja rankaisi virhearvioinnista. Nopealla vastatulituksella. Käärme ampui minua herrasmiesmäisesti ja sääntöjenmukaisesti vartalonseudulle, jotta ruumis olisi helppo tunnistaa, mutta polvistuin, jotta olisin pienempi maali, ja koko sarja osui kasvoihini irroittaen sen. Ah, tapa, jolla halusin lähteä.
Pisteet:
Itsepuolustautuja:
Tappo 5p + raportti 2,5p = 7,5p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
09.10.2012 klo 09.10 Luodit lauloivat jälleen!
Miina ”Tuulia-jolla” Hakonen kohtasi noutajansa päärakennuksella aamun vasta valjettua. Yksikään silminnäkijä ei ollut todistamassa tapahtumaa, mutta katuja lakaiseva tuuli ujeltaa nimeä, joka on käynyt jo pahaenteisen tutuksi: John Winters.
Murhaaja kertoo:
Another day, another kill.
In fact it’s been a few days. Some targets are difficult to track, with minimal information to go on. This one was not so, but she was a shopkeep by trade and spent most of her days in the store fortified like some sort of a Civil War relic. With her group of omnipresent henchmen, there was no way in or, at the very least, no way out alive.
But just a few times a week, she had to leave for more supplies. After waiting patiently I was positioned to take advantage of that. A window to see her coming, a trap set up and ready to spring. And a stretch of bad luck – a part of the trap wasn’t properly set up and after fixing it, several innocents passed by – the last one rounded the corner just before my target walked in sight. There was no way to get the trap ready in time, so I opted for the old-fashioned ’bullet-in-the-back’ brandy, double, on the rocks. She was struck with an acute case of lead poisoning and fell down, blood pooling on the grand old stairway. Shame, that, but this woman will be making her way six feet under by noon.
Meanwhile, I’m already preparing for the next assignment. I’m getting a feel for the local power politics by now, something that would’ve been healthy to acquire before getting mixed up in them – there’s the native populace question dividing people and also several entrenched interests fighting the civilizing influence of the East.
Strangely enough, I still can’t place the alignment of my taskmasters… there’s something fishy going on, and I’m going to find out what.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 2,5p = 12,5p
Uhri:
Raportti puuttuu -5p
08.10.2012 klo 18.15 Ammuskelu Taiteen talossa!
Miss Fortune lahtasi Sabina Gripenbergin, joka toisissa piireissä tunnetaan nimellä Ms. Teatime. Sheriffi kuulustelee kahta järkyttynyttä silminnäkijää tapahtumapaikalla.
Murhaaja kertoo:
The cabaret of the town has gone wild. The gossipers knew to tell about bloody hands and shady businesses that happened between the shows. People were missing. The officers could do nothing about it. It is time for the bounty hunters. A dance girl had a secret that someone didn’t like. So I went to the cabaret to make sure she knows to keep the secret to herself, from here to eternity.
The yard was being observed. Lucky me, someone let me right in from the locked staff door. It was gloomy inside. I followed the door-opener and asked about how to get to the next door. She couldn’t help. Good. Only one way, in and for some no way out. I returned to the front door. That was an awkward place to hang around, so I walked slowly around, mostly facing the door, Shock and Awe ready between my boobs.
The dancer arrived with 3 mates. One of them left us waiting for the lifting apparatus. I took the Wanted-poster out of my pocket for a checkup. Yeeess, the drawing actually looked like her. I didn’t want to rush it since this morning, and she didn’t mind me looking around. Yep, it is her. I took my gun and pressed the barrel deep in her back. I imagined shooting the wall with her as my muffle – this one would be hard to miss. The space was so small that an open bang would have deafened us.
The two other dancers didn’t first understand what dropped their mate. They looked first to each other (closed room mystery for them?…) and then noticed someone else had been there too (…not).
Uhri Kertoo
Minut murhattiin 8.10. traagisesti mutta kaikkien sääntöjen mukaan kuuden maissa Taiteen Talon aulassa.
– Ms Teatime
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + silminnäkijät -4p + raportti 2,5p = 8,5p
Uhri:
Raportti 0p
08.10.2012 klo 12.00 Pääkadun varrella paukkuu! Apulaissheriffejä kaatunut!
Tuomaristo koki tilanteen olleen pelin hengen vastainen eikä näin ollen jakanut pisteitä tapahtumasta.
Kaupungin asukkaat ryntäilivät kauhuissaan sisätiloihin pääkadun varrella alkaneen ammuskelun vuoksi. Viranomaisia pakoillut rikollinen, joka tunnetaan nimellä Miss Fortune, ampui kylmästi takaapäin selkään kahta häntä pidättämään tullutta apulaissheriffiä Kaivopihalla useiden viattomien läsnäollessa.
Liittovaltion sheriffi on antanut maanlaajuisen etsintäkuulutuksen Miss Fortunesta. Tämä säälimätön ihmiselämiä halveksuva rikollinen on otettava kiinni keinoja kaihtamatta. Elävänä tai kuolleena.
Kaupungin pastori järjestää muistotilaisuuden entisten apulaissheriffien Immonen ja Puikkonen omaisille sekä kaikille halukkaille osanottajille saluunassa tänään klo 14. Alkoholitarjoilu keskeytetään tilaisuuden ajaksi.
Edesmennyt etsivä Immonen raportoi:
En taas tiedä, miten tähän tilanteeseen päädyin. Kädessäni on kuva pahamaineisesta Miss Fortunesta. Tällä kertaa minun pitäisi saada kiinni kylmäverinen sarjamurhaaja, joka todennäköisesti on varuillaan ja vielä varmemmin aseistautunut. Näitä ominaisuuksia olen tähän asti uhrejani valitessa välttänyt. Nyt asiat ovat toisin. En voi valita, sillä minut on tähän määrätty. Hyvien puolelle pidättämään pahoja.
Apulaissheriffi Puikkonen tervehtii minua kaupungilla ojentamalla käteeni ison aseen. Ilmeisesti hän ei luota omiin pyssyihini. Testaan asetta sivukujalla ja katson Puikkosen varusteita. On radiopuhelimet, kiikarit ja isot aseet. Ehkei tämä olekaan ihan toivotonta.
Hajaannumme parin korttelin päähän toisistamme. Pian kohde ilmestyykin näköpiiriini ja jatkaa matkaansa Puikkosen suuntaan. Hän on siis välissämme täysin ansassa. Ylitän tien ja tulen risteykseen. Kohde juoksee jo minua päin. Otan aseen ja painan liipasinta. Mitään ei tapahdu. Kohde lähestyy ja liipasin on jumissa. Tyyppi on vain muutaman metrin päässä ja yritän edelleen saada asetta toimimaan. Pari kirosanaakin taitaa päästä siinä äheltäessä. Kohteella on ase esillä, mutta hän pysyy etäällä ja epäröi. Hän hakee raitiovaunupysäkistä suojaa ja lähtee juoksemaan karkuun. Juoksen perään ronklaten samalla asetta. Kohde pinkaisee sivukujalle ja luovutan. Puikkonen ilmestyy kulman takaa ja kohauttelen hänelle olkiani hämmentyneenä. Käy ilmi, että hän on unohtanut kertoa, miten aseeni ladataan. Juoksen vielä kohteen perään, mutta hän poissa. Onneksi tiedämme, minne mennä seuraavaksi.
Odotamme rikollisten suosiman ravitsemusliikkeen luona. Minä vahdin toista sisäänkäyntiä, Puikkonen odottaa sisällä. Vilkuilen moneen suuntaan, sillä kohteellamme on kolme mahdollista reittiä. Odotan kauan ja lopulta Puikkonen tulee ulos. Jutellessa keskittymiskyky laskee ja epätoivo valtaa taas mielen. Vahdin enää kahta suuntaa ja ennen kuin huomaankaan, lävistää luoti selkäni sieltä kolmannesta. Puikkonen kaatuu heti jälkeeni maahan ja ennen kuin kaikki pimenee, mietin miksen pitäytynyt niissä helpoissa ja viattomissa.
Edesmennyt etsivä Puikkonen raportoi:
http://player.vimeo.com/video/51179133
08.10.2012 klo 09.15 Ensimmäinen pidätys!
Lainsuojattomalle koitti viimein tilinteon paikka, kun apulaissheriffi Ott pidätti Johanna ”Amartir” Äijälän Chemicumissa.
Lainvalvoja raportoi:
Who would’ve thought I’d ever be back? At least not me.
Apparently, criminals were almost taking over, so the sherriff had to get some help – no matter who, no matter how, and so made a deal with one of the most powerful Indian chiefs in the area.
The chief would bring back several dead criminals, who would then become sherriff’s deputies. Only one bag (S-sized) of gold per soul. …
The reason the sherriff chose for me to be one of these was that, tired after a hard day’s work, the chief actually believed the sherriff’s story of the poor, innocent young girl that got shot on her way home only a week ago, and demanded only half price. Clever.
Long speech, short sense – I was back, feeling quite alive, and doing the same I had done the time before, only for the other side. And for less money.
The first person that came into my jurisdiction was a strange cause… According to the sherriff, she was known to be a criminal, but hadn’t done anything against the law yet. The sherriff still wanted her arrested. So, the next Monday, I did actually go to my calligraphy course – the criminal was, as strange as it seems, a classmate of mine. (And I thought they were all boring…)
She was surprised to see me, as I hadn’t turned up for the last three or four lessons before, but did turn her back to me. As I had been told to do, I orally informed her of my arrest warrant for her – i.e. screamed ’freeze’, in front of all the other students, my gun drawn. Although I didn’t see her draw any weapon, I decided to follow the sherriff’s example and defend against things already before they happen – and stabbed her with my brand-new deputy’s knife. Then, I just held up my badge, and left the room to call the undertaker.
– Deputy Ott
Pisteet:
Apulaissheriffi:
Pidätys 5p + pokka 1p + raportti 2,5p = 8,5p
Uhri:
Raportti puuttuu -5p
07.10.2012 klo 23.59 Loppu kaupunkia vaivaaville rähinöille?
Alituisiin kuolemantapauksiin ja yleiseen epäjärjestykseen kyllästynyt sheriffi on valtuuttanut joukon apulaisia hakemaan useita epäilyttäviä henkilöitä lain eteen. Apulaissheriffejä on painotettu olemaan ottamatta riskejä näiden vaarallisten yksilöiden kanssa.
VALTUUTUKSET ASTUVAT VOIMAAN KESKIYÖLLÄ.
07.10.2012 klo 17.00 Miss Fortune iskee jälleen!
Onni on edelleenkin Miss Fortunen puolella. Tällä kertaa kuolettavan revolverin tielle osui Antti ”Se mies siellä kaapissa” Halava. Luotisade vei mukanaan myös yhden epäonnisen sivullisen.
Murhaaja kertoo:
I have been getting more prominent targets from the Boss. Soon I should reach my mother’s killer. Boss says I need to keep proving myself, or my opportunities will end here: ”No prey, no pay”. No pay means no job, and no job means no intelligence from the scouts. Not a problem! I know what I am doing.
The locals are punctual. I just had arrived at the locked doors of the academia saloon when my target arrived there too. The place wasn’t any good. It was the Western parts of the town and the doors opened to a busy carriage street that lined the centrum. There wasn’t any time to prepare a silent and invisible killing, so I would have to wait for him to go inside the saloon. I would kill him when the visibility would get lower. Brawls happened there daily anyway. Soon someone opened him the door. They walked one after another inside. For a moment it was calm and silent inside.
