Syysturnaus 2024: Taivaallisten taisto

Introduction

Syysturnauksessa 2024 arvokas salaseura Taivaalliset taistelee loisteliaasta tulevaisuudestaan. Alempaa voit lukea raportteja turnauksen tapahtumista.

Peitenimi / Alias	Murhien määrä / # of murders	Murhapisteet / Murder points	Pidätysten määrä / # of arrests	Pidätyspisteet / Arrest points	Itsepuolustustusten määrä / # of self-defenses	Itsepuolustuspisteet / Self-defense points	Tyylipisteet / Style points	Raporttipisteet / Report points	Lisätehtävän pisteet / Extra mission points	Summa / Total
Delicious Friend	3	40	2	12	0	0	2	12	16	68
E. Etelänkuusi / Etsivä K (nuorempi)	0	0	1	8	5	42	0	18	16	66
Sporalogi / Etsivä K (vanhempi)	0	0	0	0	4	33	0	14	10	43
Pesto	1	12	0	0	0	0	0	7	21	35
Lacerta / Etsivä O	1	6	0	0	3	21	0	10	5	34
Danse Macabre	2	22	0	0	0	0	2	6	0	24
Perheenjäsen	1	14	0	0	0	0	1	2	0	14
Hotelier Konrad	0	0	0	0	0	0	0	4	8	12
Haitappaja / Etsivä K	0	0	0	0	1	7	0	2	0	7
A. G. Lyons	0	0	0	0	0	0	0	2	0	2
AgenttiX	0	0	0	0	0	0	0	2	0	2
Pussikiipijä	0	0	0	0	0	0	0	2	0	2
Scyphozoa	0	0	0	0	0	0	0	0	0	0
Stella Irregularis	0	0	0	0	0	0	0	0	0	0

---

---

14.10. klo 00.01 Turnaus alkaa!

Jo päiviä Taivaalliset ovat velloneet epätietoisuudessa ja -toivossa, ja pelko tulevasta on kärjistynyt vainoharhaksi. Valaiskoon veitset pelottavan yön, tuoden rauhaa levottomille mielille!

---

14.10. Klo 17 Kumpulan kampus

Tähdenlennot ovat sinkoilleet Danse Macabren tahtiin ja lentäneet kuolettavasti Scyphozoan päälle!

Told by a murderer:

Now playing: Mozart: Requiem. I. Introitus (Requiem aeternam)

Me jumalten houkat, me tanssimme kuolemaan asti.

Hän ei ole menossa tanssimaan, hän on menossa lauluharjoituksiin, mutta se on toiseksi paras tapa näyttää kunnioituksensa niille, jotka meidän elämiämme pitävät käsissään. Me ylistämme heitä laulaen ja symbaalien helinällä, me ylistämme heitä harppua soittaen ja rumpua lyöden, mutta suurin ylistyksistä on tanssi, ja minä tanssin. Tanssin hitaasti läpi Exactumin sinne, missä hän on sanonut olevansa, kolmannen kerroksen opiskelutiloissa. Vedän hupun päähän, painan hartioita kumaraan, voisin olla kuka tahansa, olen ottanut valeasua täydentämään vanhan vihon, jossa on matematiikkaa. Lopulta en tarvitse sitä, koska hän juttelee ystäviensä kanssa pahaa aavistamatta, ja voin vain istua sohvalle lähelle odottamaan, näyttää sisäänpäin kääntyneeltä ja selailla puhelintani, samalla vilkuilla häntä silmäkulmastani.

Lauluharjoitusten aika lähestyy, ja hän jättää ystävänsä ja lähtee kävelemään sivukäytävää pitkin, tanssin hitaasti hänen peräänsä. Hän pysähtyy tyhjän luokan oven eteen, jossa lauluharjoitukset ilmeisesti ovat. Kysyy minulta, uskaltaakohan sinne jo mennä, kello on paria minuuttia vaille.

Hymyilen sisäisesti. Totta kai uskaltaa, huonehan on tyhjä. Työnnän oven auki ja astun luokkaan hänen edellään. Kun ovi sulkeutuu hänen takanaan, vedän pistoolini esiin, ja luodit vaientavat hänen laulunsa iäksi.

Tanssin pois huoneesta, ehdin täpärästi pois näkyvistä, ennen kuin kaksi muuta lauluharjoituksiin tulijaa saapuu paikalle ja näkee luokan lattialle lyyhistyneen ruumiin. Vai ehtivätkö he sittenkin nähdä, kun astuin ulos ovesta? En tiedä. Tanssini on veitsenterän tanssia, yhden horjahduksen päässä tuhosta.

Scoring:

Murhaaja: 10p murha + 2p raportti + -4p todistajaa + 1p ase lajiaan (nerf-pistooli) = 9p.

---

14.10 klo 21.24 Uusi Ylioppilastalo

Pesto haikailee Lacertaa taivaalta.

---

15.10. klo 20.45 Vilppula

Danse Macabre jatkaa voitontanssiaan tähtien loisteessa, A. G. Lyonsin harmiksi.

Told by a murderer:

Now playing: Rasputin (Cover by Turisas)

Ensimmäinen uhrini oli vasta lämmittelyä, kenraaliharjoitus. Nyt metsästän yhtä kultin
vanhimmista kenraaleista, jonka kanssa olen mitellyt voimiani aikaisemminkin. Hän on
piiloutunut syvälle metsiin, jossa voi tehdä kieroja riittejään rauhassa, mutta minua ei voi
paeta niin helpolla.

Kuljen kohti hänen piilopirttiään auringon laskiessa, ensimmäiset tähdet alkavat jo tulla
näkyviin tummenevalle taivaalle. Miten sopivaa. Aurinko siirtyy pian radallaan Vaa’asta
Skorpionin tähdistöön, ja sen mukaan olen valinnut myös murhatapani. Olen muutaman
päivän liian aikaisessa, mutta ei anneta sen haitata, olen aina ollut hieman aikaani edellä.

Suunnitelma oli selvä. Olin ajoittanut saapumiseni niin, että minulla olisi ennen uhrini
kotiinpaluuta hyvin aikaa kaivaa pihalle skorpioneilla ja piikeillä täytetty syvä kuoppa ja
peittää se näkyvistä syksyn lehdillä. Mutta koska tämän kohteen kaltainen ammattilainen
osaisi varmasti odottaa vaikka minkälaisia kieroja temppuja, ei koskaan pitänyt tyytyä vain
yhteen ansaan. Kuistille asettaisin kassin, jonka täyttäisin myrkkylahjoilla, joiden alle
kätkeytyisi pommi. Kassiin laittaisin lisäksi pommin purkamisen tarvittavat työkalut, joiden
kahvat sivelisin voimakkaimmalla löytämälläni kosketusmyrkyllä. Ja jos vielä skorpionien,
piikkien, räjäyttämisen ja myrkytyksen jälkeen olisi hengissä… aina voi viimeisenä
oljenkortena ampua. Saisi olla aikamoinen velho, jos sen jälkeen aikoisi vielä henki pihistä.
Jos sekään ei auttaisi, sitten pitäisi kai vain improvisoida. Joskus paraskaan koreografia ei
kanna esityksen loppuun asti.

Kaikki sujui kuin tanssi siihen hetkeen asti, kun saavuin hämärään pihaan varovaisin
askelin, korvat tarkkana ja ase valmiina siltä varalta, että siellä odottaisi ikävä yllätys.
Pihassa oli auto tyhjäkäynnillä. Kuka se voisi olla? Uhrini itse? Vai kilpaileva kultisti, joka
oli myös päättänyt, että tämän kenraalin tanssi olisi helpointa katkaista hänen
kotipihallaan, jossa sivullista yleisöä ei olisi? Hetken ankaran pohdinnan jälkeen tulin
siihen tulokseen, että riskeistä huolimatta en voinut tehdä muuta kuin mennä puhumaan
autossa istuvalle henkilölle tai henkilöille – jos he olivat samalla asialla kuin minä, he
odottaisivat autossa uhrini kotiinpaluuseen asti, enkä mitenkään voisi asetella ansojani
pihalle heidän huomaamattaan. Minun olisi peitettävä oikeat aikomukseni tarkkaan ja
oltava valmiina puolustamaan henkeäni, jos tarve vaatisi.

Paljastui, että autossa istuivat uhrini puoliso ja eräs tämän ystävä, jotka olivat jääneet
pihaan sieniretkeltä palattuaan (epäilemättä myrkkysieniä jotain riittiä tai peräti omia murhasuunnitelmia varten). Jonkun muun askelkuvioihin tämä olisi voinut tuoda kiusallisen
kompastumisen, mutta minun ei. Kävimme miellyttävän keskustelun, jonka jälkeen
piilopirtin toinen asukas siirtyi sisätiloihin sienisaaliinsa kanssa ja sivullinen poistui paikalta.
He toki näkivät minut lähietäisyydeltä, mutta esiintyvän taiteilijan elämä on välillä sellaista.

