Syysturnaus 2026 – Helsingin Yliopiston Salamurhaajat

Uusi lukuvuosi on alkanut, mutta rakkaat talot ja kerhotilat ovat kadonneet. Tutut murhapaikat hävinneet. Missä murhaat tänä syksynä? Toisella kampuksella? Puistossa? Pasilan nuorisotalolla? Hautausmaalla?

Helsingin yliopiston salamurhaajien syysturnaus Uudet loput tarjoaa niin kokeneille kuin uusillekin salamurhaajille mahdollisuuden löytää uusia paikkoja, joissa lopettaa sekä tuttujen että tuntemattomien päivät.

Tule mukaan ja päätä millaisen uuden lopun kohteesi saa.

–

Syysturnaus 2026: Uudet loput pelataan 5.-18.10.2026. Osallistua voi kuka tahansa, jolla on tervettä leikkimieltä ja joka oleskelee pelin ajan enimmäkseen pääkaupunkiseudulla.

Salamurhapelissä osallistujat jaetaan murharinkeihin, joissa jokainen on sekä saalistaja että kohde. Peli on käynnissä vuorokauden ympäri, mutta pelaajat voivat halutessaan toivoa joitakin tiloja tai ajankohtia rauhoitetuiksi. Turnaus sisältää normaalin rinkipelin lisäksi tehtäviä, joita suorittamalla saat lisäpisteitä ja mahdollisesti myös lisäkohteen. Peliä hallinnoidaan turnaushallinnointijärjestelmä Surmalla.

Turnauksen kulkua on helpointa seurata lukemalla tätä turnaussivua ja liittymällä Telegram-kanavalle: https://t.me/+-kWYg3C48Q80OWNk

Tuomaristo vastaa mielellään kaikkiin peliä koskeviin kysymyksiin sähköpostiste:

Pelin tuomaristo

don Tuomas Puikkonen (päätuomari)
veli Mikko Mänttäri (asetuomari)
don Eemeli Korhonen (pelaajatuomari)
don Erika Ojanperä (pelaajatuomari)
toveri Nia Paatsema (pelaajatuomari)

Pelin palautetilaisuus

Palautetilaisuus järjestetään sunnuntaina 25.10. klo 16-18 osoitteessa Fabianinkatu 24. Pelaajia tiedotetaan palautetilaisuudesta sähköpostitse, muut voivat kysyä tarkempia sisäänpääsytietoja tuomaristolta ().

19.10. klo 0:01 Turnaus on päättynyt

Kiitoksia kaikille osallistuneille. Tuomaristo kokoustaa tiistaina illasta ja palautetilaisuus on sunnuntaina.

Jos haluat pisteitä raporteistasi tai bingostasi, toimitathan ne tuomaristolle viimeistään tiistaina 20.10. klo 12.

16.10. klo 11:30 Kruununhaka

Seksikäs susi on viimein taltutettu. Verisen veitsen toisesta päästä löytyy kaikkialle ehtivä Janissary. Tälläkään teolla ei ollut yhtään silminnäkijää.

Murhaaja kertoo

Viime aikoina on käynyt kaikenlaisia sattumuksia ja kommervenkkejä. Ruumiita on tietysti tullut niin kuin pitääkin, mutta ammattilaisena on kuitenkin paras ylläpitää jonkinlaisia standardeja, jotta voi tuntea kunnon ammattiylpeyttä.

Ehkä ongelmana onkin ollut se, että olen yrittänyt asioita liian monimutkaisesti? Jahdannut bonustavoitteita, klikkejä, huomiota ja muuta turhanpäiväistä, sen sijaan että vain tekisin työni kunnolla ja antaisin siistin jäljen olla oma palkintonsa?

Ei ole vielä myöhäistä tehdä korjausliikettä. Livautan puukkoni hihakoteloon ja lähden takaisin kaduille. Sivuovesta sisään, takaportaita ylös ja hyllyjen väliin katselemaan, kaikki perinteisiä menetelmiä. Kohde istuu julkisella paikalla, jota ei voi huomaamatta lähestyä, joten turvaudutaan odottamiseen kirjan lueskelun varjolla.

Kun hän lopulta lähtee liikkeelle, on aika lähteä perään. Varjostaminen vaatii sopivan etäisyyden, ja sokkeloisilla kujilla sekä rakennusten läpi kulkiessa on pakko puskea lähemmäksi kuin olisi ehkä viisasta. Tilaisuus näyttää jo koittaneen, ja alan hivuttaa terää esille, kun ryhmä sivullisia kääntyy käytävään ja kävelee puheensorinan saattelemana ohitse. Kohde ehtii väkijoukon turvin ulos, missä on lisää ihmisiä, ja kääntyy kulkemaan kohti seuraavaa ovea. Nyt tai ei koskaan – otan muutaman juoksuaskeleen ja hän hyvin kohteliaasti avaa minulle oven. Nyökkään kiitollisena, livautan veitsen käteeni ja upotan sen hänen selkäänsä.

Ruumis on helppo vierittää läheiseen keittiöön, mutta en jää pilkkomaan sitä lihoiksi. On jo kiire seuraavalle etapille.

—

Hyvä murha, parempi mieli. Askeleet tuntuvat kevyiltä syystuulen riepotellessa hiuksiani. Niin, miksipäs ei, seuraava kohdehan on aivan kulman takana. Väkeä täällä tietysti on joka puolella, mutta sisäpiha on autio ja hiljainen kuin hauta. Tietysti, en ole erityisen luotettavan näköinen seisoskellessani odottelemassa… parempi pyrkiä ajoittamaan kohtaaminen kuin sattumana, ohikulkijan tavoin. Pihalta kadulle vie käytävä, tunneli, jossa kohde ei millään ehdi pakoon joutuessaan ohittamaan aivan käden ulottuvilta.

Katselen kelloani kadun varressa. Aika on tullut, mutta tietysti portaikossa menee joitain sekunteja, ovella lisää… kohde lienee avaa ulko-oveaan jotakuinkin näillä hetkillä. Lähden kävelemään tunneliin. Hidastan askeleitani, kun ketään ei näy… kulman takaa pihalta kuuluu jotain. Mutta kukaan ei saavu. Ohitan kulman, ja näen hänet, kohteeni, ajoitus vain metrejä pielessä. Hän katsoo minua epäillen, ja puukon sujahtaessa käteeni hän huudahtaa, väistää- kylkiluiden väliin tähdätty isku raapii vain viillon hänen käsivarteensa, ei kuolettavasti. Ehkä kuitenkin riittävän kivuliaasti, että hän ei vedä asettaan esiin juostessaan ohitseni tunneliin.

Otan hänen peräänsä vain muutaman askeleen tajutessani, etteivät kadulla olevat sivulliset saa nähdä minua. Pudistan päätäni ja käännyn kannoillani hypäten roskakatoksen katolta aidan yli ja naapuripihalle. Tilaisuuksia tulee aina lisää, mutta uudet vale-identiteetit ovat kalliita.

Uhri kertoo

Kävelin nälkäisena Kaisa-kirjaston ovesta ulos. Menin suoraan Topeliaan läpi sisäpihalle ja käännyin kohti Unicafea. Portaita nousiessa, huomasin punapipoisen hahmon tulossa perässäni. Kun avasin oven, pidin sitä auki häntä varten. Sivusilmälläni näin hänen kasvot, josta tuli mieleen hieman tuttu, vaarallinen yksilö. Sama jonka näin pari päivää aikasemmin luentosalin ulkopuolella. Virheeni oli kävellä muutama askel sisään eteiseen ennenkuin käännyin varmistamaan onko se hän. Samalla kun käännyin, tunsin lämpimän veren vuotavan selkääni alas. Siinä hän virnuili puukko kädessä..

15.10. klo 11:20 Kumpula

Etsivä R on pidättänyt Saksin Chemicumissa. Vauhkoutunut Saksi on viimeinkin laskettu haudan lepoon.

Etsivä kertoo

Olen surkea työssäni. Jotenkin pidätykseni päättyvät aina vereen ja kyyneliin. Raja tuntuu muuttuvan päivä päivältä yhä häilyvämmäksi minun, lainkuuliaisen ja kunniakkaan etsivän, ja jahtaamieni katalien salamurhaajien vällillä. Sentään takanani seisoo virkavalta, joka peittelee jälkiäni sitä mukaan, kun jätän ruumita lojumaan. Alan kylläkin kyseenalaistaa, onko minua tukeva järjestö sittenkään osa valtion salaista poliisia.

Joka tapauksessa toimeksiantoni eivät ole ehtyneet Malmin hautausmaan tapahtumista huolimatta. En enää tiedä, olenko sittenkään tämän tarinan sankari, mutta jos vaihtoehtoni ovat jäädä toimistooni rypemään itsesäälissä tai yrittää vielä kerran pelastaa maineeni, niin minun on vielä kerran tartuttava aseisiini.

Tällä kertaa en voi erehtyä kohteeni vaarallisuudesta. Hän on niittänyt kauhua kaupungissamme jo pariin otteeseen aiemmin. Kuin Punapaitakin, Saksi vaikuttaa olevan jonkin sortin kemisti. En todellakaan halua kohdata häntä laboratoriossaan keskellä kuplivia kemikaaleja, joten päätän pidättää hänet bussissa. Suunnitelma on täydellinen, mutta kun menopeli saapuu, Saksi ei. Missä hän on? Minun on muutettava strategiaa.

Bussi vie minut kemiallisten aseiden tuotantokeskukseen Kumpulassa. Suunnistan rakennuksen huipulle ja saavun käytävään, jonka varrella Saksi suunnittelee päivittäin pahuuksiaan. Käytävän sivussa sattuu olevan naulakko, johon on ripustettu useita valkosia työtakkeja. Tuskin ketään haittaa, jos lainaan yhtä hetkeksi. Piilotan oman takkini kaapin alle ja jään muina miehinä käytävälle odottamaan, mutta kohdetta ei näy eikä kuulu. Hänen piti olla täällä jo puolituntia sitten ja tunnen käytävällä ravaavien tieteilijöiden epäluuloiset katseet niskassani.

Pelkään herättäväni liikaa epäilyksiä, joten palautan työtakin ja luikin tieheni. Jokin ala-aulassa saa minut kuitenkin pysähtymään. En tullut tänne asti luovuttaakseni vielä. Kierrän rakennuksen kerran ympäri ja palaan kohteen työhuoneelle. Kurkkaan sälekaihtimen läpi ja kappas vain: kolme konnaa punomassa pimeitä juonia. Minulle riittää vain yksi heistä.

Koputan oveen ja kerron etsiväni saksia. Ehkä arvaattekin lopun. Vinkki: se ei ollut uusi.

Uhri kertoo

Etsivät olivat kiivaasti perässäni ja seuranneet jokaista askeltani. Kohtalokas päiväni alkoi kuin mikä tahansa. Istuin toimistossani harmitellen eilistä epäonnistunutta yritystä.

Ovesta kuului napakka koputus. Työkaverini avasi oven. Samalla sekunnilla kun kuulin tuntemattoman henkilön kysyvän ”Onko Saksi täällä?” tajusin, että oma aseeni on häiriön takia palasina kotona.

Otin kuoleman lämpimin sylin vastaan ja jätin syntisen elämäni taakseni.

Uusin loppuni oli saapunut.

-Saksi

14.10. klo 17:13 Kluuvi

Etsivä N on pidättänyt Journalistin veitsellä. Kuten kuuluu, pidätetty on kuollut pidätyksen aikana.

Etsivä kertoo

Luin tänä aamuna päivän Journalistisesta lehdestä oikean uutisankan. Joku journalisti oli kuulemma käynyt kuoleman tuolla puolen, ja sitten herännyt omasta sängystään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miksi lehti edes julkaisee tuollaista roskaa. Kaikkihan tietää, ettei kuolleista herätä. Katselin päivän toimeksiantoja. Joku journalisti pitäisi pidättää. Hetkonen… Journalisti? Siis juuri hänkö? Ihmeellinen sattuma, ajattelin. Onneksi tämä kohde olisi varmaan vähemmän tottunut panemaan vastaan kuin se eilinen Punapaita. Siirsin katseeni takaisin lehteen. ”Etsivä K on pidättänyt Punapaidan käsikranaatilla.” Siis minähän sen… Mitäh! Onhan tuossa minunkin pidätysuutiseni. Miten se on muka uudestaan…

Ajatukseni hiljeni hetkeksi. Enkös minä… Mitä minulle tapahtui siinä rytäkässä. Mieleeni hiipii muisto tajuntani hiipumisesta käytävällä Punapaidan kokiessa saman kohtalon edessäni. Mutta tässähän minä olen, terveenä, eikö? Siis Punapaita kuoli. Entä minä?

Äh, takaisin päivän tehtäviin. Niin Journalisti siis. Eikun mitäs se kirjoittikaan…

Mieleeni hiipii karmiva ajatus. Mitä jos Journalisti oikeasti heräsikin henkiin uudestaan. Luen jutun uudestaan, tällä kertaa tiukasti keskittyen. Tämähän kuulostaa aivan omalta kokemukseltani. Ja Punapaita… Alan skannata vainoharhaisesti lehden jokaisen otsikon, virkkeen ja välimerkin. Mitä pidemmälle luen, sitä enemmän samanlaista sisältöä löydän.