I made haste to catch him up and drew Awe. The bullet landed heavily. Wham, double up! Two bodies fell to the ground at once. Too much gunpowder. I checked the other person’s face. Not among my targets. Damn, now that there was a fight after a so long time, an unfortunate crash happens. Or not… this time the bodies will stay right here. I left the bodies pointing each other with guns. That should take care of the sheriffs. Job done.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 2p = 12p
Uhri:
Raportti puuttuu -5p
06.10.2012 klo 17.00 Vahinkolaukaus koitui kuolemaksi!
Sheriffi on löytänyt Julia ”Kultanaamio” Kylmälän ruumiin mökistä keskeltä preeriaa. Vaikka vainajan tiedettiin kuuluneen maineikkaaseen palkkionmetsästäjien klaaniin, tapaukseen ei uskota liittyneen rikosta.
Uhri kertoo:
Istuin mökissäni edessäni kuvat kaksista kasvoista, joiden yksityiskohdat olin painanut mieleeni viimeistä piirtoaan myöten. Revolverini makasi niiden vieressä. Nostin uskollisen aseeni käsiini ja tähtäilin kokeeksi kohteitani sillä. Tuntuma oli tuttu ja turvallinen, ja soi minulle lohtua apeuteeni, jonka tehtävässäni tähänastinen epäonnistuminen oli ylleni langettanut. En ollut ajatellut kuitenkaan vielä luovuttaa. Ojensin käteni puhdistusvälineitäni kohti, kun kaikki yllättäen hidastui.
Käteni oli yhä rautani ympärillä. Syyttävät kasvot katsoivat minua kellastuneilta papereilta, joille ne oli painettu. Tunsin, kuinka nojatessani kohti penkkiä, jolla peltirasia lepäsi, jalkani ote yllättäen petti. Rasiaa kurotteleva vasen käteni huitaisi ohi yrittäen epätoivoisesti ottaa tukea penkistä, seinästä, mistään. Tiesin, mitä seuraavaksi tulisi, enkä voisi tehdä mitään estääkseni sen. Oikea käteni yritti kompensoida menetettyä tasapainoa puristumalla nyrkkiin. Kuulin laukauksen.
Menikö se ohi? En tuntenut kipua. Rintani alle ja rautani ympärille nyrkkiin puristunut käteni tunsi ihollaan jotain lämmintä. Kaatuva ja putoava liikkeeni saavutti viimein lattian, ja ajan kulku palasi normaaliksi. Ehdin haistaa ruudin, nähdä pienen savukiehkuran, tuntea oman lämpimän vereni pulppuavan ulos rinnastani. Näin se siis päättyi, ehdin vielä ajatella, ennen kuin tietoisuuteni alkoi hiipua ja kuulin suloisen laulun täyttävän korvani.
06.10.2012 klo 15.20 Kuudestilaukeava lauloi Koivukylässä!
Eliniänodotus ei tässä turnauksessa ole pitkä kenelläkään. Nyt kaatui hevoskaupoilla ollut Juha Alander eli ”Lurppasilmä” Virtanen, joka juuri edellisenä yönä oli itse ollut murhapuuhissa. Tällä kertaa paremmalla puolella piippua oli Jaakko Oravannahka.
Murhaaja kertoo:
Kohde oli ostamassa uutta ratsua, eikä mitä tahansa vanhaa kaakkia, vaan varsin hyväkuntoista nuorta oria, joka oikein vielä kiilteli auringossa. Myyjä oli toki antanut ratsun kokeiltavaksi, ja nyt näin kun se karautti pihaan vielä ratsastava, mutta jo kuollut mies selässään. Itse olin taas matkassa jalan, joten kohde oli yllätettävä muutoin kuin ratsunsa selästä. Pyssy oli jo kädessäni, kun jostain pölähti kaksi leikkivää lasta, joiden psyyke olisi varmaankin arpeutunut jos he olisivat teon nähneet. No, päätin odottaa, sillä kuinka kauan voi kulkupelin omistussuhteiden uusiminen kestää?
Voi jumaliste, reilu kolme tuntia. Vasta kun uhrin katse lasittui, laantui turhautuminen.
Voitonriemusta huolimatta minua jäi vaivaamaan ilman omistajaa jäänyt ori. Sitä ei näkynyt tallissa, jonka ovet olivat nyt avoinna. Seuraavana päivänä kuulin ohimennen keskustelun, jossa vanhat naiset supattivat, että kuulemma näitä katuja ratsastaa kuollut mies upouudella ratsullaan.
Uhri kertoo:
Tiesin aina että turmioni on hevoset…
Olin jo muutaman päivän ajan ratsastanut italiasta tuodulla komealla orilla. Vahva se oli ja nopea. Myyjä kertoi sen nimen olevan Capu. Jokin etelä-eurooppalainen nimi, tarkoittaa kai jotain hienoa mutta kuten miehillä ja koirilla, ei nimi pahenna omistajaa jollei omistaja pahenna nimeä.
Olimme myyjän kanssa lennättimen kautta sopineet ostamisesta jo aiemmin. Lauantaipäivästä oli tulossa mukava koska tiesin mistä löytäisin seuraavan kohteen. Kaukana hän olisi mutta Capu auttaisi minua pääsemään päämäärään nopeasti ja mukavasti. Ehkä Capu ei olisi kaikista huomaamattomin mutta kuka nyt uskoisi velkaisen metsästäjän matkaavan niin tyylikkäästi. Tästä tietysti tulisi lisää sitä velkaa mutta onnistuminen Jenni-neidin kanssa oli antanut minulle itsevarmuutta että pystyn saamaan lisää rahaa seuraavan uhrin avulla.
Ilmeisesti toimeksiantajani, hän joka velkani omistaa, ei pitänyt kuulemastaan. Olin aiemmin nähnyt jonkun tarkkailevan minua mutta luulin sen vain johtuvan hermoistani. Tallille tullessani havaitsin saman henkilön mutta kävelin vain hänen ohi koska samalla hetkellä kun hän roskakatoksen takaa ilmestyi muistin että Winchesterini on Capun satulalaukussa ja pistoolini .. kotona. Hiljaa mielessäni kiroilin ja jatkoin matkaa naama peruslukemilla. Ehkä hän ei tiedä miksi olen täällä.
Pääsin myyjän luokse ja aloimme keskustelemaan ostohinnasta ja mitä hän tuoreesta hevosestani tiesi. Sen kanssa pitää olla hellä ja muistaa harjata aina ratsastuksen jälkeen. Poistaa kurat kavioista ja niin edelleen. Kyllähän minä jo suuren osan tästä tiesin mutta hyvä nämä olisi kuitenkin kuulla. Sitten kun olimme saaneet sopimuksen kaikki osa-alueet sovittua, lähti myyjä hakemaan kirjuria. Ja sen kirjurin kanssa sitten kesti. Hidas kuin mikä ja ei millään meinannut ymmärtää kaikkea mitä hänelle kerroimme. Tunnit siinä vierähti yksi toisensa jälkeen ja unohdin jo aiemmin näkemäni hiipparin.
Vihdoin olivat paperit valmiit. Löimme vielä kättä päälle kuten tapana on. Laitoin ratsastusasuni päälle. Sellaisen joka on hyvä kylmentyvinä syyspäivinä. Sen kanssa olisi hyvä matkata kun se suojaisi elementeiltä. Mutta ei luodeilta. Tämän huomasin surukseni kun tunsin selässäni rajun kivun kävellessäni kohti Capu-oria ja kivääriäni. Se hiippari olikin ollut erittäin kärsivällinen, todellinen metsästäjä. Kohti kylmenevää mutaa kaatuessani sain murhaajalleni lauottua viimeiset sanat. ”Ryökäle kun olit kärsivällinen. Hyvä metsästäjä.”
Nyt mieleni perukoissa ratsastan upealla orillani kohti auringonlaskua. Tai sitten se on Jenni-neidin murhasta ansaittu helvetin tulen kajastus viimeisessä määränpäässä…
The End?
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 2p = 12p
Uhri:
Raportti myöhässä 0p = 0p
05.10.2012 klo 23.45 Väijytys Vantaalla!
Lainsuojattomien piireissä hyvin tunnettu ”Lurppasilmä” Virtanen iski pimeyden turvin pihatiellä. Luotien lävistämäksi joutui Jenni ”Renegade” Ott.
Murhaaja kertoo:
Istuessani pimeässä kuunnellen tuulta ja kojootteja viime päivien muistot alkoivat virrata. Toimeksiantajani oli antanut hyvin tiukan käskyn siitä että neiti Ott pitää poistaa tämän maan kamaralta. Miten näin suloinen olento oli ansainnut tämän kaltaisen kohtalon? Paikkani ei ole kyseenalaistaa vain totella. Se on velkaisen taakka…
Olin seurannut Jenni-neitiä vasta hetken ajan mutta havainnot kertoivat että hänen kimppuun ei kannata käydä lähietäisyydellä. Ilmeisesti hän hallitsee joitain kehittyneitä lähitaistelutekniikoita joita minä en tule koskaan ymmärtämään. Vaikka olin päässyt jo kosketusetäisyydelle, häpeän myöntää, pelkäsin ottaa sen viimeisen askeleen juuri näiden hänen taitojen vuoksi. Vastaukseni oli siis etäisyys ja pimeyden turva…
Sain tietää hänen menevän eläviin kuviin. Päätin itsekin mennä ihmettelemään tätä uutta nykyajan taidetta vaikken juuri mitään sellaisesta ymmärrä. Siellä näin hänet nauramassa esitetylle kuolemalle ja epätoivolle joka vakuutti minulle että hän ei olekaan aivan niin viaton kuin olin alun perin luullut.
Kun huomasin hänen olevan poistumassa, tästä makaaberista esityksestä, lähdin helpotuksen myötä perään. Niin paljon väkeä kylällä että siellä ei olisi mitään toivetta saattaa häntä pois päiviltä. Onnekseni huomasin hänen ottavan hevosvaunut joilla paluu kotitilalle olisi mukava mutta hieman hitaampi kuin mitä itselleni olin järjestänyt. Hyppäsin luotettavan hevoseni Agneksen selkään ja karautin sellaista vauhtia että heikkohermoisempaa olisi pelottanut.
Kun olin jättänyt Agneksen piiloon, kävelin tilan tielle. Pitkä, kiemurteleva ja pimeä. Juuri sellainen mikä on tällaiseen työhön sopiva, ehkä liiankin. Mutta reiluus ei ollut mielessäni kun valitsin paikkani ja aloin odottamaan. Ja odottaa sitten sainkin…
Yhtäkkiä havahduin kenkien kopseeseen. HÄN! Pomppasin suojastani esiin luotettava Winchesterin karabiini käsissäni. Huusin hänen nimeä jotta hän säikähtäisi ja olisi helpompi kohde kuten olin metsällä monesti tehnyt jäniksien kanssa.
Mitä vielä! Luodin vihellys korvani ohi kertoi että tämä neiti on todella vaarallinen. Ja nopea! Olen nähnyt aropupujenkin juoksevan hitaammin. Mutta tulinopeus ja kantama minkä aseeni mahdollisti, koitui hänen kohtaloksi. Selkään ja kylkiin alkoi ilmestyä punaisia merkkejä lopun läheisyydestä kun hän lyyhistyi tielle. Kävelin hänen luokse, sanoin muutaman lohduttavan sanan ja annoin hänen kipuihin viimeisen lääkkeen.