Tämän pienen divertissementin jälkeen pystyin palaamaan suunnitelmaani, onneksi aikaa
oli vielä runsain mitoin. Valmistelin näyttämöni ja varmistin, että skorpionikuoppa oli
valopiirissä siten, että sen juuri ja juuri erotti (ei pidä koskaan tehdä ansaa, johon itse
vahingossa astuu). Sitten vetäydyin piiloon odottamaan, valmiina ampumaan, jos siihen
pitäisi mennä. Toivoin toki, että saisin nähdä hänen putoavan syvimpään helvettiin tai
lentävän pommista taivaisiin, olisihan se paljon tyylikkäämpi loppu.

Loppujen lopuksi suunnitelmani toimi täydellisesti. Uhrini katse kiinnittyi lahjakassiin, jonka
hän varmasti arvasi sisältävän kuolettavia yllätyksiä, eikä hän huomannut ollenkaan
katsoa jalkoihinsa. Ja niin vain hänen omat varomattomat askeleensa olivat ne, jotka
veivät hänet turmioon ja pudottivat hänet tappavaan kuoppaan, josta tuli hänen hautansa.

Uhri kertoo:

Tein ensimmäisen murhani täsmälleen kaksi vuosikymmentä sitten. Siitä alkoi päättymätön virta veritekoja ja vaaroja, kunnes pääkaupunkiseudun kadut alkoivat käydä liian kuumottaviksi ja vetäydyin maaseudun rauhaan mietiskelemään ja hoitamaan puutarhaa. Hiljalleen aloin päästä sovintoon itseni ja menneisyyteni kanssa, unohtaa muinaisten uhrieni kasvot. Mutta sitten saapui viesti: toimeksiantajani kysyi, ottaisinko hoitaakseni vielä yhden keikan. Viimeisen. Vanhojen aikojen muistoksi. Luvattu palkkio takaisi leppoisat eläkepäivät. Pitkään harkittuani kaivoin aseeni pöytälaatikon uumenista ja teroitin veitseni. Ryhdyin hiomaan suunnitelmia. Valmistauduin palaamaan pääkaupungin kuhinaan, verivirtojen vietäväksi.

Olin unohtanut, että leikkiin lähtiessään antautuu itsekin alttiiksi vaaralle. Ilmoittautuessani toimeksiantajalleni olin paljastanut tarkoin varjelemani piilopirtin sijainnin. Tiistai-iltana, päivää ennen lähtöäni kaupunkiin, sain viestin puolisoltani: ”Pihassamme on X X. Tuli kuulemma yöksi.” Osasin siis odottaa ansoja, kun saavuin paikalle tuntia myöhemmin. Tämä oli henkilö, joka ei tulisi yllätysvierailulle sattumalta. Tieto paluustani oli vuotanut. Minut oli päätetty eliminoida ennen kuin kilpailu kävisi liian armottomaksi.

Odotin myrkkyä. Odotin pommeja. Odotin puukkohippaa ja väijytyksiä. Lähestyin kotiani varoen. Pihatie oli pimeä, ja vain kaukainen kuistin lamppu loi himmeän valokehän ympärilleen. Puristin asettani odottaen hyökkäystä joka pensaan takaa.

Viimein sain esteettömän näkymän kuistiin. Siellä odotti pommi, aivan ilmiselvästi. Kassi, joka pursusi etikalla maustettuja perunalastuja ja muita ammattilaisten suosimia herkkuja, joilla minut oli päätetty saada ansaan. Tuohon en lankeaisi. Harpoin viimeiset metrit kohti kuistia, ja silloin askeleen alla räsähti.

Olin kiinnittänyt katseeni kohtalokkaasti pommiin enkä ollut huomannut paljon hienovaraisempaa ansaa: kuistin edustalle pihapolulle kaivettua kuoppaa, joka kuhisi skorpioneja ja oli varustettu terävin piikein. En ehtinyt kuin älähtää, kun maa vajosi allani, piikit lävistivät ihoni ja skorpionien myrkky viimeisteli kohtaloni. Ennen katseeni sammumista mielessäni välähti ajatus, että harvoin tuntee itsensä yhtä rakastetuksi kuin saadessaan osakseen tällaisen panostuksen. Kuolin hymy huulillani.

Scoring:

Murhaaja: 10p murha + 2p raportti + 2p tyyli + -4p todistajat + 1p ensimmäinen ase lajiaan (skorpionikuoppa) + 2p ammattilaistasoero = 13p.

Uhri: 2p raportti.

---

16.10. Klo 21.50 Kamppi

Ei Perheenjäsen osannut ennustaa, että myös hänen kiertoratansa katkeaisi E. Etelänkuusen kierron loppumisen myötä.

Kuollut murhaaja kertoo:

Olin jo käyttänyt tunteja varjostamiseen. Etsinyt sopivaa, rauhallista paikkaa jossa iskeä. Sellaista ei ollut tullut. Aloin käydä kärsimättömäksi. Halusin ensimmäisen murhan pois alta. Halusin edetä ja oppia. Halusin jo nauttia onnistumisen huumasta.

En halunnut odottaa huomiseen, vaikka olin jo luonut suunnitelman aamulle. Minulla olisi aamulle valmis aika ja paikka missä aioin hänet kohdata. Halusin yrittää kuitenkin toimia vielä tänään. Päätin tehdä iltakävelyn ja samalla tarkastella sen rakennuksen ympäristöä johon hänen oli määrä pian saapua. Iskisin vain jos sille olisi otollisuudet. En toimisi harkitsemattomasti. Voisin aina odottaa aamuun.

Ulkona hämmästelin kuinka Helsingin ydinkeskustassakin osaa toisinaan olla rauhallista. Ja suorastaan innostuin, kun näin tyhjän ja pimeän kadunpätkän jonne hän pian saapuisi. Minulla saattaisikin olla oivallinen mahdollisuus juuri nyt ja tässä.

Minulla ei ollut kauaa aikaa miettiä asennoitumista. Virhe. Päädyin rakennuksen välittömässä läheisyydessä olevalle tupakkapaikalle esittämään joutilasta. Virhe. Pitkässä mustassa takissani kääriytyneenä hämärään. Virhe. Tupakan savun kiemurtelun ympäröimänä. Virhe. En näyttänyt vain epäilyttävältä, näytin jo syylliseltä. Virhe.

Hän saapui omaani muistuttavassa mustassa takissa soittamaan ovisummeria. Loikin hänen vierelleen. Iskin puukon. Olin itsevarma, jo valmis voittaja. Mutta voi kuinkas sitten kävikään!

Vaikka isku onnistuikin en siitä pystynyt iloitsemaan. Nimittäin samalla kun oma käteni oli puristautunut puukon ympärille, oli hänen kätensä jo puristanut asetta. Kun olin vetänyt takkini taskusta puukon, veti hän aseen. Ja samalla kun puukkoni upposi hänen takkiinsa, painoi hän liipaisimesta.

Näin ne jäimme kumpainenkin vaeltelemaan noille keskeisille, mutta pimeille kaduille kuolleina tappajina. Voi millaista ivaa onkaan olla tapettu murhaaja.

Puolustautunut uhri kertoo:

Oi Taivaalliset.

Kuinka olisinkaan halunnut palvella johdossanne, jos vain olisitte minulle sen kunnian suoneet. Olisimme voineet luoda yhdessä jotain suurta! Toki näen tämän veressä vellovan taistelukentän, kun uskottumme kääntyvät toisiaan vastaan. Ehkä näin Seremonian
ulkopuolisena oli hölmöä edes haaveilla elosta kenraalien pöydässä. Yhtenä suurista.

Enää en voi luottaa kehenkään, joka salaisuuksiani on joskus kantanut. Kaivopuiston kukkuloiden jälkeen pidin silmällä niitä, joiden tiesin olevan meitä. Hiivin ja tarkkailin, haaveilin voittokulustani tämän verilöylyn keskellä. Olisin nouseva kaupungin tuhkasta uuteen aikakauteen, jonka kuu ja tähdet valaisisi.

Nyt kuljen melkein täyden kuun valaisemaa kivikatua kohti rakennusta, jossa voisin saada hengähdyshetken täksi illaksi. Tuskin aavistankaan, että se hengähdys jäisi viimeisekseni. Turhaan mielessäni jossittelin drinkkien myrkytyksiä tai tuttuja takinkääntäjiä puukot taskuissaan.

Harpon ulkoseinän valon alle. Rakennuksen kulmalla oleva henkilö ei vaikuta erityisen epäilyttävältä. Tyylikäs takki, mutta joku tuntematon se taitaa silti olla. Ei ole tavatonta, että tällaisessa lukittujen ovien sokkelossa muutkin viettävät aikaa.

Nostan käteni ovikellolle. Sen soidessa nään syöksyvän varjon katsekenttäni laidalla. Refleksinä vetäisen taskustani pistoolini. Liipasin painuu ja laukaus osuu nätisti hyökkääjääni. Silloin huomaan myös hänen puukkonsa syvällä omassa torsossani.