”Kolme etsivää ja kaksi salamurhaajaa ovat lähes perä jälkeen tappaneet saman kohteen.”

”Etsivä R: Jotain outoa on tekeillä. Enkö juuri vuotanut kuiviin kadulla?”

Paniikki iskee. Ajan rakenne on muuttunut! Zombiapokalypsi tulee! Kuolleet heräävät henkiin yhtenään! Elänkö minäkään enää oikeasti?

Muutaman kymmenen minuutin päästä alkujärkytys laantuu ja alan analysoida tapahtumia rationaalisilla etsivän aivoilla. Mistä kaikki alkoi? Ensimmäinen maininta henkiin heräämisestä on Etsivä R:ltä, joka teorioi, että Punapaita olisi jonkinlainen alkemisti. Alkemistit, Illuminati, UFOt, Uusi maailmanjärjestys, Vapaamuurarit, pyörittelen päässäni ajatuksia. Niin minkäs kokoukseen se Journalisti olikaan tänään menossa? Tuo salaseurahan on kielletty jokaisessa poliisivaltiossa vallankumouksellisesta toiminnasta. Ja tämän toisen kohteen paitahan on tunnettu vallankumouksen symboli!

Palaset alkavat loksahdella paikalleen. Tämä on kaikki yksi suuri salaliitto! Ja minä olen ainoa, joka sen pystyy pysäyttämään! Journalisti saa tuta veitseni vielä tänä iltana!

Härän raivolla työnnän veitseni Journalistiin kello 17:13 Kiasman edessä, ainakin satapäisen yleisön nähden. Minua ei sivulliset pysty pysäyttämään. Etsivä R! Hahmo hautausmaalla! Varokaa vain, te olette seuraavia!

14.10. klo 15:30 Ensimmäisen viikon pisteytys valmis

Ensimmäisen viikon pisteytys on nyt valmistunut ja pisteet löytyvät tapahtumaraporttien alta. Pisteytystaulukko tulee kunhan turmaus on päättynyt ja olemme pisteyttäneet myös toisen viikon tapahtumat.

13.10. klo 19:50 Länsi-Pasila

Etsivä R on matkustanut kauas sivistyksestä pieneen Länsi-Pasilan kyläyhteisöön pidättämään Periferiaa. Kuten arvata saattaa, pidätys päättyi Periferian kuolemaan ja näin Länsi-Pasila vapautuu syrjäseudun maineestaan.

Etsivä kertoo

Tuijotan pöydällä makaavaa pistooliani kyhjöttäessäni yksin pimeässä. Haalea ruudin katku tuntuu täyttävän ahtaan työhuoneeni etsivätoimistossa. Se tunkeutuu sieraimieni lisäksi sekalaisiin ajatuksiini. Missään ei ole enää järkeä. Pidätin, ei, teurastin kaksi kunnollista kansalaista joko vainoharhaisessa sekavuudentilassa tai vain noudattamalla kuuliaisesti käskyjä. Mutta mitä nyt, kun menin murhaamaan myös toimeksiantajani?

Vain tuolini selkänoja pitää minut fyysisesti suorassa samalla kun vajoan vain yhä syvemmälle syyllisyyteeni. Voinko vielä korjata kaiken? Mitä jos voisin palata ajassa ja aloittaa kaiken alusta. Hiljalleen minuakin heiveröisempi muistikuva pyrkii mieleni sumun läpi tietoisuuteeni. Uusi kohde. Hän, josta kaikki sai alkunsa. Hän, jota lähdin hakemaan samana iltana, kun sainkin itse kokea kylmän veitsen vatsassani. Periferia.

Pidättämällä hänet, voin rikkoa väkivallan kierteen. Olen varma siitä. Uusi tarmo täyttää raajani ja uppoudun työhön selvittääkseni kohteeni sijainnin. Hmm, ainoa tilaisuuteni on suoraan suden suussa, salamyhkäisessä tapaamisessa kohteen tovereiden ympäröimänä. Yllätyn itsekin tajutessani, etten oikeastaan välitä. Todennäköisyydet taistelevat minua vastaan, mutta mikäli kuolen, niin kuolen taistellen.

Saavun perille ja kuin vanhasta tottumuksesta huomaan kiertäväni rakennusta kuin hai saalistaan. Hiivin lähemmäs ja katson verhojen välistä sisään. Huone on täynnä ihmisiä, mutta kohteeni on oltava seassa. Harmi vain, lasinen etu ovi on lukossa. Näen oven läpi, että tuolilla istuu nuori mies. Saan hänen huomionsa. Hän raottaa epäluuloisena ovea.

“Hei, minulla on Periferialle yksi juttu täällä laukussa, jonka lupasin tuoda hänelle”, selitän tunkeutumistani.

“Odota hetki”, kuuluu vastaus miehen kääntyessä ympäri ja kutsuen kohteeni nimeä.

Sujahdan ovesta peremmälle ja nostan pistoolini valmiiksi juuri parahiksi Periferian pyörähtäessä kulman takaa eteeni. Käsken häntä antautumaan, mutta sen sijaan hän perääntyy syvemmälle huoneeseen. Seuraan häntä, mutta yhtäkkiä ymmärrän, millaiseen liemeen itseni asetin. Olen vihollisten ympäröimä. Paanikki iskee melkein nopeammin, kuin luotini tärisevästä pistoolistani. Se onneksi löytää maalinsa Periferian mahasta, mutta hänen kumppaninsa ovat jo melkein kurkullani. Käännyn kiireen vilkkaa ja pakenen Pasilan pimeyteen mielessäni vain yksi ajatus: tätäkö minä halusin?

13.10. klo 16:08 Kumpula

Etsivä K on selkeästi kuullut virkaveljensä tapauksesta ja haluaa suorittaa oman pidätyksensä varmuudella. Punapaita kuolee tällä kertaa etsivä K:n käsikranaattiin.

13.10. klo 16 Harju

Useat sivulliset ovat raportoineet nähneensä vauhkoutuneen Saksin yrittävän murhata julkisella paikalla Seksikästä sutta. Toimeksiantaja ei pidä julkisesta huomiosta ja on jo ottanut askelia korjatakseen tilanteen.

13.10. klo 11 Kumpula

Punapaita on taas kuollut, kun etsivä N pidätti kohdehenkilön Exactumissa. Tällä kertaa Punapaita sai vietyä etsivän mukanaan, sillä etsivä jäi miettimään tappamista liian pitkäksi ja kohde sai kaivettua oman aseensa esiin.

Etsivä kertoo

Turvallisuuspoliisin digiloikka

Kuten muuallakin yhteiskunnassa, myös poliisin työ on tehostunut digilaitteiden myötä. Enää ei tarvitse asettaa agenttia hengenvaaraan vakoilemaan epäillyiden liikkeitä, kun tietokone voi tehdä saman murto-osalla vaadituista resursseista. Valvontakameroita voi asentaa ympäri toiminta-aluetta, ja etäagentti voi tarkkailla niistä ympäristön tapahtumia älylaitteellaan. Tekoäly varoittaa, kun kohde on saapumassa näkökenttään, ja ihmisen tarvitsee enää vain rynnätä piilosta oikealla hetkellä ja pidättää.

Valvontayhteiskuntaan soveltuvia kameroita löytyy nykyään myös joka laitteesta. Läppäreitäkin tarjotaan lainattavaksi kaikilla toimipisteillä, ja korona-aikana tutuksi tullutta Zoom-sovellusta voi käyttää niiden etävalvontaan. Tulevaisuudessa jo yksittäinen poliisi voisi turvallisesti hoitaa kokonaisen rakennuksen valvonta- ja pidätystarpeet sopivien varusteiden avulla. Kehitettävääkin toki löytyy. Byrokraattisista syistä epäillyn oikeuksiin kuuluvan pidätyskäskyn huutamista ei ole yrityksistä huolimatta onnistuttu automatisoimaan. Viimeksi tänä aamuna yksi digipoliisi kuoli pidätyksessä pidätyskäskyn aiheuttamaan toimintaviiveeseen. Ehdotammekin, että tähän liittyvää lainsäädäntöä kehitettäisiin, ja esimerkiksi pidätyskäskyn digitaalinen huutaminen sallittaisiin. Pitkän tähtäimen visioissa valvontakameroihin voisi mahdollisesti myös asentaa aseet, jotka epäillyn tunnistettuaan ampuisivat hänet automaattisesti.

Uhri kertoo

Löydä punapaitainen tyyppi enimmäkseen tummiin pukeutuneesta porukasta. Mustapaitainen, mustat farkut ja mustat maiharit. Niitä menee ainakin 13 tusinaan. Mutta punainen paita, se näkyy ja huomataan jo kauempaakin. Lähdin punapaitaisena tarkistamaan tilannetta Kumpulan kampuksen eri rakennuksissa ja pääsin ilman sen kummempia kommelluksia aina Exactumin käytäville asti. Unicafessa ei näkynyt mitään epäilyttävää ja jatkoin matkaani yhdyskäytävään. Siellä kuitenkin eräästä sivuovesta astui esiin Etsivä N ja kajautti ilmoille antautumiskäskyn. Hän oli naamioitunut teekkariksi pahvisella teekkarilakilla ja sopi sinänsä hyvin joukkoon. Seurasi hetken odotus ja vedin aseen taskustani laukaisten sen samalla. Etsivä ampui myös ja näin jäimme molemmat käytävälle.

12.10. klo 17 Kluuvi

Etsivä K on pidättänyt Journalistin puukolla Postitalon K-Supermarketissa.

Etsivä kertoo

“Ei mustikat ole ton värisiä!”

Pitääkö minun muistuttaa, kuka täällä puhetta johtaa? Ensimmäinen viikko on potkaistu käyntiin taas yhdellä kokouksella. Kukaan ei tiedä mistään mitään, mikään ei etene ja silti ongelmista suurin on tuo sotku, jota pöytäkirjaksikin väitetään. Ja sitten tilintarkastajamme vielä kehtaakin julkisesti epäillä värimuistini paikkansapitävyyttä.

Eikö teistä kukaan muka ole päässyt nauttimaan kesästä mustikkamättäillä? Eikö kätenne ole värjäytyneet punertaviksi marjaretkellä? Tiedättehän, on sangen pinnallista pitää mustikoita pelkästään sinisinä…

Rakkaan organisaatiomme tarkoituksena on hoitaa oikeuden asioita varjoista käsin, mikä osaltaan tarkoittaa sitä, että rekrytointi on haastavaa, eikä meillä ole siksi varaa luopua hyvästä henkilöstöstä. (Tilintarkastaja saa siis pitää virkansa vielä toistaiseksi.) Toisaalta se myös tarkoittaa sitä, että selkeästi kyvyttömät pikkuluokan salamurhaajat jäävät helposti jalkoihimme pyörimään.

Ei voi olla niin vaikeaa saada yhtä Journalistia hiljennettyä!

Yleensä on minun tehtäväni päättää, kenet toimeksiannetaan; sellaisen henkilön tänään organisaatiollemme varmistinkin. Koko päivän olen sen vuoksi ravannut kokouksissa samalla, kun pilvinen sää oikein pilkkaa minua harmaudellaan. Silti vielä minuakin ylempää kajahtaa käsky hoitaa tämä viimeinen tehtävä alaisteni puolesta loppuun. En kysynyt, miksi yksi Journalisti on oikeutemme tähtäimessä. Sainhan luvan voimakeinojen käyttöön, jotta ehtisin illan bingoon ajoissa.

Rautatientori vilisee työmatkalaisia. Iltapäivän sateisuus tuntuu nyt tilanteeseen sopivammalta, kun jonkun tarinointi on päättymäisillään. Soluttaudun helposti ihmismassaan. Työmatkalainenhan minäkin olen, koska meille ei makseta ylityölisää.

Sanooko talo, josta Journalisti ulos astuu, vastalauseita tehtävälleni? En tiedä, sillä en jää kuuntelemaan. Pidän katseeni jo kohteessa. Ilahdun hänen kauppavalinnastaan – paikka on minulle tuttu, eikä kulkemiseni siellä vaikuta epäilyttävältä.

Eipä sillä toisaalta väliä ole. Organisaatio pyyhkii käyntini jäljet joka tapauksessa.

Lähestyn Journalistia marjahyllyn takaa. Paikalla on jonkin verran sivullisia, mutta pidätyskäskyni ansiosta kukaan heistä ei kyseenalaista toimintaani. Kohde on kokenut. Hän vaikuttaa siltä, kuin ei olisi journalistiikasta koskaan kuullutkaan. Ehkä jos ylitöistäni maksettaisiin, olisin jäänyt odottamaan jotain muutakin reaktiota ennen kuin vetäisen virkaveitsen taskustani ja puukotan kohteen siihen sen enempää kyselemättä.

Marjahyllyn mustikat lähtevät kierimään karkuun tätä verikohtausta. Hah, olin oikeassa! Mustikkamehu todella on punertavampaa kuin tavallinen stadilainen kenties luulisi. Tai ehkä se on se veri? Tuskin kuitenkaan…

Toimeksiantajani vahvistavat kuolleen todella olleen Journalisti. Ehdin bingoon ajoissa.

12.10. klo 14:15 Kruununhaka

Tursasta ei niin vain yllätetä. Tappamaan tullut pehme kiisu joutuu itse uhriksi kun lonkeroinen hirviö ottaa ohjat imukuppeihinsa.