Armo hänen sielulleen, velkaani on nyt hieman lyhennetty.
Uhri kertoo:
I was in town this evening, watching some old tapes together with some of my new friends of the assassins’ guild. At least I managed to catch the last coach to Burning Hill, close to where I live. Even though it’s a good place, calm and quiet, I hate it right now.
It is already dark. I’m standing in front of the last hill I have to pass to get home. Usually I don’t give much for company, but now someone else going the same way would be nice.
There’s nothing more but the empty prairie and a few rocks.
What would I give to be at home already, sipping a cup of warm tea…
I start moving, listening carefully to notice any strange sound around me. Nothing. Maybe I’ll get home after all.
I shouldn’t be surprised if I didn’t, after getting involved with the assassins.
There was this minor detail in the contract I signed, that I hadn’t bothered to read… It said that the same time I was hunting down my targets and could make a fine living of it, someone else would be hunting me…
I move a bit faster. Still nothing but the sound of the wind and the rain.
I start running. Thanks to the combat training I practise in my free time, I have not the smallest problem running uphill. I get to the top of the hill without anything happening, and a bit downhill, when I hear a voice from behind the largest rock shouting my name. My real, normal first name.
This is how the assassins managed to change me:
Normally, if someone behind me says my name or greets me, I stop or at least slow down, turn around, and greet back. Maybe even smile and stay to have some smalltalk.
Now, I don’t even slow down while I pull my Derringer out of my pocket and aim in the direction where the voice came from.
I only have a short look there just before I shoot, then I turn back to the path and run as fast as my feet carry, simultaneously dodging the bullets spraying around me.
With the small Derringer I got from my boss when his son turned 12 and got a real gun, I stand no chance against my pursuer and his rifle. I feel an immediate pain in my right shoulder and my rib cage as I start to fall.
I’m lying on my back on the cold, wet path and watch my blood mix with the raindrops. The only thing I can move an inch or two is my left arm, so I don’t even try to reach for the gun I dropped after firing my first – and last – shot.
It’s cold. There’s nothing I can do anymore, I just wait for my murderer to either act like a real professional – to shoot me in the head to finish the job – or like a fool – to come closer without noticing the knife in my pocket, in reach of my left hand, so at least I wouldn’t be the only one to die – but none of that happens.
Instead, the assassin comes closer, takes a short look at my wounds, then kneels beside me and takes my good, left hand. For the first time, I get a closer look at him. Not even that bad-looking… Hm, well, I guess being killed can make one sentimental.
Now he even starts talking to me… Nothing mean or cold-hearted like I expected, but sweet, soothing words that actually make me feel warm and more comfortable than I should.
At first I don’t even notice that I can’t feel my legs or arms anymore. I get scared. How long is this supposed to take?
Not that long. I can almost feel as my heart and lungs finally stop working.
The last thing I feel, for just one second, are his lips on mine, before the world goes completely dark.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + kotipiha -2p + raportti 2,5p = 10,5p
Uhri:
Raportti 2,5p = 2,5p
05.10.2012 klo 09.40 Hurmetta rappukäytävässä!
Rappukäytävästä on löydetty Annukka Debenjak, alias ”Aino Ilvesmäki”. Murhan silminnäkijäksi joutunut uhrin sulhanen on saanut solkattua yhden sanan; Renegade.
Murhaaja kertoo:
A job, finally. No more waiting tables at the local saloon until dawn, no dodging the occasional bullet when a drunk cowboy gets mad about something and the doorman had been too busy flirting with yet another girl to check him for guns…
At first, I thought the strange man was just as drunk as everyone else usually is at 3 a.m. and only tried to get into my pants with this fancy story about the secret assassin guild that’s always looking for new talents.
But after sending a few letters with contact information, some money and other stuff to different addresses, one as obviously faked as the other, and a few weeks of waiting, I actually got something.
A target.
Nothing that difficult, a scout girl… perhaps she stole money rather than earning it honestly by selling cookies… whatever. Not my business. My job is to kill her, I get paid for that, so why ask questions.
So this Friday, I take the coach down to the youth hostel where my target lived at the moment. A rather huge building, with a locked door. F***. Luckily, a young man comes out of the building and doesn’t bother to close the door properly. I quietly slip inside. Nothing than empty hallways. I have to look for my target’s name almost half an hour before I find the room. Now it’s just waiting until she comes out.
Which she does just in time to get the next horse coach into town. She opens the door, and unaware of anything steps out into the hallway and calls back over her shoulder: ’Honey…’.. I can’t wait any longer. I take one fast step forward and shoot.
The girl slides to the ground in one slow movement. I take another step, and find myself looking into the shocked eyes of her fiancé. I almost feel sorry for him, that he had to watch his lover being shot…
Oh, well. Job done, nothing else matters.
Uhri kertoo:
Kylällä oli jo liikkunut huhuja oudosta kulkijasta, joka salaa asettaan puristaen hiippaili talojen kulmilla. Sinä aamuna epäilys oli mielessäni, ja varustauduin pienellä revolverillani. Roiston häikäilemättömyys kuitenkin yllätti minut. Seisoessani kotini oviaukossa tunsin vielä huulillani sulhoni jäähyväissuukon, kun kylmä aseen piippu tuijotti kohti. En ehtinyt edes pelästyä. Revolverini, tätä kohtaamista varten ladattu, kolahti maahan. Tajuntani hämärtyi, taustalla kuului kultani epätoivoinen huuto ja kopisevat askeleet rappukäytävässä.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + silminnäkijä -2p + kotipiha -2p + raportti 2p = 8p
Uhri:
Raportti myöhässä 0p = 0p
04.10.2012 klo 21.50 Sisko sai puukosta!
Sheriffi on ymmällään. Tutkinta on ajautunut umpikujaan.
Sivullista puukottanut kertoo:
Pitkän ja kostean saluunakeskustelun pikkutunneilla pankkiiri N.N. avautui
minulle vuolaasti pankkirosvo A.P.:stä, joka oli hiljan tyhjentänyt holvin
jos toisenkin. A.P. toimi naamioituneena ja vaikka epäilykset olivat
enemmän kuin vahvoja, hänen äitinsä rypi rahassa ja oli sukua
kuvernöörille, joten laki ei muka voinut mitään. Saattoihan tuo olla
tottakin. Minua ei kiinnostanut muu, kuin että N.N. halusi jonkun
hengiltä, ja oli valmis maksamaan.
Riesakseni A.P. oli kadonnut kuin maan nielemänä. Kärkyin yökaupalla hänen
sukuranchinsa tuuheissa pensaissa tuloksetta kunnes lopulta muuan
ilmiantaja vain muutaman hampaansa hinnalla antoi minulle vihiä kahdesta
syntisestä iltariehasta. Toisesta rietastelusta A.P. saapui viettämään
yötä kotonaan kokonaisen kännisten pervertikkojen seurueen kera, mutta
toinen tarjoaisi minulle lopulta mahdollisuuden siivota ruoste veitsestäni
sydänverellä.
Kun hiipparin piti lopulta saapuman, karautti pihaan, suoraan oven eteen
odottamani konin sijasta kokonainen vankkuri. Yön pimeydessä vaunun lyhdyt
näyttivät vain juoksevan varjon ja kirosin, sillä epäilin tilaisuuteni
menneen. Hetken kuluttua vankkurit kuitenkin siirrettiin toisaalle ja
niiltä käveli ilmetty A.P. kantaen odotettuja orgiofantin tarvikkeita.
Kenties hän oli vienyt vaunut paikoilleen? Tai palannut hakemaan jotain?
Syöksyin perään. Tavoitin hänet juuri, kun hän oli astunut sisään
kotiovestaan, jonka huomaavaisesti jätti auki, ja laski tavaransa maahan.
Virnistäen korvasta korvaan survaisin veitseni hänen selkäänsä. Hänen
huutaessaan tuskasta kulman takaa astui hänen järkyttynyt äitinsä.
Kumarsin pilkallisesti, kädet kyynärpäitä myöten veressä, ja olin
purskahtaa villiin nauruun kun kuulin nimen, jota äiti hoki. Sisarus.
Sisarus. Perkeleet! Oikea aika. Oikea ulkonäkö. Oikea kantamus. Väärä
ihminen. Varsinainen konna oli kuin olikin saapunut ensin, sisaruksensa
ajamilla vankkureilla suoraan ovelleen ja rynnännyt sisään. Ja minä tapoin
sisaruksen.
Kiroan ainoastaan, että jään tällä erää palkkiotta. Sivullisen kuolemasta
en tunne häpeää, ja mitä epäilemättä tappajat jäljilleni usuttavaan äitiin
tulee, odotan hetkeä jona pääsen puremaan hänen viimeisen lapsensa
sykkivän sydämen riekaleiksi hänen silmiensä edessä. Me tapaamme vielä.
– Käärme
04.10.2012 klo 21.05 Kohtaaminen Kasarmikadulla!
Illan hämärtyessä Kasarmikadulla nähtiin uhkaavan oloinen tilanne, jossa kaksi revolverisankaria ammuskeli toisiaan kohti useiden ihmisten edessä. Osapuolet kuitenkin pakenivat paikalta ennen kuin sheriffi ehti selvittämään tilannetta.
04.10.2012 klo 16.30 Kuolema Kumpulassa!
Lame Donkey iskee jälleen kemianlaitoksella. Matias ”Okariinakostaja” Kylliäinen kuoli luoteihin yhden silminnäkijän katsellessa järkyttyneenä vierestä. Ilmeisesti joku muukin oli halunnut kohteen hengiltä, sillä sheriffi löysi kontaktimyrkkyä uhrin kengännauhoista.
Murhaaja kertoo:
Sama paikka mutta eri aika, mikä siinä alkemian tyyssijassa oikein ihmisiä viehättää? Kello lyö jo neljä kun etenen synkeään käytävään väijymään kohdettani joka keittelee innokkaasti myrkyllisen värisiä liuoksia. En kelpaa enää kuormajuhdaksi, pihviksi olen sitkeä ja ruokana maistun muutenkin ihan saatanan pahalta. Mutta kohteiden listimiseen kelpaan oikein hyvin. Jään odottelemaan käytävään ovien lukitsemisen jälkeen, eikä kukaan kiinnitä huomiota yhteen ylimääräiseen aasiin. Tällä kertaa tosin en jää nurkkaan seisoskelemaan.
Kello lyö puoli viisi, kohde poistuu alkemian opinnoistaan kaveri mukanaan. Lähden jolkotteleemaan kaksikon kannoilla ja huomaan kohteen kantavan revolveria kädessään. Valpastun, mutta ei kukaan ampuisi kilttiä lenkkaavaa aasia, eihän? Eikä tyyppi nyt vaan näytä erityisen vaaralliselta. Seuraan kaksikkoa portaisiin muistaen hyvin eilisen tapahtuman. Tässä, juuri tässä saalistin edellisen uhrini. Annan kohteen nousta muutaman rapun ylemmäs ja laukkaan tämän nurin – hähää. Laukaus viimeistelee teon kaverin katsoessa epäuskoisena vieressä. No mitä odotit, näytänkö jotenkin kuormajuhdalta!