Kuinka tässä kävikään; kaaduimme molemmat tuon kuun alle.

“Kuule, tähti putosi helähtäen!”

Ehkä harhailen jo tässä vaiheessa, mutta tippuiko tähtiä taivaalta kuolemamme kunniaksi?

Tai sitten se oli ovikellon viimeinen sointi.

Scoring:

Murhaaja: 10p murha + 2p raportti + 1p tyyli + 1p ensimmäinen ase lajiaan = 14p

Uhri: 5p itsepuolustus + 3p raportti = 8p.

---

17.10. Klo 17.40 Kaisaniemi

Lacerta toi komeetallaan valoa pimeyteen ja sotki Danse Macabren askeleet. Yksi jäi vallan taivastelemaan ja kaksi miettimään kosmista tanssia.

Told by a murderer:

Ah, Kaisa-kirjaston K3-kerros. Kun päivällä huomasin että kohteeni tulee viettämään siellä aikaa, hihkaisin riemusta. Paikkana kellari on mitä otollisin. Siellä on hämärää, hiljaista ja ennen kaikkea tyhjää. Viime murhastani oli aikaa, ja adrenaliini virtasi suonissani kun työpäivä kului kohtaamista suunnitellessa.

Kuten arvata saattoi, kirjastossa riitti vilinää kun astuin aulaan. Kuitenkin heti kun laskeuduin kellariin tyhjällä hissillä, tuntui kuin olisin siirtynyt uuteen maailmaan. Siellä pölyisten kirjojen ja korkeiden hyllyjen seassa opiskelijat tekivät töitään hiljaisuuden vallitessa täysin tietämättöminä siitä mitä kohta tapahtuisi.

Pieni kierros kellarissa, jotta varmistuin että kohde on paikalla, minkä jälkeen etsin mukavan nurkan läheltä ainoaa uloskäyntiä ja vessoja. Asetuin sinne läppärin kanssa ja odotin. Vartti, puoli tuntia, tunti kului leppoisasti. Yhdessä vaiheessa huomasin tutun hahmon astuvan hissistä ulos ja katselevan ympärilleen. Ote aseestani tiukentui. Hän huomasi minut ja kääntyikin 180 astetta ympäri ja poistui kerroksesta. Hyvä, säikähdin jo että hän yrittäisi tulla minun ja kohteeni väliin.

Pian näin kohteen kävelevän hisseille. Nousin ylös ja ammuin. Huti! Kohde pakeni hyllyjen väliin ja seurasin perässä. Ammuin uudestaan ja tällä kertaa luoti osui. Jätin kohteen vuotamaan kuiviin ja kiitin tähtiä. Ne olivat tällä kertaa juuri oikeassa asennossa.

Uhri kertoo:

Now playing: Camille Saint-Saëns: Danse Macabre

Hubris ja menestyksen jano, ne vievät meistä jokaisen lopulta.

Olinko tuudittautunut valheelliseen turvallisuudentunteeseen, kun en ollut moneen päivään
nähnyt kannoillani ketään jahtaajaa? Olivatko moitteettomat esitykseni saaneet minut
uskomaan, että olin kuolematon? Edelliseltä murhamatkalta palattuani olin vetäytynyt
kirjaston kellariin rauhalliseen kolkkaan, jossa odotin illan hämärtymistä ja vietin aikaa
pohtien myrkkyjä ja synkkiä tuomioita. Ympärilläni oli niin monta muutakin hiljaista
uurastajaa, ja uppouduin työhöni niin syvästi, että kun nousin lähteäkseni, valppauteni oli
tipotiessään.

Olin hädin tuskin valmis puolustautumaan, kun jahtaajani tuli minua vastaan kellarin
ainoalla ulosmenokäytävällä. Ensimmäinen luoti meni täpärästi ohi, ja tanssijan reflekseillä
vedin oman aseeni esiin, väistin hyllyjen väliin ja juoksin toiselle käytävälle, yritin päästä
takaisin sinne, missä olisi enemmän yleisöä ja missä hän joutuisi piilottamaan aseensa.
Mutta hän oli yhtä nopea kuin minä, ja en ehtinyt tarpeeksi pitkälle, ennen kuin tunsin
luodin lävistävän jalkani ja kaaduin maahan. Kirjaston lattialla kuiviin vuotaessani
ymmärsin kuitenkin, että tämä oli ollut tähtiin kirjoitettu. Jokaisen kuolemantanssin täytyy
loppua joskus.

Maan alla, sukupolvien aikana kertyneen tiedon ympäröimänä… oikeastaan tämä oli
oikein hyvä hautaholvi, johon asettua lepoon.

Scoring:

Murhaaja: 10p murha + 2p raportti + -6p todistajat = 6p.

Uhri: 2p raportti.

---

17.10. klo 19.17 Uusi Ylioppilastalo

Pesto vei sulavasti mukanaan Agentti X:n.

Told by a murderer:

Uuden ylioppilastalon ikkunat heijastivat syksyisen yön viileyttä, kun astuin sisään Etelä-Suomalaisen osakunnan kotoisiin, mutta aavistuksen kolkkoihin saleihin. Ilta oli rauhallinen, mutta minä tunsin sen pinnan alla kuplivan jännityksen — jotakin merkittävää oli tapahtumassa, vaikka kukaan muu ei sitä vielä aavistanut. Tapaamisen aihe, suurten ihmisryhmien käytöksen ennustaminen, oli täydellinen kehyksenä illan todelliselle draamalle, joka oli juuri muotoutumassa salin hälinän keskellä.

Huomasin kohteeni jo ennen kuin ehdin kunnolla sulautua osakunnan väen joukkoon. Hän seisoi muiden keskustelijoiden keskellä, puheessaan innokas, hymy huulillaan. Mutta minulle hän oli vain varjo menneestä ja pian myös tulevasta. Hänen kohtalonsa oli jo sinetöity, ja minä olin vain hänen viimeinen askeleensa kohti väistämätöntä.

Lähestyin varoen, kuin tuuli, joka kulkee huomaamatta väkijoukon läpi. Liityin keskusteluun vaivattomasti, kohteliaat sanat soljuivat huuliltani, ja hetkessä olin yksi heistä. Kohde ei epäillyt mitään. Hymyillen ehdotin kahvitaukoa toisessa huoneessa, pieni hengähdyshetki filosofisen keskustelun lomassa. Hän nyökkäsi hyväksyvästi, mitään aavistamatta. Muut seurasivat, enkä kiiruhtanut, annoin tilanteen muotoutua omassa tahdissaan, kuin näyttelijä, joka odottaa tarkalleen oikeaa hetkeä astuakseen valokeilaan.

Kävelimme kohti kahvitushuonetta, ja aivan kuin kohtalo olisi itse asettanut palaset paikalleen, muut erkanivat meistä vaivihkaa. Keskustelumme oli kevyttä, pinnallista, mutta minä ohjasin sitä kuin tanssija, joka ohjaa partneriaan lopulliseen liikkeeseen. Ja kun kulman takana muut jo hävisivät näkyvistä, se oli merkki. Hetken maailma pysähtyi — kohde kääntyi minusta pois, antaen selkänsä, kuin lahjan, joka oli tarkoitettu vain minulle.

Käsi liukui hiljaa hupparin taskuun. Rutiini oli täydellinen, liikkeet hiottu äärimmilleen. Ase nousi käteni jatkeena, kylmä, mutta varma, ja katseeni ei värähtänyt. Painoin liipaisimen alas, ja ääni, joka siitä seurasi, oli kuin etäisen rummun kumahdus. Laukaus lävisti ilman, kohtasi lapaluiden välin — kuolettava ja viimeinen.

Hän ei ehtinyt edes kääntyä.

Ruumiin kaatuessa lattialle, minä olin jo liikkeessä. Koko maailma tuntui hiljenevän tuon pienen hetken ajaksi, kuin itse aika olisi pidättänyt hengitystään. Ja sitten, olin poissa. Kuin varjo, joka katoaa valon tieltä, liikuin huomaamattomasti valaistujen huoneiden halki, kohti uutta kohdetta, uutta tehtävää.

Yksi tarina oli päättynyt, mutta tanssi jatkui.