Epäonninen murhaaja kertoo

MAU MOUR PURR MIU!

Kaikki menee ihan pieleen.

Minulla jäi välit selvittämättä vanhan viholliseni kanssa. Koitin niin monta kertaa saada hänet pienen kuononi alle mussutettavaksi. Kiipesin jopa puuhun hänen takiaan, puhumattakaan siitä ötökästä jonka saalistin Prisman lattialta ja jota ruokin kissanmintulla monta päivää. (Se turposi aika isoksi, en tiedä kuinka kauan olisi kestänyt ennen kuin sen vatsa poksahtaisi. Kissanminttu ei tee hyvää hämähäkeille.) HALUAN RAADELLA SEN TERÄVILLÄ KYNSILLÄNI JA REPIÄ SEN LIHAT KULMAHAMPAILLA KUIN PIKKULINNUSTA!

Toinenkin kohde vain nauroi ja leikki kanssani, kun yritin vakavana kisuna harjoittaa saalistusvaistojani.

Sitten lopulta joku toinen pieni alkukirjain -eläintoveri tulee ”itsepuolustamaan” lonkero tanassa ennen kuin olin tehnyt ensimmäistäkään uhkaavaa liikettä. Halusin vain olla vakavasti otettava miumau. Antakaa minun nukkua :3

Mourrr!

Olisinpa se kissa Latokartanosta. Sillä oli sentään kaikki hyvin.

Itsepuolustautunut kohde kertoo

Olin hyisessä syyssateessa matkaamassa kohti kotiluolaani, kun kääntyessäni vilusta vavisten viimein kotitielleni, näin porttikongistani pilkahtavan sateenvarjon. Miksi kukaan seisoisi sateelta suojaavan porttikongin käytävässä sateenvarjon kanssa? Perin kummallista ja epäilyttävää. Vaistoni käskee pysymään nyt varuillaan ja hidastan tahtiani, vaikka kylmät vesipisarat valuvat jo ikävästi pitkin selkääni. Tarkka näköni onneksi harvoin pettää ja päästyäni lähemmäs huomaan sateenvarjon alta pilkahtavan kirkkaan värisen pistoolin. Nyt täytyy olla tarkkana, on vain häviävän pieni mahdollisuus, etteikö kyseinen kummajainen olisi tullut minua listimään.

Kävelen toiselle puolelle tietä ottaen pistoolini esiin. Hahmottaessani tyypin kokonaisuudessaan, tajuntaani välkähtää muisto puolisen tunnin takaa. Olin kirjastossa aivonystyrät sauhuten suunnittelemassa surmasuunnitelmiani, kun keskittymiseni yllättäen herpaantui taisteluvaistoni herätessä ja huomasin jonkun katselevan minua epäilyttävän laitteen läpi. Tunnistan sateenvarjon alla seisovan tyypin samaksi hämärähemmoksi ja samalla sekunnilla huomaankin olevani taas tulituksen kohteena.

Väistelen luodit ja syöksyn sitten itse ase ojossa kohti tulittajaa. Käteni vapisevat sateesta märkinä, enkä saa osutuksi. Tajuan etten tällä tavoin tulisi taistelua voittamaan, joten on oltava ovelampi. Murhaajani on perääntynyt porttikongista sisäpihan puolelle seinän taakse suojaan ja hoksaan että pääsisin rappukäytävän läpi aivan hänen suojapaikkansa vierelle. Ryntään rappukäytävään ja sen läpi. Sisäpihan puoleisen oven ikkunasta minulla on nyt suora näköyhteys piileskelevään pyöveliin. Hän ei huomaa minua ja jäänkin hetkeksi vain katselemaan tilanteesta hurmioituneena. Hurmokseni häviää, kun tulen huomatuksi ja sillä sekunnilla avaan oven ja ammun juuri karkuun lähtevää lahtaria jalkaan. Huh, tämä oli täpärällä. Onneksi minulla oli kotikenttäetu.

12.10. klo 8:03 Kallio

Journalisti on taas löydetty kuolleena. Tällä kertaa paikalta poistui Janissaryn myrkkyhämähäkki, jota virkavalta ei osannut kuulustella.

Murhaaja kertoo

Oli taas vähän lähtenyt lapasesta bileiden suunnittelu. Halloween on niin hienoa aikaa. Olin tilannut suppiloverkkohämähäkkejä kutsuvieraitani varten, niistä varmasti ilo irtoaisi. Kantaessani hakemaani pakettia kohti kotia, katseeni kiinnittyi kuin magneetin vetämänä hahmoon, joka nousi autosta edessäni. Tutut kasvot, mutta kuka… ei, sehän on Journalisti! Tuo kirottu vainukoira, jonka masinoimat median ajojahdit vetävät meitä varjojakin tuon tuosta parrasvaloihin. Aina tonkimassa siellä, mistä kunnon väen tulisi pysyä kaukana. Aina etsimässä jutun juurta, salaisuuksia joiden tulisi pysyä haudattuina.

Laatikko natisi hieman käteni puristuksissa. Sisältä kuului rapinaa, ja siitäpä sainkin ajatuksen. Nyt tämäkin piikki lihassani saisi tuta, miltä toksinen julkisuus kouriintuvasti tuntuu. Katselin hänen menoaan, odotin, että katu hiljenisi taas. Sitten hiivin auton luo. On yllättävän helppoa tiirikoida itsensä läpi autojen lukoista, jos on käytettävissä sopivasti aikaa ja työkaluja – itselläni ei tietysti ollut tässä tilanteessa kumpaakaan, mutta sitäkin enemmän kokemusta.

Avasin oven raolleen ja vedin hansikkaani käteen. Ne varakappaleet, paremmat ovat vielä pesussa. Avasin veitseni kärjellä hämähäkkirasian kulmaa hieman, juuri riittävästi, ja työnsin rasian sisään odottaen, että yksi uusista lemmikeistäni päättäisi uteliaana siirtyä tutkimaan tulevaa kotiaan. Onneksi juuri tällä hetkellä ei kukaan kääntynyt kulman ympäri, sillä operaatiossa meni hetken aikaa. Sen jälkeen työnsin oven jälleen kiinni. Lukko avattaisiin etänä, Journalisti tuskin huomaisi, että se olikin ollut auki koko ajan. Tietysti jos joku autovaras sattuisi paikalle yön aikana, noh, kaikkeen ei voi sentään varautua. Onnellakin on elämässä sijansa.

Lähdin jatkamaan matkaani kotia kohti, hyräillen vanhaa, tuttua sävelmää salamurhaajien mökkiretkestä. Joskus se on tilaisuus, joka tekee murhaajan.

Uhri kertoo

Heräsin omasta sängystäni. Viimeinen muistikuvani oli äitini asunnon parkkipaikalta. Märkä asfaltti poskeani vasten, etsivä R:n veitsi syvällä kylkiluissani. Asfalttia koristivat revenneestä jätesäkistä vuotaneet värikkäät roskat ja minusta vuotanut tummanpunainen veri.

Ja nyt makasin kotona peiton alla. Olinko selvinnyt? Oliko joku löytänyt minut ja toimittanut sairaalaan? Olinko menettänyt muistini, mutta onnistunut jotenkin palaamaan kotiin?

Yritin muistella, mitä puukotuksen jälkeen oli tapahtunut. En saanut mieleeni edes välähdystä. Muistot loppuivat kuin, no, veitsellä leikaten. Outoa oli, ettei niiden tilalla ollut edes krapulaista sumua, jonka läpi yritin joskus tavoitella edellisen illan tapahtumia. Oli vain täydellinen, siisti tyhjyys.

Lihaksia jomotti, mutta niitä riipivät liika näyttöpäätetyöskentely ja liian vähäinen venyttely, ei kuolema.

Kurkistin peiton alle. Kyljessäni ei näkynyt haavaa, ei edes arpea. Olinko nähnyt harvinaisen verisen painajaisen?

Silitin kylkeäni epäuskoisena. Iho tuntui sileältä, melkein luonnottoman sileältä. Huomasin myös, että vatsani vasemmalla puolella ollut pieni luomi oli kadonnut. Ainakin luulin muistavani, että siinä oli ollut luomi. Olin katsellut vatsaani yli neljäkymmentä vuotta, mutta yhtäkkiä en ollutkaan aivan varma sen yksityiskohdista.

Kännykän kello näytti 07.10. Siitä tiesin, että jokin oli vinossa. Herätyskello soisi 07.15, enkä ikinä, siis ikinä, herännyt ennen kuin se repi minut väkivaltaisesti uuteen työviikkoon.

Puhelimessa ei ollut yhtään ilmoitusta. Ei viestejä, ei vastaamattomia puheluita. Olin ollut kuolemaisillani, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut kaivannut minua. Se oli hiukan loukkaavaa.

Lokakuinen aamu odotti ikkunan takana valmiina sammuttamaan elämänhalun. Taivas näytti siltä kuin joku olisi vetänyt likaisen tiskirätin kaupungin ylle. Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta en voinut moittia sitä. Minäkään en olisi halunnut.

Nousin kuitenkin. Kroppa tuntui oudolta, jäykältä ja vieraalta. Ehkä se johtui puukotuksesta tai muistinmenetyksestä, tai ehkä ihmisen ei vain pitäisi olla hereillä tähän aikaan.

Sängystä noustessani horjahdin hieman. En niin kuin aamupöpperössä kompuroiva keski-ikäinen vaan… aivan kuin painopisteeni olisi ollut hiukan väärässä paikassa. Tuntui kuin olisin opetellut kävelemään joskus kauan sitten, mutta jouduin nyt palauttamaan mieleeni, miten se tapahtui. Tunne meni nopeasti ohi.

Hoidin aamutoimet automaattiohjauksella. Vessa. Hammasharja. Vaatteet. Peilistä tuijotti nainen, joka näytti siltä, että oli viettänyt yön ruumishuoneella. Ehkä olinkin.

Kumarruin lähemmäs peiliä. Kasvot olivat omani, siitä ei ollut epäilystäkään. Silti jokin häiritsi. Silmien alla ei ollut aivan yhtä syviä uurteita kuin tavallisesti. Oikean kulmakarvan vieressä ollut pieni arpi, jonka olin saanut lapsena kaatuessani polkupyörällä, näytti haalistuneen olemattomiin.

Ehkä kylpyhuoneen valaistus vain oli tavallista armollisempi.

En jäänyt pohtimaan asiaa. Kuolema ei kelpaisi työnantajalle myöhästymisen syyksi ilman asianmukaista todistusta.

Ulkoilman kylmyys löi läpi syystakista. Pitäisi kaivaa esiin villakangastakki.

Ilma oli kolea ja liikkumaton, asfaltti kiilsi yön jäljiltä kosteana, pysäköityjen autojen ikkunat olivat ohuessa huurussa. Näin vain yhden ihmisen, solakan miehen tummissa vaatteissa, tarpomassa määrätietoisesti pää tiukasti hartioiden väliin vedettynä.

Missä kaikki olivat? Kalliossa pitäisi olla elämää kaikkina vuorokaudenaikoina.

Kävelin autolleni.

Se seisoi tutulla paikallaan, harmaana ja uskollisena kuin vanha koira, joka oli menettänyt kaiken kiinnostuksensa isäntäänsä mutta totteli silti käskyjä.

Kaivoin avaimet taskustani ja tartuin kuljettajan ovenkahvaan.

Silloin tunsin piston. Terävän, polttavan kivun oikeassa etusormessani. Kirosin ja katsoin vuoroin sormeani, vuoroin ovenkahvaa.

Ovenkahvan alta kömpi esiin sysimusta hämähäkki. Se oli jalkoineen lähes viisisenttinen, kiiltävä kuin märkä hiili, takaruumis oli pyöreä kuin pieni musta helmi. Atrax robustus, Sydneyn suppiloverkkohämähäkki. Yksi maailman vaarallisimmista hämähäkeistä.

Sen olisi pitänyt kiusata ihmisiä Australiassa, ei lokakuisessa Helsingissä. Joku oli nähnyt melkoisesti vaivaa saadakseen minut hengiltä.

Ajatus pysäytti minut hetkeksi. Etsivä R oli jo tappanut minut kerran. Tai ainakin olin melkein varma, että oli. Miksi joku haluaisi tappaa minut uudelleen?

Katsoin pientä pistojälkeä sormessani. Kipu oli yllättävän voimakas. Se säteili kämmeneen ja tuntui jo ranteessa. Sormet alkoivat kihelmöidä. Yritin ravistaa tunnetta pois.

Olin juuri palellut, mutta nyt valuin hikeä. Suuhuni kertyi sylkeä. Sydän alkoi hakata oudosti, ja vatsaani kouristi. Nojasin auton kylkeen.

Yritin kaivaa puhelinta taskustani, mutta käteni vapisi niin pahasti, että pudotin sen asfaltille. Auton avaimet menivät samaa tietä. Kumarruin nostamaan niitä, mutta samassa jalkani pettivät ja lysähdin polvilleni.

Rintaani puristi. Hengitys muuttui raskaaksi, ja näkökentän reunoille alkoi kerääntyä mustaa.

Tajusin, etten ehtisi sairaalaan, en ehkä edes ambulanssiin. Kouristus kulki lävitseni. Auton kylki liukui näkökentässäni ylöspäin, vaikka todellisuudessa minä olin matkalla alaspäin.