”it is considerably more difficult to force or frighten a donkey into doing something it perceives to be dangerous for whatever reason.” –Wikipedia
Lame Donkey
Uhri kertoo:
Sinä aamuna olin kehittänyt täydellisen suunnitelman, täydellisen koston lemmikkivyötiäiseni murhaajille. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi aina viime silausta myöten -kuinka soittaisin jokaisen ruumiin ääressä pikku panssarienkelini muistoksi surumarssin okariinallani, jota hän niin kovasti eläessään rakasti.
Varmana vihollisteni pian koittavasta hitaasta, tuskallisesta kuolemasta ja mieli keventyneenä murhaajani yllättävän kuoleman johdosta poistuin itsevarmana lymypaikastani Kumpulassa auringonlaskua kohti. Vierelläni asteli luotettava, mutta niin kovin viaton cowboykollegani, jolle kerroin ylpeästi tilanteestani; anteeksiantamaton virhe, jota seurasi välitön rangaistus. Ehdin kuulla vain pienen suhahduksen, kun vaimennetusta coltista ammuttu luoti lävisti vasemman rintani. Ystävääni ja murhaajaa lukuunottamatta autio käytävä pyöri silmissäni, ja lopulta löysin itseni makaamasta lattialta, okariinoni vierestä. Se, kuten kostosuunnitelmanikin, oli pirstoutunut sirpaleiksi osuessani kylmälle kivilattialle, joka nyt värjäytyi punaiseksi verestäni.
Viimeiset sanani osoitin vyötiäiselle, jonka hahmo leijaili jo näkökenttäni laitamilla, minua odottaen. Hänen lisäkseen niitä ei kuullut enää kukaan muu, niin heikosti sen sain veren rykäisyiltäni kuiskattua:
”En kyennytkään kostamaan puolestasi… Pyry-Petteri…”
Myrkytystä yrittänyt Miss Fortune kertoo:
Ahh, this one is a clever boy. Walked into a library and put his mind on his fancy books so deeply. He didn’t notice when I walked around him. He would suffer for his carelessness.
There’s so much folks that I can’t even hit from hiding. I must think differently. I walked out of hiding, and the boy still didn’t see me. Everyone else must have seen. It is too hard to kill directly. Time to take out my carefully engineered poison. I was so excited I even dripped some between the shelves. Looks bad on dark floor, had to wipe.
I poisoned his shoe laces while he was wearing them. The knots were so thick that it must be a pain in the ass to open them. Some well chosen lubrication on the erect head should help him out. I hoped he would open his knots sometime soon to appreciate my services, for the rest of his life.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + silminnäkijä -2p + raportti 2p = 10p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
04.10.2012 klo 14.45 John Winters ei anna armoa!
”Kuollut intiaani on paras intiaani”, ajatteli John Winters ja ampui Riina ”Tiikerililja” Kantolan Koskelassa kahden silminnäkijän edessä. Sinnikäs kohde puolustautui, mutta murhaajan aseen kantama osoittautui tällä kertaa paremmaksi.
Murhaaja kertoo:
Later that day, I got an urgent telegraph from my informant with a hot tip on the location of my second target. Now this is where the day starts going wrong. Okay, I get there all right (though barely in time, thanks to the previous episode and having to get my clothes cleaned), spot the wagon of my target – apparently a smuggler – and start looking for a place to hide. There’s plenty to choose from; at first I set myself up close to the entrance the woman will be arriving through, but quickly realize that since I’m carrying my trusty Winchester rifle, I can ditch the dodgy hand-cannon and instead hide behind some cover a bit of a distance away from the door, taking advantage of my superior marksmanship and giving my enemy less of a chance to react.
Well, things go as planned until the moment the target finally steps outside. With a friend, of course – just my luck. I take careful aim at the heart, head being too unreliable a target, but just as I’m putting pressure on the trigger I notice she’s carrying a baby! What’s a man to do – I quickly let go of the trigger. But she’s still a target – if I can’t hit the head nor the heart, I just have to hole her guts. A painful death, but any proper mother would choose that over the alternative. I step up to get a good shot, but she notices me, pulling her own small Derringer. She even shoots first, but her aim is wild and her gun is pitiful at the ranges the engagement is happening at – I calmly place the rifle stock on my shoulder and shoot her.
I intend to move closer to finish her off, word my condolences to the poor witness and make sure the baby is safe, but I notice I’ve made a dreadful mistake – in the next wagon over, one I thought was empty, there’s yet another cowboy. It’s time to get out before my Wanted turns from Dead or Alive to Unconditionally Dead, like in London. Still, the target is definitely gone by now.
I’m getting second thoughts about this job. The jackal, sure, but were the crimes of this young mother really worth death? I don’t know. But for now, I need the money.
Uhri kertoo:
Tämä päivä oli ollut kovin uuvuttava. Kannoin pientä Mokkakenkääni koko päivän ja yritin tavoittaa pahaisen valkonaaman. Tietoni olivat väärät, ja menin harhaan jo kolmatta päivää. Ne ovelat.
Koko päivän minua oli myös seurannut pahasilmäinen nuorukainen. Tunnistin hänen aikeensa jo ensi kerran hänet nähtyäni. Varmaan joku intiaanivihaaja!
Kävin tervehtimässä pikkulauantain sairastuttamaa ystävääni hänen tiipiissään, ja vein hänelle tuliaisiksi munkin.
Poistuimme myöhemmin tiipiistä yhdessä, ja näin jo ovelta, että sama nuorukainen oli seurannut minua ystäväni luokse. Hän lähestyi meitä, ja minä käännyin kohdaten hänet. Pitelin pikku Mokkakenkää sylissäni, ja yritin puolustautua ampumalla hyökkääjää. Aseeni kantama ei riittänyt suojelemaan minua ja vauvaa. Meille intiaaneille myydään aina surkeinta sekundaa! Murhaajan ase oli tarkmepi ja tehokkaampi, ja tunsin luotien lävistävän minut. Pökertynyt ystäväni ja paikalle sattunut, hevosen selässä istunut mies jäivät toimettomina katsomaan, kun kaaduin maahan lapsi sylissäni. Käännyin kaatuessani selälteni, jotta suojaisin lasta viimeiseen asti. Toivoin, ettei Mokkakenkään osunut. Isompana hän vielä kostaisi puolestani. Kaikkien meidän sorrettujen intiaanisiskojen ja -veljien puolesta…
kaatunut Tiikerililja
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + kandinmurha 1p + silminnäkijät -4p + raportti 2,5p = 9,5p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
04.10.2012 klo 14.40 Kiväärinlaukauksia Koskelassa!
Sheriffi on karauttanut ratsullaan hevostenjuottopaikalle Koskelaan. Paikalla olleet kuulivat avunhuutoja sekä Winchester-kiväärin laukauksia. Huhut saluunassa kertovat silminnäkijöiden tunnistaneen John Wintersin lähimaastosta. Onko seudulla liikkeellä palkkatappaja?
04.10.2012 klo 13.30 Veitsi heilui Kumpulassa!
Silminnäkijä koki järkytyksen hetkiä John Wintersin päästäessä päiviltään Elmeri ”Sir Lancelot” Laitisen. Raju puukotus tapahtui paikallisen vankilarakennuksen sisäänkäynnillä (Physicum).
Murhaaja kertoo:
The kind of people who have nice, cushy jobs will tell you that ”A job is a job, you have to start from the bottom.” I doubt any of those people have ever really been in a situation where they have to sign up for whatever they’re given. After I left London at the behest of some large men with unusually belligerent attitudes, I found myself in here, in the Wilds, being given a gun and a list of people – crooks, murderers and worse – to get rid of, by any means necessary. When the law can’t be trusted, this is how justice works in places such as this.
So, anyway. My first target was clearly of a yellow disposition – I’d seen him a few times, but my clothes and air of dignity stand out in these parts and he’d recognized a threat, like a jackal recognized a larger predator and retreats from the kill. He got off easy the first time, as I had trouble getting used to my ’hand-cannon’ – the gun they gave me was as massive as it was unreliable, and completely unsuitable for a man of my skillset.
The following day, I trailed the jackal to his usual haunt. He passed by with some other thugs in tow, and then split off with a woman to, apparently, get some lunch. My own stomach growling, but there would be no pay before the job was done, I got up on a nearby cliff to watch the door of the diner, after scouting out a suitably isolated position. As a sidenote, that was no easy task in a place so filled with people as this village.
The guy finally finishes stuffing himself and I quickly move back before he spots me and bolts like before. He stops outside the doors I’m hiding behind for a smoke or something, still with that poor lady from before. But finally he walks up to the door, opens it and has just enough time to widen his eyes and start a reflexive move to escape when my knife slides between his ribs.
I tip my hat to the frightened lady and depart before anyone else sees me. She’s not a crook, and even if we’re both splattered with the blood of the jackal, that’s no reason not to be polite.
Uhri kertoo:
Veitsi välähti eteisessä. Tylppä, polttava kipu levisi vatsaani ja lyyhistyin lattialle kakoen verta. Revolveria tavoitellut käsi herpaantui. Silmieni sumentuessa ymmärsin, kuinka typerä ja varomaton olin ollut.
Edellisenä päivänä olin livahtanut metsästäjäni käsistä helposti, paennut piilopaikkani takaovelle ja linnoittautunut sisään. Olinko ylpistynyt liikaa, kuvitellut välttäväni vihollisen yhtä helposti toistekin? Kenties, sillä palatessani lounaalta vankilalle unohdin valppauden merkityksen täysin. Syvennyin keskusteluun ystäväni kanssa, ajatukseni jo kuulustelussa, jota varten olimme saapuneet paikalle. Astuin rakennuksen synkkään eteiseen varomattomasti.
Kun vainolaiseni syöksyi pimeästä nurkasta puukko kädessään, olin mennyttä miestä. John Winters oli voittanut.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p – silminnäkijä 2p + raportti 3p= 11p
Uhri:
Raportti 1,5p = 1,5p
04.10.2012 klo 12.50 Myrkytys Viikissä!
Lauri ”Purple-shirted Eye Stabber” Torikka sai surmansa käsiteltyään vankkureitaan varomattomasti. Malignistuva härkä oli jättänyt ovenkahvaan myrkkyterveiset.
Murhaaja kertoo:
Te olette luottaneet Malignistuvaan Härkään ja hän on osoittanut olevansa luottamuksenne arvoinen. Toveri LL Lauri Torikka ei ratsasta enää.
Sanottakoon aluksi, että en ole kiinnostunut motiiveistanne. Kuitenkaan minulla ei ole mitään valkonaamojen päiviltä päästämistä vastaan. Päinvastoin, tässä tavoittemme ovat yhtenevät, se minun on totisesti sanottava.
Suuret tasangot eivät ole enää entisensä. Valkonaamat toivat mukanaan betonisen viidakon harvojen puiden tilalle ja koneet, joilla ratsastetaan. LL Torikka on totisesti mieltynyt ratsastamiseen, laukkaa rautahevosella paikasta toiseen päivittäin. Liikkeensä ovat olleet näkyvät ja kaukaa tiedossa, mutta ovelaa soturia en ole päässyt kasvotusten haastamaan. Lienee kunniatonta tappaa mies muutoin, kuin kaksintaistelussa. Preerian muuttuessa on kuitenkin keinojen muututtava, se on sanottava. Jo monta auringonnousua sitten yhytin Torikan rautahevosen erään rituaalitalon pihassa. Etelän veljiltä lainasin kurarea, väkeväksi tiedettyä myrkkyä, jota sekoitin saveen ja sivelin ratsunsa pielet. Aika ei kuitenkaan ollut sopiva ja sade pyyhki yritykseni mennessään. Torikka ilkkui ja nauroi kuin korppi.