Uhri kertoo:

Menin Eteläsuomalaisen osakunnan Poikkitieteellisen filosofiakerhon iltaan pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä, kysymyksiä elämästä ja kuolemasta. En kuitenkaan aavistanut, että tuona iltana kohtaisin itse elämän ja kuoleman rajan. Istuuduin kerholaisten seuraan, ja pian viereeni istahtikin muuan osakuntafuksi, jonka kanssa aloin jutustella. Täälläpä on tuttavallista väkeä, ajattelin. Illan alkaessa nousimme yhdessä kahvitukselle, ja matkalla osakunnan perällä olevan huoneen kahvipöytään hän kysyi minulta kulkiessamme virkailijataulun ohi, olenko kenties osakunta-aktiiveja. Jutustelimme hieman taustastani, ja hän aivan huomaamatta tuli kysyneeksi minulta kaiken olennaisen, jotta pystyi varmistumaan, että olen se kuka olen. Käännyin tutkimaan taulua tarkemmin, ja samalla etsin sieltä erästä osakuntaystävääni. Tuona aikana muut ehtivät käydä kahvituksella, ja niinpä käytävä oli tyhjä. En löytänyt ystävääni taulusta, ja jatkoin matkaa kahvitukselle. Osakuntafuksi tuli takanani, enkä ehtinyt ottaa montaakaan askelta, kun tunsin laukauksen lävistävän selkäni ja rintakehäni. Luoti lävisti kehoni siististi ja pysähtyi käytävän seinään. Vajosin lattialle viimeisenä ajatuksenani vain, että olisinpa edes saanut nauttia kourallisen käytävään asti tuoksuvaa popcornia ensin. Niin siististi hän oli minut surmannut, että hänen kuvainnollisesti veriset kätensä varmaankin pääsivät nauttimaan popcornkulhon antimista sillä välin, kun käytävän viereisen keittiön perälle piiloon raahattu ruumiini otti mätänemisensä ensiaskeleet.

Scoring:

Murhaaja: 10p murha + 2p raportti = 12p.

Uhri: raportti 2p.

---

19.10. Klo 13.52 Kaivopiha

Lacerta hautautuu tähtipölyyn Etsivä K:n (nuorempi) ansiosta.

Etsivä kertoo:

Äh kuinka ihmeellisestä alamaailman sotkusta on nyt taas ollu puhetta töissä. Murhapaikoilta on löydetty jotain tähtimerkkejä, mutta niistä ennustaminen ei kyllä oo auttanu yhtään tän tapauksen ratkaisemisessa. Ruumiitakin on löytyny ympäri pääkaupunkia. Joku yksittäinen, ehkä liittymätön, tapaus kauempana ja nyt silminnäkijä jossain kirjaston kellarissa. Siltä saatiin kuvaus murhaajasta. Se kuitenkin katos rikospaikalta ennen virkavallan saapumista.

Jos nää tapaukset liittyy yhteen niin sanokaa mun sanoneen. Ne on jotain pimeässä hiippailevia hörhöjä kumminkin. Vallanhimosii amatöörejä, jotka ei tiedä oikeesta elämästä mitään, ja uskoo hölynpölyyn! Tunnustettava kai silti on, et ne pysyy alamaailmas aikasta hyvin. Yleensä tietoo vuotaa meille tehokkaammin.

Nyt mun on kuitenkin pakko tehä ylitöitä LAUANTAINA. Toimistohommien deadlinet painaa päälle ja haluisin jo lounasta. Kahvistakaan ei olis haittaa. Nappasin matkalta mukaan yhen kaverin, joka oli yllättäen kans suuntaamas syömään.

Ei helvetti! Just tossa kassalla huomasin sen silminnäkijän kuvausta vastaavan tyypin yhessä pöydässä! Se kyl huomas myös mut. Ja aika heti se sit lähti menemään. Ei pitäis pitää työvaatteita siviilissä… Maksoin mun ruuan (enhän mä mikään rikollinen oo) ja heitin
tarjottimen samaseen pöytään, josta se oli just lähteny. Kaveri jäi hämmentyneenä kattomaan, kun mä pinkaisin tuntemattoman perään.

Vihdoinkin mun tylsään toimistoelämään saa vähä jännitystä. Hipelöin jo pistoolia taskussa. Nään kohteen koukkaavan kulman taakse. Pari kiiruhtavaa askelta ihmismassojen läpi. Jonottajat sais painua hiiteen! Tää on tärkeempää kuin teiän surkea elämä.

Sitten mä yhytän sen! PUM!

Oli kai tarkotus tähdätä jalkaan tai jotain ettei se pääsis karkuun. Mut vähä kyl lipsahti ylemmäs toi osuma. Nojaaa, eipähän tarvii suostutella sitä antautumaan. Oon silti tän kaupungin sankari.

Uhri kertoo:

Toimeksiantajani oli vihjaillut että viime murha todennäköisesti herättää virkavallan kiinnostuksen. Olin ollut huolimaton. Arvelin että perässäni saattaisi siis olla hieman enemmänkin väkeä, joten osasin kyllä olla varovainen. Mutta tällä kertaa se ei riittänyt.

Istuin Kaivopihan Unicafen pöytään katse tiukasti kiinni sisään tulevissa ihmisissä. Lautanen oli melkein tyhjä kun näin hänet. Hänet jonka perässä olin itsekin ollut ja joka tietojeni mukaan oli päässyt hengestään. Siinä hän kuitenkin nyt seisoi lappaamassa ruokaa lautaselleen kuin kuka tahansa opiskelija. Olisiko tämä vain sattumaa ja hän olisi muuten vain osunut samaan aikaan keskustan ainoaan auki olevaan opiskelijaravintolaan? Ehkä. Pidin kuitenkin toista vaihtoehtoa todennäköisempänä sillä hän selkeästi skannasi silmillään ravintolaa aivan kuin etsisi jotain. Aloin tunkea salaattia suuhuni yhä kiihtyvää tahtia.

Kun katseemme kohtasivat, olin jo matkalla kohti uloskäyntiä. Arvasin kuitenkin että hän ei luovuttaisi. Hän odotti minua ase kohotettuna kun poistuin astioiden palautuspisteeltä. Tässä vaiheessa hyväksyin kohtaloni; kahvikuppi kädessäni en mitenkään ehtisi napata asetta taskusta vaikkakin se odotti siellä valmiiksi ladattuna. Kun luoti osui rintaani, ajattelin että ehkä tämä oli ansaittua. Omista virheistä saa maksaa ja tämä oli hyvä muistutus siitä.

Scoring:

Etsivä: 5p pidätys + 1p ammattilaisero + 3p raportti = 9p.

Uhri: raportti 2p.

---

20.10. klo 18 Ruoholahti

Hotelier Konradin lentorata päättyi hautaan yhdellä polkaisulla, kiitos Delicious Friendin.

Told by a murderer:

”On aika uusien tähtien loistaa.”

Hymyilen itsekseni, hyräillen hiljaa vanhaa vallankumouksellista sävelmää. Katselen, kun kaaos valtaa Taivaallisten rivit. Kuin pisara mustetta pudotettuna lasiin, ja pimeys leviää ensin puistoon, pian koko kaupunkiin.

Luna ja Sol, Taivaallisten Kuu ja Aurinko sekä kaikki heidän kirotut tekonsa tulevat vielä romahtamaan. Aurinko, jonka tyrannia on iskostunut meihin niin kauan ettei sen iettä enää tunnista, sammukoon. Kuningas Yö ei nimestään huolimatta tietysti ole vielä oikean asian takana, hakien vain omaa loistoaan yli muiden Tuomioiden. Mutta jokainen kynttilä jonka liekki kuolee tässä taistelussa olkoon ikuisesti pimennyt, ja olemme taas askeleen lähempänä yön vapahdusta.

Vaan jokaisen Kalenterineuvostossa on kannettava oma painonsa. Lista, kirjoitettuna jollakin jonka väri on mahdoton Gant, paljastaa minulle jälleen uuden kohteen. Tällä kertaa on toimittava itse, astuttava esiin pelilaudan takaa. 

Kohde on muurien ja porttien suojaama ja vaihtaa usein sijaintia, mutta missä tahansa puolustuksessa on heikkoutensa. Joku pääsee portista, minä pääsen portista. Joku kulkee ovesta, minä jään oven taa. Siellä odottaa pyörä, grafiitinharmaa, paljon käytetty. On olemassa tiettyjä myrkkyjä, jotka toimivat vaikka Auringon laki on poissa. Tiivistetty muisto rakkaudesta ja petoksesta, joka syövyttää sisältäpäin. Levitän lahjani varoen, ihmiskunnan hyväksi, ja livahdan pois ennen tähtien paluuta.

Taivaallisten valta kaatuu pala kerrallaan. Jos ei tänään, niin ehkä huomenna, jonakin päivänä, kunnes kaikki lait murtuvat ja pimeyden todellinen vapaus koittaa.

Uhri kertoo:

Kuoleman lähetti verhoutuu siniseen. Hansikkaisiin ja kypärään, pakkaa kömpelöön reppuunsa aseen.

Lähellä kattosauna Sivistystä hänelle alkaa vähitellen valjeta koko murhasuunnitelmansa haastavuus. Kohde ei tietojen mukaan vielä liiku yksin, katu on vilkas. Kirkkaan iltapäivätaivaan aurinko heijastuu muurien kivestä, puhelimen lasista jolla lähettisovelluksen kylmä käyttöliittymä on vielä unessaan. Mitä jos hetken kuoleman lähetti olisi vain lähetti? Vielä ajaessaan hän riisuu hansikkaansa. Vaihtaa vaihteensa ykköselle ja hiljentää pysähdyksiin.

Delivery demand: Low – Slide to go online

Puhelimen peilipintaan piirtyy myrkyn jälki, kun siniseen verhoutuu lähetin kuolema.