Kaaduin kyljelleni märälle asfaltille. Yritin vielä vetää henkeä, mutta keuhkoni eivät enää suostuneet yhteistyöhön. Auton renkaan vieressä lojui tupakantumppi. Se oli litistynyt, märkä ja vastenmielinen. Meissä oli paljon samaa.

Yhtäkkiä mieleeni ponnahti kuva. Kirkas valkoinen valo. Jokin tasainen, koneellinen ääni. Ihmisen kasvot kumartuneina yläpuolelleni. En tiennyt, oliko se muisto vai kuolevien aivojeni viimeinen sormennosto.

Yritin liikuttaa kättäni. Se ei totellut. Sydän hakkasi muutaman epätoivoisen kerran ennen kuin pysähtyi.

Taivas alkoi hitaasti vaalentua. Aurinko nousisi sittenkin. Minä en.

11.10. klo 18-19 Malmin hautausmaa

Hautausmaalla on sattunut kaikenlaista sunnuntai-iltana. Kolme etsivää ja kaksi salamurhaajaa ovat lähes perä jälkeen tappaneet saman kohteen. Kohde on kuitenkin herännyt henkiin tappamisesta huolimatta. Liittyyköhän tämä pyhäinpäivään?

Toimeksiantaja on saanut yhden raportin hautausmaalta, jonka julkaisemme tässä. Pisteitä hautausmaaraporteista emme kuitenkaan jaa.

Janissary kertoo

Ensimmäisenä huomasin sateenvarjon.

Aamulla oli toki satanut, mutta siitä oli jo monta tuntia. Katu oli jo kuivunut, pysäkillä seisoi muutama ihminen soveliaan etäisyyden päässä toisistaan, tummat takit suojana sekä syystuulta että katseita vastaan. Erään seisoskelijoista kauluksen alta pilkotti punainen huivi, ja hänen kainalossaan roikkui tyylikäs musta sateenvarjo. Katseemme kohtasivat sekunniksi, kun kävelin hänen ohitseen. Tunsimme molemmat jonkin yhteyden, kuin olisimme tunnistaneet toisen varjoissa kulkijan.

Bussi saapui, ja nousimme kyytiin. Oma määränpääni oli hautausmaa, jonka multiin ystäväni oli juuri äskettäin, erään työtapaturman johdosta, tullut haudatuksi. Istuimme hiljaa, en voinut olla vilkaisematta olkani ylitse kohti bussin takaosaa, josta eräs jo aiemmin merkille panemani hämäränpuoleinen tyyppi kyräili meitä. Minuutit ja pysäkit vilisivät ohitse, kunnes viimein olin perillä. Nousin bussista, ja katseemme kohtasivat taas. Kaikki silmäilimme toisiamme hiljaa, tietäen, että tällaisen seurueen päätyminen tähän paikkaan, juuri nyt, tuskin oli täysin sattumaa. Puristin aseeni kahvaa, pudistin päätäni, ja lähdin kauemmas antaen tilaa muille. Minä en ollut tänään töissä.

Kuitenkin kuin kohtalon yhteen vetäminä kuljettuani hautojen välejä jonkin aikaa rauhassa päädyin tien varteen, jossa huomasin aiemman epäilyttävän hiipparin seisoskelevan. Yhtäkkiä tämä vetikin aseen esiin ja kätki sen selkänsä taakse, tosin minun suunnastani se näkyi aivan hyvin. Piilouduin lehvien taakse, kun haamu menneisyydestä käveli kadun toiselta puolelta paikalle.

Tienviertä luoksemme käveli hahmo. Sateenvarjoa kantava, nyt jo sen avannut – liekö drooneilta vai auringolta suojaamaan. Mietin, pitäisikö tilanteeseen puuttua, huutaa varoitus, mutta en ehtinyt tulla päätökseen kun molemmat, sekä haamu että hiippari, alkoivat jo tulittaa. Juoksin paikalle kuin tahtomattani, vaikka tiesin, etten voisi auttaa mitenkään. Ja kun pääsin haavoittuneen tuntemattoman, mutta niin tutun hahmon luo, hän ojensi kättään minua kohti, osoitti – oli aikeissa sanoa jotain. Kuin näkynä tulevaisuudesta tajusin, mitä oli tapahtumassa. Hän puhuttelisi minua, peitenimelläni, en tiedä miten hän sen tiesi tai minut tunnisti. Pyytäisi kai jotain, mutta nimen kuullessaan kaksi murhaajaa takanani varmasti raivaisivat kilpailijansa tieltään. Jää täytti suoneni. Tiesin, mikä on ainoa toivoni, ja auttamisen varjolla veitsi solahti hihakotelostani käteen.

Terä upposi uhrin kaulaan, vaimentaen hänen viimeiset sanansa ennen kuin niitä kukaan pääsisi kuulemaan. Poimin sateenvarjon maasta, ja sen suojissa piilotin aseeni. Asetin sen hänen rinnalleen, peittämään tekoni jäljet.

Nousin, käännyin, pudistin päätäni. Ei, mitään ei ollut tehtävissä. Olin kuin en olisi nähnyt ampujaa- ampujia. Tavallinen huomiokyvytön sivullinen vain. He päästivät minut ohitseen, kävelemään pois kuin shokissa.

Sateenvarjon alle jätin yhden ystäväni haudalle tarkoittamistani liljoista.

11.10. klo 17:55 Hakuninmaa

Etsivä R jatkaa pidätysputkeaan. Tällä kertaa kuoleman kohtaa Journalisti.

Etsivä kertoo

Tallaan varmoin askelin pitkin puistotietä murskaten lakastuvat vaahteranlehdet saappaitteni alle. Virkaveitsi polttaa takataskussani ja mieleni on lukkiutunut vain yhteen asiaan. Kasvoton järjestö takanani on antanut uuden toimeksiannon eikä mikään seiso seuraavan pidätykseni tiellä. Maailma on parempi, kun Journalistin kaltaiset katalat kelmit korjataan kauas kaduiltamme.

En onnistunut saamaan kohteestani paljoa tietoa, mutta hänen on oltava vaarallinen. Ei hän muuten olisi päätynyt tutkalleni. Ehkä juuri tämä hämärä salaperäisyys todistaa, miten viekas vastus minun on selätettävä Helsingin turvallisuuden nimeen.

Olen etuajassa. Ehdin tutustua ympäristööni, neutralisoida mahdolliset ansat ja löytää täydellinen kulma yllätyspidätykseen. Tämä ei ole hänen päämajansa, joten oletan tämän sijainnin olevan paikka todistusaineiston hävittämiselle. Kuinka paatunut täytyy olla perustaakseen murhamajansa suloiseen perhelähiöön? Jään odottamaan saadakseni selvää.

Huomaan yllätyksekseni ovelan saaliini jo livahtaneen luolaansa. Huomioni oli herpaantunut hetkeksi. Jään tarkkailemaan häntä ikkunan läpi kaukaisuudesta. Hän selvästi pyrkii pyyhkimään pois jälkiä jostain tapahtuneesta. Hiippailen lähemmäs ja jään vartomaan sitä kohtalokasta hetkeä, jona hän astuu pois suojastaan.

Viimein se koittaa. En haaskaa hetkeäkään ja kohtaan Journalistin selkä suorana. Hänen kätensä ovat täynnä arveluttavia kantamuksia, joten minimoin mahdolliset riskit puukottamalle hänet siihen paikkaan antaumiskehotukseni kajahdettua kuuroille korville. Hän ei vastustellut. Miksei hän vastustellut?

Hänen kantamuksensa leviävät asfaltille. Tyystin tavallista tavaraa. Jokin jää vaivaamaan minua. Kurkkaan vielä asuntoon, josta hän tuli. Löydän kuvan hymyilevästä vastavalmistuneesta ylioppilaasta. Journalistista. Olen hänen äitinsä kodissa, mutta äitiä ei näy missään. Ei tarvita kummoistakaan etsiväntyötä tajutakseen mitä oli tapahtumassa. Ja nyt molemmat ovat kuolleet. Miksi minut määrättiin pidättämään viaton sureva nainen? Olenko vain vaivainen palanen toimeksiantajani suuremassa sairaassa pelissä? Häivyn paikalta uusi kohde mielessäni. Kenties vastaukset löytyvät Malmin hautausmaalta…

Uhri kertoo

Ilta oli tumma ja painava kuin lesken suruhuntu. Taivas roikkui matalalla. Toivoin, että pilvet ratkeaisivat sateeseen. Itse en enää jaksanut itkeä, joten toivoin, että luonto tekisi sen puolestani.

Olin tyhjentämässä kuolleen äitini asuntoa.

Neljä huonetta, keittiö ja kokonainen elämä, joka piti nyt mahduttaa pahvilaatikoihin ja jätesäkkeihin. Vanhat valokuvat, kellastuneet paperit ja posliinikupit, joista kukaan ei enää joisi kahvia. Kuolema oli käynyt täällä ennen minua. Se oli vienyt tärkeimmän ja jättänyt loput minun siivottavakseni.

En ollut koskaan elämässäni polttanut, mutta nyt silmäilin vainajalta jäänyttä puolitäyttä Marlboro-askia. Ehkä tänään olisi hyvä päivä aloittaa. Ehkä henkäys valkoista mallua saisi minut unohtamaan äidin viimeisen hengenvedon.

Ei tietenkään saanut. Gain some, lose some, ajattelin. Olin menettänyt äidin, mutta ehkä saisin uuden paheen.

Roskapussissa oli kauhtuneita vaatteita, jotka eivät kelpaisi edes Uffille. Muutama 2000-luvun alun Linux-ohjelmointia käsittelevät kirja – isävainaan jäämistöä, jota en kolmessa vuodessa ollut saanut hävitettyä. Kauhtuneita sukkahousuja. Viimeiseksi sulloin täyteen pussiin vielä parhaat päivänsä nähneet sandaalit.

Nappasin toiseen käteen roskapussin ja toiseen pärekorin, johon äiti oli kerännyt paperiroskaa. Pinon alimmaisena oli vielä syyskuun alun Hesareita. Äiti luki lehden tarkasti joka päivä, jottei yksikään kirjoittamani artikkeli olisi mennyt häneltä sivu suun. Ajattelin, kuinka äiti oli lehteillyt niitä silloin, kun emme vielä tienneet diagnoosista.

Räystäs tiputti vettä peltiseen ikkunalautaan. Sujautin jalkaani äidin rumat ulkotohvelit ja lähdin takaovesta parkkipaikan poikki kohti jätekatosta.

Parkkipaikka oli autio, tai ainakin sen olisi pitänyt olla.

Naapurin auton takaa syöksyi esiin hahmo ase kädessä. Hänen oli pitänyt piilotella autokatoksessa hyvä tovi, tajusin samaan aikaan kun hän juoksi luokseni. Huusi ehkä jotain pidätyksestä, mutta en rekisteröinyt, mitä hän sanoi. Näin vain aseen.

En sittenkään kuollut ampumalla. Hän otti esiin pitkän puukon ja survaisi sen oikeaan kylkeeni. Hän oli nopea, melkein kohtelias.

Sitten tuli kipu. Roskapussi putosi kädestäni ja halkesi asfalttiin. Äidin vanhat sanomalehdet levisivät märälle pihalle. Yhdessä niistä oli vuosien takainen rikosuutinen. Otsikko jäi näkyviin: Poliisi vaikenee tutkinnan yksityiskohdista.

Asfaltilla katsoin tappajaa silmiin. Se oli Etsivä R. Hän ei näyttänyt vihaiselta, ei myöskään tyytyväiseltä. Hän näytti paatuneelta tappajalta, joka oli suorittanut päivätyönsä.

Yritin sanoa jotain, mutta ääntä ei kuulunut. Vain höyryä kylmään lokakuun ilmaan.

Etsivä R suoristautui, putsasi veitsensä ja käveli pois. Minä makasin siinä äitini vanhojen sanomalehtien keskellä ja katselin, kuinka sade huuhtoi verta pitkin asfalttia.

Samaan asuntoon saatiin nyt toinenkin vainaja. Äidin hautajaiset ovat ensi lauantaina. Ehtisikö minun ruumiini samoille saatoille? Se olisi ollut säästäväisen äidin mieleen.

Viimeinen ajatukseni kuitenkin oli, että äiti olisi ollut asioiden kulkuun hyvin tyytymätön. Hänelle oli aina hyvin tärkeää, että roskat viedään siivosti ajallaan.

Pisteytys

Etsivä: 5p (pidätys) +3p (raportti)
Uhri: 3p (raportti)

10.10. klo 21:15 Koskela

Yllättävän virkeä Unelias on taas päästetty irti Koskelassa. Tällä kertaa ammuttuna löytyi Donut Ranger. Tekoa todisti yksi silminnäkijä.