Tästä Härkä tuli kovin alakuloiseksi. Siksi oli muutettava pelin sääntöjä entistään. Oli soluttauduttava tuuleen ja sateeseen, metastasoiduttava. Härkä levitti silmänsä ja korvansa tasangon joka kolkkaan. Ja äkkiä kävi selväksi, että oli paikka, jossa LL Torikka viihtyi erityisen usein. Se oli Viikissä, siellä missä opetettin, kuinka metsä ja vilja saadaan taivuteltua tahdon alle. Viikon neljäntenä päivänä menin tuohon paikkaan suunnittelemaan räjähdeansan rakentamista. Sattui kuitenkin niin, että Torikka tuli ilmoittamatta samaan paikkaan. Kohtaaminen oli yllättävä, mutta Härkä pysyi huomaamattomana. Oli tietenkin selvää, että Torikan rautainen ratsu oli täällä myös. Sen löytäminen oli vaivatonta, mutta myrkyn hankkiminen yllättävässä tilanteessa oli haaste koetellullekin soturille. Silloin muistin, että elektroforeesi on täkäläisille tietäjille verraton mielenkirkastaja, kuin hikimajarituaali konsanaan. Sen ydin, siinä missä meille Manitou, on aine nimeltä akryyliamidi. Alussa vaarallinen, lopussa säyseä ystävä. Sitä löytyi laboratoriosta helposti ja niin saivat Torikan rautahevosen ovenkahvat viimeisen voitelunsa akryyliamidilla. Kiinnijäämiseni oli lähellä ja poistuessani kohtasin käytävällä Torikan silmästä silmään, varautuneena, vakavana, käsi taskussa revolverin kahvalla ja mielensä täynnä aavistusta, joka oli pian osoittautumassa oikeaksi.
Valitettavasti minun oli piilouduttava, eikä silmäni tavoittanut lopputulosta. Tunsin kuitenkin, miten elämä lähti saaliistani. Hänen kouristelunsa ja viimeisten hengenvetojen pärskivä kakominen oli läsnä kuin otsaani rummuttava sade. Niin puut ravistavat lehtensä, sade jatkuu ja jatkuu, Härkä häipyy tuuleen ja LL Torikka lakkaa ratsastamasta.
Seuraavaa yhteydenottoanne odottaen
Tasangon tuuli, näkymätön ystävänne
Malignistuva härkä
Uhri kertoo:
Olin lähtenyt vankkuriajelulle preerialle kertomatta kenellekään minne olin menossa, mutta jotenkin minut löydettiin. Oliko joku ratsastanut perässäni pitkän matkan vai eksyikö vain sattumalta samalle juottopaikalle?
Kun palasin vankkureilleni, olin väsynyt karjavarkaiden jahtaamisesta, enkä yhtään kiinnittänyt huomiota outoon töhnään kädensijassa. Tänne kaktuksen alle päättyy tämän lännensankarin tarina.
Purple-shirted Eye Stabber aka Lauri Torikka
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + lisurinmurha 3p + ensimmäinen myrkytys 1p + tyyli 1p + raportti 3p = 18p
Uhri:
Raportti 1,5p = 1,5p
03.10.2012 klo 17.22 Kalmo kemianlaitoksella!
Kemianlaitoksen eräästä rappukäytävästä on löytynyt kuolleena salaperäinen Seepia. Teon takana on yhtä salaperäinen Lame Donkey.
Murhaaja kertoo:
Kello lyö jo viisi, lapset herätkää. Ei tänään. Tänään kellot soivat viideltä kohteelleni
jonka alkemian oppituntien on määrä päättyä tuolloin. Määrä on päättyä myös kohteeni
maallinen vaellus näillä preerioilla. Olen aasi aasien joukossa ja odottelen. Kello löi
jo viisi, kuolonkellot eivät vieläkään kilkata. Odottelen nurkassa kuten sopii. Kukaan ei
kiinnitä huomiota aasiin nurkassa. Kuulen oven käyvän ja lähden rappuja alaspäin samalla
kun kohde kipuaa kaverinsa kanssa ylös. Tunnistus on vaikea mutta laukkaan silti toisen
tytöistä nurin – hähää. Pari laukausta vielä ja kuolonkellot lyövät 17.20.
”Donkeys have a notorious reputation for stubbornness” -Wikipedia
Lame Donkey
Uhri kertoo:
Jälleen yksi iltapäivä Kumpustonen salaisessa räjähdetutkimuslaboratoriossa oli vaihtumassa illaksi, kun astahtelin ystäväni ja tutkijakumppanini kanssa jyrkkiä portaita synkästä maanalaisesta luonnonluolasta preerian hiekkaiseen kuumaan tuuleen. Tuntematon signor astahti ohitsemme omiin ajatuksiinsa vaipuneena, vain varjo vasten aavikon väreilevää aurinkoa.
Tunsin tukevan ratsastuskenkäni pohjaa vasten karhean kalkkikiven miellyttävän raapaisun. Pohjelihas pullistuen, ponnistin viimeisen askelman kohti valoa tunnelin päässä keskutelun soristessa mukavasti ystävien kesken. BANG!
BANG!
Vain polttava valo tunnelin päässä.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p – silminnäkijä 2p + raportti 1,5p = 9,5p
Uhri:
Raportti 1,5p = 1,5p
03.10.2012 klo 16.13 Kuolema kielikeskuksessa!
Paula ”Pablo” Hongisto on löydetty rei’itettynä kielikeskuksen vessakäytävältä. Asialla on ollut Miss Fortune.
Murhaaja kertoo:
She’s got dangerous eyes, I like that. A real killer but the reward is too high. Gringo’s gotta go. I strutted to the next floor of the foreign affairs academy. It is better to shoot from the higher grounds when there’s no support. I waited but not much. Surprisingly the girl followed me first but then went to the loo. This academy is a fancy place for crooks to do else. The crapper is always the same. It ain’t pretty there, and those noises kept me entering to the most sacred. Just a moment and the coffee face will be back, without her fight-mongering companions who must be waiting somewhere else.
Right then she comes. That moustache gives me a murderous rage. I withdrew Shock and entered bullet time. No time to react. Adiós!
Uhri kertoo:
Madre mia! Kuinka saatoinkaan olla näin varomaton? Koko päivän olin hiippaillut ympäriinsä kameleontin lailla irrottamatta hetkeksikään otettani terävästä veitsestäni. Tunsin niskavilloissani, että Hän oli perässäni. Iltapäivällä suuntasin viimein kulkuni Kielikeskukseen. Kävin ihailemassa uhkaavaa olemustani pelistä, ja onnittelin itseäni varovaisuudestani ja huomaamattomuudestani. Mutta astuessani vessan ovesta ulos käytävään, oli Hän yhtäkkiä suoraan edessäni! Tavoittelin tikarini kahvaa, mutta Hän oli salamaakin nopeampi! Katsoessaan minua jäätävästi julmilla silmillään Hän kohotti aseensa ja veti liipasimesta. Pum! Kuolin saatana…
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 2,5p = 12,5p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
03.10.2012 klo 08.42 Veriteko Pohjois-Haagassa!
Mirjam ”Huuliharppukostaja” Rongosen puukotettu ruumis on löydetty preerialta. Sheriffi arvelee pahamaineisen Aino Ilvesmäen olevan surmatyön takana.
Murhaaja kertoo:
Syystuuli vihelsi Pohjois-Haagan autoilla kaduilla. Vain yksinäinen kissa jolkotti läpi aamuhämärän. Askeleet kaikuivat märällä asfaltilla kun Mirjam ”Huuliharppukostaja” Rongonen kulki kohti valtatietä. Varjoista erkani tumma hahmo, saavuttaen Mirjamin ulkoilutiellä. Epäilevä uhri vilkaisi taakseen, kiirehti askeleitaan, mutta hänen kohtalonsa oli jo sinetöity. Vain nopea isku, teräksen välähdys katulampun valossa, ja taas oli yksi levoton sielu matkannut autuaammille metsästysmaille.
Uhri kertoo:
Liian moni halusi minun kuolevan. Minulla oli liikaa vihollisia rikollispiireistä. Lisäksi tiesin, että virkavalta pian etsintäkuuluttaisi minut. Olin jo pitkään pohtinut antautumisesta seriffille, joutuisin todenäköisesti loppuiäkseni vankilaan, mutta säilyttäisin henkeni. En vain jaksanut enää jatkaa pakoani. Huomasin eräänä aamuna, että jokin hyvin viattomalta näyttävä tyttö seurasi minua. Hän kysyi tietä valtaväylälle. ”Damsel in distress”, ajattelin ja ystävällisesti osoitin suuntaa. Tämä oli virhe, seuraavaksi näin kiiltävän esineen vilahtavan tytön laukusta. En enää ehtinyt tehdä mitään ja niin minua oli puukotettu vatsaan. Verenvuoto oli runsasta… en kärsinyt kauan… nyt minun ei tarvitse enää paeta.
– Huuliharppukostaja
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + tyyli 1p + raportti 1p = 12p
Uhri:
Raportti 1,5p = 1,5p
02.10.2012 klo 20.50 Kohtalokas kaksintaistelu rappukäytävässä!
Kojoottien aloitettua surullisen ulvontansa kaksi urheaa cowboyta kohtasi toisensa silmästä silmään kaksintaistelussa. Revolverien hiljennyttyä portaikkoon jäi eloton Laura ”Paha ja Ruma” Immonen. Tohtori Rosalind F Hämäräkin nähtiin poistuvan paikalta vähin äänin.
Murhaaja kertoo:
Jo lähestyessäni kohteen asuntoa tunsin, kuinka kummankin lisämunuaiseni kromaffiinisolut reagoivat stressitilanteeseen huomattavalla intensiteetillä: adrenaliini virtasi kohisten suonissani kiihdyttäen niiden verenkiertoa ja valpastuttaen aistini terävimmilleen.
Luikahdin rappukäytävään jonkun avuliaan kansalaisen avatessa oven, ja sen jälkeen seurasi pelkkää tuskastuttavaa odottelua, optimaalisen asemapaikan hakemista. Päädyin lopulta porrastasanteelle kulmaan, josta näkisin ikkunan heijastusten kautta, milloin kohteeni saapuisi asuntooni.
Hän osasi kuitenkin odottaa minua – ja kuten olin valitettavan fysiikan vuoksi arvellutkin, se samainen pinta, joka heijastuksillaan viesti kohteeni saapuneen, kavalsi siis myös minut vastapuolelle. Laukaukset kaikuivat ympärillämme hyvän tovin ennen kuin totesimme olevamme kumpikin liian hyvässä suojassa ja jäimme odottamaan äänettöminä; mietin kuumeisesti, kuinka tämän pattitilanteen voisi ratkaista, mutta päätöksen teki kuitenkin kohteeni, joka lopulta painoi hissin nappia. Päätin samassa syöksyä häntä kohti, kävi miten kävi. Laukaukset loppuivat pian voitonriemuuni: olin niitannut hänet hissiin.
Niin luulin. Kohteeni ei kuitenkaan ollut vielä kuollut, ei itse asiassa edes haavoittunut.
”Heh, öö, moi”, esittäydyin kömpelösti, ”Öö, Tohtori Hämäräkki”, samalla kun kylmä hiki puski kämmenteni rauhasista hermostuneisuuttani kiusallisesti ilmentäen. Olin varautunut tappamiseen, en sentään sosiaaliseen toimintaan.