Scoring:

Murhaaja: 3p raportti
Uhri: 2p raportti

---

21.10 klo 00.20 Kumpula

Delicious Friend jättää kuolettavan kylmän kädenpuristuksen Sporalogille, joka epäonnekseen tarkkailee muuta kuin käsiään ja tähtiä.

Told by a murderer:

Kaikenlaisia mahtuu tänne valon ulottumattomiin. Taivaalliset ennustavat tähdistä, käsittämättä sitä valtaa jonka luovuttavat niille. Tämä yksi sen sijaan seurailee ratikkojen kulkua. Yhteydenpitoa maallisen ja Taivaallisten välillä voi löytyä mistä vain, mutta tiedän kyllä tämän kaverin jo ennalta. Listani kertoo, että hän aikoo viimein herätä ja lukea viestejä seurakunnalleen. Järjestys, jopa pseudotieteistä tekaistu järjestys, saattaisi olla se piste joka pysäyttäisi leviävän kaaoksen. Vielä on valoja jäljellä, kynttilöitä sammutettavaksi, joten minä en voi sitä sallia.

Onnekseni hän on pimeällä liikkuja kuten minäkin, ja viettää aikaansa piireissä ja seuroissa yömyöhälle. Ehdin juuri hänen edelleen, ja tiedän sen oven jonka vain hän ainoana tässä maailmassa voi avata. Mutta vaikka oven taakse en pääse, se ei tee eteisestä turvallista. Kauas katsova, läpitunkeva ajatuksen maailma ei välttämättä huomaa sitä, mikä on suoraan silmien edessä.

Todellisuus on fraktaalinen, ja jokaisessa sen osassa piilee kaiken muoto. Raitiovaunut ovat todellisia, ja täten niiden asennosta voi periaatteessa laskea menneen ja tulevan. Miksei saman voisi tehdä myös ovenkahvoista? Käytännössä se on vaikeaa, varsinkin kun sormesi sulavat ja käsivartesi alkavat mädäntyä vajotessasi lattialle.

Olkoon tämä opiksi, niin käsien kuin ajatusten kanssa on noudatettava kunnollista hygieniaa.

Uhri kertoo:

Tähdet ovat viisaita, mutta jopa niiden voima ei ole verrattavissa kaikista suurimpaan voimaan: Helsingin raitiovaunuun, Spårvägeniin. Sen ikivihreä pohja tuo voimaa, ja sen ylemmyyttä kuvaa kellertävän kuninkaallinen korostusväri. Sen vaunujen pyhä sähkömagneettinen säteily ja sakraalinen painovoima vaikuttavat maailmaamme enemmän kuin mitkään kaukaiset tähtijärjestelmät.

Rauhoittava ja sulava liike pysähtyy, ja kuulen jonkun huutavan raitiovaunun ohjauskopista. Pyhä ja loppumaton Kahdeksan-H, jonka matkassa olen istunut alusta asti, on saapunut Koskelan yövarikolle. Huomaan olevani vaunussa kahdestaan vihaisen kuljettajan kanssa. Nousen vaunusta kaihomielisesti ja lähden kävelemään kohti kotiani.

Pyhien linjojen opit eivät kuitenkaan olleet arvostettuja Taivaallisten johtajien edessä. He kehtasivat julistaa Sporalogian harhaopiksi, heittäen minut raiteille odottamaan kohtaloani. 

Mutta hetkeäkään en aikonut poiketa reitiltä, joka on minulle asetettu. Kokonaisen viikon suunnittelin kostoa. Olin arki- ja viikonloppuliikenteestä riippumatta kirjannut ylös jokaisen liikkeen, jota minua vääräoppineeksi herjanneet tähtienkyylääjät olivat tehneet. Se vaati jopa kivullisen matkan kantakaupungin, siis raitiovaunulinjaston ulkopuolelle, mutta kiskot palkitsisivat minut lopulta. 

Astun sisään rappukäytävään, ja kuljen tarkkaavaisesti kotioveani kohti. Ei merkkiäkään taivaanpalvojista, jotka epäilemättä jo yrittävät saada minut hiljenemään totuudesta.  Huokaisen helpotuksesta.

Taoin myös ristiretkeäni varten miekan, tuon pyhimmän Sporaterän, ja vihin sen kuljettamalla sitä kaikilla Kolmellatoista Pyhällä Linjalla. Huomenna se maistaisi ensi kertaa verta. Tuntiessani ensimmäisten linjojen värähtelyn huomisaamulla, heräisin Viherlinjaston pyhänä soturina, ja viholliseni saavat kokea raiteiden oikean mahdin.

Käännän kotioveni kahvaa, ja yhtäkkiä tunnen hengitykseni salpaantuvan, ja jalkojeni pettävän altani. 

Kautta kirotun jokerin, ne pelkurit myrkyttivät minut.

Scoring:
Murhaaja: 2p raportti.
Uhri: 3p raportti.

---

26.10. klo 18-20 Hietaniemi

Regulus Nox lähti kävelylle kauniiseen ja sumuiseen iltahämärään seurueineen. Aivan tyystin rauhalliseksi kävely ei kuitenkaan osoittautunut.

Etsivä K (nuorempi) kertoo:

Jes! Nyt noi yläkerran pomot päätti, että mä oon just se oikee hoitamaan tän homman. Vissiin tein vaikutuksen tossa viimeviikolla. Mä pääsen taas kenttähommiin, jolloin tähtiennuoleskelijat saakin maistaa mun lyijyä. Mulla on siis nii hyvät vaistot, et ihan ajattelen kuin ne murhaajat!

Saatiin tänään tieto, et joku niiden kenraali tarvitsis suojelua. Täshän on täydellinen tilaisuus kalastella niitä kulttihörhöjä. Se kenraali pistetään syötiksi, ja sitten meiltä joku vaan ”vahingossa” vuotaa sen sijaintitietoja. Mut me ollaankin valmiina. Mä ja mun työpari partioidaan kenraalin luona, kun meiän lähetti sotkee pyörällä ympäriinsä ettimäs epäilyttäviä tyyppejä. Eihän tää voi epäonnistua. Meiän homma on siis vaan pitää se Nox hengissä. Ja ehkä vähä kattoo saisko tuntomerkkejä kriminaaleilta.

Lähetään sitten kävelemään.

Alku, mutta vaan alku, sujuu rauhallisesti. Ollaan jo jossain kirkolla, kun saadaan eka lähetin varoitus. Ja perkele. Se kenraali haluu nähdä ketkä sen on pettäny. Pitää sit mennä kattomaan lähempää niitä naamoja. Sittenpä siinä kulmalla viuhahtaa ekat luodit. Yritän
selvittää montako niitä on, ja luottoase ladattuna kierrän vähä kattomaan.

Mitä ihmettä? Miks toi yks näyttää niin tutul – jonku ammus nirhaisee mua, ja Nox päättää perääntymisestä takasin reitille.

Päästiin niitä karkuun tämmöselle hietaiselle rannalle, jossa mut saatiin paikattua, ja ollaan taas valmiita menoon. Sieltähän ne sitten perässä saapuu. Äh, näin tossa aikasemmin kolme tyyppii, mut onko toi neljäskin mukana, vaikka se ihan katsomatta käveli tulilinjan läpi ja nyt kiertelee tuolla? Aha no kiva, vissiin joo.

Pakitetaan pikkuisen lähemmäs merta. Ja vasemmalta kuuluu pelkästään yks terävä laukaus. Miksei kukaan ollu tehny sille neljännelle mitään?? Se helvetti osu Noxiin! Kaipa se silti pystyy viel kävelemään ja henkikin pihisee, niin näillä jatketaan.

Tämmösiä läheltä piti -tilanteita tuli kyllä vähä liikaa. Enää yritetään vaan päästä palaamaan tukikohtaan tän meidän rei’itetyn joukon kesken. Ollaan muutaman korttelin päässä, kun kulman takaa yks niistä kultisteista melkein törmää meihin.

Tuli on auki. Kylläpä tuo yksi todella näyttää samankaltaiselta kuin se viimeviikolla kaatunut. Ehkä oon menettämässä järkeni, mut ammunpahan sen nyt vielä uudestaan. Meidän epäonneksi siellä on muitakin vaarallisia hahmoja.

Vartijakaarti haavoittuu. Regulus Nox jää kohtaamaan kulttinsa yksin.

Parantolassa kuulin tehtävän epäonnistuneen.

Etsivä K (vanhempi) kertoo:

———- Forwarded message ———

From: 

Date: la 26. lokak. 2024 klo 23:48

Subject: “Regulus Nox”-hahmon reitti Hietaniemen verilöylyssä

To: 

Hietaniemen keissi taisi mennä vähän yli. Ajattelin, että Teitä kiinnostaisi tämän “kenraalihahmon” reitti. (kts. liite)

Seurue lähti temppeliltä (A), kulki rauhassa krematoriolle (B), jossa ensimmäiset laukaukset ammuttiin. Tulitaisteluita myös kohdissa (C), (D) ja (E). Matka loppui Regulus Noxin väkivaltaiseen kuolemaan Museokadun ja Oksasenkadun risteyksessä (E).