Murhaaja kertoo

Olen symbioosioitunut sumun kanssa, molemmat antaen ja ottaen toiselta tarvitsevansa. Tai, no, ainakin hän saa tarvitsemansa. Olen antautunut uneliaisuudelle, vaipuen pois itsestäni ja heräten uuden ruumiin ääreltä, vaatteeni tahrautuneet vesipisaroihin.
–
Tällä kertaa heräsin rappukäytävästä. Kädessäni tuttu ase, maassa tuntematon hahmo. Joku ravisteli minua, häntäkään en tuntenut. Minun teki mieli juosta, mutta sumuni ei. Olin siis paikallaan. Tuijotin edessä olevaa miestä, hän kyseli minulta jotain – mahdollisesti jotain äskeisestä tapahtumasta. Hän ei ollut kuitenkaan viranomainen, en luule. Vain tavallinen mies, joka juuri todisti kylmäverisen murhan. Olin hiljaa, pitäen yllä katsekontaktia. Pian hänkin hiljeni. Ilmassa alkoi leijailla sumua. Miehen silmät alkoivat valua kiinni, samalla kuin omani avautuivat kokonaan.

“Tunnetko itsesi uneliaaksi?” kysyin.

Uhri kertoo

Dear umpires,

indeed, to the great sorrow of me, the family, i have to provide for,
and mankind as a whole, yesterday I was faced with death. Coming home
from a lively trip to Tallinn – the box of Summersby still in my arms –
I could not foresee my approaching demise. When I was already – as I
thought – in the safety of my own home, the most sacret of places to any
man – I approached the elevator, when I noticed a mysterious frame
leaning on the opposite wall. I wondered, what might have inclined this
stranger to stand there, clearly not waiting for the elevator, just
looking at their phone, waiting for no one in particular. I shall find
out soon, as while the number glowing over the closed elevator doors
kept declining – an ironic countdown to my creeping end – the stranger
seemingly lost their interest in their screen, casually walked over and
before I could whisper a last prayer, a loud bang violently pulled me
out of the thought of my soft, comfortable bed and a sharp pain spread
over my shoulder. At first I thought, an accident must have happened.
But looking over to the passing stranger, in search for the mildest sign
of consolation, I am shocked to find pure, unapologetig ecstasy, as my
friend – an innocent bystander, now traumatized for life – can attest.
It was Unelia, the sleepy killer of the masses, creator of widows and
orphans. In my last, dying breaths, with which I send out this
testimony, I call on every assassin, detective and traumatized bystander
to revenge me and my fallen comrads, and bring down that demon, whohas
haunted these grounds for far too long now.

Vive la résistance!

The Donut Ranger (2001-2026)

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +0p (raportti puuttuu -2p (1 silminnäkijä) = 10p
Uhri: 3p (raportti)

9.10. klo 21 Jätkäsaari

Väittely Platonin rakkauden käsityksestä päättyi laukaukseen, kun Seksikäs susi ampui Viherpeukalon.

Murhaaja kertoo

9.10.2026 kello 21, Jätkäsaari, Helsinki.

Odotan viidennessä kerroksessa pian saapuvaa uhria. Pidän ladattua pistooliani taskussani, piilossa mutta valmiina. Tuijotan numeroa hissin päällä, kunnes nään sen laskevan ja painan napin pohjaan. 8.. 7.. 6.. 5, ovi avautuu ja rakas tuutorini Viherpeukalo katsoo minua järkyttyneenä. Pistooli kädessä käsken hänet poistuvan rappukäytävään, ”Olen pahoillani, mutta mielesi on myrkytetty eikä sinulle ole tilaa tässä akatemiassa, pian minun akatemiassa.” Viherpeukalo tärisee pelosta ja anelee minua olemaan armollinen. Ei armolla ansaita kunniaa. ”On aika palata kotiin, hyvää yötä” laukaisen luodin suoraan hänen rintaan. Ruumis jää vuotamaan portaikkoon. Ei silminnäkijöitä, ei todistajia, täydellinen murha.

Miten tähän päädyttiin? Saavuin noin klo 18 fuksitoverin syntymäpäiväjuhliin. Kauniilla kattoterassilla katseltiin auringonlaskua, soiteltiin ja lauleltiin sekä tietenkin juotiin. Viherpeukalo saapui tuntia myöhemmin. Hän oli viisas filosofi, joten aistin, että oli kohtaloni ottaa hänen paikkansa. Kysyin ohimennen hänen unirytmistään, ja samalla kauan hän suunnitteli olevan paikalla. ”Kaksi tuntia”, näin tiesin milloin hän olisi tulossa hissillä alas. Juhlien aikana keskustelumme kiihtyi, kantamme Platonin opeista eivät kohdanneet. Mikä sääli, kuvitella, että joskus jopa ihailin häntä! Loukkaannuin syvästi kun hän sivuutti kaikki ajatukseni, tiesin, että hänet pitää saada pois tieltäni.

Kello lähestyi 20.50. Tiesin aikani koittavan. Nousin ylös ilmoittamaan, että käyn pikaisesti lähikaupassa. Juhlijoita oli noin 8. Poistuin paikalta ja menin hissillä viidenteen kerrokseen. Lähetin hissin alas asti etten jättäisi jälkiä huijauksestani. Vihdoin odotin kärsivällisesti.

Murhan jälkeen lähdin nopeasti lähikauppaan ostamaan välipalan ja palasin juhliin. Kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vasta juhlien jälkeen uutinen tuli julki. Kaikki juhlijat olivat järkyttyneitä, mutta kukaan ei uskonut, että yksi meistä olisi voinut jotain näin raakaa tehdä.

Uhri kertoo

9.10.2026 kerrostalon viidennen kerroksen portaikossa on löydetty ruumis, jonka on todettu kuolleen noin klo 21:00. ”Viherpeukalo” kuoli nerf-aseen luotiin. Tapahtuneella murhalla ei ollut yhtäkään silminnäkijää.

Viherpeukalo oli menossa kotiin eräistä syntymäpäiväbileistä. Hän oli uusien filosofian opiskelijoiden vastuu-tuutori ja monien rakastama. Oli kuitenkin yksi fuksi, jonka kanssa Viherpeukalolla oli kireät välit.

Tuntematon lupaava nuori filosofi, aloitti opinnonsa tänä syksynä. Hänen ja Vihenpeukalon välillä kuitenkin syntyi kiivasta riitaa platonin rakkauden käsityksestä. Viherpeukalo ei kiinnittänyt paljon huomiota siihen, mitä hän sanoi kyseiselle fuksille, mutta nyt hän ei tule kiinnittämään huomiota enää mihinkään. Hän on kuollut ja aiemmasta keskustelusta pahasti loukkaantunut salamurhaaja voi vihdoin hengähtää ulos. Kukaan ei enää tule sanomaan yhtä tyhmiä asioita platonin rakkauden käsityksestä kuin Viherpeukalo joskus sanoi.

Vähän ennen kuin Viherpeukalo oli lähtenyt kotiin synttäribileistä kerrostalon 8:sta kerroksesta, salamurhaaja oli lähtenyt kauppaan hetkeksi – ostaa syötävää. Kun hän palasi juhlat jatkuivat hyvin ja vihdoin nyt kaikilla on ollut hyvä mieli.

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +3p (raportti) = 13p
Uhri: 3p (raportti)

9.10. klo 13:20 Kluuvi

Selkeästi ei oikeasti kovin Unelias tappoi jälleen. Holytortillas on löydetty ammuttuna Metsätalon käytävältä.

Murhaaja kertoo

En ole saanut unta, vaikka kehoni sitä kaipaa tuskanomaisesti. En saa päästäni pois tapahtunutta: kiljuntaa, aseen kylmää pintaa, hitaasti leviävää verilammakkoa. Sumu on yhä ympärilläni, takertunut minuun kuin peitto. Sen lämpö tuudittaa minua kauemmas todellisuudesta, kauas tietoisuudesta. Se on ystävä, mutta suhteemme ei tunnu aidolta. Kehoni tuntuu välineeltä kostoa, kateellisuutta, raivoa varten. Usvaisuuden takaa en löydä itsestäni tunteita. Kenties saattaisin olla asiasta hieman ärsyyntynyt.
–
Se tapahtui taas. Tällä kertaa olin tyhjällä käytävällä, vain minä ja ventovieras – kenet juuri tapoin. Mistä ihmeestä minä olen saanut käsiaseen? Henkkarini eivät ole edes voimassa. Tuijotin ruumista niin pitkään, että luulin vajonneeni uneen. Sumu liikutti kehoani lähemmäs maata, ei lepoon, vaan tarkastelemaan uhriani. Minun uhriani. Hänen silmänsä olivat auki, mutta elottomat. Samaistuin. Hänen kätensä olivat tyhjät, ei merkkiäkään itsepuolustautumisesta.
–
En tiedä ansaitsiko tämä henkilö kuolemaansa, mutta haluaisin uskoa niin. Jos ajattelen, että kaikella tällä verenvuodatuksella on jokin tarkoitus, voisin lakata taistelemasta uutta ystävääni vastaan. Voisin laskeutua uneen.

Seuraavana yönä nukun sikeästi.

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +3p (raportti)
Uhri: 0p (raportti puuttuu)

9.10. klo 8:22 Kumpula

Punapaita (joka näemmä jostain kumman syystä herää aina uudelleen eloon) kuoli tällä kertaa työhuoneensa ovenkahvaan valeltuun myrkkyyn. Entisten väitöskirjatutkijoiden haamut kuiskailevat nimeä Janissary, mutta virkavalta ei osaa kommunikoida haamujen kanssa.

Murhaaja kertoo

Herätyskello soi ja kierähdän ulos sängystä tokkuraisena. Pitkiä päiviä ja vielä pidempiä öitä. Lyhyiden aamutoimien jälkeen olen lueskelemassa uutisia ja toimeksiantoja, kun yksi tapahtumista pysäyttää minut. Tuttu sijainti sekä peitenimi. Ystäväni, tuttu kemisti jota olin juuri tänään aikonut käydä uudestaan tavoittelemassa sen eilisen pulverijutun tiimoilta, on kuollut. Myrkytykseen.

Pohdin asiaa hetken, ja selkäpiitäni karmii mieleeni hiipiessä erään ajatuksen. Tosiaan, eilen työkeikan jälkeen lähdin hakemaan ystävääni hänen työpaikaltaan, mutta kello olikin jo paljon. Hän oli jo ehtinyt poistua. Muistan elävästi, kun livahdin laboratorioon, kulkien säiliöiden ja vetokaappien ohi hänen toimistonsa luo. Kokeilin vielä ovea varmuuden vuoksi, mutta ovi oli lukittu ja rakennus tyhjä. Muistan itse asiassa hyvin hansikkaat kädessäni, käsi oven kahvalla…

Etsin varahanskani ja vedän ne käsiin. Sen jälkeen kävelen eteiseen, jossa eilisen varusteet lojuvat pinossa. Varovasti vedän kasasta esiin parin hansikkaita, joista toisen pinnalla on pisara tahmaista, valkoista, hajutonta nestettä. Nopeavaikutteista hermomyrkkyä. Kuva kädestäni ovenkahvalla välähtää taas läpi mieleni.

Öh, hups.

Jos joku kysyy, tämä oli täsmälleen suunnitelman mukaan. Eiköhän hänellä ollut riittävästi vihollisia, että kukaan ei epäile hänen joutuneen kohdelistalleni. Itse asiassa tämä varmaan kasvattaa mainettani. Niin, jonkun onni, jonkun muun onnettomuus.

Uhri kertoo

Syksyn kylmien saapuessa hanskat auttavat muuhunkin kuin vain sormien kylmyyteen – nimittäin myrkytettyihin ovenkahvoihin. Ja niiden puutteen huomaa todennäköisesti vasta liian myöhään. Olin hoitamassa tavanomaisia askareitani ja turvaamassa yleistä ympäristöä työpaikallani Chemicumissa. Laboratoriossa hanskat ovat rutiinisti käytössä mutta yleinen ohjeistus on: hanskat riisutaan pois laboratorion ovella sieltä poistuttaessa eikä ne kädessä liikuta käytävillä. Olisihan tietysti voinut vaihtaa muihin hanskoihin mutta varovaisuus oli kuitenkin päässyt hieman unohtumaan, ja huolimatta siitä, että tein parhaani, kävi kuten yleensä. Myrkytetty ovenkahva on ennen kaikkea kärsivällinen ja lopulta se sai kohteensa saaliikseen. Löytyisiköhän laboratoriosta vastamyrkkyä?

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +3p (raportti) = 13p
Uhri: 2p (raportti)

9.10. klo 7:15 Heikinlaakso

Etsivä R pidätti veitsellä Punapaidan kotipihalleen Heikinlaaksossa. Valitettavaa veritekoa jäi seuraamaan uhrin kauhistunut vaimo. Virkavalta pahoittelee tapahtunutta, mutta vakuuttaa että pidäteltävä vastusti pidätystä eikä etsivä tehnyt mitään väärää.

Etsivä kertoo

Jotain outoa on tekeillä. Enkö juuri vuotanut kuiviin kadulla? Kysymykset kummittelevat mielessäni elämäni jatkuessa, kunnes kuulen kummallisen kertomuksen. Pahamaineinen alkemisti Punapaita on puukotettu jonkun merenelävän toimesta. Kuulostaa oudon tutulta, mutta enemmän ihmettelen sitä, miten lähteeni kertovat Punapaidassa edelleen hengen pihisevän! On vain yksi selitys: tämä nokkela alkemisti on löytänyt kaavan kuoleman kiertämiseksi, ja olen itse hyvinkin saattanut päätyä hänen koekaniinikseen. Luonnotonta! Aika unohtaa murhaaminen murhaamisen vuoksi ja kääntyä hyvän puolelle. Minun on pysäytettävä Punapaita ennen kuin hän keksii lisää kemiallisia aseita ja saattaa koko maailman uuteen loppuun!