Hipelöin asetta taskussani valmiina tämän harhauttavan jutustelun lomassa toimittamaan tehtäväni loppuun. Mutta kuinka kohteeni ei laisinkaan näyttänyt miettivän samaa?
Sain vastaukseni, kun hän ohimennen mainitsi käyttäneensä ammusvarastonsa lähes tyhjiin. Jokin inhimillinen, juuri tällä kriittisellä hetkellä ilmennyt vastahakoisuus taas pidätteli omaa liipasinsormeani.
Liekö kyseessä ollut viime lauantaina televisiosta näytetty Eastwoodin raina vai se rappukäytävässä vallitseva poikkeuksellinen tunnelma – toden totta, voisin vannoa tunteneeni tuulen tuivertavan hajureseptoreihini erämaatomun erehtymättömän tuoksun ja kaduilta kuuluvan haukunnan muistuttavan koiraa enemmän taajuudeltaan huomattavasti korkeampaa kojootin ulvontaa – mutta tiesimme kumpikin, mikä oli oikea keino ratkaista tilanne. Kaksintaistelu: kymmenen askelta[1] ja käännös.[2]
Yksi, kaksi, kolme… HEP. Ihmiselle piinaavan lajityypilliseen tapaan tohdin tuskin katsoa kohteeseeni, kun vaistoni keskittyivät ennen kaikkea suojaamaan päätäni ohitse viuhuvilta luodeilta (muistan ihmetelleeni jälleen kerran, kuinka ihmeellinen onkaan ihmisen autonominen hermosto ja kaikki ne reaktiot kehossani, joista itse olen täysin tietämätön, totisesti pelkkä oman biologiani havaitsija). Näin ollen en nähnyt tarkalleen hetkeä, jolloin osuin. Oletan sen kuitenkin tapahtuneen korkeintaan sekuntien murto-osissa mitattavaa tovia ennen kuin hervoton kipu lävisti oman käteni.
Kuolisinko? En tiennyt.
– Tohtori Rosalind F. Hämäräkki
[1]Johtuen senhetkisestä sijainnistamme rappukäytävässä oli etäisyys välillämme tuskin viittä metriä. Mahdollista olisi toki ollut kävellä alas pihamaalle mitanottamista varten, mutta matka portaita alas olisi tässä tilanteessa vaatinut huomattavaa luottamusta. Lisäksi kehittelemäni äänettömän kvanttitölväisinpistoolin kantama on toistaiseksi aikaansaamissani prototyypeissä kiusallisen lyhyt. Askelia otettiin siis kymmenen sijaan osapuilleen kolme.
[2]Kaksintaistelun hyväksymistä ei kieltämättä osaltani ratkaissut pelkästään lähes varman kuoleman edessä koettu urheus, vaan osaltaan myös tieto vastustajani kehnosta kutitilanteesta. Tee hee.
Uhri kertoo:
Astelin kaupasta kotia kohti kauppakassi hölskyen. Olin siirtynyt maitolinjalle kun rahat ei enää riittäneet viskiin. Kostonhimokin tuntui laantuneen. Silti kadulla tunsin ihmisten tuijotukset. Niinkuin he tietäisivät mitä olin tehnyt. Rapussa olin varuillani. Astuin hissistä ja vilkaisin portaisiin. Naisen heijastus lasissa. Hän seisoi paikallaan ja odotti, että olisin kääntänyt selkäni. Peräännyin nurkan taakse. En muista kuinka monta laukausta vaihdoimme, mutta lopulta olimme pattitilanteessa. Huomasin panosten olevan loppumaisillan. Ne pitäisi käyttää harkiten. Seisoimme hiljaa paikoillaan pitkään, kunnes rikoin hiljaisuuden. Hyppäsin takaisin hissiin ja nainen juoksi perään. Taas pari laukausten vaihtoa ja hiljaisuus. Kuolihan se lopulta, huokaisin ja astuin ulos. Siinä hän kuitenkin seisoi ehjänä ja hämmästyneen näköisenä. Hänkin luuli jo tappaneen minut.
Laskimme aseet ja pohdimme ratkaisua. En voinut uskoa, että tällaisessa tilanteessa olin minä, pelkurimainen selkäänampuja. Vielä eilen olisin samassa tilanteessa ampunut naisen heti hänen laskettuaan aseensa. Siinä sitä vaan oltiin, pohtimassa miten voisimme reilusti ratkaisisimme tilanteen. Päädyimme sitten yksimielisesti vanhaan kunnon kaksintaisteluun. Vein kauppakassin sisään. Laita maidot jääkaappiin, huusin. Mulla on täällä tilanne päällä.
En uskonut vieläkään mihin olin ryhtymässä. Eihän tästä kumpikaan voisi selvitä hengissä. Asetuimme asemiin. Kolme askelta ja käännös. Useita laukauksia ja väistelyitä. Lopulta kuului älähdys ja ase kolahti maahan. Omani oli vielä tiukassa puristuksessa kourassani, mutten nähnyt mitään. Tunnustelin verisiä kasvojani ja tajusin, että se oli siinä. Naista oli osunut vain käteen, minun kasvoni taas olivat tohjona. Tuska oli sietämätön, enkä muuta enää halunnut kuin sen loppuvan. Nostin revolverini, enkä tiedä kumpi ehti ensin, minä vai hän.
– Paha ja Ruma
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + kotiovi -2p + raportti 2p = 10p
Uhri:
Raportti 2,5p = 2,5p
02.10.2012 klo 14.30 Puukotus hississä!
Aleksandrian hissistä on löytynyt Sonja ”Oona Orkkula” Koskela puukko kyljessään. Hissistä pakeni kahden todistajan nähden hyvin syyllisen oloinen Pablo.
Murhaaja kertoo:
Tänä ankeana syyskuisena aamuna olin lähtenyt vaanimaan pahaa-aavistamattomia uhrejani Viikkiin. Biokeskuksen hämyisillä käytävillä harhaillessani satuin vilkaisemaan toimeksiantajani minulle lähettämää aikataulua ja havaitsin, että toinen heistä, Sonja Koskela, oli muuttanut suunnitelmiaan! Hän oli poikkeuksellisesti päättänyt viettää tiistaipäivänsä Aleksandriassa, tuossa lorvailun ja päämäärättömän nettisurffailun tyyssijassa. Palasin siis takaisin alkupisteeseen.
Aleksandriaan saavuttuani näin hänet heti, tuon eteerisen hoikan hahmon, joka seisoi epävarmana huoneen reunalla kuin tuulessa väpättävä varpu. Hänen oli täytynyt aistia kaltaiseni säälimättömän pedon läsnäolo. Kiertelin uhriani häntä huomaamattomasti tarkkaillen. Mutta olin aliarvioinut tuon hentoisen tyttösen vikkelyyden! Kun silmäni vältti sekunnin murto-osaksi, oli hän jo kadonnut. Huti!
Taka-iskusta lannistumatta jäin paikoilleni odottelemaan uutta tilaisuutta saalistaan vaanivan leiopardin kärsivällisyydellä. Kauaskatseisuuteni palkittiin, sillä jo puolen tunnin päästä näin uhrini harppovan suoraan ansaani kuin viaton pikku pupunen konsanaan! Juoksin hänen peräänsä pitkä ja uutuuttaankiiltävä meksikolaistikarini tanassa. Tavoitin uhrini hississä, ja ovien sulkeutuessa survaisin veitsen hänen hauraiden kylkiluidensa väliin. En koskaan unohda tuota järkytyksen ja hämmennyksen ilmettä hänen suloisilla kasvoillaan. Mutta kyltymätön sieluni janoaa jo uutta uhria…
Hyytävin terveisin,
Don Pablo
Uhri kertoo:
Olin murhaussessioiden toivossa siirtynyt pitämään etätyöpäivää Aleksandriaan ja lievästä hermostuneisuudesta johtuen olin epäonnistunut molempien kohteideni teloittamisessa. Toisen uhreista olin tavoittanutkin myöhästyneen luennolta, mutta valitettavasti kanttini ei riittänyt veitseni kahvalle, vaikka tämä viaton fuksi oli kätevästi laitoksen tyhjällä käytävällä. Tapahtuneesta syvästi masentuneena kävin noutamassa Portalin kahviosta lohduksi vegaanisen banaani-suklaakakun sekä kahvin ja siirryin Aleksandriaan tutkimaan, josko olisin tavoittanut toisen kohteeni tai mahdollisesti saanut tehtyä hieman töitä. Valitettavasti murha-arpajaisissa oli koittanut kohdallani tyhjä arpa ja siirryttyäni kellarikerroksesta hissiin näin vain väläyksen noutajastani ja veitsi upposi suoraan vatsaontelooni leivoksen ja kahvimukin ollessa ainoina suojinani tällaisia raakalaismaisia väkivallantekoja vastaan.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + tyyli 1p + raportti 2p = 13p
Uhri:
Raportti 1,5p = 1,5p
02.10.2012 klo 14.20 Jälleen uusi murha päärakennuksella!
Ruudin hajun vasta haihduttua Purple-shirted Eye Stabber iskee toistamiseen! Portaikosta löydetään Emma ”Vaarallinen Silmänisku” Perälä puukko selässään.
Murhaaja kertoo:
Hieman huussiepisodin jälkeen saan tiedon, että seuraavakin karjavaras on maisemissa.
Menen vankkuriasemalle odottelemaan hänen vankkureitaan ja ajallaan ne kerrankin tulevat,
eikä kukaan ole edes ryöstänyt niitä. Keskustan läpi kulkee reittimme, kun seuraan
neitokaista, jonka ei ikinä uskoisi varastavan lehmiä. Kas kummaa, hän menee samaan
rakennukseen kuin edellinenkin, onkohan siellä karjavarkaiden vuosikokous?
Portaikko käy kerros kerrokselta hiljaisemmaksi, kun nousemme peräkkäin ylempiin
kerroksiin. Vihdoin olemme kaksin. Kaivan puukon taskustani ja survaisen sen takaapäin
uhrin silmään, no tottakai.
Kaunis päivä tänään, eikö vain?
Purple-shirted Eye Stabber
Uhri kertoo:
Vankkuriasemalle saapuessani vilkaisin ympärilleni, mutta merkkiäkään mahdollisesta seuraajasta ei näkynyt. Kävin ystäväni kanssa ruokailemassa ja sitten lähdin kokoukseen. Aloin nousta yläkertaan ja tarkistin, että seurassani oli kaiken varalta useampi ihminen. Olin juuri harppomassa ylös portaita, kun kuulin takaani juoksuaskelia. En ehtinyt tehdä mitään, kun jo tunsin puukon lävistävän lihani. Ainoa lohtuni oli, että toinen minua jo seuraavan kulman takana vaaniva ilkeämielinen murhaaja jäi ilman saalista.
– Vaarallinen silmänisku
Hieman myöhässä paikalle saapunut Miss Fortune kertoo:
”I always shoot first.” The body nodded in the wind – an apology accepted. I should have known that no cowgirl alive wouldn’t lean that sluggishly.
”There is two kinds of folk on Earth: those with a loaded gun, and those who carry a knife. You my friend, you have no luck with none of them.”