Taitaa Teillä olla käsissänne astetta pahempi sotku. Otattehan yhteyttä, jos kaipaatte siivouspalveluitani.

Yt, 

Etsivä K (vanhempi)

Delicious Friend kertoo:

Eskalaatio on pysäyttämätön luonnonvoima.

Regulus ja hänen seuraajansa ovat yrittäneet ottaa yhteyttä virkavaltaan rauhoittaakseen tilanteen ja pelastaakseen Taivaalliset. Varmistamalla että oikeat ihmiset kuulevat huhut oikealla tavalla, lojalistit uskovatkin Reguluksen aikovan usuttaa virkavallan heidän kimppuunsa. Kun vielä tieto Reguluksen reitistä konstaapelien seurassa vuotaa, on varmaa, että verta vuotaa vielä lisää.

Livahdan tauolle Pyhän Joshuan Yönkulkijoiden riiteistä, ja hyräillen itsekseni kiiruhdan läpi pimeän, sumuisen hautuumaan seuraamaan tapahtumia. Mutta miksi on niin hiljaista? Tuolla Reguluksen saattue kulkeekin, jo alaisen meren peligiininhohtoisella rannalla, ja- puiden seassa vilahtaa varjoja, pusikko kahahtaa. Kilahdus, jousen viritys ja heittäydyn sivuun. Ammus viuhahtaa ohitseni, ja konstaapelit rannalta avaavat tulen takaisin kieriessäni lähimmän puun kyseenalaiseen suojaan. Suuliekit valaisevat pimeyttä vain hetkittäin ja vääristyneiltä kasvoilta on vaikea erottaa muuta tunnetta kuin pelon ja vihan.

Käveltyäni vahingossa ristituleen kiroan omaa varomattomuuttani, ja kierrän sivummalle kun taistelu siirtyy hieman. Näen Reguluksen yrittämässä lopettaa taistelua, huutaen osapuolia pysähtymään. Sehän ei käy – otan esiin oman piruntyötä olevan kiväärini ja tähtään tarkasti. Yksi laukaus hukkuu meteliin, mutta Nox valahtaa kalpeana hiekalle.

Olen lähtemässä takaisin messuun, kun huomaan – ohimennen – keltaisen takin ja tutut kasvot. Miten hän on hengissä, minähän myrkytin hänet…? Liityn vaivihkaa Taivaallisten ryhmään, joka pohtii miten estäisi konstaapeleja viemästä Regulusta sairaalaan. Siinä hän on, yksi korkea-arvoisista Taivaallisten agenteista. Pesto. Murhaaja, salakuljettaja ja vakooja. Sekä selvästi yhtä taitava kataleptisen toksikologian erikoisosaaja kuin minäkin.

Astun esiin, väläyttäen aseeni ikilämpöisen pronssista pintaa katulampun valossa. Kryptoriimut kiemurtelevat tukkia pitkin. Nyökkään heille, esittäydyn Reguluksen ampujana ja ehdotan uutta hyökkäystä saattueen kimppuun, katseeni viipyillessä keltaisen takin taskusta pilkottavassa aseessa.

Rynnäkkö on äänekäs, ja antaa taas minulle tilaisuuden kiertää hyvään ampuma-asemaan. En halua auttaa lojalisteja liikaa, mutta taistelu alkaa jäädä pattitilanteeseen ja yön hetki lähenee jo loppuaan. Aseeni jyrähtää, sielutankki tyhjenee taas asteen verran ja veri roiskahtaa pimeässä kun yksi Reguluksen vartijoista kaatuu. Astelen kiireettä lähemmäksi, tähtään rauhassa ja ammun toisen luodin, toisen vartijan lyyhistyessä maahan. Regulus sopertaa jotain, haavoittuneena edellisestä kohtaamisesta, ja yrittää etsiä suojaa, mutta yksi hyökkääjistä osuu häneen. Entinen nouseva tähti on nyt laskenut. Ammun vielä yhden laukauksen, hiljentäen tuskankorinan.

Tämä riittänee. Kohteeni elää, mutta hänen aikansa koittaa vielä. Katoan kiiruhtaen sumuun jättäen veritekojeni jäljet taakseni.

Pesto kertoo:

Syksyinen yö, sumun verhoama helvetti. Tulimme, minä ja luotettu ystäväni kaukaisesta maasta, kuoleman kauppias, aseet valmiina. Tavoitteemme oli selvä: julman kenraalin tuho. Kohtaamisessa paikallisen salamurhaajan kanssa, jonka silmät olivat nähneet enemmän pimeyttä kuin kumpikaan meistä, terästen laulaessa hiljaista säveltä, syntyi epätoivoinen liitto. Yhteinen vihollisemme yhdisti meidät.

Hietaniemen krematorio, kuoleman talo, oli valittu kohtaamispaikaksi. Sumu verhosi vanhat hautakivet kuin hieno valkoinen liina. Kuun himmeä valo ei tavoittanut hautausmaan syvyyksiä, ja vain tuulen vinkuminen täytti ilman. Krematorion savupiippu syöksi taivaalle mustaa nauhaa, joka tuntui symboloivan sitä pahuutta, jota olimme tulleet hävittämään. Varjojen kasvaessa löysimme saaliimme. Ennen kuin iskimme, vartijat havaitsivat meidät. Verinen valssin alkutahti alkoi. Krematorion takana käytiin taistelu, jossa kuolema korjasi ensimmäisen satonsa. Pakoon joutuneet vihollisemme eivät päässeet pakoon kauaksi.

Hautausmaan hämärässä siirryimme kohti rantaa, jokainen varjo oli potentiaalinen vihollinen. Veden liplatus vastusti jalkojemme alla, kun seurasimme kenraalin jälkiä. Uusi liittolainen liittyi joukkoomme rannan ympäröivissä puistoissa. Yhdessä painimme kenraalin polvilleen rantakallion varjossa. Voitto oli lähellä, mutta ei vielä valmis.

Pimeys oli meidän liittolaisemme. Se peitti jälkemme, kun metsästimme saalista. Museokadun ja Oksasenkadun risteys. Siellä viimeinen taistelu käytiin. Vanhojen talojen seinät kohosivat mustina vartijoina, kun aseet lauloivat surumielisen laulun. Väijyimme kenraalin joukkoja risteyksessä, joka oli muuttunut taistelukentäksi. Tässä viimeisessä taistossa kenraali sai lopullisen surmansa.

Tähdet katsoivat hiljaa, kun kuoleman tanssi jatkui. Olimme menettäneet omia, mutta tehtävä oli suoritettu. Yö vei mennessään jäljet, mutta muistot jäivät. Tämä oli vasta alku, uusien taisteluiden alku. Sillä kun yksi tyranni kaatuu, toinen nousee tilalle.

Hotelier Konrad kertoo:

Scoring:

Alias	Kokonaispisteet ilman raportteja	Report	Kokonaispisteet pyöristettynä
Pesto	17,5	3	21
E. Etelänkuusi / Etsivä K (nuorempi)	13	3	16
Delicious Friend	12,5	3	16
Sporalogi / Etsivä K (vanhempi)	8	2	10
Hotelier Konrad	8	2	10
Lacerta / Etsivä O	5	0	5
Regulus Nox	0	0	0

---

26.10. klo 20.30 Kamppi

Delicious Friend auttoi Peston näkemään tähtiä turhankin läheltä.

Told by a murderer:

Näen Taivaallisten jäljellä olevien toimijoiden saapuvan Joshuan temppeliin. Irrigo syövyttää muistot ja kasvot haipuvat heidän mielistään. Täällä ei ole taistelua, ei sotaa. Suuressa Pelissäkin on tiettyjä sääntöjä joita kukaan täysijärkinen ei riko. Odotan, että he tulisivat puhdistamaan syntinsä Pyhän Joshuan nimeen, kastettuaan kätensä ystäviensä vereen. Vaan ei, ryhmä livahtaa sivuhuoneeseen josta alkaa kuulua juhlimisen ääntä. Kuinka… banaalia.

Pudistan päätäni. Kiristän hampaitani. Aatteen palo synnyttää liikkeen, mutta yön vapahduksen edistäminen vaatii kylmää päätä. Silti, tällainen kunnioituksen puute nostaa verenpainettani. Regulus oli ehkä naiivi ja aloitti konfliktin, joka on aiheuttanut kultille mittaamattomasti vahinkoa, mutta hän uskoi asiaansa ja pyrki kohti vapautta omalla tavallaan.

Täällä ei ole sotaa, kaikki tietävät sen. Mutta nostaessani aposyaanin huppuni varjostamaan kasvojani, kävellessäni tuon keltatakkisen minulta jo monta kertaa livahtaneen murhaajan perään, hymähdän hiljaa. Harva muistaa, että sota jaksaa aina odottaa – heti oven takana. Astelen hänen perässään ulos, hän avaa minulle ovenkin kohteliaasti, kunnioittaen Yönkulkijan asuani enemmän kuin veljeään, jonka jätti verilammikkoon makaamaan.