Kerään johtolankoja ja opiskelen kohteen rutiineja, kunnes päätteleen parhaan mahdollisuuteni yllätyshyökkäykseen olevan siellä, missä hän tuntee olonsa kaikkein turvallisimmaksi: vaimonsa vierellä. Siispä herään aamuyöllä, tartun käyttämättömään pistooliini puukkoani unohtamatta ja lähden matkaamaan kohti Punapaidan päämajaa. On pimeää ja sataa, reittikin tuntuu aivan siltä, kuin olisin kävellyt sitä jossain toisessa elämässä. Jokin risteyksen punaisissa valoissa saa minut heikotuksen valtaan.

Punaisesta puheen ollen saavun määränpäähäni ja päätän lähestyä sitä pienen metsikön kätkössä. Puun takaa näen keittiön ikkunalla seisovan hahmon, josta ei voi erehtyä. Hänen paitansa tuo mieleen ne verenroiskeet, jotka tulevat tahraavat pihatien. Kierrän varjoissa korotetun etukuistin portaikon alle ja jään odottamaan.

Kuluu noin puolituntia, kun etuovi käy ja kaksi kenkäparia laskeutuu pihalle. Kun heidän selkänsä ovat minua päin, nousen piilostani ja kohotan molemmat aseeni. “Punapaita, antautukaa!” käsken, mutta ymmärrän hänen olevan liian vaarallinen hengissä. En anna hänen kaivaa syövyttäviä kemikaaleja taskustaan, vaan sujautan puukkoni punaiseen puseroon viattoman vaimon kiljahtaessa kauhuissaan. Suon molemmille myötätuntoisen katseen ja poistun paikalta. Jospa tällä kertaa tuo kemistin koltiainen kuoleekin pysyvästi!

Uhri kertoo

Perjantai voi olla kohtalokas vaikkei 13. päivä olisikaan. Olin tarjonnut turvallisuuspalveluja mitä ilmeisimmin väärille tahoille, koska vähintään yksi etsivä oli perässäni minkä huomasin vasta siinä tilanteessa, kun sain virkaveitsestä kylkeen. Olin siis perjantaiaamuna lähdössä kaikessa rauhassa hoitamaan päivittäisiä askareitani, enkä varsinaisesti odottanut saavani jonkun jakamattoman huomion vielä tuossa vaiheessa päivää. Astuin reippaasti ulko-ovesta ulos ja kävelin rappuset alas kävellen autoa kohti. Yllättäen kuitenkin takaa kuului etsivät pahaenteinen lause antautumisesta. Käännähdin ja sainkin yllättäen tuta virkaveitsen iskun. Juttuhan oli selkeästi suunniteltu koska etsivä tilasi seuraavaksi, veren vielä roiskuessa pihalaatoitukselle, suoraan ruumiinkuljetuksen paikalle – ei siis ensihoitoa. No, eipä siinä mitään, ruumishuoneella yleensä vielä tarkistavat pihiseekö kuollutoletetussa vielä henki.

Pisteytys

Etsivä: 5p (pidätys) + 3p (raportti) = 8p
Uhri: 2p (raportti)

8.10. klo 22:30 Latokartano

Vagabond on löytynyt lyyhistyneenä roskakatokseltaan käsi valkoisena. Myrkky on tehnyt tehtävänsä. Tekoa on todistanut yksi totisen näköinen kissa, joka toistaa nimeä Janissary. Valitettavasti virkavalta kuulee ainoastaan MAU MOUR PURR MIU, eikä siten ymmärrä lähteä kenenkään perään.

Kissa/murhaaja kertoo

Mourrr!

Teen mielipiteeni selväksi palvelijoideni poistuessa taas asunnosta omine lupineen. Totta puhuen olen mielelläni rauhassa itsekseni, mutta heidän pitäisi silti noudattaa asioiden oikeaa järjestystä. Oven sulkeutuessa tassuttelen parvekkeelle ja hypähdän paikalleni tuolin selkämykselle. Tästä näkee lasin läpi ulos, ja voin pitää silmällä valtakuntaani pehmeältä istuimeltani käsin.

Tähän aikaan vuodesta täällä alkaa tosin olla jo aika kylmä. Pohdin jo siirtyväni tarkastamaan ruokakupin tilanteen, kun huomioni kiinnittyy johonkin. Hämärä hahmo kulkee ohi ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen. Epäilyttävän hahmon huomio on vastakkaisen talon julkisivussa, työmaa-aitojen osin kätkemällä ovella, jota hän kiertelee kuin hai laivaa.

Naukaisen hiljaa itsekseni, laskien pääni tassujeni varaan. Tämähän on mielenkiintoista. Jotakin on selvästi tekeillä. Hahmon hiippaillessa ovelle näen hänen takkinsa alla vilauksen metallia… ja saman huomaa myös toinen ohikulkija, eräs, jonka tiedän asuvan vähän matkan päässä. Tiedän hänen usein kulkevan tästä ohitse outoihin aikoihin, kantaen milloin mitäkin erikoisen mallista ja hajuista pakettia. Tällä kertaa hän on kuitenkin pysähtynyt tarkkailemaan reviirillään pyörivää tunkeilijaa varjoista.

Kuitenkin hän vain kiertää paikan näprättyään jotain puhelimellaan ja palaa kotiinsa. Itse suosisin suorempaa menettelyä, mutta kaikki eivät olekaan leijonien sukua. Ensimmäinen vieras on edelleen autuaan tietämätön siitä, että hänet on huomattu jo kahdesti. Hän vetää jonkinlaisen putkilon taskustaan ja alkaa valella jotain ovenkahvaan. Työssä menee vain hetki, mutta kääntyessään katseemme kohtaavat lasin läpi. Nuolaisen tassuani välinpitämättömästi. Minulle tämän illan lopputulemalla ei ole väliä, mutta viihteeksi se käynee.

Hän tuijottaa minua jonkin aikaa häkeltyneenä arvokkaasta olemuksestani, kunnes herää taas tilanteeseensa ja siirtyy viereisen talon seinustalle tarkkailemaan. Eräs ystävistäni kulkee palvelijansa kanssa ohitsemme ja vaihdan kuulumisia, sen jälkeen muutama koiran ulkoiluttaja saa minut kääntämään selkäni kadulle. Ikkunan vierestä hiippailee paikallinen kulkija, jonka uskon olevan uuden tulokkaan tähtäimessä, taas parin mustan säkin kanssa. Hän vaikuttaa niin kovin valppaalta, mutta kulkee kuitenkin ovelle, tarttuu käsiteltyyn ovenkahvaan ja lysähtää maahan. Venyttelen, hypähdän lattialle ja astelen takaisin lämpimään. Hurisen hiljaa itsekseni tyytyväisenä. Valtakuntani lienee rauhallisempi tulevaisuudessa.

Tällä kertaa kohteen piti sentään vain kadota. Onneksi hän ehti avata oven lukosta ennen oireiden alkamista, ruumis oli helppo nostaa biojäteastiaan ja kärrätä se mukaan lähtiessäni. Nappasin häneltä paketin, jossa näyttäisi olevan jäämiä jostain oudosta pulverista… taidanpa pistäytyä tuntemani kemistin luona tarkistamassa, mitä aine on. Aina on parempi olla varautunut.

Uhri kertoo

Jalkani kieltäytyvät viemästä minua kotiini. Olen tulossa eräästä tärkeästä tapaamisesta, kun huomaan kotipihallani katulampun kuultavassa valossa epäilyttävän, mustanpuhuvan hahmon. Hahmo kiertelee taloani, kurkistaen nurkkien taakse ja haravoiden pihaa katsellaan. Selkesti hän suunnittelee jotain kamalaa. Kun lopulta tajuan saaneeni jalkani liikkeelle, olen jo hypännyt pensaaseen. Hyvä, minua ei ole huomattu. Tarkkailen hahmoa hetken, neuvottomana. Tilanne on minulle uusi, ja tarvitsen kiperästi neuvoa ylemmältä taholta. Onneksi asuntooni on kaksi ovea, ja pääsen kiertämään takakautta sisälle.

Kaivan vaatekaappini salasokkelista juuri tällaista tarkoitusta varten saamani langattoman puhelimen ja näppäilen toimeksiantajani numeron. Saanko ampua? Saanhan? Ei täällä kaupungin laidalla pitäisi olla näkemäni kaltaista hiipparia, varsinkaan tähän aikaan. Hän on varmasti perässäni, mutta onko kyseessä kyttä vai kilpaileva palkkatappaja? Joka tapauksessa olisi varmaan parasta hävittää todistusaineisto iskusta, jonka olin ajatellut tekeväni seuraavien päivien aikana…

Toimeksiantajani vastaa soittooni nopeasti mutta tylysti: Tapa vain, jos hän uhkaa sinua aseella.

Turhautuneena sullon hävitettävän materiaalin kassiini ja harpon ulos pistooli kourassa. Pitikin sattua. Mutta palkkatappajan työ ei ole helppoa, ja itsepähän olen ammattini valinnut. Yritän rauhoittaa jyskyttävää sydäntäni hiipiessäni talon takaa kohti paikkaa, jossa olin nähnyt hahmon vain hetkeä aiemmin. Hän on poissa. Mitä pirskattia? Hän ei ole voinut ehtiä kauas. Ryömin naapuritalon ruusupensaan taakse tarkkailemaan pihaa, valmiina ampumaan. Mutta hahmo ei palaa. Hengitykseni ehtii tasaantua muodostaessani teorian: kyseessä oli mitä luultavimmin tiedustelureissulla ollut kyttä. Nousen pensaasta ja kävelen jätehuoneen ovelle, vilkuillen vielä ympärilleni ennen kuin tuhoan raskauttavat todisteet omasta toiminnastani. Tämän jälkeen pitäisin hetken matalaa profiilia.

Avatessani jätehuoneen oven en pahemmin kiinnitä huomiota tunnottomuuteen, joka leviää ovenkahvalla lepäävästä vasemmasta kädestäni. Joku sammuttaa katuvalot, ja maailmani pimenee.

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +3p (raportti) +1p (1. myrkytys) = 14p
Uhri: 0p (raportti puuttui pisteytyshetkellä, pisteytetään myöhemmin)

8.10. klo 15:50 katsastusasema, Malmi

Tursaan maan valloitus jatkuu Malmilla, kun Punapaita saa puukosta. Toinen kahdesta silminnäkistä kuvaa tekoa medialle: ”Sillä oli ainakin kahdeksan lonkeroa, yksi puukko ja kolme sydäntä”.

Murhaaja kertoo

Murhaajan mieleni oli jo eskaloitunut ehkäpä liiankin verenhimoiseksi, sillä en nähnyt silmissäni enää muuta kuin punaista. Niinpä kun sain tietää seuraavan kohteeni kulkevan punaisessa paidassa, minun oli päästävä toteuttamaan synkät aikeeni mahdollisimman pian. Kuin härkätaistelun härkä ryntäsin sieraimet tuhisten kohti katsastusasemaa, josta tiesin punaisen muletan löytyvän.

Katsastusasemalla vaanin kärsimättömänä ja tuijotin tiukasti jokaista pihaan kaartavaa autoa etsien punaista vaatetta, jota kohti puskisin veitseni. Jouduin pettymään auto toisensa jälkeen, kunnes viimein näkemäni punainen aktualisoitui. Seurasin, kun auto parkkeerasi ja sen valot sammuivat. Kohteen astuessa ulos autostaan vedin veitseni esiin, piilotin sen takkini alle ja lähdin tömisten temmeltämään hänen peräänsä.

Malttamattomana ja täynnä taisteluhärän adrenaliinia, en kyennyt ajattelemaan muuta kuin verenhimoani ja varomattomasti syöksähdin katsastusaseman sisään ja iskin veitsen punaiseen vaatteeseen niin nopeasti kuin suinkin kykenin. Katsoessani huomasin kuitenkin hyökkäystäni ja nyt verestä yhä punaisempaa paitaa vieressäni todistavan kaksi silminnäkijää. Varomattomuudestani häpeissäni häränraivoni laantui äkkiä takaisin tasaiseen tursauteen ja lähdin lonkeroitani laahaten ryömimään katseilta pakoon kohti kotiluolaani, huolellisempia juonia punomaan.

Uhri kertoo

Kaikkien, jotka toimivat turvallisuuden kanssa edes etäisesti, pitäisi tietää minkä riskin punaisen paidan pukeminen tuo muassaan. Se toimii kuin Tšehovin ase, eli sitä ei pidä esitellä jos sitä ei asianmukaisesti käytetä. Ja kaikkihan tietävät kuinka punapaitaiset turvamiehet yleensä menestyvät. Mutta ei, menin torstain turvallisuuskokoukseen punaisesssa paidassa ja selvisin pois hyvällä menestyksellä. No problemo! Lähdin siitä rohkaistuneena hoitamaan toista turvallisuuteen liittyvää tehtävää – katsastamaan autoa. Pääsin ongelmitta katsastuskonttorin pihaan ja annoin vielä tietä mersua kuljettaneelle henkilölle parkkipaikalla – tulihan hän kuitenkin oikealta. Tuon auton kuljettaja ei kuitenkaan ollut katsastusasioilla liikkeellä mutta sitäpä en silloin vielä tiennyt. Parkkeerasin autoni kätevästi katsastuskonttorin oven viereen, astuin autosta ja olin juuri ehtinyt nosto-oven sisäpuolelle kun tuo mersun kuljettaja olikin yllätten kipaissut viereeni ja tökkäsi veitsen kylkeeni. Paidassa ei onneksi näkynyt verijälkiä, se kun oli verenpunainen jo valmiiksi. Konttorin sisäpuolelle jäi kaksi henkilöä jatkamaan juttuaan – nopea puukotus ja punaiseen paitaan leviävä tahmeus ei herättänyt ihmeellistä mielenkiintoa.