She looks just like my mother. I must be getting closer to the real villain. Rest in peace.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + ensimmäinen puukotus 1p + tyyli 1p + raportti 1,5p = 13,5p
Uhri:
Raportti 1p = 1p
02.10.2012 klo 12.20 Pommitus päärakennuksella!
Vanha kunnon ruudin tuoksu leijailee yliopiston päärakennuksen savun täyttämillä käytävillä. Huhu kertoo, että pahamaineinen Purple-shirted Eye Stabber onnistui räjäyttämään ilmaan Ville ”Porski” Eerolan.
Murhaaja kertoo:
Odottelen sisäpihalla kohdetta. Tuuli heittelee alkusyksyn ensimmäisiä pudonneita lehtiä.
Paikalla on muitakin, on joku toinen, joku, joka on täällä samasta syystä kuin minäkin.
Hän kiertelee pihaa ja asettuu istumaan toiseen päähän pihaan vastapäätä minua. Molemmat
esittävät lukevansa, mutta tuijottavat toisiaan jatkuvasti. Alkaa kissa ja hiiri -leikki.
Kun toinen siirtyy lähemmäs, vaihtaa toinen paikkaa. Kierrämme pihan hirsipuuta leikkien
leikkiämme, hyvä tapa kuluttaa aikaa, kun odotamme yhteistä kohdettamme.
Kun kohde vihdoin tulee ulos, lähden hänen peräänsä ja huomaan, että hiiri liittyy
seuraamme, mutta jättää vähän matkan päästä leikin kesken. Vai oliko kaikki vain
vainoharhaani, oliko hän vain normaali cowboy?
Kohteeni, tuo alhainen karjavaras erehtyy menemään huussiin, jolloin kaivan
satulalaukustani lehteen käärityt dynamiittipötköt ja pyöritän ne oven alta. PUM!
melkoinen jööti
-Purple-shirted Eye Stabber
PS. terkkuja U38 sisäpihan blondille
Uhri kertoo:
Kuolemani tuli minulle täydellisenä yllätyksenä. Olin juuri päärakennuksen vessassa, kun jalkojeni juureen ilmestyi Shakespearen teos Macbeth. Otin kuulokkeet pois korviltani, ja diabolinen murhasuunnitelma paljastui kaikessa hirvittävyydessään. Olin räjähtänyt vessaan. Vessaan, saatana! Kuolemani jälkeen kasvoilleni levisi leveä hymy, kuin joku kieroutunut kuolonkankeus. Avasin oven ja edessäni seisoi tappajani, ilmeettömänä ja virkamiesmäisenä, kuin olisi itsekin tullut vessaan, mutta noin sivumennen räjäyttänyt minut. Kuolemani tuli niin yllätyksellisen kivuttomalla ja helpolla tavalla, että suorastaan kuolisin uudelleen, jos vain voisin.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + ensimmäinen pommi 1p + tyyli 2p + raportti 2p = 15p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
02.10.2012 klo 11.00 Villi länsi on armoton
Sheriffin etsiessä apulaisineen johtolankoja viimeaikaisiin traagisiin tapahtumiin löydettiin preerialta kahden epäilyttävän henkilön maalliset jäännökset. Heidät tunnistettiin henkilökohtaisten tavaroidensa perusteella Kimmo ”Ville Mäkäräinen” Nevanlinnaksi ja Taika ”Heinähattu” Martikaiseksi.
Löydöt tehtiin pitkän matkan päässä toisistaan eikä väkivallan merkkejä näkynyt. Sheriffin mukaan molemmat uhrit olivat puutteellisesti varustautuneet preerianylitykseen.
01.10.2012 klo 22.25 Lännen villiys vaati veronsa
Verisen päivän ollessa vaihtumassa levottomaksi yöksi Antero ”Fyysinen preesens” Liukkonen menehtyi Kampissa oman käden kautta ja siirtyi siten vaeltelemaan rauhallisemmille preerioille.
Uhri kertoo:
Perkeleen fyysikot mä sanon taas. Mul oli fuksien ensitapaaminen vähän venähtäny ja olin simahtanu opiskelijoiden kerhotiloihin. Yleensä nää paskiaiset vaan käärii mut mattoon, piirtää tussilla mun naamaan ja ottaa must valokuvia hauskoissa asennoissa, mut täl kertaa ne meni liian pitkälle. Joku N:nen vuoden fyysikko oli rakentanu aikakoneen ja nää oli sit yön pimeinä tunteina raahannu mut sinne ja arponu mut villiin länteen. Ainaki omaperästä, jossei muuta.
Se nyt on viel melko normaalia herätä menneisyydessä keskellä aavikkoa, mut se infernaalinen darra joka jyskytti mun päässä ainaki 26 intiaanipäällikön voimin oli jotain sietämätöntä. Onneks tän näkösiin ongelmiin on aina ratkaisu, nimittäin Angry birds tropic-virvoitusjuoma, siis se tölkki, jonka kyljessä on punane lintu joka näyttää iha mun eksältä.
Siin sit hoipertelin keskel aavikkoa jonki aikaa, kunnes joku teini-ikäne paikallinen/aikalainen keuli mestoille ponivankkureillaan. Se otti mut kyytiin ja lupas viedä mut lähimpään kylään. Matka meniki iha rattoisasti, ku se kerto mulle kuinka se oli Mackin ja Johnin kanssa viime viikol juonu tynnyrillisen euroopan kauppamiesten väkevää uutetta ja pelannu rulettia, vaikkei ollu ikää, sit ne oli ratsastanu poneillaan sheriffiä pakoon.
Mut nyt oltii perillä. Saluunan ovien takana muo odottais tölkillinen puhdasta parannusta. Astuin sisään saluunaan itsevarmasti ja tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki käänty kattomaan muo. Luulin jo hetken et se johtu siit, et oon nii kokonaisvaltaisen kova jätkä ja muutenki aikamoinen eläin, mut sit joku kysy mult, et miks sul on noin oudot vaatteet. En ollukaa miettiny et mun aitoa 90-luvun tyyliä edustava kostyymi varmaa herättää hilpeyttä tääl päin. Joka tapaukses talsin baaritiskille ja tilasin tölkillisen Angry birds tropic-virvoitusjuomaa, juomaa, joka parantaa krapulan kuin krapulan.
Siitähän se helvetti sit lähti liikkelle, ku tää baarimikko heitti, et meil ei oo sitä viel ku se keksitään vast 150 vuoden päästä. Suositteli kyl mulle jotai wanhan Joen maissivirvoketta, joka sai mun olon vaa pahemmaks. Muutenki kaikki siel oli tehty maissista, muunmuas yhen tulipalon yhteydessä kokonaine talo muuttu popcorniks.
Tulin sit siihen tulokseen, et täst darraisesta maissihelvetistä (jossa ei ees oo Angry birds tropic-virvoitusjuomaa) olis vaa yks tie pois. Yks tyyppi lupas mulle haulikon, jos opettaisin sille pari jippoa tulevaisuudesta, mä sit kerroin sille mite voi hakkeroida toisten facebook-tunnukset ja annoin sille viime viikon loton oikeet numerot. Haulikko kädessä lompsin kylän laitamille, tungin piipun suuhun ja laukaisin kolmesti.
Ja sinä iltana villin lännen taivaalta satoi tonneittain veristä aivomössöä.
01.10.2012 klo 17.00 Murha Pukinmäessä!
Illan hämärtyessä Jaakko Oravannahan revolverien äänet täyttävät Pukinmäen kujat. Tomuiseen maahan jää makaamaan Uine ”Redsleeves” Kailamäki.
Murhaaja kertoo:
Tihutti. Tiesin kohteen saapuvan minä hetkenä tahansa. Olin juuri saapunut kohteen
seuraavaan oletettuun sijaintiin, ja oli vain ajan kysymys milloin hän saapuisi.
Paikka oli lähes optimaalinen ja olin tyytyväinen osittain ex tempore aloitettuun
murharetkeen. Lähellä juna-asemaa sijaitseva katu oli tiuhaan kuljettu, mutta
varsinaiseksi väijytyspaikaksi valitulla sisäpihalla kulki vain joku satunnainen yksilö,
täysin tietämättöminä paikan kohtalokkuudesta. Lisäksi, jos uhri saapuisi oletetusta
tulosuunnasta, ehtisin lisäksi havaita hänet kadulta lähes minuuttia aikaisemmin kun hän
astuisi viimeistä kertaa tälle sisäpihalle.
Ja sieltä hän saapuu. Väijyyn. Kun kohde käveli hieman poikettua reittiä, piti
ottaa muutama juoksuaskel, mutta en usko, että sykkeensä ehti nousta ennen kuin pysähtyi
kokonaan.
Uhri kertoo:
Heräsin kohmeisena viileään aamuun riittämättömästi nukutun yön jälkeen. Kiehautin aamukahvit, huuhtelin kasvoni kylmässä vedessä ja kiepautin nahkatakin villapaitani päälle suojaamaan säältä. Päivästä olisi tulossa pitkä.
Heti liikkeelle lähdettyäni minut valtasi aavistus, ettei kaikki ollut kuten piti. Liikuin varjoista varjoihin, ja huolehdin että selkäni takana olisi aina seinää sen verran, ettei kukaan pääsisi yllättämään.
Päivän askareet sujuivat kuitenkin kuten pitääkin – lähdettyäni liikkeelle 07:30 olin 16:30 lopulta valmis matkaamaan viimeiseen kohteeseeni Pukinmäkeen. Junassa sallin silmieni painua puolittain kiinni ja ajatusteni vaeltaa hetken. Suunnittelin kehittämääni veitsikärkistä viuhkaa ja sen käyttömahdollisuuksia.
Astuessani ulos junasta sää oli kolea ja syksyinen. Kiersin kohti ovea pienen leikkipihan läpi, ja hetkeksi unohdin koko päivän vallinneen tunteen, joka oli saanut liikkumaan jatkuvasti valppaana ja ympäristöä tarkkaillen. Ovelle oli vain muutama kymmenen metriä, leikkipiha oli autio, oloni oli yhä junamatkan jäljiltä puoliuninen ja hiekka rasahteli tyynnyttävästi askelten alla.
Paitsi että kenkäni hiekalla eivät olleet ainoat. Ennätin kuulla kaksi juoksuaskelta takaani, ja ymmärsin olevani mennyttä jo hetkeä ennen, kuin laukaus rikkoi hetkeksi pienen sisäpihan rauhan.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 1,5p = 11,5p
Uhri:
Raportti 2p = 2p
01.10.2012 klo 12.15 Hengenlähtö Helsinginkadulla!
Keskipäivän aikaan salaperäisen Tiikerililjan nopeus koitui Miina ”Pera” Kajoksen kohtaloksi. Veritekoa todisti yksi silminnäkijä, jota sheriffi aikoo kuulustella pian murhaajan henkilöllisyyden selvittämiseksi.
Murhaaja kertoo:
Nousin kojootin ulvonnan aikaan ja ratsastin kauas saavuttaakseni tämän halutun kalpeanaaman. Tiesin, missä hän lymyäisi, ja jäljitin hänet helposti. Odotin, kunnes nainen ilmestyi, ja odotin sopivaa hetkeä iskeä. Me intiaanit emme ole mitään barbaareja, jotka skalpeeraavat uhrinsa kaikkien edessä, vaikka valkonaamat meitä yrittävätkin mustamaalata. Työ hoidettaisiin siististi. Uhrini istuutui viereeni odottamaan harjoitustensa alkamista. Siellä taatusti harjoiteltaisiin jotain intiaanivastaisia taistelutaitoja! Juttelimme muutaman sanan. Minä hymyilin naiselle. Ei valkonaama osaa aavistaa häntä väijyvää saalistajaa. Heiltä uupuu se taito. Pian kynsiini joutuva uhri siirtyi pahaa-aavistamattomana täyttämään leiliään, ja silloin minä iskin.