Astun ulos, pimeyteen. Vedän temppelistä mukaan ottamani rituaaliveitsen esiin. En yleensä halua joutua toimimaan käsin, mutta terän upotessa häneen kahvaa myöten täytyy myöntää että tänään olen vain tyytyväinen.

Uhri kertoo:

Poistuin kokouksesta, tietämättäni seurassani oli uusi ystävä – kuin varjo, näkymätön ja vailla ääntä. Kuljimme halki juhlan, jossa kirkkaat valot ja musiikki täyttivät ilman, nauru ja ilo kiersivät juhlaväen yllä kuin suojaava verho. Hetkeksi uskalsin antaa itselleni luvan rauhoittua, antautua toiveelle, että tällaisessa paikassa, ilon ympäröimänä, olisin koskematon. ”Kukaan ei pilaisi tätä juhlaa verellä,” ajattelin, ja sydämeni sykki hetkellistä riemua, kuin huomaamatta syvää uhkaa, joka seurasi aivan kannoillani.

Käänsin katseeni kohti pimeyttä, valmis jatkamaan yksinäistä tietäni. Vierelläni liikkunut ystävä oli kulkenut vuosikausia tämän vaarallisen tien polkuja, tuntien sen jokaisen mutkan ja ansan. Hän tiesi pelin loppuunsaattamisen hinnan – mutta minä en vielä tiennyt omaani.

Astuin ulos, valmistautuen kohtaamaan seuraavat haasteet, kun aistin liikettä takanani. Hän oli siinä, ja minuun iski salpaava tunne. Olin luottanut häneen – hänen ääneensä, hänen vaitonaisiin lupauksiinsa. Ovi sulkeutui jälkeemme, ja juuri kun olin ojentamassa kättäni aseeni puoleen, hopeanhehkuinen temppeliveitsi syöksähti ilmaan kuin kaikenlävistävä nuoli. Kylmän terän tunkeutuessa kehooni tunsin, kuinka vereni alkoi valua ympärilleni, muodostaen punaisen kehän, joka muistutti minua jokaisesta uhristani.

Makasin siinä, katseeni suunnattuna öiseen taivaaseen, tähtien kylmään valoon. Tunsin elämän voiman pakenevan jäsenistäni, mutta samalla syttyi tietoisuus siitä, että tämä tarina ei päättyisi tähän. Kehoni oli ehkä antanut periksi, mutta kostoni leimuaisi ikuisesti, kulkeutuisi tuonpuoleiseen, ja tulisi saavuttamaan pettäjäni.

Tanssini ei pääty – se jatkuu tähtien kanssa, kiertää yön varjoissa, ja pimeyden tuomana minä palaan vielä.

Scoring:

Murhaaja: murha 10p + raportti 2p =12p.

Uhri: raportti 2p.

---

27.10. Klo 14.30 Kamppi

Etsivä-duo K and Delicious Friend imaistaan haudanmustaan aukkoon. Etsivä O saapuu paikalle tarpeeksi myöhään välttyäkseen vaaralta.

Etsivä K (vanhempi) kertoo:

Tuskin kenellekään tuli yllätykseksi käsky, joka seurasi Hietaniemen alueen lauantaista räiskintää ja yleistä sekoilua. Helsinkiä jo kuukausia riivannut “taivaallisten” kultti oli lopetettava välittömästi. Tämän  Regulus Noxin menehtyminen oli skisman, paitsi näkyvin vaihe, myös viittasi sisäisen konfliktin olevan viimeisissä. Jos eloonjääneet pystyisivät kokoontumaan yhtenäisenä massana, olisi lopputulos taistosta selvinnyt kultti entistä väkivaltaisempi ja vaarallisempi.

Kultissa oli jäljellä neljä hahmoa, jotka koettiin todelliseksi riskiksi. Yksin tehtävä olisi mahdoton, joten liittouduin nuoremman etsivä K:n kanssa. Aikaa ei ollut paljon, joten on valittava tarkkaan, kenen perään lähtisimme. 

Kohteista ensimmäinen, Pussikiipijä, oleskelisi lähettyvillä, mutta hänen liikkeensä olivat epäselviä, joten hänen jahtaamisensa voisi venyä loputtomiin. Loputtomuuteen ei olisi juuri nyt aikaa, muut oli hoidettava ensin. Myös Haitappaja oli ostanut itselleen lisäaikaa lähtemällä toistaiseksi pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Hän palaisi sivistyksen äärelle illemmalla, jolloin voisimme neutralisoida hänet.

Delicious Friend vaikuttaa teoriassa kaikista helpoimmalta kohteelta: hän oleskelee luultavasti koko päivän temppelillä suorittamassa rituaaleja. Kohde oli kuitenkin maineikas jo ennen Hietaniemen räiskintää, jossa hän osoittautui erittäin vaaralliseksi. Kuoleminen voisi olla tehtävää hidastava sivuseikka, joten tahdoimme välttää hänen peräänsä lähtemistä mahdollisimman pitkään.

Vaihtoehdoista valitsimme neljännen. Olimme saaneet vihiä, että Stella Irregularis kulkisi temppelille iltapäivällä kodistaan, joten lähdimme Roihuvuoreen metsästämään häntä. Valitettavasti kohde oli kuitenkin nimensä veroinen, ja tuntien odotus teki meidät kärsimättömäksi. Jokainen tuhlattu hetki voisi olla kohtalokas. Oli vaihdettava uhria. Pussikiipijän olinpaikasta ei ollut luotettavaa tietoa. Ainoa vaihtoehto oli Delicious Friend.

Tunsin silkkaa pelkoa, kun katsoin temppelin koristeltua ovea. Astuessamme sisään tunnistimme kohteen huoneen päässä alttarin äärellä. Piilouduimme kömpelösti kirjahyllyn taakse erehtyessämme olettamaan, ettei kohde nähnyt meitä. Epäröimme liikaa, ja hetkessä nopea pidätys muuttui likaiseksi tulitaisteluksi. 

Hetkessä unohdan itsesuojeluvaistoni. 

Astuessani kirjahyllyn takaa kohtaan pelkoni.

Näen aseeni tähtäimessä neljästä viimeisestä tähdestä kirkkaimman.

Uhri kertoo:

Niin. Teknisesti temppelin ovella murhaaminen ei ole vastoin sääntöjä. Joku on kuitenkin tainnut ottaa sen itseensä, sillä kadut vilisevät aseistettua väkeä etsimässä minua. En tiedä mistä he ovat saaneet tuntomerkkini, mutta puristan aseeni kahvaa huolissani. Silti, en voi jättää velvollisuuksiani väliin, tai edessäni odottaa vielä tätä paljon pelottavampia ongelmia.

Olen valmistelemassa lasityön riittiä ennen astumistani Parabolaan suojaan, kun peilini Viricin värinen pinta värähtää. Vilkaistessani taakseni näen, kun tummia hahmoja hiipii hyllyjen taakse. Vedän revolverini ja lähestyn varoen, kun ensimmäinen erikoiskonstaapeli astuu esiin – laukaukseni napsahtaa häntä otsaan, mutta hänen takaansa syöksyy jo ase tanassa seuraava. En tiedä, miten he ovat tänne löytäneet, mutta Basaari haluaa nimeni pois Violanteilta kirjoilta.

Heidän tulituksensa menee ohi, luonnottoman nopeat ja epämääräisen muotoiset säikeet alkavat pimentää tilaa tarttuessaan pintoihin. Ammun toisen konstaapeleista, ja hän näyttää yllättyneeltä luodin sulattaessa hänen rintakehänsä sisältäpäin. Näen tilaisuuteni, ja sukellan kohti peiliä tulittaen taakseni, nähden seuraavan hyökkääjän kaatuvan. Lisää basaarin agentteja juoksee ovesta huoneeseen, mutta he ovat myöhässä. Peilin pinta väreilee, pimenee, kuin myös tajuntani…

Herään laboratorioni heijastumasta, maaten rikkoutuneiden astioiden keskellä. Vereni valuu pöydänjalkaa alas, sekoittuen lattialla lammikoina oleviin reagentteihin. He saivat kuitenkin minuun osuman, viime hetkellä. Kirottua, työni ei ole vielä viimeistelty ja inhoan jättää langanpäitä irralleen. Viime ottelustani lautturin kanssa on jo aikaa, eikä se varmasti päästä minua takaisin ennen aikojani. Vaikka yö jaksaakin odottaa, niin toverini eivät – loppunäytös tullaan esittämään ilman minua.

En jaksa enää liikkua. Raajani ovat kylmät ja tunnottomat, ruumiini kuin jonkun muun lihaa jonka vankilasta vapaudun hetkenä minä hyvänsä. Henkeni lepattaa kuin kynttilän liekki. Katseeni kiinnittyy kosmogoniin, unohdetun Auringon kaikuna hehkuvaan jalokiveen pöydän reunalla. Se on himmeämpi kuin se oli vielä eilen. Basaari selvinnee tästä erästä, mutta Taivaallisten kultti tuskin. Yksi tähti on iäksi sammunut taivaalta, yksi Tuomio on kohdannut kohtalonsa. Taivas vaviskoon.