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +2p (raportti) -4p (2 silminnäkijää) = 8p
Uhri: 2p (raportti)

7.10. klo 18:05 Koskela

Tuke on löytynyt surmattuna kotipihaltaan. Veritekoa todisti yksi silminnäkijä. Ampujaksi epäillään Uneliasta.

Murhaaja kertoo

Ilmassa on ollut jotain outoa viimeaikoina. Olen kulkenut Helsingin katuja iltahämärässä, auringon mentyä jo unten maille, aistien jotain sumunomaista. Se on käteni ulottumattomissa, mutta tunnen sen kietoutuvan kaulani ympärille. Silmäluomeni tuntuvat painavilta ja mieleni usvaiselta. Askeleeni jättävät jälkeensä janan, jalkani kykenemättömiä taistelemaan painovoimaa vastaan. Tunnen itseni… uneliaaksi.
–
Näinä päivinä tämä sumu on läsnä myös valoisalla, tunkeutuen läpi ikkunoideni saranoista ja tehden itsensä yhä näkyvämmäksi. Olenko ainoa, ketä tämä viheliäinen pilvi seuraa? Ja mitä se minusta haluaa? Päivä päivältä tunnen itseni lipuvan kauemmaksi itsestäni ja lähemmäs maata – voisin vannoa vajoavani pian Maan keskipisteeseen asti!
–
Kehoni ei tunnu omaltani. En ole unessa, ainakaan en luule niin. Mutta en ole hereilläkään. Tunnen, kuinka sumu on kietonut itsensä raajojeni ympärille, liikuttaen niitä oman tahtonsa mukaan. Raotettujen silmäluomieni takaa huomaan auringon säteet. Olen ulkona. En muista lähteneeni kotoa. Rimpuillen ja pyristellen yritän saada pääni liikkumaan. Usvan takaa näen maassa makaavan tumman massan, paikallaan ja hipihiljaa. Ääriviivat vahvistuvat, ja räpäytän vaivalloisesti silmiäni. Onko tuo… ihminen? Tarvitseeko hän apua? Samalla tunnen kädessäni kylmän painon, ja sieraimissani pistävän hajun. Asfaltti on värjäytynyt tumman punaiseksi. Yritän huutaa, mutta suuni ei aukea. Mitä minä olen tehnyt?

Havahdun uuteen ääneen – naisen huudonparkaisuun. En ollut huomannut häntä aikaisemmin. Seison paikallani naisen kyyristyessä ruumiin äärelle, huutaen tai itkien, en ole varma. Hän nostaa katseensa minuun, ja silmämme kohtaavat.

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +3p (raportti) -2p (1 silminnäkijä) = 11p
Uhri: 0p (raportti puuttuu)

7.10. klo 16:10 Triplan Prisma, Keski-Pasila

Janissary on murhannut Gabbron kesken kauppareissun. Murhatapa herättää ihmetystä. Janissary oli kiinnittänyt pistooliinsa hämähäkin ja oli näin saanut kosketettua kohdettaan kuolettavasti. Anteeksi mitä? Ihan kuin salamurhaajat pelaisivat jotain kieroutunutta bingoa. Ota tästäkin nyt taas selvää.

Murhaaja kertoo

Target ’GABBRO’ eliminated.

In accordance with the wishes of the Client, the victim died of the neurotoxin in the venom of the Phoneutria spider. Death was fast but not immediate, and intensely painful. The indicated pieces of apparel were left at the scene, which was chosen to be a supermarket in broad daylight in deference to the Client’s wish of high publicity.

The operative left the scene with no traces.

Ei hyvät ihmiset näiden asiakkaiden kanssa. Ammattilaisen ura on nykyään muuttunut aivan sirkukseksi. Vaatimuksia riittää ja valitusta, bonuksia sen sijaan ei. ’Tapa kohde pistoolilla, Janissary’. ’Älä käytä pistoolia, Janissary’. ’Tee murha julkisella paikalla, jättäen ruumis sivullisten löydettäväksi, mutta älä tule itse nähdyksi.’

Kun olin vetänyt päälleni riittävästi pellen kamppeita, ylioppilaslakin ja muut maskeeraukset, lähdin kauppareissulleni odottamaan uhrin saapumista. Hänen ollessaan myöhässä minulla olikin sopivasti aikaa pohtia, kuinka moni ympärilläni olevista ihmettelee varustustani. Onneksi minua ei sentään voisi tunnistaa näistä, vaikka joku poliisille puhuisikin.

Kun hän viimein saapui, katselin ympärilleni. Kauppa on täynnä ihmisiä, ja näillä spekseillä tämä ei ole mikään nopea tai hiljainen operaatio. Pitäisi löytää sopiva kohta, johon ei kukaan katso. Onneksi tämä ’Gabbro’ oli hänkin jostain syystä varustautumassa isompaan metsäreissuun ja siirtyi kaupan yläkertaan etsiskelemään otsalamppua. Siellä on vähemmän silminnäkijöitä ja enemmän aikaa livahtaa tiehensä ennen kuin kukaan tulee ihmettelemään.

Seurailin häntä jonkin aikaa oma ostoskorini heiluen kädessäni. Kun hän siirtyi tyhjään hyllyväliin, kuljin sen ympäri tarkistaen, ettei kukaan ole juuri kääntymässä kulman takaa, ennen kuin marssin hänen eteensä. Tietysti jollain järjellisellä aseella homma olisi jo hoidettu, mutta vetäessäni hyvin varovaisesti esiin pistooliani, johon olin jo aiemmin labrassa kiinnittänyt erittäin vihaisen brasilialaisen myrkkyhämähäkin, kohde ehtikin reagoida yrittäen perääntyä ja vetää oman aseensa. Tartuin häntä kurkusta pudottaen ostokseni, jottei hänen huutonsa vetäisi paikalle muita, ja päästin hämähäkin tekemään työnsä hänen paljaalle käsivarrelleen.

…tietysti, hämähäkin myrkky ei tapa kovin nopeasti, vaikka tämä erityisen vaarallinen yksilö onkin. Kohdetta pitikin vielä humauttaa pistoolin perällä muutaman kerran kasvoihin, jotta hän lakkasi vastustelemasta ja pitämästä ääntä. Hämähäkki ei ikävä kyllä ole enää käytettävissä seuraavaan operaatioon. Noh, mitä asiakas ei tiedä, se ei häntä voi satuttaa… tai miten sen nyt ottaa. Heitin valeasuni laukkuun piiloon ja astelin vihellellen pois paikalta.

Uhri kertoo

Triplan ostoskeskus oli yhtä vilkas kuin yleensä. ”Voin asioida huoletta, kun täällä olen,” ajattelin. Saavuin Prismaan kaupoista suurimpaan, ja huomion liikettä ja melskaa kaikissa suunnissa. Hyvä niin.

Tarvitsin retkeilytavaroita pitkää viikonloppua varten ja olinkin jo nopeasti ehtinyt kerätä lautasia ja sytytysvillaa. Otsalampun valikoimisessa tuli kuitenkin hankaluuksia. Suhteellisen iso osto vaatii suhteellisen suurta harkintaa.

Pohtiessani en huomannut ympäristön laskevaa hiljaisuutta. Ottaessani askeleen taakse näin vain yhden muun asiakkaan valkoinen lakki päässä. Hän näytti epäilyttävältä ja alitajuisesti otin kiinni aseestani, joka sijaitsi takkini taskussa. En kuitenkaan tajunnut tilanteen vaarallisuutta ja juuri kun kurotin ottamaan otsalamppua tunnen kuoleman kylmän katseen. Hyökkääjä syöksyy päälle vetäen pistoolin esille. Aloittelijana kömpelöin väistämiseni ja aseeni jää taskuun jumiin.

Hyväksyn nopean kuoleman, ja odotan laukauksen kaikua, mutta sitä ei tule. Kompastun ja alan kaatumaan selälleni samalla nähden miksi ampumista ei ole vielä tapahtunut. Aseen pohjassa roikkui suuri hämähäkki. Kuka voisi olla niin sairas mielestään, että altistaa toisen niin julmalle kuolemalle? Tarantula liitää verenhimoisena päälleni, mutta onnekseni ehdin lyömään pääni lattiaan menettäen tajuni.

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) + 3p (raportti) +1p (tyyli) = 14p
Uhri: 3p (raportti)

7.10. klo 13:05 HYYn palvelutoimisto, Etu-Töölö

Myllykallion valtias Coyote yritti seuraavaksi kruunautua parhaaksi eläimeksi, mutta tursas veti pidemmän lonkeron puolustautuessaan onnistuneesti murhayrityksessä. Jäämme kaipaamaan Coyotea ja toivommekin löytävämme uuden Myllykallion valtiaan lähipäivinä.

Epäonninen murhaaja kertoo

Sotaretkeni ensimmäinen kohde oli Tursas, järjestön asianajaja, joka oli leimannut kuolemantuomioni. Sain vihiä, että hän tulisi maksamaan HYY:n palvelutoimiston informaattorille pettämisestäni kullalla, ja päätin maksaa Tursaalle tuomiostani lyijyllä. Ennen kohteeni saapumista kartoitin palvelutoimiston ympäristön ja löysin täydellisen katselupaikan, josta näkisin kohteen saapumisen ilman että hän näkisi minua. Suunnittelin reitin, jota pitkin voisin huomaamattomasti kulkea palvelutoimiston ainoalle uloskäynnille ja väijyttää kohteeni hänen astuessaan ulos. Suunnitelma oli täydellinen. Vaanin näköpaikallani puoli tuntia, silmä tarkkana odottaen Tursaan saapumista kylmän syystuulen ulvoessa korvissani, kunnes näin hänen kävelevän sisälle. Vaihdoin oitis paikkaani oven liepeille. Viritin kaksi pistooliani ja valmistauduin ampumaan. Mieleeni juolahti ajatus, mitä jos käyttäisinkin veistä, se olisi varma tapa tappaa, enkä uskoisi kohteeni pystyvän reagoimaan hyökkäykseeni riittävän nopeasti, mutta juuri kun olin kaivamassa veistäni esille, kuulin oven käyvän. Emmin metodiani liian pitkään ja pistoolien oli käytävä, ja nehän kävisivät hyvin, sillä kohteenihan oli vain järjestön kynänpyörittäjä, vailla käytännön taistelutaitoja. Katsahdin ympärilleni, hiljaista, ei ainuttakaan sivullista, täydellinen hetki murhaan. Vedin pistoolit takkini taskusta ja lauoin neljä kertaa nopeasti peräkkäin päin tiedostamattoman Tursaan selkää, mutta kova tuuli kuljetti ammukseni harhaan. Kirottu tuuli, kuinka monta kertaa sen pitää pilata täydellisesti tähdätyt laukaukseni. Onko tuuli todellinen arkkiviholliseni vai onko järjestö tehnyt sopimuksen tuulten jumalten kanssa? Näihin kysymyksiin en ikinä saisi vastausta, sillä Tursas vastasi tuleeni melkein välittömästi. Kohde, jonka luulin olevan vain toimistotyöntekijä osoittautuikin taitavaksi taistelijaksi. Seurasi armoton tulitaistelu, joka ei ollut loppuakseen, meidän ohi ampuessamme ja lataamaan suojautuessamme, mutta lopulta muurin taakse heittäytyessäni Tursaan kalman luoti löysi tiensä selkänikamieni väliin. Kuolema. Järjestö seisoo yhä ja Uudet Loput projekti on edelleen käynnissä. Kostoni epäonnistui, maailma on edelleen vaarassa. Ehkä saan pian paljonkin seuraa kuolemanjälkeiseen elämään.

– Coyote

Itsepuolustautunut kohde kertoo

Olin lounaan jälkeen mukavasti vatsa täynnä maittavaa makaronilaatikkoa tallustamassa kohti HYY:n toimistoa, kunnes toimistorakennuksen avautuessa silmieni edessä tunsin selkäpiitäni karmivan. Kaupungin häly tuntui kuin salamaniskusta vaihtuneen riipivään hiljaisuuteen. Enää puuttuisi vain arokierijä pyörimässä tuulen mukana ja hiljainen kojootin ulvonta taustalla, niin pysähtynyt oli tunnelma. Avasin laukkuni turvan tunnuksi, sillä kuljetin siellä salaisesti pistoolia mukanani kaiken varalta. Näillä lonkeroilla ei nimittäin loistavasti loikita lipettiin, jos vaara yllättää.