Yksi valkoinen toveri näki siskonsa kuoleman, mutta valkoisilla ei ole tapana puolustaa toista, kuten meillä veljiä ja siskoja puolletaan! Reikä rinnassaan kalpeanaama luhistui maahan ja katsoi minuun elottomilla silmillään.
Leikkasin uhriltani hiuskiehkuran, ja kiinnitin sen hiuksiini voitonmerkiksi.
savumerkein teitä tervehtien, Tiikerililja
Uhri kertoo:
Olin juuri vapautunut vankilasta ja aloittamassa paremman elämän. Alkamassa oli juuri vertaistukiryhmän tapaaminen, jota odotellessa lepertelin vieressä istuvan ystävällisen naisen suloiselle lapselle haaveillen samalla omasta perheestä, jollainen minulla toivottavasti vielä jonakin päivänä tulisi olemaan.
En voinut kuvitellakaan, että hetkeä myöhemmin tuo samainen nainen lapsi kainalossaan yllättää minut ja iskee kimppuuni rauhallisella vedenhakureissulla. Viimeisenä näkynä silmissäni muistan sen pienen lapsen kauhun. Aiemmassa elämässäni olin usein varautunut johonkin tällaiseen, mutta viime aikoina luullut uhkan lopulta olevan takana päin. Väärässä olin.
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + silminnäkijä -2p + raportti 2p = 10p
Uhri:
raportti 2p = 2p
01.10.2012 klo 11.30 Laukaukset ovat kaikuneet Malmilla!
Kun laukausten kumu oli loitonnut, löytyi yksinäinen hahmo makaamasta maasta. Kun stetsonia kohotettiin, löytyi sen alta Varpu ”Nokkonen” Palkki. Paikalta pois karautti Paha ja Ruma.
Murhaaja kertoo:
Vastaheränneenä kuljen hitaasti läpi kaupungin. Vanha uskollinen ratsuni hirnuu
hermostuneena. Se vaistoaa huonon tuuleni. Kaikilla on kiire jonnekin, jokaisella jotain
tekemistä. Minulla vaihtoehtoina on lähinnä saluuna ja… toinen saluuna. Se ei tekisi
kuin hetkellisesti onnellisemmaksi, eikä raha riittäisi kuin kahteen viskiin. On aika
tasata tilit, enkä tällä kertaa meinaa pankkiryöstöä. Vain viemällä sen arvokkaimman saan
tasattua epäoikeudenmukaisesti jakautunutta onnea.
Jätän uskolliseni odottamaan ja suuntaan hiljaisille sivukujille. Kostonhimo polttelee
rinnassani ja katseellani etsin uhria, jolta voisin viedä kaiken. Vastaan kävelee nuori,
kaunis nainen, joka vilkaisee minua halveksuen. Raivo sumentaa näön, enkä ehdi harkita
ennen kuin nainen makaa maassa ja revolverini savuaa kädessäni. Vedän kultaisen riipuksen
kaulasta ja sormuksen sormesta. Ehkä hänellä oli mies, joka jää kaipaamaan vaimoaan.
Hetkeksi. Kunnes löytää uuden naisen.
Kukaan ei välitä yhdestä ruumiista. Yksi mitätön henki ei muuta mitään. Eikä kostonhimoni
ei ole laimentunut. Tarvitsen uuden uhrin.
– Paha ja ruma
Uhri kertoo:
Mitä voikaan odottaa päivältä, joka alkaa tilasto-ohjelman parissa.
Aivot turtana poskille läpsien yritin päästä takaisin normaaliin aamurutiiniin
kotitehtävä puserruksen jälkeen. Tahdoin virittäytyä uuteen päivää, harmaaseen sateiseen
päivään, jonka tiesin tuovan tuskaa, mutta en arvannutkaan kuinka suurta.
Tiedostin kyllä että ne koirat, saastaiset sudet, olisivat perässäni nyt. Pelko hiipi
turtuneeseen mieleeni lähdön alkaessa lähestyä. Olin varovainen, mutta posti ei tuonut
mukanaan kuolemaa. Pihalla ei näkynyt ketään epäilyttävää. Paljon oli ihmisiä liikkeellä,
ihmisten piti olla päiväni turva.
Tavalliseen aikaan 11.30 oli poistuttava turvallisesta pesästä. Epävarma aseeni ei
tuntunut turvalliselta taskussa mutta puristin sitä silti siirtyessäni rappukäytävään. Ei
kuolema odottanutkaan minua sen kulman takana. Ulkona pelkoni hälventyi, kiiruhdin kohti
asemaa. Toisella puolella pusikkoa kulki naisporukka, väistin kapealla polulla
vastaantulijaa. Voi miten olinkaan lyhytä polkua aina pelännyt pimeinä öinä, kun ei näe
mihin astuu ja onko pöpelikön suojissa joku verenhimoinen. En kyennyt silti tajuamaan,
mitä tapahtui kun takaani kuului ilkikurinen hei ja tunsin jo luodin lävistävän sorjan
varteni keskellä valoisaa aikaa. Sylkiessäni verta ehdin vilkaista ympärilleni. Mihin
olivat kaikki ihmiset kadonneet, täällä missä aina on elämää?! Ei yhtään silminnäkijää.
Voi pääsi tuo kurja ihmishirviö, selvästi taitava sellainen, katoamaan.
Eloton ruumiini kaatui niille sijoilleen. Jatkuva tihkusade oli tehnyt maasta mutaisan ja
huuhtoi kaikki todisteet. Valuin suuren pusikon juureen, jossa pörheät pikkulinnut
ehtivät nahkeaa ihoani maistella ennen kuin kukaan ihminen talsi samoja reittejä minun
murhaajani jäljissä.
Ei näin, ei ensimmäisenä päivänä. Käsi aseessa kiinni. Jonkun aika kuitenkin oli ja minä
vedin lyhyimmän korren. Ei enää spss-kotitehtäviä. Ei enää mitään.
Katkera ja kuollut
Nokkonen
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + raportti 2,5p = 12,5p
Uhri:
Raportti: 2p = 2p
01.10.2012 klo 08.30 Kuolettava kaksinkamppailu Otaniemessä!
Aamun valjetessa autiolta kadulta löytyi elottomana kaksi cowboyta. Molempien käsi puristi yhä savuavaa revolveria. Vainajat on tunnistettu Tuomas ”Pieni ja söpö kissanpoika” Puikkoseksi ja Olli ”Bysmyyr” Syrjäläksi. Julma turnaus on vaatinut ensimmäiset uhrinsa.
Murhaaja kertoo:
Lankakerä, tuo pienen ja söpön kissanpojan mielenkiinnon kohde. Tällä kertaa se oli suuren suuri ja sisälsi punaista merinovillalankaa. Se vyöryi poikasen kuonon edestä omaa leppoisaa tahtiaan. Juuri sopivan pörröistä ja pehmeää, jotta pikkukissan kynnet voisivat tarttua siihen kiinni. Tokihan poikanen oli aiemminkin leikkinyt lankakerien kanssa, mutta tämä oli erilainen.
Tämä oli iso ja määrätietoinen kerä, joka vyöryi tasaista tahtiaan ja jäi välistä odottamaan poikasta, silti houkutellen kissaa koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi kotoa. Kyllähän te tiedätte, pienen kissan uteliaisuudella ei ole rajoja. Kun houkutteleva kerä pyörii kohti lähijunaa, unohtuu emon kaikki varoitukset suuresta maailmasta ja poikasen silmissä kiiluu vain kerän suloinen muoto.
Lähijunasta lankakerä kierii Otaniemeen menevään bussiin. Sillä on tavoitteensa, mutta poikanen ei sitä tiedä. Poikaselle riittää se leikittelevä ja turvallinen seura, jota iso kerä tarjoaa. Otaniemessä lankakerä leikittelee hetken Dipolin muodoilla. Onhan Dipoli Otaniemen taloista komein ja mielenkiintoisin, joten ei ole ihmekään että siihen on kulutettava hetki aikaa.
Valitettavasti merinovillalankakaan ei ole kestävintä ja Dipolin terävät ulkomuodot sopeutuvat huonosti pehmeään ja suloiseen lankaan. *Naps* lanka katkeaa ja kerä putoaa haavoittuneena maahan. Kissanpoikasen silmät syttyvät ja suuri viha nousee pienen kissan sisältä. Teekkarit ovat taas pilanneet maailman. Haavoittunut kerä jaksaa kuitenkin vielä hetken pyöriä ja pian poikanen löytääkin itsensä syvältä teekkarikylästä, teekkariuden alkulähteiltä. Poikanen on suunniltaan vihasta ja pelosta. Lankakerä ei enää yritäkään rauhoittaa vaan vain kontrolloi silmitöntä vihaa etsien samalla uhria, johon vihan voisi singota.
Kuten tavallista, teekkarikylä on kovin hiljainen maanantai-aamuna, eikä monikaan tupsulakkinen liiku aamukasteisessa ulkoilmassa. Viimein tulee yksi rohkea, joka ei ole vielä oppinut iltapäivään nukkumisen perinteitä. Kissa on lähtökuopissaan kynnet valmiina raatelemaan. Lankakerä kuiskii korviin suloisia sanoja (TAPA!, TAPA!, TAPA!). Kissa loikkaa ja yltää kuin yltääkin viattoman teekkarin rinnalle, vielä pari kynnenvetoa ja silmä irtoaa.
Poikasen kohtaloksi teekkari on pelottavaa nörttiklaania ja torx-terällä varustettu ruuvimeisseli iskeytyy salamana kissanpojan kylkiluiden väliin.
– Pieni ja söpö kissanpoika
Uhri/itsepuolustautuja kertoo:
Herättyäni vilkaisin irkkiä tapani mukaan ja kauhistuin. Olin saanut
nimettömän tappouhkauksen. Syötyäni lähdin kohti koulua. Naapurirapun
kohtaalla odottelin kaveriani joka ei saapunutkaan, joten lähdin
lopulta yksin talsimaan. Nään edessäni koiranulkoiluttajan joka
näyttää kohtuu vaarattomalta mutta en kuitenkaan mene hänen
ohitseen… Joudun kuitenkin kävelemään hieman hämärän näköisen hepun
ohitse, hänellä oli ollut keskusteluseuraa hetkeä aiemmin mikä
vähensi epäilyjäni. Noin klo 8:20, juuri ohittaessani, näen äkkinäisen
liikkeen silmäkulmassani jolloin refleksimäisesti nostan oman aseeni
ja laukaisen. Samalla myös itseeni osuu mutta nään viimeisillä
voimillani kun myös murhaajani kaatuu verta roiskuavana maahan…
Pisteet:
Murhaaja:
Murha 10p + ensimmäinen veri 1p + raportti 2p = 13p
Uhri:
Itsepuolustus 5p + kandintappo 1p + raportti 1p = 7p
01.10.2012 klo 00.01 Vedä!
Kumpi on nopeampi, mies vai varjo? Kenen veto ehtii vain koteloon? Verenhimoiset pyssysankarit ovat vyöryneet Helsingin kaduille.