Sic semper tyrannis.

Scoring:

Etsivä-duo K: pidätys 5p + ammattilaisero 3p + raportti 3p = 11p molemmille.

Uhri: Itsepuolustus kahdesti 10p + 2p raportti = 12p.

---

27.10. Klo 16.25 Roihuvuori

Kas kummaa: etsivä-duo K löysi madonreiän etsivä O:n taskusta, josta he tulla tupsahtivat Stella Irregulariksen tielle! Stella puolestaan oppi mitä se tarkoittaa, kun tähdet kertakaikkiaan vain ovat väärässä asennossa.

Etsivä O kertoo:

Sää oli yhtä sumuinen ja kolea kuin eilenkin mutta se ei tuntunut laimentavan loputonta ihmisvirtaa. Syksyinen metsä oli täydellinen paikka viilentää mieli ja keho ennen loppuhuipennusta. Tänään kaikki päättyisi tavalla tai toisella.
Pysäköin autoni lähelle kultin tiedettyä päämajaa kaupungin keskustassa. Tulituksen äänet kaikuvat betoniviidakossa. Olin myöhässä. Kun astuin sisään, luotien pauketta ei kuulunut enää. Ruumiita oli kaikkialla. Ja heidän keskellään kaksi kollegaani, jotka kuin ihmeen kaupalla olivat selvinneet teurastuksesta. He näyttivät yhtä pöllämystyneiltä kuin minäkin. Tilanteen rauhoituttua sain kuulla, että muutama jäsen oli päässyt pakoon juuri ennen ammuskelua. Laskujemme mukaan heitä oli kolme jäljellä. Taivaallisten pyyhkiminen pois tähtikartalta oli lähempänä kuin koskaan. Päätimme yhdessä viimeistellä minkä aloitimmekin.
Tiedustelijamme kertoivat, että ensimmäinen kolmesta majaili Roihuvuoressa. Teimme nopean suunnitelman ja pakkauduimme kolmistaan autoon. Autolla matka taittui mutkattomasti. Asetuimme väijytysasemiin paikallisen kaupan eteen ja odotimme. Mielessä väijyi pelko siitä, että kohde oli linnoittautunut kotiinsa eikä poistuisi sieltä enää. Pian etsimämme henkilö käveli kaupan ovesta sisään. Saimme saarrettua hänet. Pidätystilanne oli ohi ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. Kohde yritti juosta karkuun huomattuaan meidät, mutta nopea luoti pysäytti hänet ja jätti makaamaan kaupan lattialle kolkkojen loisteputkivalojen loisteeseen. Eikä hän enää noussut ylös.

Scoring:

Etsivät: pidätys 5p + 1p ammattilaisero (vain etsivä-duo K) + raportti 2p = 7-8p per etsivä.

---

27.10. Klo 17.27 Viikki

Etsivä-duo K and etsivä O jatkavat kosmista kiitoaan ja saavat kynsiinsä Haitappajan!

Etsivä O kertoo:

Roihuvuoren pidätyksen jälkeen tilanne mutkistui. Jäljellä oli kaksi kohdetta eikä kummankaan sijainnista ollut tarkkaa tietoa. Siispä turvauduimme kaksoisagenttiimme, joka oli pesiytynyt syvälle kultin valtarakenteisiin. Hän sai yhteyden toiseen heistä. Tämä oli kuulemma lähdössä Viikistä Sörnäisiin puolentoista tunnin kuluttua. Tappaaksemme aikaa ajoimme viimeisen kohteen oletetun asuinpaikan ohi, mutta elonmerkkejä ei näkynyt. Ehkä oli liikaa odotettu, että kohde olisi sattumalta kävellyt siellä vastaan.
Saavuttuamme Viikkiin iltahämärä oli muuttunut yöksi. Paksu sumukerros peitti kauniin tähtitaivaan. Olimme jälleen paikoillamme hyvissä ajoin ennen kohteen arvioitua saapumisaikaa. Kehittelimme suunnitelmaa viimeisen kohteen metsästämiseen; paikalle saapuvalla henkilöllä olisi todennäköisesti tietoa kaverinsa sijainnista. Pian näimmekin jo kohteen astuvan parkkipaikalle. Pidätyskäsky kajahti ilmoille. Nappasimme kohteen autoomme ja kaasutimme viimeisen kohteen perään.

Scoring:

Etsivät: pidätys 5p + raportti 2p = 7p jokaiselle.

---

27.10. Klo 17.58 Pasila: Turnaus on päättynyt

Etsivä-trio K and etsivä O sulkevat turnauksen saartamalla Pussikiipijän! Kiitos kaikille pelaajille ja tervetuloa palautetilaisuuteen 3.11. Klo 18 alkaen Kampin Bruuveriin!

Uhri kertoo:

Hiukset pitkät harjailee
Pyssyn vielä hyvästelee
Ja veitsellekin kumartelee
Matka kohta Messukeskukseen

Tietää hyvin matkanpään
Ja kohtalon, tuhoisan
Tuuli tuivertaa oven ravintolan auenneen
Mutta hän ei katso taakseen

Hyvää yötä, viimeinen murhaaja
On aika mennä nukkumaan
Hyvää yötä, viimeinen murhaaja
Sinut vielä muistetaan

Kattoon katsoo muistaen
Sanat nopeat poliisin
Suuret silmät hymyilmeen kanssa
Mitä piipun savukaan ei piilota

On kuolossa koti kuitenkin
Sen vihdoin nähdä saat
Tuuli tuivertaa oven uudelleen auenneen
Kun pizzerian lattialle nukahtaa

Hyvää yötä, viimeinen murhaaja
On aika mennä nukkumaan
Hyvää yötä, viimeinen murhaaja
Sinut vielä muistetaan

Hyvää yötä, viimeinen murhaaja
(Hyvää yötä viimeinen murhaaja)
On aika mennä nukkumaan
(Aika mennä nukkumaan)
Hyvää yötä, viimeinen murhaaja
(Viimeinen murhaaja) sinut vielä muistetaan

Etsivä K (nuorempi) kertoo:

Eilisen tehtävän takaisku on enää ampumahaavoja kolottava muisto. Nyt viimein, VIIMEIN, ollaan saamassa tää päätökseen! Tän päivän ajan ollaan nyt jahdattu näitä kaikkein hankalimpia kultin jäseniä. Taivaallisiksi ne kai itseään kutsuu, mutta näillä teoilla ne ei kyllä
sinne päädy… Meiän hieno etsiväkaarti onkin tän päivän aikana vieny noita viimesiä jäseniä Helvetin porteille erittäin ansiokkaasti. Ja kaikki tän päivän edistyksellisyys alko vaan siitä, et satuttiin työparini, etsivä K:n, kanssa puhumaan illalla vähän työjutuista.

Nyt me neljä etsivää istutaan autossa. Viimesen kohteen liikkeet on selvitetty. Toi viimeinen kohde. Tietääköhän se odottaa meitä? Kun se kerran sijaintinsa niin varomattomasti paljasti, niin saa nyt kyllä tuntea Taivaallisten kuolemapäivän koittavan.

Tapaus, joka on valvottanu koko osastoa (tai ainakin mua) viikko viikon perään, on vihdoinki päättymässä meidän käden kautta.

Kurvaillaan liikennesääntöjen mukaisesti (eihän me mitään rikollisia olla) täällä betonisessa labyrintissä pelkkien katuvalojen alla. Kultti ei vissiin oo huomannut, että kaupungin yö on tähdetön. Nytkin kuu on piilossa ja kääntää selkänsä tolle hiipuvalle lahkolle.

Parkkeerataan vähän matkan pähän. Tässä se nyt olis. Tosta pizzeriasta saimme vihiä; miten sen valo loistaakaan tuolla korkeuksissa.

Aseistaudutaan.

Jokainen meistä ottaa mukaansa pistoolin. Tän on loputtava nyt riippumatta mahollisista menetetyistä hengistä. Vika jäsen on kuoleva tänne.

Meidän kulkueen tie vie tohon kohtalokkaaseen rakennukseen. Ikkunasta näkyy se tiedustelun lupaaman kohteen selkä, perimmäisessä nurkkapöydässä tietysti.

Se ei ees käänny, kun ovi aukeaa. Kaipa mun kaarti seuraa perässä, kun harpon sille pöydälle. Eikä kohde edelleenkään reagoi. Ehkä se on parempi niin. Menee kivuttomammin.

PUM!

Ja näin me ollaan voitokkaita! Kun todella saatiin kitkettyä toi pimeys tästä kaupungista. Kenties ensimmäistä kertaa, kaikki elon tähdet on tippuneet taivaalta.

Scoring:

Uhri: raportti 2p.

Etsivät: pidätys 5p + raportti 2p = 7p jokaiselle.

---