No, pääsin kuin pääsinkin ehjin kiduksin toimistoon. Toimistosta jääneen ilahduttavan kohtaamisen jälkeen olin lähdössä tyytyväisenä tepastelemaan asuinluolalleni viivästyneelle ruokalevolle. Avasin toimiston oven ja astuin takaisin samaan hiljaiseen syysilmaan. Olin jo tyystin unhoittanut karmivan tunnelman, kunnes aistin jotakin ja ihopoimuni nousivat pystyyn. Käännähdin nopeasti ympäri ja näin pahimman painajaiseni: Oikea kojootti pistoolit ojossa ja ammukset jo viuhumassa minua kohti. Lähdin lätkimään niin nopeasti kuin lonkeroistani lähti ja kaivoin samalla oman pistoolini laukusta. Onnekseni tuuli oli alkanut tuivertaa ja nopean kojootin luodit lensivät sen mukana, minulle jääden armonaikaa. Elämäni pisimmät minuutit kävimme taistelua maailman herruudesta, jännitys tiivistyi ja tiivistyi: ratkeaisiko viimeinkin kilpailu maa- ja merieläinten välillä? Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin pelastamaan poimuni ja luotini imaisi tämän viekkaan selkärankaisen nahka! Maan valloitus voi vielä ainakin hetken jatkua.

Pisteytys

Epäonninen murhaaja: 2p (raportti)
Itsepuolustautunut kohde: 5p (itsepuolustus) +3p (raportti) = 8p

6.10. klo 16:20 Lauttasaari

Myllykallion valtias on valittu kun murhaamaan tullut Barometri kaatuu kaksintaistelussa. Voittajaksi selviytyi Coyote.

Epäonninen murhaaja kertoo

Itsepuolustautunut kohde kertoo

Päivän tapahtumat saivat alkunsa, kun vastaanotin HYY:n palvelutoimistolla informaattorilta vihjeen Lauttasaaren Myllykalliolla sijaitsevan kylmän kätkön sijainnista. En vielä tässä vaiheessa tiennyt, kuinka syvälle organisaation mätä oli yltänyt enkä sitä, kuinka kätkö piti piilossaan vain petosta.

Kun saavuin saamieni koordinaattien luokse, näin vanhan ystäväni Barometrin kyykyssä kätkön luona. Aluksi ilahduin nähdessäni tutun naaman, mutta minuuttien vieriessä aloin aavistaa jonkin olevan vialla; Barometri oli selvästi ansoittamassa kätköä. Viritin pistoolini varmuuden vuoksi, mutta ystäväni ei näyttänyt mitään aggression merkkejä noustessaan ja vaihdoimme lyhyet terveiset. En halunnut uskoa ystäväni tahtovan minulle pahaa, mutta jokin jäi vaivaamaan mieltäni; jos en ollut hänen kohteensa, miksei hän varoittanut minua ansasta? Ehkä olin vain vainoharhainen. Ehkä ystäväni oli vain uudelleenpiilottanut kätkön huolella. En kuitenkaan voinut luottaa Barometriin täysin ja hänen poistuttuaan lähietäisyydeltä lähestyin kätköä varovasti ansalankoja silmäillen. Mitään epäilyttävää ei näkynyt. Kyykistyin kätkön kohdalle ja haistoin ilmassa vivahduksen jotain metsään sopimatonta; myrkkyä! Barometri oli sivellyt kontaktimyrkkyä jonnekin kätkön uumeniin. Vedin hanskat käteeni ja lähdin hyvin varovasti kaivamaan kätköä esille. Löysin kätkön, mutta en jälkeäkään myrkystä. Naurahdin omaa vainoharhaisuuttani ja huokaisin helpotuksesta, mutta asettaessani kätköä takaisin paljastin myrkytettyjä lehtiä ja mieleni valtasivat samat kysymykset, kun aiemmin; olinko vanhan ystäväni kohde vai oliko kohde joku muu? Poistuttuani kätkön luota näin Barometrin väijymässä pusikon takana, viritin aseeni uudelleen ja kahvaa puristaen viitoin häntä lähestymään. “Jos myrkky oli tarkoitettu jollekin toiselle, kannattaa käydä korjaamassa ansa, sillä se on hyvin näkyvillä”, huusin pienen matkan päästä, sillä en epäilyksissäni halunnut astua askeltakaan lähemmäs.

PAM! Barometrin laukaisi aseensa, ennen kun olin saanut lausettani loppuun. Vastasin tuleen vaistomaisesti, mutta jouduin perääntymään etsiäkseni parempaa tähtäyspaikkaa, sillä Barometri oli varautunut tappamaan, mutta minulla oli vain kuusi luotia itsepuolustukseen, joista ensimmäisen olin jo ampunut ohi. Tulitaistelumme kesti useita minuutteja, meidän kärsivällisesti kiertäessämme ja aina tilaisuuden tullen ampuessamme. Yhtäkkiä näimme siviilin lähestyvän ja piilotimme aseemme. Minulla oli vielä kaksi ammusta, vain kaksi ammusta. Luotien loppuminen tarkoittaisi myös omaa loppuani. Loppua, jota en vielä ole valmis vastaanottamaan. Barometrin ammustilannetta en tiennyt, mutta itsevarma asenne osoitti sen olevan hyvä. Minun oli pakko tehdä jotain ja tulitaukomme aikana onnistuin asettautumaan korkeampaan maastoon. Tuuli ulvoi ja syksyn lehdet leijailivat ohitsemme silmäilemmessämme toisiamme. Kumpikaan meistä ei halunnut tehdä ensimmäistä siirtoa. “Hyvä”, ajattelin, “ainakin minulla on aikaa keksiä suunnitelma, jolla pelastautua”. Pattitilanteemme kesti kymmeniä minuutteja, kunnes sain idean ja kysyin Barometriltä hänen petoksensa syytä, jonka hän mielellään antoi.

Barometri puhui minulle hallituksesta ja uusista lopuista, mutta minä keskityin vain yhteen asiaan; tilaisuuden löytämiseen, siihen hetkeen, kun ystäväni olisi liian keskittynyt tarinaansa reagoidakseen äkilliseen liikkeeseeni. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen näin sen. Laukaisin aseeni salamannopeasti, mutta kova tuulenpuuska heitti tähtäykseni pieleen ja luoti ohitti kohteensa vain millimetrien päästä. Kuvittelin sen olevan siinä, mutta Barometri ei ampunutkaan takaisin, vaan jäi tuijottamaan luodinreikää. Hyväksikäyttäen tilannetta, latasin viimeisen luotini pistooliini ja viritin sen. Tähdätessäni huomasin käteni tärisevän ja kylmän hien vierivän alas otsaani. Tämä oli viimeinen luotini, viimeinen mahdollisuuteni, jos ampuisin ohi, kuolisin varmasti. Terästin mieleni ja tasasin käteni. Otin syvää henkeä ja laukaisin. Tähtäsin tarkasti, mutta tuulinen kallio kuljetti ammukseni sivuun ja pelkäsin sen menevän ohi, mutta luoti löysi kodikseen Barometrin nilkan. Uhka ohi. Ystävä neutraloitu. Kovettunut sydämeni entistäkin kovempi. Vannon tuhoavani tämän salaliiton ja lopettavani sen jäsenet.

– Coyote

Pisteytys

Epäonninen murhaaja: 3p (raportti)
Itsepuolustautunut kohde: 5p (itsepuolustus) +2p (raportti) +1p (tasoero) = 8p

6.10. klo 12 Kumpula

Sota toimistotarvikkeiden välillä on alkanut. Vauhkoontunut Saksi on ampunut Nitojan. Veritekoa todistaa kaksi ihmistä, jotka ymmärtävät viimein miksi paperiton toimisto on portti (tieto)turvaan.

Murhaaja kertoo

Utelin salaiselta tiedonantajaltani tiedot kohteen olinpaikasta. Tieto oli tyyris, mutta toivon mukaan sen arvoinen. Chemicum A110, klo 12. Asetuin strategisesti huoneen ulkopuolella odottamaan tilaisuutta.

Kuin suunnitellusti punatukkainen kohde astelee ulos huoneesta ja suuntaa kohti väylän bussipysäkkiä. Tajuan että herätän liikaa huomiota, jos seuraan häntä katua pitkin, joten kuljen vauhdikkaasti Chemicumin läpi ja ryntään alaovesta ulos.

Kohde kävelee edelläni noin 2 metriä. Hiljaiset askeleeni eivät herätä hänessä mitään epäilyjä. Näen kun häntä edeltävä henkilö katoaa puskan taakse. Vedän esiin aseeni ja BAM, ammun hänet kylmäverisesti keskellä kirkasta päivää.

Kerään hylsyn matkaani ja katson ympärilleni. Tajuan että silminnäkijöitä on 2. Minun on häivyttävä. Livahdan nopeasti paikalta takaisin rakennukseen alaoven kautta, piilottaen asetta kainalossani. Potentiaalisia todistajia saattoi nousta ylös mäkeä pitkin. Surma oli vaarallinen ja hiukan huolimaton. Hyväksyttävän rajamailla.

Liitteenä kartta murhapaikasta (merkitty punaisella), sekä siviileistä ja heidän kulkusuuntansa (merkitty sinisellä).

-Saksi

Uhri kertoo

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +2 (raportti) -4p (2 silminnäkijää) +1p (ensimmäinen pistooli) = 9p
Uhri: 3p (raportti)

5.10. klo 20:35 Merihaka

Ketku on löydetty puukotettuna Pannukakunpuistikon vierestä jalkakäytävältä. Toimeksiantaja pohtii, onko murhaajaksi tunnustautunut tursas tehnyt pannukakkuja vapaaksi jääneillä lonkeroilla.

Murhaaja kertoo

Olin juuri kurvaamassa murhamobiilillani kotiin huippusalaisilta asekaupoiltani tuliterä kuuden ammuksen pistooli mukanani, kun tajusin kohteeni olevan pian astelemassa ulos piilopaikastaan kohti bussipysäkkiä. Kuten kunnon salamurhaajan kuuluu, olin tehnyt taustatyöni hyvin ja päättelin ettei tämän iltaisen matkan tarkoitusperät liene viattomat. Yllättäen salamurhaajan mieleni kääntyikin mustasukkaiseksi ja päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja lähteä kiireenvilkkaan kaahaten estämään nämä verenhimoiset aikeet.

Pysäköin mobiilini maan alle, kuin myyrä konsanaan ja jäin virittämään pistooliani kuntoon. ÄH! Surkea ase ei toimi! Mitä nyt? Kohteeni on vain parinkymmenen metrin päässä yläpuolellani ja on vain sekunneista kiinni tai muutoin joudun päästämään hänet käsistäni. Onnekseni matkassani sattui vielä olemaan myös juuri teroitettu veitseni.

Veitsi kourassani kaivauduin ylös maanpinnalle. Ehdin juuri ja juuri ajoissa löytääkseni epäillyn kohteen poistumassa piilostaan. Varovaisesti hiivin kaukana tämän mystisen mustiin pukeutuneen takana, lähes kadottaen hänet näkyvistäni, kunnes näen saman hahmon pysähtyvän risteykseen. Tilaisuuteni on tullut! Hiivin ripeäasti epäillyn vasemmalle puolelle ja tirkistän oikealle varmistaakseni henkilöllisyyden. Katseemme kohtaavat ja siinä samassa isken veitsen kassistani kohteen vatsaan.

Uhri kertoo

Pimeä oli jo laskeutunut Merihaan ylle, vai pitäsikö sittenkin sanoa VERIHAAN ylle, sillä tämä onneton ilta päättyi kyseisen betonilinnakkeen kupeessa kohtalokkaasti. Olin juuri teroittanut veitseni ja laskenut ammukseni, kun seisoin asuntoni ainoan ikkunan edessä myhäillen. Tästä murhasta tulisi täydellinen. Kuitenkin tietämättäni jokaista liikettäni oltiin tarkkailtu alhaalta varjoista.

Astuin rappukäytävästä virkistävään yöilmaan matkalla bussipysäkille kilometrin päähän. Pikku matkahan se vain on. Tallustaessani eteenpäin tarkkailen ympäristöä. Ei mitään tavallista poikkeavaa. Jokunen harjailija siellä täällä on tavallinen näky. Kuulokkeet vain korville ja menoksi! Tavallaan nautin siitä, miten syksyn tuoma hento sade putoaa kasvoilleni.

Pahus! Pääsin liikennevaloihin, jotka ehtivät juuri muuttua punaisiksi. Ehdin varmasti vielä bussiin, lähdinhän hyvissä ajoin. Turha riskeerata henkeään juoksemalla tien yli nyt, kun valot varmasti vaihtuvat hetkenä minä hyvänsä. Minullahan on koko elämä aikaa.

Tunnen yhtäkkiä jonkun läsnäolon vierelläni. Suomalaiset harvoin tulevat noin lähelle. Ehkä hän tarvitsee apua. Nostan katseeni juuri ajoissa nähdäkseni hopeisin veitsen työntyvän vatsaani. Mitä?! Parkaisen ja tuuperrun kostealle kivetykselle valojen vaihtuessa vihreiksi.

Pisteytys

Murhaaja: 10p (murha) +2p (raportti) +1p (1. veitsi) +1p (ensimmäinen murha) = 14p
Uhri: 2p (raportti)

5.10. klo 0.01 Turnaus alkaa

Helsingin kadut valtaa odottava hiljaisuus. Kuka tekee ensimmäisen liikkeen? Kuka rastittaa ensimmäisen ruudun?